Vaasalle kirj. insinööri R. H.
"Sehän on makuasia eikä siitä1 sovi riidellä", kuulee asein sanottavan kun on kysymys väreistä ja niiden harmoniasta eli soinnusta.
Tämän vanhan sananparren turvissa olemme joutuneet näkemään mitä mauttomimpia väriyhdistyksiä puvuissa, maalauksissa, seinäpapereissa, kankaissa y. m. silti voimatta muuta kuin kohottaa hattuamme: sehän on makuasia eikä siitä savi riidellä.
Luontainen vaisto käsitellä värejä, on vain ani harvalla henkilöllä. Tämä lahja on verrattavissa esim. musiikin alalla henkilön sävellyskvkvyn. Kun musiikkia kumminkin voi tulkita huonommankin sävelkorvan omistava soinnukkaasti nuottien avulla, ei asian laita ole ohut sama mitä tulee välien harmooniseen eli sointuisaan tulkintaan. Vieläpä käsitys eri väreistä on ollut sangen venyvä: samaa värinimitystä, esim: punainen voidaan käyttää ilmaisemaan seuraavia väriaistimuksia: punainen talo, punainen hevonen, punainen tukka, punainen kukka, punainen taivas j. n. e. ja sanomattakin on selvää että kullakin näistä on aivan eri vivahduksensa, jopa aivan eri värinimityksensäkin.
Tällainen tulkinta olisi musiikin alalla, esim. pianon soitossa, verrattavissa väärinlyöntiin, 1, 2, tai 3 kosketinta ylemmäksi tai alemmaksi oikeasta.
Värien määritelmättömyvs on myös ilmeinen epäkohta. Halutessamme ostaa esim. vihreätä kangasta näytetään meille värejä aina merenvihreästä puhkeavan lehdenvihreään eikä ole niin ollen mahdollista tilata, ilman mukana seuraavaa mallia, saada haluttua väriä.
Musiikissa on asia aivan toisin. Jos meillä on nuottipinnalla c, on sävel sama. kenen henkilön hyvänsä sitä tulkitessa ja vieläpä aivan erityylin koneistakin.
Jo nämä esimerkit siis osoittavat, että väriteoria on ollut musiikkiteoriaa alemmalla asteella vaikka molemmat taiteet ovat suunnilleen samanikäiset.
Edellä esitettyihin väriopillisiin epäkohtiin on kyllä yritetty monesti parannuksia kenenkään pääsemänä tuloksiin ennen kuin vasta aivan viime vuosina. Syynä tähän näin myöhäiseen kehitykseen väriteoriassa on ollut tieteellisten mittauskoneiden puute, ja lisäksi on yhden henkilön ollut aivan mahdoton hallita kaikkia niitä tiedesuuntia, joita teorian ratkaisu on vaatinut, ja siksi enkin teorian kehittäjinä ollut joukko tiedemiehiä.
Värien suunnaton käyttö teollisuudessa on myös osakaan jouduttanut väriteorian kehittämistä, sillä jo edellä mainitut väriopilliset epäkohdat ovat värejä käyttäville teollisuuslaitoksille olleet todellisena painajaisena.
Tieteelliseen ja samalla käytännölliseen ratkaisuun väriteoriassa on nyt jo päästy kahdessakin maassa. Saksassa kulkee oppi kehittäjänsä prof. Oswaldin nimellä. Amerikassa on opinkehittäjiä ollut useampia, ja on päätyö suoritettu Harvard yliopistossa.
Kun allekirjoittanut ei lähemmin tunne saksal. oppia, koetan seuraavassa esittää muutamia kohtia amerikkalaisesta opista, mikä on osoittautunut sangen yksinkertaiseksi ja käytännölliseksi. Silti ei sanomalehden puitteissa voi luoda mitään yhtenäistä esitystä. Oppia on jo menestyksellisesti opetettu useimmissa korkeimmissa opistoissa ja tarkoitus on aloittaa alkeiden opetus jo kansakouluasteella.
Tämän väriopin tarkoitus siis on tehdä värien määrittely ja soinnutus kaikille mahdolliseksi, heidän luontaisiin lahjoihinsa katsomatta.
