Metsän leimaus myyntiä varten punamullalla.

Tapio 11, 1918

Kirj. metsänhoitaja Jari Lindfors.

Niinä aikoina, jolloin puutavaran hinnat ja siis myöskin pystymetsän hinnat ovat olleet laskemaan päin, on usein sanomalehdissä huomannut pikku-uutisia, joissa mainitaan, että se ja se myytäväksi tarjottu leimikko on huonon hintatarjouksen takia jäänyt myymättä. Metsänomistaja on kai useimmassa tapauksessa huoannut ja valittanut odotetun rahatulon poisjäämistä sekä päättänyt odottaa parempia aikoja, ja niinollen leimattu metsä on saanut kasvaa edelleen, ehkä montakin vuotta. Useimmissa tapauksissa on leimattujen puitten joukossa ollut kuusia, monasti ne ehkä muodostavat pääosankin myytäväksi aiotusta metsästä. Muutaman vuoden kuluttua on kai metsänomistajan mielestä parempi aika koettanut, tai on yhä kiihtyvä rahapula pakoittanut hänet jälleen tarjoamaan leimikon myytäväksi. Mutta nyt saa hän monasti paremmasta ajasta huolimatta tehdä sen huomion, että tarjottu hinta ei ollenkaan ole noussut, päinvastoin ehkä laskenut, ja tämä seikka panee miehen miettimään. Silloin hän harvoin tulee ajatelleeksi, että samalla kun hän on parempia aikoja odottanut ja antanut puitten kasvaa, on varsinkin kuusessa myöskin lahosienet leimapilkkoihin käyneet käsiksi, kasvaen niistä ehkä syvällekin puuhun ja turmelemalla käyttökelpoista puuainetta alentaneet sen arvoa. Sillä tavalla siis saa hän nauttia odottamaansa parempien aikojen tuottamaa hinnan kohoamista.

Ja kuitenkin on tämä metsänmyyjä toiminut aivan oikein. Metsää ei pidä myydä huonon hinnan aikana, jollei metsänomistajan rahallinen tilanne sitä välttämättömästi vaadi, vaan on myyntitilaisuus mikäli mahdollista lykättävä, kunnes saa hyvän hinnan metsästään. Mutta yhteen seikkaan nähden on hän toiminut virheellisesti: hän on kirveellä leimauttanut metsänsä ennen myyntiä, olematta ollenkaan selvillä siitä, saako hän sellaisen hinnan, että voi sen heti leimauksen jälkeen myydä. Ja tämä on "päin mäntyä", kun on kysymys kuusesta. Kuusihan, kuten tunnettua, on kovin altis lahoamiselle, kun sitä vaan jolloin tavoin haavoitetaan. Suoritetut tutkimukset ovat osoittaneet, että leimapilkasta alkunsa saanut laho jo muutaman harvan vuoden kuluttua on tunkeutunut siksi syvälle puuhun, että tämän arvo sen kautta tuntuvasti on alentunut. Jos siis kirveellä leimattu kuusimetsä syystä tai toisesta jää myymättä, voi olla varma siitä, että se muutaman vuoden kuluttua alkaa laadultaan huonontua ja kadottaa entisen arvonsa.

Nythän toiselta puolen harvoin voi ajatella järkiperäisesti metsänmyyntiä ilman, että myytävät puut ennen tarjoamista jollain tavalla merkitään, ja koska yllämainitusta syystä ei voi kirvestä käyttää, on saatava joku toinen merkintätapa sijalle.

Tähän soveltuu erinomaisesti punamulta.

Jos on tarpeellista että merkintä pysyy puissa ainoastaan lyhyemmän ajan, voi tähän tarkoitukseen menestyksellä käyttää kuivaa punamulta ja n. k. merkkipussia .



Nahkanen, puuvarrella varustettu pussi täytetään kuivalla punamullalla, joka pussia lyötäessä puunrunkoa vastaan tunkeutuu esille kuvassa näkyvän rautalankaverkon läpi, jättäen puuhun selvästi huomattavan punaisen täplän. Tätä merkitsemistapaa käytetään eniten puita lukiessa, mutta voi sitä myöskin käyttää kaadettavaksi tarkoitettuja puita merkittäessä, kunhan ei vaadita merkeiltä suurempaa pysyväisyyttä kuin noin vuoden verran. Jos halutaan saada maali pysymään puissa pitemmän ajan, on käytettävä märkää maalia: punamultaa veteen sekoitettuna ja siihen vielä suolaa lisättynä, ja jos tätä sivellään puun kylkeen kylliksi isona täplänä, pysyy se siinä useitakin vuosia.

Metsänomistaja, joka on tällä tavalla metsänsä leimauttanut, on paljon paremmassa asemassa ostajaan nähden kuin se, joka on leimauksen kirveellä toimittanut. Edellämainittu voi rauhallisesti hyljätä liian alhaiset tarjoukset, kun sitävastoin jälkimäinen aina saa pelätä olevansa pakoitettu myymään metsänsä polkuhinnasta tai jättämään sen seisomaan, lahoamaan ja arvossa alenemaan. Ja voihan ajatella, että ostajakin puolestaan tarjoaa alhaisemman hinnan metsästä, jonka ostaja tietää omistajan olevan pakoitettu myymään huonommastakin hinnasta, välttääkseen puitten turmeltumista.

Kun tällainen maalattu metsä on myyty, on tietysti toimitettava tavallinen leimaus kirveellä kantoleimoineen kaikkineen, joten koko leimaustoiminta siis käy vähän työläämmäksi ja kalliimmaksi. Moni ehkä arvelee, että lisäkustannus on suurempi kuin mainitun menettelytavan tuottama hyöty, mutta niin ei ole asian laita. Kun ottaa huomioon, että pari vuotta vanhat leimauslahot jo voivat alentaa puun arvoa 10 à 20 %,samalla kun punamullalla maalaaminen tuo mukanaan lisäkustannuksia, jotka ovat n. ¼ - ½ % leimikon kantoarvosta, ymmärtää helposti, että tällaisella menettelytavalla on suuret etunsa, jotka varsinkin metsänhintojen laskuaikana tulevat selvästi näkyviin.