Keltainen kartta.

Kansan Tahto 122, 2.6.1913

Suomennos saksankielestä.

Naapurina asuu wenäläinen. Nimensä on Dimitri. Aina hauska ja awosydäminen. Kaikki näemme hänet mielellämme wieraanamme. Millä myös. Aikaa woittaen on meistä tullut hywät ystäwät. Usein tulee hän luokseni, kun tee pannussa surisee, ja kertoilee Wenäjästä. Hän rakastaa maatansa niin että oikein kärsii siitä. Mutta se on onnetonta rakkautta. Hän on juutalainen ja maansa on kohdellut häntä huonosti. Häntä ajettiin kaupungista kaupun[kiin] ja wiimein yli rajan. Mutta silti rakastaa hän sitä; rakastaa kuin rakastetaan naista, joka karttelee rakastajaansa.

Dimitri on kertonut minulle, että sisarensa on kuollut. Hänen sisarensa Sonja oli lääkärinä Wezirk Wologdassa. Hän on usein puhunut hänestä. Miten kowaa olikaan lääkärin elämä lakeudella suurilla aroilla. Mitenkä usein oli waikeampaa taistella kansan ymmärtämättämyyttä ja epäluuloisuutta kuin tauteja wastaan. Miten pitkiä matkoja olikaan kulettawa keskellä öitä apteekkiin, sairaanhoitajatteren tai jonkun muun kanssa hänen oli oltawa yhteistyössä. Ja miten eristetty olikaan hän kaikesta ulkonaisesta siwistyksestä.

Tämä Sonja oli nyt kuollut. Ja suru pakotti weljen kertomaan siitä minulle. Hän tunsi siitä huojennusta. Wenäläinen on niin hellä. Mutta hupaisuutensa hän säilyttää kaikissa tiloissa, hywissä ja huonoissa. Hän luki minulle sanomalehdistänsä. Siinä oli wainajalle muutamia tunnustuksen sanoja. Ja se ilahdutti häntä.

- Urhea nainen, sanoi hän, urhea nainen. Hän taisteli itsellensä wiran. Aina on hän tahtonut auttaa, auttaa muita, aina nuoruudestansa asti. Ja ne waikeudet, ennenkuin hänestä tuli lääkäri! Minulle on wieläkin käsittämätöntä, miten hän sai luwan opiskella Pietarissa.

- Mitenkä niin, luwan?

- Hänhän oli juutalainen. -

- Niin, mutta...

- Juutalaiset, jotka eiwät asemansa ja säätynsä puolesta kuulu korkeampaan säätyyn, eiwät saa asunto-oikeutta Pietarissa.

— Mutta eihän sellainen woi olla mahdollista...

- Olkaa wakuutettu, kai minä sen asian tunnen. Olen itse kokenut samaa.

- Mutta teidän sisartanne se ei ele koskenut?

- Sepä onkin minulle wielä tänäänkin arwoitus. Mutta tietäkääs, hänellä olikin tahto, jollainen waan harwoille ihmisille on suotu.

Päiwää myöhemmin oli Dimitrin sanonmlehti sattumalta kirjelaatikossani. Annoin sen hänelle. Kirjoituksista oli muuan kohta punasella kynällä allewiiwattu. Huutomerkki edessä.

Dimitri kiitti ja loi silmäyksen lehteen. Äkkiä kalpeni hän ja huudahti jotakin wenäjäksi. Aijoin mennä, mutta hän pidätti minut.

- Kuulkaa, kuulkaa - sanoi hän - mitä nuo lurjukset owat kirjoittaneet! Eikö sellainen ole rikoksellista? Wielä kuolluttakin likaawat ja walheella tahriwat.

- Koskeeko se sisartanne?

- Kyllä, ajatelkaa, tässä seisoo: Järjestettäessä kuolipesää on selwinnyt, että tuolla kaikkien kunnioittamalla lääkärittärellä oli 3 wuotta ollut keltanuen kartta Pietarissa.

- Keltainen kartta?

- Te ette tiedä, mikä on "keltainen kartta".

- En.

- Selitän sen teille: Prostitueeratuilla Pietarissa on keltainen kartta ymmärrättekö.

- Ja teidän sisarenne...

- Hänellä on ollut keltainen kartta, niin tässä seisoo. Se on inhoittawaa. Heidän juutalaiswihansa ei woi sallia, että juutalaisnainen olisi kunnollisena lääkärinä Wenäjällä. Siksi heittäwät he ylimalkaisia syytöksiä hänen haudallensakin.

- Mitä aijotte tehdä?

- Mitäkö aijon tehdä? Aijon matkustaa Pietariin. Jo tänään. Rewin kappaleiksi sen lurjuksen, joka on kirjoittanut sellaista. Se koira...

- Hänen silmänsä salamoiwat. Puristin hänen kättänsä.

- Parempiin näkemiin, Dimitri.

*

Kolme wiikkoa oli hän poissa.

Sitten seisoi hän taas eräänä päiwänä huoneessani.

- Nyt olen palannut, sanoii hän. Olen tällä kertaa tehnyt wääryyttä sanomalehtikirjoittajalle. Hän oli oikeassa. Sonjalla oli keltainen kartta.

- Walitan, Dimitri.

- Ei minulla ole mitään walittamista. Ei Sonjalla myös. Ainoa, jolla olisi walittamista, on waltiomme, meidän kurja waltiomme, se...

- Sonja oli sankaritar, ymmärrättekö?

- Ei, en ymmärrä sitä. Mutta istukaa, Dimitri. Tässä on lämmintä teetä ja nyt täytyy teidän kertoa.

- Kertoa! Se on pian kerrottu. Sonja oli juutalainen, siinä kaikki!

Hän oli taas kimmahtanut seisaalleen.

- Tulkaa, Dimitri, tulkaa ja istukaa! Teidän täytyy kertoa minulle.

Hän oli taas istuutunut ja sitte hän kertoi minulle. Kuiwasti ja peittelemättomästi.

- Enkö ole kerran sanonut teille, että minulle oli arwoituksellista, miten Sonja oli woinut saada luwan opiskella Pietarissa. Nyt se ei miuulle enää ole arwoitus. Näin on asia! Juutalaiset eiwät saa oikeutta Pietarissa, eiwät juutalaisnaiset myös. Vaan yhdessä tapauksessa on juutalaisnaisilla oikeus asettua Pietariin. Nim., jos hänellä on keltainen kartta. Silloin ei poliisi wälitä hänen syntyperästään. Prostitueerattuna saa hän asunto-oikeuden Pietarissa.

- Ja silloin on...

- Niin, mitä oli hänen tehtäwä? Lääkäriksi tahtoi hän tulla hinnasta mistä hywänsä. Hän oli uhrannut kaiken opintojensa takia. Myöskin kunniansa. Waltio ei jättänyt muuta walittawaksi. Keltaisen karttansa awulla sai hän asunto-oikeuden. Wietiin poliisiluetteloon, opiskeli kolme kowaa wuotta, jolloin hän usein sai taistella kowinnnan puutteen kanssa. Kun hän istui siellä toweriensa wieressä, joiden ylenkatse häneen nähden jo aikoja oli kaikkoontunut, tiesiwäthän he, että Sonjan asunnossa kaste- ja koulutodistuksen wälissä oli keltainen kartta...

- Mutta eikö siellä toimiteta säännöllistä tarkastusta niiden tyttöjen suhteen, jotka...

- Aiwan oikein. Joka tiistai ja perjantai täytyi Sonjan alistua lääkarin tarkastukseen. Kolme pitkää wuotta. Ja wasta sitten saattoi lääkari - olen puhunut hänen kanssansa - kirjoittaa todistuksen, joka totesi, että Sonja... että Sonjasta nyt on tullut kunniallinen nainen... ja silloin oli hän lääkäri. Hänellä oli ammatti, johon oli pyrkinyt, jonka takia oli antanut kaikkensa. Mutta keltaista karttaa ei hän antanut takaisin. Sen otti hän mukaansa. Sitä säilytti hän kunniamerkkinään. Ja myös tämä kartta löydettiin hänen kuolemansa jälkeen.

- Niin, Dimitri, teidän Sonjanne oli sankaritar.

Hän nyökkäsi. Silmänräpäyksen kuluttua katosi hänen kätensä wasempaan powitaskuun.

- Tässä se on minulla hänen kunniamerkkinsä. Olen waatinut sen itselleni pesästä. Kaiken muun annoin olla. Mutta tämän kartan, ymmärrättekö, tämän kartan tahdon säilyttää. Se oli hänen kunniamerkkinsä. Se on olewa minulle alituisena kehotuksena, etten milloinkaan suo itselleni lepoa, enkä rauhaa, enneukuin se maa, jossa sellaiset...

Hän mykistyi, kesken lausetta hän mykkeni. Muita hänen silmissänsä paloi tuli. Sellaijelta näyttäwät ihmiset kun kokewat iwaa ja wastustusta niiden taholta, joita pitäwät rakkaimpana.

Ja hänen rakkaimpansa oli Wenäjä.

*

Kuulen tehtäwän kolme teräwää huomautusta.

Ensimmäinen: Hywin keksitty kasku, eikö totta? - Olen pahoillani. Se ei ole mikään hywin keksitty kasku, waan tosi kertomus.

Toinen: Mutta saattaako sellaista tosiaankin tapahtua Wenäjällä? - Olen taas pahoillani, tämä tapaus ei ole tapahtunut niinkään kauwan sitten ja laki asunto-oikeudesta pyhässä Pietarin kaupungissa on wielä tänäkin päiwänä aiwan sama.

Kolmas: Mutta koskeehan tämä waan yksityistapausta, eikö totta? - Olon wielä kolmannen kerran pahoillaui: On monta Sonjaa, jotka ottawat "keltaisen kartan" waan saadaksensa Wenäjällä täydentää opintojansa.