Taiteilijoille tämä keksintö merkinnee pientä arvonalennusta kun maallikot nyt rupeavat matemaattisesti käsittelemään ja ymmärtämään värejä, mitä on ennen pidetty vain taiteilijoiden taivaallisena lahjana.
Värit jaetaan 3:een ryhmään:
1. Spectrum eli sateenkaari
2. Harmaat
3. Chroma eli 1 ja 2 ryhmän värejä sekoittamalla syntyneet värit.
Kun harmailla väreillä muodostetaan vahvuus eli sävyastsikko, mitä käytetään muita värivahvuuksia eli sävyjä arvostellessa, niin alamme ensiksi siitä.
Sarja alkaa valkoisella ja loppuu mustalla. (Katso kuviota N:o 1.) Tältä väliltä voi eroittaa satalukuisasti eri sävyjä olevia harmaita. Väriopissa käytetään vain 9 eri sävyä eli astetta, jolloin valkoinen on n:o 1, ja musta n:o 9. Keskimmäinen eli n:o 5, muodostuu kun samat määrät mustaa ja valkoista sekoitetaan yhteen. Siis n:o 5:stä ylöspäin (n:o 1:een) päin valkopitoisuus enenee ja alespäin (n:o 9:ään) mustapitoisuus kasvaa.
Keskellä on harmaa sarja N:o l:stä 9:ään. Molemmin puolin ovat spektrum värit harmaata sävyä vastaavilla paikoilla.
Spectrum värejä on 12, kuten taulukosta selviää. Kolmea niistä pidetään päävärinä: keltaista, punaista ja sinistä. Voisimme nimittää näitä ensiluokan väreiksi. Yhdistämällä näitä kolmea väriä keskenään saadaan kolme toisen luokan väriä:
Punanen + keltainen = oranssi.
Sininen + keltainen = vihreä.
Sininen + punanen = violetti.
Yhdistämällä 1 ja 2 luokan värejä, syntyy 6 kolmannen luokan väriä:
Keltainen + sininen = keltavihreä.
Vihreä + sininen = vihreänsirunen.
Sininen + violetti == sinivioletti.
Violetti + punanen = punavioletti.
Punanen + oranssi = punaoranssi.
Oranssi + keltanen = oranssikeltanen.
Värisävy-ympyrässä ovat 1 & 2-luokan värit. 3 luokan värit lankeavat näiden väliin.
Sointuvat eli harmoniset värit. (Katso kuv. N:o 2.)
Värisävy-ympyrässä toisiaan vastakkain olevat värit ovat toistensa täydellisiä vastakohtia ja rinnastamalla molempia, synnyttävät värisoinnun eli harmonian, mutta sekoittamalla kahta sointuvaa väriä yhteen on tulos aina harmaa. Ottamalla siis toisiansa vastakkain olevat värit värisävy-ympyrästä saamme seuraavat kaksivärisoinnut eli harmoniat: keltainen ja violetti, punainen ja vihreä, sininen ja oranssi j.n.e.
Jos meillä on kaksi sointuvaa väriä, esim. keltainen ja violetti, on keltaisen asema harmaasarjassa lähellä valkoista ja violetin lähellä mustaa, siis samansuuruiset väripinnat molempaa väriä eivät muodostaisi sointua eli harmoniaa, vaan on se tällaisessa tapauksessa laskettava erikoisesti. Mittayksiköt lasketaan sateenkaaresta, missä kolmea pääväriä on seuraavissa suhteissa: keltaista 3, punaista 5 ja sinistä 8, mitkä siis samalla ovat mainittujen värien harmonianumerot. Muiden värien harmonianumerot saamme edellämainituista: värisävy-ympyrässä on esim. violetti punaisen ja sinisen välillä, ja kun jo tiedämme punaisen ja sinisen harmonia numeroiden olevan 5 ja 8, saamme violetin numeroksi 5+8=13, sillä punainen + sininen i= violetti.
Sovelluttamalla näitä harmonianumeroita käytäntöön voisimme siis sanoa, että esim. kankaassa raitana kolme lankaa keltaista.ja kolmetoista lankaa violettia muodostaisi hyvän värisoinnun eli harmonian, jos molemmat värit ovat speetrumvahvuutta t. s. puhtaita sekoittamattomia normaalivärejä. Tietysti raitojen lankamäärä saisi olla 2, 3, 4 kertaa suurempi kankaan harmonisuuden silti muuttumatta, sillä molempien värien suhde toisiinsa olisi yhä edelleenkin 3:13.
Ottamalla värisointuympyrästä joko 3, 4, tai 5 värin, syntyy joukkovärisointuja, joita voi hyväksi käyttää taidemaalauksessa, koruompeluksessa, lattiamatoissa y. m., aivan kuten taiteilija järjestää värinsä baletilla maalausta varten.
Toisensuuntainen väriharmonia syntyy, kun käytetään saman värin eri sävyjä rinnan.
Tämänlaatuista harmoniaa käytetään esim. taloja maalatessa, missä akkunapielet ja nurkat maalataan talon pohjaväriä tummemmalla sävyllä. Hämäläisemme ovat uskaltaneet tehdä rohkean poikkeuksen käyttämällä enemmän kontrastia, punaista ja valkoista.
Valkoinen—musta—harmaa.
Valkoista ja mustaa «i lueta väreihin, sillä valkea esittää vain valoa eli valkeutta ja musta sen vastakohtaa pimeyttä. Molemmat ovat silti sangen tärkeitä muodostettaessa uusia värejä spectrum-väreistä, ja avat ne osoittautuneet tehokkaiksi muuntamaan ei-harmoonisia harmoonisiksi väreiksi. Valkoista ja mustaa voidaan pitää keskenään täysin harmoonisina vaikkei musta heijastukaan valkoisesta ja päinvastoin.
Valkoinen.
Kun valkoinen asetetaan jonkun värin rinnalle, joutuu se mainittua väriä harmonoivan värin vaikutuspiiriin ja kohottaa kyseessä olevan värin sävyä eli siis vaalentaa sitä. Tällainen rinnastus parantaa värisointua jos rinnastettava väri on tumma, joten siis valkoista on soveliaampi rinnastaa tummien värien kera.
Jos käytetään rinnakkain kahta väriä mitkä eivät harmonoi eli soinnu, voidaan epäkohta parantaa eroittamalla ne valkoisella.
Musta.
Musta samoin kuin valkoinenkin, ollessaan rinnan jonkun värin kanssa joutuu sitä harmonoivan värin vaikutuspiiriin, ollen vaikutus sitä suurempi mitä vaaleampi on väri. Ottakaamme esim. musta ja sininen. Sinistä harmonoiva väri on oranssi, mikä on kirkas väri ja aiheuttaa mustan näyttämään hieman ruosteiselta.
Punaisella pohjalla musta vivahtaa hieman vihreään eli musta + vihreä. Oranssipohjalla taas vivahdus on sinertävä eli musta + sininen, keltaisella pohjalla violettiin eli musta + violetti j.n.e.
Musta saa sen seurassa olevan värin näyttämään kiinteämmältä ja siksi kirkkaat värit sopivat parhaiten rinnan sen kanssa.
Mustaa kuten valkoistakin voidaan käyttää eroittamaan kahta ei-harmoonista väriä aikaansaamaan harmonian.
Harmaa.
Harmaa myöskin rinnastettuna jonkun värin kanssa joutuu tämän harmonia värin vaikutuspiiriin, ilmiö ei ole aivan niin selvä kuin mitä se oli mustan ja valkoisen kanssa. Harmaa muodostaa hauskan soinnun eri värien kanssa, kun siitä käyttää oikeaa sävyä, ja kuten mustaa ja valkeaa, käytetään sitä myös eroittamaan ei-harmoonisia värejä paremman harmonian aikaansaamiseksi.
Värien vaikutus toisiinsa kun ns esiintyvät rinnakkain.
Kun kaksi väriä asetetaan rinnan joutuu kumpikin väri toistaan harmonoivan värin vaikutuspiiriin, mikä useissa tapauksissa parantaa harmoniaa eli värivaikutusta.
Päästäksemme selville näistä vaikutteista on meidän aina tiedettävä kyseessä olevien värien harmonia värit, ja sitten ajatella mikä olisi seuraus jos pieni sekoitus harmonoivaa väriä olisi lisätty vastakkaiseen väriin.
Tarkastakaamme esim. vivahdusta kun oranssi ja vihreä asetetaan rinnakkain. Oranssia harmonoiva väri on sininen ja vihreän on punainen.
Vaikutus on siis kuin olisi pieni erä punaista lisätty oranssiin lehden sen hieman puna-oranssiksi ja annos sinistä lisätty vihreään, tehden sen sinivihreäksi. Kuten esim. selviää kohottavat molemmat värit toinen toistaan ja aikaansaavat syvemmältä näyttävän väriyhdistyksen.
Vaikutus on vielä huomattavampi jos kyseessä olevat värit ovat harmoonisia, sillä edellisessä esim. ollut niin laita.
Tarkastakaamme vaikutusta kun punanen ja vihreä asetetaan rinnan. Punaista harmonoiva väri on vihreä ja tämä lisättynä vihreään aiheuttaa voimakkaamman vihreä vivahduksen. Vihreätä harmonoiva väri on punainen ja tämä lisättynä punaiseen myös vahvistaa punaista, joten molemmat värit vahvistavat tai tuovat esille toinen toistaan. Voimakkaamman värivaikuteiman aikaansaamiseksi on siis paras aina rinnastaa harmoonisia värejä.
Ottanee aikaa ennenkuin värioppi kaikessa laajuudessaan tulee yleiseen käytäntöön. Teoriasta ollaan jo nyt selvillä. Aivan kuin musiikkia opiskeleva henkilö voi heti vapaasti käyttää nuotteja hyväkseen, samoin on laita niitä tulee väritutkiskeluun. Alkeet pitäisi antaa jo kansakouluissa rinnan ensimäisten nuottiharjoitusten ja sitten kouluvuosien varrella mennä askel askeleelta syvemmälle. Tosiasiahan on, että kouluissa piirustuksen opettaja on ehkä eniten sidottu tuntinsa kuluessa, kun oppilaan tulee uutta väri tekelettään sommitellessaan saada sille opettajansa hyväksyminen. Jos näin tapahtuisi, mitä väriyhdistyksiä saisimmekaan nähdä! Sensijaan värioppia tuntien voisivat oppilaat systemaattisesti seurata värisarjoja ja yhdistyksiä tarvitsematta kysyä apua joka käänteessä.
Pieninkin väriopin tuntemus auttaa meitä taulu-, ryijy- y. m. näyttelyissä helpommin ymmärtämään teoksia ja siis paremmin arvostelemaan niitä ja siis valitsemaan oikeasävyisiä teoksia tarkoitettuihin, paikkoihin kodeissamme, aivan kuin musiikkiteoriaa tunteva henkilö vaivatta eroittaa huonon kappaleen arvokkaasta ja helpommin ymmärtää vaikeatajuisempiakin esityksiä.
Jokapäiväisessä elämässä sattuu usein tapauksia missä väriopin tuntemus olisi tarpeen. Naisille olisi asia ehkä läheisin.
Pienenä esimerkkinä mainitsen vain seuraavan tapauksen: eräs kaunis sinisilmäinen neitonen teki sen ikävän havainnon että hänen käyttäessään erästä violetin väristä pukuaan hänen silmiensä kaunis sini sai ikävän vihreän vivahduksen.
Edellä ratkaisemiemme esimerkkien mukaan on asia yksinkertaisesti selitetty: Puku oli violetti ja silmien väri sininen. Violettia harmonoiva väri on keltainen ja tämä lisättynä siniseen aiheuttaa vihreän heijastuksen.
Luonto tarjoaa erinomaisen kiintoisan maaperän väritutkiskelulle, kasvi- ja perhosmaailraassa vallitsee miltei erehtymätön väriharmonia. Meidän silmämme tajuaa kaikki nämä värikauneudet suurin piirtein, mutta tuntien värioppia ja pysähtymällä tarkastamaan tämän saman luonnon yksityiskohtia mikroskopilla avautuu silmäimme eteen aivan toiset värimaailmat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti