Eläinten värivalkoisuus *).

Metsästys ja kalastus 10, 1912

*) Finsk Jakttidning'ista 1911—12 nimim. V. B:n kirjoituksen, "Om färgförändringar i djurens dräkt", mukaan.Eläinten väriin on monet seikat vaikuttamassa. Eräissä tapauksissa on karvoissa ja höyhenissä erityinen väriaine (pigmentti), joka antaa eläimen ruumiille tahi sen eri osille silmiin näkyvän värin. Pääväriaineet ovat: musta, punanen, keltanen ja vihreä. Eläimissä tavallinen harmaanruskea väri on mustan ja punaisen sekoitus.

Toisissa tapauksissa riippuu eläimen (linnun) väri valonsäteitten vaikutuksesta toisensa kohdatessa ja toisiinsa taittuessa, jolloin syntyy n. s. metallinkiiltoisuus s. o. väri, joka vaihtelee eri tahoilta katsottuna. Toisissa tapauksissa ovat taas molemmat edellä mainitut syyt samalla kertaa vaikuttamassa. Tällä tavoin syntyy violetti ja sininen väri, vihreä usein, joskus keltainen, harvemmin oranssiväri.

*) E. Lönnberg: "Om normal och abnorm albinism hos fåglar"."Valkoinen, joka oikeastaan ei ole väri, vaikka jokapäiväisessä puheessa sitä niin nimitetään, syntyy siten, että sulkien solukudelma on väritön, mutta lukemattomien välikköjen tahi ilmakomeroiden johdosta heijastuu valo, niin että kaikki näyttää valkoiselta, siis melkein samasta syystä kuin mikä saattaa lumikentän näyttämään valkoiselta, vaikka jokainen pienenpieni jääkide on läpikuultava"*

Värivalkoisuus on säännönmukainen tahi epäsäännönmukainen. Edelliseen kuuluvat kaikki ne tapaukset, joissa valkoinen pysyvänä värinä peittää kokonaan tahi suurimman osan tai kuuluu määrättyihin ruumiinosiin tai ainoastaan muodostaa rantuja, pilkkuja tahi merkkejä, joko se on katsottava suojelusväriksi (sopusuhtainen ympäristöön) tahi koristusväriksi, mikä useissa linnuissa esiintyy vasta sitten kun ovat siitoskykyisiä (lokki, joutsen y. m.) ja toisissa ainoastaan uroksella siitosaikana. Että valkea väri kuuman vyöhykkeen maissa täytyy lukea koristusväriksi, näkyy siitä, että se on alati vihertävien metsäin jyrkkä vastakohta eikä sitä siis mitenkään voi selittää suojelusväriksi.

Vaalea suojeleva tahi kätkevä väri esiintyy useissa napaseutujen eläimissä läpi vuoden. Esimerkkinä tästä voi mainita jääkarhun ja napajäniksen (Lepus glaclalis) nisäkkäistä sekä lumivalkoisen jäälokin (Pagophila eburnea), tunturipöllön, tunturihaukan y. m. linnuista. Toiset taas, lauhkeitten vyöhykkeiden kylmemmissä osissa, saavat valkoisen värin niiksi vuodenajoiksi, jolloin maa on lumen peitossa, ja vaihtavat tämän kesäkuukausiksi toiseen, joka on sopusuhtainen ympäristöön. Esimerkkeinä tällaisista on meillä pohjolan jänis (Lepus timidus), napaseutukettu (Canis lagopus), peura (Cervus tarandus), sopuli (Myodes lemmus), viimeksi mainittu kuitenkin ainoastaan varsinaisilla napaseuduilla, ynnä monet muut nisäkkäistä sekä metsäkanat y. m. linnuista. Huomattava on pulmunen (Emberiza nivalls), joka kesällä on valkoisempi kuin talvella, syksyllä kun osa valkeista hyöhenistä irtautuu harmaista. Tässä tapauksessa on valkoinen pidettävä koristusvärinä, mikä pysyy siitosaikaan asti.

Napaseutujen eläinten ruumis on tavallisesti kylmänä vuodenaikana ohuemman tahi vahvemman rasvakerroksen peittämä. Että tämä vaikuttaa suuressa määrin myös eläimen väriin, sen on Nansen osoittanut. Valkoinen väri esiintyy nimittäin säännönmukaan ensin niissä paikoin, missä rasvakerros talvella on huomattavin. Lauhkeammassa ilmanalassa esiintyy rasvakerros eläimen ruumiissa paikka paikoin ja senmukaan valkoinen värikin. Tyypillisenä esimerkkinä tästä on pohjolan jänis, joka asuu Alpeilla, Europan, Aasian ja Amerikan pohjoisosissa. Kylmemmän ilmanalan jänis on säännönmukaan kesällä ruskeanharmaa, talvella valkea. Irlannin lauhkeammassa ilmanalassa se sitävastoin pysyy melkein kauttaaltaan ruskeana vuoden läpeensä, mutta Pohjois- Amerikan, Grönlannin ja Alppien ikuisilla lumikentillä valkoisena. Välimuotoja löytyy, mikä vanhemmille tutkijoille on antanut aihetta eroittamaan kaksi eri lajia (muotoa) pohjolan jänistä (Lepus timidus), jonka tähden tieteelliset nimetkin suuresti vaihtelivat. Jo Bissonilla oli pohjolan jäniksestä kaksi eri muotoa, L. niger ja L. albus. Pennant kutsui sitä nimellä L. alplnus ja Linné Fauna Suecicassa on antanut sille nimen L. timidus. Pallas nimittää sitä L. variabilis. Irlantilaiselle ruskealle jänikselle antoi Yarrel 1883 nimen L. hibernicus. Etelä-Ruotsissa ei jänis ole niin puhtaan valkoinen, kuin maan keski- ja pohjoisosissa. Senvuoksi on Nilssonilla kaksi lajia, kangasjänis (L. canescens) ja tunturijänis (L. borealls), minkä ja'on toisetkin ruotsalaiset eläintieteilijät ovat hyväksyneet, Blasius sitävastoin osoitti, ettei tämä ja'oitus eikä irlantilaisen jäniksen eri lajina pitäminen ole oikeutettua, sillä nämä eläimet eivät eroa lainkaan toisistaan pääkallon rakenteessa, hammasjärjestelmässä eikä ruumiinmuodossa, vaan eroitus on ainoastaan värissä ja niin ollen niitä tulee pitää vain värimuunnoksina tai paikallisrotuina. Sama on alppijäniksen (Lepus alpinus) ja napajäniksen (L. glacialis) laita, joita on tahdottu pitää pohjolan jäniksestä eroavina lajeina. Nykyään eroitetaan pohjolan jäniksestä korkeintaan kolme eri lajia, nimittäin äsken mainitut kaksi ja muuttuvainen jänis eli lumijänis (L. timidus), johon sisältyvät Nilssonin y. m. kaksi paikallismuotoa sekä irlantilainen ja skotlantilainen jänis. Samanlaisen värivaihtelun alainen on metsäkana, joka on valkoinen napaseudussa, vaihtaa väriä vuodenaikojen mukaan lauhkeammassa ilmanalassa ja pysyy enemmän tahi vähemmän kirjavana vuoden läpeensä Skotlannissa. Kärppään (Foetorius nivalis), peuraan y. m. nähden on suhde sama.

