Pukujen historiaa.

Kanerva 3-4, 14.2.1905

Kanervalle kokoonsommitteli Jalmari Kekkonen.

Eri aikakausilla vallitseva henki voidaan nähdä jo niistä puvuista, mitä ihmiset kulloinkin käyttävät.

Niin hullulta kuin ylläoleva väite tuntuneekin, luulemme kumminkin voivamme sen todeksi näyttää. Alamme aikakaudesta, jolloin täydellinen mullistus kaikilla aloilla, kirkossa ja valtiossa, taiteessa ja tavoissa, teoriassa* ja käytännössä, ajatuksissa ja tunteissa, tapahtui. Tämmöinen aika oli 15:nnen vuosisadan päättyessä jolloin humanismi* tieteen, taiteen ja kirjallisuuden alalla ja uskonpuhdistus kirkon alalla toimittivat siirtymisen keskiajasta uuteen-aikaan.

Millään historian aikakaudella ei liene niin samanlaatuista alkuperäistä ja ominaista luonnetta, kuin keskiajalla; mikään ei ole ihmisiä niin toisiinsa liittänyt samassa hengessä, mikään ei ole siinä määrin näille antanut samoja ajatuksia ja tunteita sekä pitänyt heitä niihin kytkettyinä kuin tuo aika. Mutta kun kahle kätkee ja nämät aatteet näyttäytyvät olevan tyhjäsisältöisiä, hedelmättömiä, uuden elämän kehittäjiksi mahdottomia, niin on ihminen kadottanut lujan tukensa, ja koko maailma, jota me keskiajan maailmaksi nimitämme, tämä ritarien, uskon- ja tunnekiihkon, romantikan* ja kahlehdittujen ajatusten maailma, on pirstoiksi särkynyt. Jokainen on kadottanut sen tuen, mikä häntä pystyssä piti. Ja ihmiset joutuvat hapuilemaan. Senvuoksi me näemme tämän aikakauden tarjoovan mitä suurimman rikkauden äärimmäisiä vastakkaisuuksia: hulluus ja viisaus asuvat täydellisessä sisarsovussa saman hatun alla, pintapuolisuus ja uskoninto viihtyvät samassa rinnassa; raakuus jahävyttömyys sopivat mitä suloisimmin suurimman siveyden, hienostuneimman sivistyksen, tuskallisimman, pikkumaisimman ja keinotekoisimman etiketin* kanssa.

Ritarin luja linna ei enää jaksa vastustaa ruutia ja kanuunia; pyssymiehet kaatavat hänet hevoselta, ennenkuin hän on päässyt vastustajaansa silmästä silmään katsomaankaan. Paksummat panssarit tekevät hänestä vain kömpelömmän ja mahdottomamman. Yhtä surullinen on hänen kohtalonsa muutenkin. Ei tarjoa enään kirkko hänelle sankaritöitä,niinkuin ristiretkien aikana; ja sen sijaan että hän ennen pyhitti elämänsä avuttomien naisten suojelemiseen, on hän tullut näiden sortajaksi. Siitä puhtaasta, aistittomasta rakkaudesta, joka meidän käsityksemme mukaan tulee kuulua ritarin olemukseen, rakkaudesta, mikä saapi suurimman nautintonsa jo vain ajatellessaankin rakastettuaan ja mikä elämänsä uhraa yhdestä ainoasta katseesta — siitä ei ole edes hiiloksen alla kiiluvaa kipinätäkään jälellä. Se on valtaistuimelta alas sysätty ja Venus-rouva* on sen tilalle astunut.

Porvarissäädyltä on myöskin tuki jalkojen alla alkanut horjua. Kauppiaalle näyttäytyy maailma uudessa karvassaan: tuntemattomia meriä kuljetaan, uusia maita löydetään, vanhat kauppatiet hylätään ja hänen tavaransa hankitaan uusia, vielä epävarmoja, tuntemattomia teitä pitkin. Ihmiset tuntevat levottomuutta omissatunnoissaan ellei muukaan heidän rauhaansa häiritse. He näkevät kuinka kuri ja vaatimattomuus häviävät,kuinka siveellisyyden siteet höltyvät jahävyttömyys ja raakuus astuvat tilalle;he näkevät kirkon maallistuvan, hengellisen säädyn turmeltuvan, uskonkappaleita halveksittavan, uskonnollisuuden melkein häviävän.

