Hiusten wärjääminen.

Etelä-Suomi 127, 11.11.1919

Kuinka suuri olikaan yleinen hämmästys, kun wähää ennen sotaa nähtiin muutamia naisia, joilla oli wärjätyt hiukset. Kaikki oliwat uteliaita näkemään tätä uutta muotia, kaikkien silmät suuntautuiwat sinisiin, wihreisiin tai punaisiin tukkalaitteisiin. Naurettiin tai suututtiin, mutta kuitenkin ajatteli moni nuori kaunis tyttö: "Kuka tietää, tämä tapa ei ehkä olekaan ruma, se on omituinen, ehkä wärjätty tutka pukisi minuakin!"

Isuäidit huokasiwat: Ah, miten nuoret naiset nykyaikana owat hupsuja. Ennen maailmassa eiwät he olleet niin hulluja kuin nyt!

Mutta nuo wanhat tädit oliwat aiwan harhaluulossa, kun he kuwitteliwat, että kiemailutaito oli nykyaikainen pahe. Joko oliwat he unohtaneet oman nuoruutensa tai eiwät he tienneet, että juuri wuosisatoja sitten, jolloin nainen oli miehen orja, tunsi hän paljon suurempaa tarwetta kuin nyt salata puutteitaan ja tuoda esiin etujaan.

Jo ikiwanhoina aikoina on nainen, kuten tiedämme, pitänyt kauneuttaan paraimpana aseenaan ja hän ei ole säästänyt mitään keinoa kohottaakseen sitä keinotekoisesti; niitten joukossa ei hiusten wärjääminen suinkaan ollut wähimmin käytettyjä. Hywin loistamia wärejäktäytettiin herättämään mieltymystä ja kiinnittämään huomiota ja hiusten wärjäämisen tarkoitus oli saawuttaa yhtäläisyys kauniin, loistawan kukan kanssa.

Tästä syystä ja miellyttääkseen herraansa ja waltiastansa alkoiwat naiset jo 25 wuosisataa sitten käyttää wärjättyä tukkaa ja irtotukkaa.

On löydetty egyptiläisiä muumioita Seostciin ajoilta, joilla on hywin taidokkaasti tehtyjä mustia ja sinisiä peruukkeja. Wärit walmistetnin kaswien mehusta. Muutamia huwittawia hiuswärireseptejä löydetään jo papyruslehdellä, joka juontaa alkunsa wuodelta 1550 ennen Kristuksen syntymää. Ne on kirjoittanut joku egyptiläinen lääkäri ja ne on löytänyt ja kääntänyt muinaistutkija Ebers.

Sen ajan muotinaiset woiteliwat tukkansa, wärjäsiwät sen siniseksi ja antoiwat sen pudota alas kaulalle ja olkapäille pienissä hienoissa palmikoissa, joiden päihin he ripustiwat sawikuulia. Niitten käsittelyyn tarwittiin useita tunteja. He kampasiwat myös silloin tällöin joka kymmenes tai kahdestoista päiwä, usein wain kerran kuukaudessa. Yksinkertaistuttaakseen työtä, solmiwat he omat hiuksensa niskaan ja pitiwät sen päällä peruukkia, jotka oliwat helpommat käsitellä.

Egyptiläiset antoiwat parturin ajella päänsä kaljuksi ja ulos mennessään paniwat he päähänsä peruukin, joka oli walmistettu palmikoiduista kaswissyistä tai jouhista, suojellakseen itseään auringonsäteitä wastaan.

Medialaislen ja kaldealaisten kesken näyttää wallinneen sama tapa. Ja kuitenkin eiwät nämä tukkalaitteet ole ensimäistä peruukkeja, joita on pidetty päässä, sillä peruukkien käyttö on ikiwanhoista ajoista asti tunnettu. Alkuaan oliwat ne eläinten nahkoja ja muistuttiwat turkislakkia. Sen tarkoitus oli suojella wanhusten kaljua päätä kylmyydeltä, ja wasta pitkien, pitkien aitojen perästä tuli peruukista koristeluesine.

W. 672 kielsi Konstantinopolin kirkolliskokous tekotukan käytön ja tästä ajasta alkaen lakkasi myöskin sellaisen käyttäminen. Wasta muutamien wuosisatojen jälteen tuli se uudelleen käytäntöön. 14:llä ja 15:llä wuosisadalla käski muoti käyttää tekotukkaa. Kuningattarella ja howinaisilla oli kähertäjänsä, jotka wärjäsiwät heidän tukkansa lipeällä tai wenetsialaisten tawan mukaan pähkinäkeitoksella ja saframilla. Renenssanssitaulut ikuistawat sen waalean kauneusihanteen, jota ennen kaikkea Roitiselli ja Rafael suosiwat.

W. 1605 kielsi eräs kirkolliskokous miehiä laittamasta naisten tukkia, mutta eräs toinen kumosi kiellon ja se tapahtui silloin kuin kuuluisa hiusten kähertäjä Champagne eli, jonka Puolan kuningatar Maria Conzaga kutsui Warsowaan, jotta hänen kaunis tukkansa pääsisi täyteen arwoonsa.

Ludw'g XIV käytti waltawaa peruukkia salatak'een winon epämuodostuneen olkapäänsä ja ollakseen hänen majesteetilleen mieliksi, alkoiwat myös kaikki howimiehet täyttää suuria peruukkeja: harmaita, wiolettia, kastanjanruskeita tai mustia. Binette, kuninkaan peruukkimestari, myi mestariteoksiaan uskomattoman korkeasta hinnasta. Peruukit painoiwat 2 kiloa ja hiukset, joista ne walmistettiin, tuotettiin Flandernista.

Tällöin tapahtui ensi kerran egyptiläisten jälkeen, että annettiin ajella pää paljaaksi peruukin käyttämistä warten; ennen oliwat wain tukankaswultaan heikot henkilöt pitäneet peruukkia. Peruukkien walmistamiseen käytettiin jouhia, wuohenwilloja ja liinaa setä hamppua.

Ludwig XIV perusti Ranskassa w. 1656 200 jäsentä käsittämän peruukintekijöiden ammattikunnan, jonka jäsenillä oli etuoikeus kantaa miekkaa ja yksinoikeus tukkukauppaan, joita ei saanut myydä muualla kuin ammattikunnan omissa huoneustoissa.

Ludw'g XV:n aikana oli tapana pitää wain omaa tukkaansa, mutta sen puuteroimisia waadittiin. Jauhoja tarwittiin puuterin walmistukseen niin paljon, että jauhojen hinta siitä syystä nousi.

Meidän siwistyneellä ajallamme otetaan tiede awuksi, jotta woitaisiin tyydyttää turhamaisuutta tekemättä tukalle wahinkoa. Wärejä, jotka sisältämät lyiiyä, rikkiä, kupnria ja rautaa, ei saa käyttää. Aiwan waaraton wariaine on Henna, jota jo wuosisatoja takaperin on täytetty hiusten wärjäämiseen mustaksi. Kaunista waaleata wäriä saadaan walmistetuksi waarattomasta superoxisita. Saksassa on wiimeisinä wuosina annettu patentteja hiuswäreille, jotka ammattimiehet, luotettawat kemistit omat todistaneet waarattomiksi, mutta näitä wärejä on wain luonnollisia hiuswärejä: mustaa, ruskeata ja waaleata.

Luulisi woiwansa epäillä sitä, että naiset wasta tulisiwat käyttämään sinisiä, wihreitä ja punasinerwiä hiuswärejä, mutta muodin oikut owat aawistamattomat, ja saa olla walmistautunut minkälaisiin wallattomuuksiin tahansa kysymyksen ollessa hiuswäreistä.