Värien soinnuttamisesta

Maalarilehti 7, 1925

Edellisellä kerralla koetimme selvitellä punaisen värin ominaisuuksia ja sen oikukkaisuutta, koettaessamme siitä etsiä mieluisaa sointua. Käännymme tällä kertaa tutkimaan, minkälainen on viheriä värisointu samalta kannalta katsottuna. Emme valitse tätä väriä punaisen seuraajaksi sen vuoksi, että se jollakin tavoin järjestelmän kannalta kuuluisi esitettäväksi punaista seuraavana. Pikemmin voisimme sanoa näistä kahdesta väristä puhuessamme, että ne tavoiltaan ovat jyrkästi toistensa vastakkaisuuksia; toinen ollen mahdollisimman oikukas, ja toinen taas, viheriä nim., melkein aina hyvältä näyttävä.

Niinpä niin, viheriä melkein aina antaa tuoreen, eloisan vaikutuksen. Sen vivahduki set muistuttavat meille elämästä, nuorteudesta ja tuoreudesta. Me voimme vielä aika tavalla sekoitellakin sitä, "muuntaa" sitä ilman yhtä suurta vaaraa, kuin sekoittaessamme punaiseen muita sointuja. Yksi väri on kuitenkin, jota se ei pitkälle kestä ja se on juuri tuo punainen. Jos alamme viheriään väriin pistää punaista yhä enemmän ja enemmän, muuttuu se savimaisen tahmeaksi. Ja jos jatkamme punaisen lisäämistä, ei edes punainen, voiton päälle päästyään jaksaenään selvitä tuosta tahmeudesta. Suusanalla sanottuna sopii kyllä tehdä viheriästä ja punaisesta mustaa. Musta mukamas syntyisi sillä hetkellä, kun värit ovat sekoituksessa toisilleen tasaväkisiä. Todellisuudessa ei tämä musta ole kovinkaan ihana. Se seikka, etteivät punainen ja viheriä yhdy miellyttäväksi soinnuksi, selvittää sen, että ne usein rinnakkaisinakin pintoina tekevät kovan vaikutuksen. Ja tästä johtuu vielä, ettemme helposti saa hienoa vaikutusta viheriäpunaisesta väririnnastuksesta. Se on paremmin kotonaan ulkosuojissa ja huviloissa.

Mutta viheriä sinään, tai muiden värien kanssa, on, kuten sanottu, käypä väri. Tahi mitä väriä voisimme sanoa maanpallollamme maalatuissa kaikissa koristeissa olevan enemmän kuin viheriää? Se on värien joukossa ehkä 80-osaisena sadasta, kuten naisen kuva elolliskoristeluissa. Sillä, ohimennen sanoen, eivät myöskään sisiliskot, oravat, joutsenet tai perhoset yhdessä jaksa pitää puoliaan sille naispaljoudelle, alastomille, joilla on silkkinauha vinosti vatsan ylitse, tai harsoihin puetuille, tukkaansa kampaaville.

Kylläpä vain kaikkien ruusujen, lumpeiden, narsissien ja liljojen lehdet katoissa, seinissä, polttopiirustuksissa ja savimaljakoissa ovat viheriät. Mutta yksi seikka myöskin on yhtä tosi, ja se on se, ettei ainakaan valkoinen tai aivan tumma pohja näytä hienolta vihreiden lehtien koristamana. Emme suorastaan tarkoita sitä, että sen tulisi näyttääkään simamaisen "fiiniltä", kuten arvelisimme jonkin neitiarkkitehdin tahtovan. Mutta se ei tee oikein hyvää rakenteellista vaikutusta. Se on jollakin tavoin liiaksi nestemäinen ja irrallinen rakenteelliseen pintaan kiinnitettynä. Ylimalkaan koristeet vaikuttavat parhaiten, jos niiden päävärinä on pohjan väri. Siten tulisi viheriän lehtikoristeen pohjavärin vivahtaa viheriälle tai harmaalle. Mutta joka tapauksessa olemme me kaikki, jotka sivellintä olemme heilutelleet, maalanneet liian paljon vihreitä lehtiä, joten kehoittaisin, että alkaisimme kokeilla joillakin muilla väreillä, etenkin valkoisten pintojen koristelussa. Esim. hopeanharmaa tai vankka keltamullan väri ovat niitä sointuja, jotka esim. valkoisessa kattopinnassa vaikuttavat kiinteämmiltä ja sirommilta. Vieläpä punaista, ja etenkin ruskeaa voimme käyttää hyvin edullisesti.

Joku sanoisi, että tahdomme irtautua luonnonmukaisuudesta kubismin haihatteluihin. Mutta sitä verta ei tämän kirjoittajassa ole, eikä tule. Sensijaan voimme asiaa vain katsella toiselta kannalta kuin pelkkien kukkien pintoihin siroittelua ajatellen. Koristelu tarkoittaa tärkeimmältä osaltaan huoneen tai esineen muovauksellisen puolen korostamista. Pääasia siis on, että viivakuviomme tjvat kauniit ja asianmukaiset. Toinen kysymys vasta on, tahdommeko niihin väriloistoa, ja tarvitsevatko ne ollenkaan Seurasaaren vehreyttä. Me näemme monia arvokkaita tyyliesineitä koristeltuina mustalla viivoittelulla. Tästä ihastuneena meillä mustaa nyt jo kai on loiskittu tarpeeksi. Mutta muita värejä on, ylitse viheriän, joilla ei värihaluamme ole vielä tympäisty.

Puututtelemme tässä lopussa vain muutamalla sanalla vihreisiin pintoihin. Niinpä niin, ne harvemmin näyttävät vastenmielisiltä, vaikka ne sitten vivahtelisivat mustasta hohtavaan merenvaahdon väriin saakka. Pääasia vain on, ettei loistavia, aivan selvästi punertavan-ruskeita pintoja satu lähettyville. Kauniit valkoiset kipsikoristeet näyttävät raittiilta ja virkeiltä tämmöisellä pohjalla. Yhtähyvin voisimme siis maalatun koristeenkin tehdä sen väreillä.

Eräs yhdistelmä, mitä maalatessa jo viisas sivellinkin häpeää, on ihonpunainen viheriällä pohjalla.

- J.S.