Käkisalmen Sanomat 89, 10.8.1939
Marttojen ja maataloustuottajain sihteerit, maanviljelysseuran rakennustoimiston edustajat ja lehtimiehet katselemassa Kannaksen kylien maalaamis- ja siistimistarvetta.
Isänmaan kasvojen kaunistaminen on tullut päivän iskusanaksi, vuoden ajankohtaisimmaksi asiaksi lähinnä olympialaisten jälkeen. Siitä on puhuttu ja kirjoitettu niin paljon viime aikoina, että ei varmaankaan ole yhtään ainoata suomalaista, joka ei olisi kuullut siitä mitään mainittavan. Mutta asia vaatiikin ennenkaikkea juuri sitä, ettei kukaan jää sille vieraaksi. Siisteydestään ulkomailla kuulu ja tästä hiukan ylpeilevä Suomen kansa on todennut saavansa vieraita ensi vuonna oikein kosolti ja herännyt huomaamaan, että sen ympäristössä on monta kohtaa, jotka eivät erikoisemmin korosta mainittua ominaisuutta. Ja se on päättänyt tehdä sen, mitä vielä tehtävissä on, puhumisesta ja kirjoittamisesta siirtyä toimintaan.
Kevään kuluessa perustettiin eri puolille maata toimikuntia ja kaunistamiskomiteoja. Korkeat viranomaiset havaitsivat asian hyväksi ja hyödylliseksi ja ryhtyivät toimimaan sen hyväksi. Länsi-Suomessa, Turun, Uudenmaan ja Hameen lääneissä onkin edistytty aimo askelin. Rakennuksia on korjailtu ja maalattu, takapihat siistitty ja aletaan jo katsella metsiä puhdistettavaksi. Kerrotaanpa maaherra Kytän itse heiluneen innostuneena pensseli kädessä. Maaherra Kyttä oli muuten ensimmäisiä, jotka ottivat asian omakseen. Mutta eipä Karjalakaan ole jäänyt jälkeen. Kunnostamistoimikunta on meilläkin ja työ on jo täydessä käynnissä.
Kesäkuun 6 p:ksi kutsui Karjalan maatalouskerhopiiriliitto koolle asianharrastajain kokouksen käsittelemään Karjalan maaseudun rakennusten maalausta ja sen yhteydessä olevia asioita. Kokouksessa oli edustajia lääninhallituksesta ja osuustoiminnallisista, maataloudellisista ja valistusjärjestöistä. Kokouksen puheenjohtaja, maaherra Arvo Manner avasi kokouksen, jossa perustettiin Karjalan maaseudun kunnostamistoimikunta. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin maaherra Manner, varapuheenjohtajaksi vuorineuvos Kotilainen ja sihteeriksi maatalouskerhopiiriliiton sihteeri agronoomi Antti Sokka ja muiksi jäseniksi kauppaneuvos Bremer, talousneuvos Pitkänen, konsuli Leskinen, johtaja Hyvärinen, johtaja Viiding, johtaja Mänttäri, metsähoitaja Varjus, konsulentti Manja Haltia, maisteri Viikki, konsulentti Kivivuori, maanviljelijä Pusa, toimittaja Montonen ja piirisihteeri Ahokas. Toimikunta on pitänyt useita kokouksia, joissa "kasvojen pesua ja maalausta" on käsitelty ja se on jakautunut kolmeen jaostoon, propaganda-, rahankeräys- ja teknilliseen jaostoon, joista kukin pitää huolta omaan alaansa kuuluvista tehtävistä. Toimikunta ja jaostot ovat ryhtyneet jo monipuolisiin käytännöllisiin toimenpiteisiin. Puheenjohtaja, maaherra Manner on lähettänyt kunnille ja maatalous- ja osuustoiminta[]laisilleen kiertokirjeitä, joissa on kehoitettu kaikin tavoin toimimaan kaunistamisasian edistämiseksi, sanomalehtiartikkelit kuuluvat myös propagandajaoston toimialaan. Lähiaikoina aiotaan järjestää radiolähetys, jossa maaherra Mannerin kuullaan selostavan suunnitelmia ja saavutuksia maakunnan kaunistamisessa. Erikoista huomiota on kiinnitetty ja kiinnitetään täällä Karjalassa juuri rakennusten maalaamiseen ja pihojen siistimiseen takapihojakaan unohtamatta. Pellonojapensaikot on jyrkästi päätetty raivata pois ja tienvieriet, aidat ja tienvarsimetsät korjata ja kunnostaa.
Kaunistamistoimikunnan propagandajaosto, konsulentti Manja Haltia, agr. Sokka ja konsulentti Kivivuori, tekivät elokuun alussa kiertomatkan maakuntaamme nähdäkseen miten pitkälle asiassa on päästy ja perehtyäkseen uusiin seikkoihin, jotka kipeästi korjausta kaipaisivat. Heidän retkensä alkoi Viipurista ja jatkui Terijoen, Raudun ja Kiviniemen kautta Käkisalmeen, josta edelleen Sortavalaan, Imatralle, Lappeenrantaan, Kouvolaan. Kotkaan, Haminaan ja takaisin Viipuriin, Heidän käydessään Käkisalmessa oli lehtemme edustajalla tilaisuus lähemmin tutustua heidän havaintoihinsa ja näkemyksiinsä maakunnan kasvoista.
Ensimmäinen havainto oli, että työtä riittää yllinkyllin. Maalia tarvitaan vielä paljon ja maalaajia myös. Ei olisi lainkaan hullumpaa, jos täälläkin kerholaiset, kuten he muualla Suomessa ovat tehneet, ottaisivat maalatakseen pieneläjien ja köyhien mökit. Niin köyhää ei juuri liene, joka ei voisi hankkia niitä muutamaa maalikiloa, jotka maalaamiseen tarvitaan ja jotka kuntien ja liikkeiden myöntämien avustusten ja alennuksien turvin eivät tule todellakaan kalliiksi, varsinkin, jos sitten saa ne aivan ilmaiseksi sivellyksi mökkinsä pintaan. Agronoomi Sokka kertoi Lapissa käydessään hämmästykseksensä todenneensa, että siellä olivat talot melkein järjestään hauskasti punamullalla sivellyt ja nurkkalaudat valkoisiksi aina Kuusamon ja Petsamon perimmäisiä sopukoita myöten, mikä meistä karjalaisista tuntui oudolta verratessamme omaa maakuntaamme tähän. Vain muutamat vanhat riihet, joiden pihkainen honkapinta oli auringonpaisteessa saanut harvinaisen kauniin ruskehtavankultaisen värin, on jätetty maalaamatta. Siinä on makua! Tähän on pyrittävä meilläkin, sillä semmoisten ajan patinoimien vanhojen aittarakennusten, riihien ja saunojen maalaaminen olisi suorastaan rikos.
Maakuntamme harmaus tuntui melkein toivottomalta ja rakennusten rikkinäisyys auttamattomalta. Kivennavalla käydessä todettiin, että pitäjän varmaankin kauneimmalla paikalla oli pitäjän rumin röttelö, jonkinlainen sahantapainen, nurkat kallellaan, ovet vinossa ja kaikki rempallaan. Mutta iloisia poikkeuksiakin tavattiin. Lipolan ja Sakkolan pitäjät ovat aivan esimerkillisen kauniita ja siistejä. Siitä huolimatta juuri näissä pitäjissä on kaunistusaate saanut, vankimman jalansijan. Sakkolassa on kunta suhtautunut erinomaisella ymmärtämyksellä asiaan ja sen myöntämien turvin on voitu tähän mennessä tehdä 17.000 maalikilon tilaus. Sakkolan Petäjärvellä tutustuttiin lisäksi ainutlaatuiseen ilmiöön, "värikaivoon", josta saadaan kelta, puna- ja ruskomultaa sekä sinimaata. Sen olemassaolo on kyllä tiedetty jo kauemmin, mutta vasta äskettäin on se otettu käytäntöön. Myyriä lienee lähinnä kiittäminen siitä, että maaperän erikoisuus tuli päivänvaloon. Maan tekee väriaineeksi sopivaksi saveen yhtynyt rautapitoinen suomalmi, joka saa saven syvemmältä keltaiseksi, mutta pintakerroksissa se oksidoituu ruskeaksi. Polttamalla saadaan tästä sitten punaista väriainetta. Kaivos on erään järven rannasta n. ½ km. päässä eräässä notkossa. Värimultaa on siinä n. 4 m. paksuudella ja enemmänkin. Kaivon äärellä on polttolaitos ja kuivauslavoja maalijauhon valmistamista varten, ja liettamislaitos, jossa ruskea pintamulta on lietettävä puhtaaksi. Petäjärven asemalla on sähköllä toimiva mylly, jonka kautta kaikki värimulta kulkee. Siellä jauhetaan se tomuhienoksi ja säkitetään. Näitä väriaineita onkin myyty ympäri Suomea aina Petsamoa myöten. Laadultaan ne ovat parasta, mitä Suomesta on löydetty, kevyitä, kaunisvärisiä ja voittavat näissä suhteissa ulkomaiset tuotteetkin. Lisäksi ne sisältävät harvinaisen paljon rautaoksidia ja niitä käytettäessä tarvitaan huomattavasti vähemmän vernissaa kuin ulkomaitten tuotteilla maalattaessa. Hinnaltaankin nämä ovat niitä halvempia.
Tarmokkaisiin toimenpiteisiin on siis ryhdyttyjä tuloksiakin alkaa jo olla näkyvissä. Mutta paljon en vielä tehtävä, ennenkuin nurkkamme punastumatta kestävät suuren vieraspaljouden arvostelevat katseet ja ennenkuin voimme itse sanoa tehneemme kaiken voitavamme siisteyden suhteen. Useimmassa tapauksessahan ei ole kysymys ainoastaan "kaunistamisesta", vaan välttämättömistä korjauksilta, joita "ei vain ole tullut aikanaan tehdyksi". Mutta ponnekkaalla työllä ehkä vielä ehdimme saada maakuntamme semmoiseen kuntoon, että olympialaisvieraat ja maailman metsäkongressin jäsenet, jotka myös ensi kesänä tulevat maahamme tutustumaan, ovat näkemään tyytyväisiä ja pitävät edelleen meitä siistinä kansana, mikä ei suinkaan ole vähäinen tunnustus maastamme ja kansamme luonteesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti