Värjärin teollisuutta. Edistykset villan värjäyksessä.

Suomen Teollisuuslehti 6, 1.4.1892

On tunnettua että keinotekoisten väriaineiden teollisuus ensin johtui värjärien verstaista ja että nämä sitä harjoittivat sivuammattina. Mutta pian kävi tälle nopeaan kukoistukseen nousevalle ammatille värjärin huone liian ahtaaksi ja väriteollisuutta varten perustettiin omia tehtaita jolloin se tieteellisen kemiallisen tutkimustavan kerällä ja avulla pian pääsi suuremmoisiin tuloksiin. Mutta vaikkeivät enää väriteollisuus ja värjäys eläneetkään saman katon alla pysyivät ne kuitenkin läheisessä yhteydessä keskenään. Jo se seikka että väriteollisuus lopuksi kuitenkin toimii värjäyksen hyväksi puolestaan on vaikuttanut sen että nuo molemmat suuret teollisuudet, värjääminen ja keinotekoisten väriaineiden valmistus ovat pysyneet läheisessä vuorovaikutuksessa. Pianpa esim. suuret saksalaiset keinotekoisten väriaineiden tehtailijat, joiden etupäässä täytyi olla tieteellisesti sivistyneitä kemistejä, huomasivat että heidän täytyi huolellisesti pitää selvillä edistykset värjäyksenkin alalla. Niinpä väritehtaat usein ylläpitävätkin melkoisen suuria värjäystehtaita voidakseen niissä tehdä kokeita väriaineillaan, tutkiakseen uusia värjäystapoja ja keksiäkseen uusia käytäntötapoja valmistamilleen aineille. Alussa värjärit olivat väriteollisuuden kasvattajina mutta nyt värjärit usein kääntyvät väriteollisuuden puoleen neuvoa kysymään. Tämä molempien teollisuuksien vuorovaikutus toisiinsa onkin kantanut kauneimpia hedelmiä; koko joukko uusia värjäämisen menetystapoja on väritehtaista lähtenyt ja taas värjärien alkuunpanosta ja kehoituksesta on väritehtaissa valmistettu värejä joita tuskin muutoin siinä muodossa olisi keksitty. Löytyi paljon kokemuksen synnyttämiä värjäystapoja, joiden yksityiskohtien tarkoitusta ei voinut selittää mutta joita värjärit vanhoista ajoista saakka täsmällisesti noudattivat; väriteollisuuden näin elpyessä nekin tulivat tieteellisen tutkimuksen esineeksi jolloin ydinkohta menettelyssä saatiin selville ja se siten tuli yksinkertaisemmaksi kun usein monetkin liikatoimitukset karsittiin pois, joka tietysti on tärkeänä edistyksenä pidettävä. Useita menetystapoja tutkimalla on täten myöskin tieteellisessä katsannossa saatu paljo selvempään valoon itse värjäystoiminnan luonne, perimmäiset syyt jotka vaikuttavat väriaineiden yhtymisen kuituihin. Nykyään ollaan siinä suhteessa kokonaan toisella kannalla kuin ennen.

Vielä joitakuita vuosia sitte tehtiin tarkka ero substantiivisten ja adjektiivisten värjäysten välillä. Substantiivisilla väriaineilla tarkoitettiin sellaisia jotka aikaan saadaan kun vaan kuitu- ja väriaine vaikuttavat toisiinsa; otaksuttiin että näillä oli toisiinsa jonkinlainen vetovoima joka vaikutti niiden yhtymisen. Adjektiivisiksi taas sanottiin niitä värjäyksiä joiden aikaan saamiseksi väri- ja kuituaineen välillä vielä oli tarpeen kolmas sideaine, peiteeli liotinaine. Tämä eroitus tosin ei ollut kokonaan väärä, mutta siihen vaikuttavista syistä oli kuitenkin väärä käsitys. Luultiin että syy eri värjäyksiin oli haettava itse kuidussa, väitettiin että eläinkuidut, silkki- ja villa-kuidut varsinaisesti kykenivät suorastaan vaikuttamaan väriaineesen, mutta kasvikuidut vaan sideaineiden, liotinten välityksellä. Nykyään tiedetään ettei tässä kuiduilla itsellään ole mitään ratkaisevaa vaikutusta vaan että tärkein merkitys on itse väriaineiden liukenemissuhteilla. On opittu valmistamaan aseita väriaineita, jotka välittömästi vaikuttavat pumpuliin ja taas toisaalta sellaisia väriaineita jotka eivät välittömästi vaikuta silkkiin ja villaan. Käsitys värjäystoiminnasta onkin sen vuoksi kokonaan muuttunut ja se tietysti on vaikuttanut värjäyksen toimittamiseenkin. Kuten sanottu värjättiin ennen etupäässä kasvikuidut liotintin avulla, eläinkuidut taas yksinomaa suorastaan, mutta nyt on ryhdytty etsimään väriaineita jotka vaikuttavat toisin. Niinpä nykyään pumpuli suurimmaksi osaksi värjätään ilman liotinten apua. Samoin värjättiin villakin ennen aikaan suorastaan; vaan joissakin tapauksissa käytettiin liottimia koska väri siten tuli pysyvämmäksi kuin muuten. Mutta viime vuosikymmeninä on villateollisuus erinomaisesti muuttunut, ensiksikin on villan tuotanto noussut monin kertaiseksi entisestään, Austraalian, etelä-Afrikan ja Argentiinan suuremmoinen villan tuotanto on saattanut tätä tavaraa eurooppalaisille markkinoille äärettömät määrät että villateollisuus on johtunut aivan toisille urille. Ei ainoastaan muokatun villan määrä ole muuttunut vaan sen laatukin. Austraalian ja yleensä eteläisten maanosien villa on toista luonnetta kun pohjoisten osien, ja sen vuoksi eurooppalaisessakin villateollisuudessa on päässyt yhä enemmän valtaan muokkaustapa jota siinä alussa vaan hyvin vähän käytettiin. Ennen villat kartuttiin ja kehrättiin langoiksi joista sitte valmistettiin vaatetta, nykyään on karttaamisen sijaan tullut kampaaminen hyvin yleiseksi, ja näin saadusta langasta tehdään kankaita jotka ovat monessa suhteessa toisenlaatuisia kuin entiset ja joita toisella lailla täytyy käsitellä nim. yleensä varovammin. Mutta samalla on myöskin aineen edelleen käyttely ja menetystavat muuttuneet, värjääminen, loppuvalmistelu, vieläpä kankaan vanutuskin on siitä muutoksesta saanut osansa. Vanutustoiminnassa on alettu käyttämään sellaisia menetystapoja että karttuja kampalangat yht'aikaa muokataan ja kovan vanutuksen avulla saatetaan näkyviin ero molemmissa langoissa; täten aikaan saadaan nuo nykyään niin usein käytetyt vanutusvaikutukset.

Edellä olevassa lyhyesti mainitut muutokset villateollisuudessa ovat villan värjäämisessäkin vaikuttaneet tärkeitä muutoksia. Ensiksikin alettiin asettaa villan värjäykseen sekä mitä kauneuteen että ehta väriin koskee paljo korkeampia vaatimuksia kuin ennen. Sellaisiin vaatimuksiin nähden huomasi värjäri olevansa takapajulla entisiä menetystapoja käyttämällä; varsinkin kauniita täysinäisiä värityksiä varten voi hän vaan käyttää suoranaisesti vaikuttavia keinotekoisia väriaineita ja juuri ne väriaineet enimmäkseen eivät olleet pysyviä, ehta värejä. Jonkinmoisella kateudella katsoi villan värjääjä pumpulin värjääjää jolle väriteollisuus oli antanut koko joukon mitä parhaimpia ja kauneimpia värejä nim. n. k. alitsariinivärit.

Olosuhteet kävivät villan värjääjille yhä kireämmiksi. Villatavarain ostajat, jotka värien kestävyydestä olivat saaneet huonoja kokemuksia, tulivat yhä ankarammiksi vaatimuksissaan ja värjärit huomasivat yhä vähemmin voivansa niitä täyttää. Lopulta kehittyivät asiat niin pitkälle että suurimpien villatavarain kuluttajien, jotka tekivät suurimmat tilaukset, nimittäin Euroopan sotavaltioitten vaatetusvirastojen, erityisesti täytyi määrätä miten heidän tilaamiensa villatavarain tuli olla värjättyjä, ja kun tahdottiin saada vaan kestäviä värejä niin kerrassaan kiellettiin keinotekoisten väriaineiden käyttäminen niitä varten. Sotilaskankaita sai siis värjätä etupäässä vaan indigolla ja sinipuulla, jotka jo ammoisista ajoista ovat huomatut kestäviksi. Tällaisen määräyksen kautta kuitenkin kerrassaan ikäänkuin tahdotaan lopettaa kaikki edistys värjäyksen alalla, kuin ei saada käyttää muitakin väriaineita jotka voisivat olla yhtä hyviä ja parempia. On tietty esim. että indigo on morsingon (isatis tinctoria) varsinainen väriaine väkevöidyssä tilassa. Mutta 100 vuotta sitte kiellettiin morsinkovärin hyväksi kokonaan värjääminen indigolla koska se muka oli "vahingollinen paha ja syövä väri" ja morsinkoväri kokemuksesta oli huomattu hyväksi. Siitä huolimatta on indigon käyttäminen päässyt täysin vallalle ja nykyään olemme taas sellaisella asteella että indigoa, jota silloin uutuutena kaikin voimin vastustettiin, nykyään taas joka tavalla suositaan uusien väriaineiden vahingoksi jotka taas puolestaan ovat parempia kuin indigo.

(Jatk.)