Ja tämä pirstautunut ajan henki se kuvastuu silloisten ihmisten ulkomuodossakin, heidän pukimissaan! Kun me heitä katselemme, emme oikein tiedä kumpaako enemmän ihmettelisimme pukujen silmiinpistävää moninaisuutta ja erilaisuutta vaiko niiden hassunkurisuutta ja naurettavaisuutta. Miehet esiintyvät puvuissa niin ahtaissa, että heidän täytyy toisten apuun turvautua niihin päästäkseen, jalassa pitkäkärkiset nahkakengät, tukka pitkäkiharaisena ja käherrettynä sekä kaula paljaana, "decolté"*, kuten nykyaikana suurimmilla tanssiaiskeijuillamme, samaten käsivarret kyynäspäihin saakka, kun taas naisilla on tukka hunnun peitossa ja koko ruumis laajan, poimuisen puvun kätkössä! Miehen kuvan täydentääksemme, mainitkaamme vielä pikku kulkuset — joita hienot herrat kantoivat päässään, kaulassaan, olkapäillään, vöissään, selässään, kyynäränpitkissä kengänkärjissään, sanalla sanoen kaikkialla — sekä sananen silloisesta merkillisestä värimausta. Että rakastettiin mitä räikeimpiä ja vahvimpia värikontrasteja* ei meitä enään ihmetytä, edellä olevan kuultuamme. Vaihteen vuoksi pidettiin joskus hauskuutena näyttäytyä vain yhteen väriin pukeutuneena, esim. yhtenä päivänä punaseen kiireestä kantapäähän — niin ettei edes hiuskarvakaan häirinnyt tätä yksivärisyyden tunnelmaa, kalpeita kasvoja korkeintaan lukuunottamatta — ja toisena päivänä taas mustaan aivan samalla tavalla. Mutta ihmeellisin oli n. k. "jaettu puku", mikä oli sellainen,että esim. yläpuolella oli toinen väri kuin alapuolella. Koko keskiaika oli kyllä tämän tavan tuntenut, mutta ainoastaan vasalleilla* tai herrojen palvelijoilla oli tuollaiset eriväriset pukimet, joissa eri värit kuvasivat herran vaakunaa. Viidestoista vuosisata teki tämän puvun muotipuvuksi.

Naisten puvuista sitävastoin tällä ajalla puuttui paljon sellaisia kummallisuuksia, joita miehillä oli, — vaikka eivät hekään kyllä värien sovittelussa olleet sen vähemmän huomionhaluisia — mutta olipa heilläkin silti oma hulluutensa. Ja se oli heidän tukanlaittotapansa. Harvinaista tosin ei ole, että hiukset valuvat aivan valloillaan olkapäille suorina, sileinä,taikka käherretään ne kauniisti kiharoihin sekä kiinnitetään otsalle kapealla kultasiteellä tai värillisellä nauhalla. Mutta usein nostetaan hiukset kokonaan päälaelle ja peitetään tyystin tarkkaan hunnulla; ollaanpa niinkin tarkkoja, että esim. ohimoilta ja otsalta ajetaan partaveitsellä pois kaikki hiussuortuvat, jotka eivät hunnun alla. pysy. Täten tuli korkea otsa muodiksi naisille. Vaan eipä nämät mainitsemamme kiinnitystavat olleet läheskään ainoat; mitä useimmanlaatuisia kiehkuroita ja palmikoita käytettiin. Samoin olivat hunnut ja hatut mitä kummallisimpia ja suunnattoman suuria. Hunnuista, jotka olivat pingotetut poikittain kuin purje, oli yksi laji niin leveä, että naiset saattoivat "purjehtia" oven läpi vain sivuttain. Toinen laji oli taas useamman jalan korkuinen, terävähuippuinen, värillinen ja kullalla koristeltu keila, jonka huipusta huntu laskeutui takana maahan asti. Tämä päähine muistutti sarvea ja siihen aikaan sanottiinkin leikillä, että naisia arvelutti mennä kirkkoon, koska he olivat vaarassa katkaista "sarvensa" ovesta sisään mennessään. Jotkut naiset asettelivat päänsä päälle tai sen ympäri suuria "tyynyjä", jotka he varustivat koruilla tai pukivat hunnuilla, toiset taas kiersivät kangaskappaleita jonkinlaisiksi turbaneiksi*, tai pitivät sieviä barettimaisia* huntuja. Muutamat taas kätkivät koko päänsä hienosta nahkasta ja rautalankakehyksestä laadittuun kömpelöön laitokseen; vieläpä jotkut peittivät otsansa, suunsa ja leukansa, niin että vain silmät ja nenännipukka jäivät näkyviin.

Näin vallitsi eriskummallisuus ja sekaannus kaikkialla, hyvin kuvastaen ajanhengen eriskummallisuutta ja käsitteiden sekaannusta. Mutta tämä mitä kirjavimpien muotojen maailma, tämä vastakkaisuuksien maailma, jolloin jokainen saattoi pukeutuakin aivan kuten halusi, hävisi vähitellen. Ja olihan tarpeen aika, jolloin kuri jahyvät tavat vallitsivat. Tämä uusi alkanut aika on varsinkin Keski- ja Länsi-Europassa uskonnollisen taistelun aika, se on uskonpuhdistuksen aika, vaikka unohtaa emme saa, niinkuin ehkä monasti teemme, että reformationi* tapahtui sekä "päässä että jäsenissä", s. o. reformit* tarkottivat muutakin kuin uskonnollista elämää, että aateli samoin kuin porvaristo olivat tässä muutostyössä osallisina, että kirjapainotaidon avulla koko koulusivistys, oppien ja tieteiden koko ala muodostui toiseksi samaten kuin itse kansansivistys muuttui pakolliselta keskiajan kannalta vapaammaksi, suvaitsevammaksi.

Uskonnollisen liikkeen vaikutuksen täytyi pian näyttäytyä siveellisyystunteessakin; ja niinpä nähdäänkin, kuinka avonaisiksi leikatut vaatteet vuosi vuodelta yhä yleisemmin alkavat jäädä käytännöstä. Samaan aikaan häviää narrimaisuus miehen puvusta. Kuudennentoista vuosisadan alusta lähtien ei enään ole nähty paljaita käsivarsia eikä olkapäitä miehillä. Koko suuri päähineiden liuta saa väistyä yhden ainoan päänpeitteen edestä, joka on sekä miehillä että naisilla sama, nim. baretti*. Pukujen ahtauttakaan ei ruumis enää siedä. Partakin, jota edellisellä ajalla on halveksuttu, tulee jälleen arvoonsa, ja poltettujen ja öljyihin kasteltujen hiusten tilalle tulee arvokkaampi, kaikille enemmän yhtäläinen hiusten hoito. Yleensä saa ihmisen koko ulkoasu miehekkäämmän, vakavamman luonteen kuvastaen ajan vakavampaa henkeä.

Mutta vaikka puku yleensä tulee kaikille samankuosiseksi, ei kumminkaan saata kieltää, ettei se olisi myrskyisen ajan lapsi. Se saa villiyden, samalla myös fantastisuuden* ja miellyttämishalun leiman, varsinkin siitä syystä, että kaikenlaiset seikkailijat monastikin kulkevat muodin määrääjinä. Lantion, kyynärpään ja polven kohdalla, missä edellisen aikakauden puvunahtaus etenkin oli rasittavalta tuntunut, tehtiin nyt erikoisesti väljät pussit, värillisestä silkistä; ja jos kengät olivat olleet pitkäkärkiset ja suipot, lyhenivät ne nyt ja levenivät kärjestään niin, että niitä syyllä voitiin "karhunkämmeniksi" nimittää.

Renessansi* — joksi yllä esittämäämme aikaa nimitetään — toi siis vakavamman leiman ihmisten makuun. Mutta uskonnollisen harrastuksen synnyttämästä tosihartaudesta johduttiin vähitellen tekopyhyyteen ja pelästyneen omantunnon moraliseraavaan* pyrkimykseen, maku muuttui yksinkertaistarakastavasta jäykän, raskaan ja liiaksi sälytettyjen muotojen ihailemiseen, teennäisyyteen, luonnottomuuteen. Ja taas tämänkin ajan — barokkiajan* — henki ilmeni ihmisten ulkoasussa.

Tämä aikakausi alkoi 16:nnen vuosisadan keskipaikoilta noilla edellä kertomillamme maantiesankarien keksimillä "pussipuvuilla", joihin voitiin käyttää satojakin kyynäriä kangasta, jotka liehuivat omistajansa ympärillä olkapäistä jalkoihin asti, ja pitivät — käyttääksemme erään sen ajan moralisaarnan sanoja — "sellaista suhinaa ja kahinaa, kuin myllypuro yli äyräittensä syöstessään." Mutta tuskin paria kymmentä vuotta tarvittiin, ennenkuin muotoihinsa kaavottuneen ajan vaikutus huomataan maantiesankareissakin. Koko tuo pullottava kangasjoukko kutistuu paksuiksi rohtimilla, joskus myös nisuilla täytetyiksi "valkeiksi", joita espanjalainen muoti sovitti ruumiin ympärille saksalaisten pussien tilalle. Tämmöisiä valkkeja kulki ympäri olkapäiden, lanteiden, reisien ja riippuivat rinnan kohdalla lujaksi täytettyinä n. k. "hanhenmahoina".

Samaa muotia tahtoivat naisetkin noudattaa; hekin sovittivat puhveja ja tyynyjä olkapäilleen ja käsivarren yläosaan, mutta lanteittensa korokkeeksi he keksivät pönkkähameen, mikä nyt esiintyy ensi kerran historian näyttämöllä. Mutta kovin oli tämä alussa muodoton: se uloni lanteilta vaakasuoraan kuin pyörä ja nainen tässä puvussaan näytti tynnyrissä seisovalta.

Kuten mainitsimme, alkoi 15:vuosisata räikeillä väreillä puvuissa, mutta sikäli kuin uskonpuhdistus levisi ja sen mukana vakavampi elämänkäsitys voitti alaa, tapahtuu värienkin tummentuminen puvuissa: tulipunanen, kullankeltanen, taivaansininen ynnä kaikki muut tuollaiset loistavat värit väistyvät vähitellen, ja porvari, jonka esimerkkiä muutkin noudattavat, kulkee pian tummanruskeissa, tumman sinipunervissa ja mustissa puvuissa. Mieliväriksi tulee lopulta musta, minkä synnyttämää arvokkuuden tunnelmaa valkoinen kaulus ja kultaketjut vielä korottavat; vieläpä, jotta mustan tekemä vaikutus enentyisi, käytetään juhlapukuina ennen arvossa olleen silkin asemesta mustaa samettia, mikä ei heijasta valoa kuten muut kankaat, vaan imee sen itseensä.

Näimme myös miten decolté-puvut olivat vähitellen kasvaneet kaulaan saakka peittäviksi. Tämä kehitys edistyy, meneepä niin pitkälle, että joskus kasvonaamarillakin peitetään "turmeltunut liha". Puku kasvaa koko kaulan pituuden aina leukaan ja korviin asti ja pakottaa muodissa olleen sirosti "kruusatun" kaulurin silittymään paksuksi, päällekkäin ladotuista liuskoista muodostetuksi kauluriksi tai "rynkkykaulukseksi" tahi rengaskaulukseksi, jolla pää lepää kuin "Johanneksen pää Herodiaan vadilla", käyttääksemme erästä senaikaista vertausta.

Tämmöinen puku ei siedä, että parta ja hiukset miehellä yhtä vähän kuin naisten aaltoilevat suortuvat saisivat vapaasti kasvaa. Miehet pyöristävät partansa lyhyeksi kokoparraksi ja leikkuuttavat hiuksensa lyhyiksi, naiset kähertävät ne ylös päänsä päälle ja peittävät pienten huntujen tai hattujen alle. Pehmeä barettipäähine muutetaan ajan vaatimiin koviin, hienoihin silkkihattuihin.

Tämä espanjalainen muoti tulee 16:nnen vuosisadan lopulla ja 17:nnen alulla vallitsevaksi kaikissa silloisissa sivistysmaissa.

(Jatk.)