Monet kesyt linnut (kyyhkyset, kanat, fasaanit, riikinkukot, hanhet, ankat y. m.) oltuaan pitemmän ajan kesytettyinä saavat usein valkoisen höyhenpeitteen, jolloin tämä joko jää pysyväksi sukuväriksi tahi esiintyy vaan joissakin yksityisissä linnuissa. Mistä tämä johtuu siitä ei ole varmaa tietoa, mutta vaikka joissakin tapauksissa arvellaan runsaalla ravinnolla, mikä linnulla kesyssä tilassa on tarjolla, olevan tässä osansa, voivat syyt olla vallan toisetkin. Joka tapauksessa kuitenkin tiedetään, että valkoinen väri on kulkenut perintönä, ilmeten suvussa enemmän tahi vähemmän valkoisina tahi kirjavina muunnoksina,kunnes vihdoin pysyvä valkoinen rotu on muodostunut. Että valkea väri valinnan ja perinnön kautta on siirtynyt jälkeläisille metsälinnuissakin, joilla alkuaan ei ole ollut tätä väriä, on todettu Englannissa. Pyytämistään kokovalkeista heinäsorsista on nimittäin eräitten henkilöiden onnistunut siellä pystyttää kokovalkea rotu tästä linnusta. Englannin metsästyslehdissä näkeekin joka vuosi ilmoituksia, joissa tarjotaan ostettavaksi tämän valkean heinäsorsarodun munia, samalla kun myyjät varmasti takaavat niistä syntyvän valkoisia ja muutenkin täysin samanlaisia ja kokoisia heinäsorsia kuin niiden villit esivanhemmat.

Luonnoton värivalkoisuus esiintyy poikkeustapaisesti yksilöissä. Eläin saattaa esim. olla muuten valkea, mutta silmät ovat punaset. Niinpä kertoo venäläinen lintutieteilijä S. N. Alfreki eräällä metsästysretkellä, jolla hän oli mukana, ammutun valkeankirjavan taivaanvuohen, jolla oli valkoinen nokka ja valkoiset jalat sekä ruusunpunaiset silmät. Suurelta osalta oli lintu luonnollisen värinen. Eräs toinen venäläinen lintutieteilijä S. T. Pawlow kertoo punasilmäisistä kokovalkoisista naakoista. Moskovan eläintarhaan lahjoitettiin 1908 kaksi valkoista naakanpoikaa, joilla oli vaaleanpunaiset nokat ja nilkat, valkoiset silmänluomet ja punaiset silmäterät.

Kuva sivulla 308 esittää lehtokurppaa, joka löytyy Chersonin luonnonhistoriallisessa museossa ja ammuttiin lokakuussa 1900 Port-Skadowskin läheisyydessä Taurian kuvernementissa. Se on aivan valkoinen, selkäpuolelta tuskin huomattavasti voikikas. Jalat ja nokka ovat vaaleat, silmien väristä ei sitävastoin ole tietoa. Sivulla 310 on valkoinen räkättirastas ja sivulla 311 isokuovi. Molemmat löytyvät venäläisissä museoissa.

Monet arvelevat luonnottoman värivalkoisuuden johtuvan sairaudesta s. t. s. se edellyttää sellaista sairaloista tilaa eläimessä, että väriaineen eroittautuminen lakkaa. Toiselta puolelta väitetään, ettei tällä luonnottomalla värivalkoisuudella ole mitään tekemistä eläimen ruumiillisen hyvinvoinnin kanssa. Esimerkkinä tästä mainitsee Alfreki useita vuosia elättäneensä aivan valkoista naakkaa, joka oli ruumiiltaan hyvin kehittynyt ja pirteä, söi vahvasti ja vaihtoi sulkansa säännönmukaisesti. Toisista naakoista erosi se vaan siinä, että väriaineet kokonaan puuttuivat, minkä vuoksi sillä oli punaiset silmät, sillä silmän kehäkalvo oli väritön.

Lönnberg sanoo m. m. eräissä tapauksissa olevan syytä arveluun, että "joku määrätty yleinen heikkous on ollut syynä väriaineen puutteeseen. Tämä lienee syynä värivalkoisuuteen varsinkin pikkulinnuissa. Sitä suuremmalla syyllä, kun esimerkkejä näissä tapaa harvoin. Sitäpaitsi ne tavallisesti eivät ole kokovalkoisia, vaan pikemmin voikikkaita, niin että heikko pohjaväritys vahvemmin tahi heikommin väritettynä viittaa linnun luonnolliseen väriin".

Monet värivalkoiset linnut lähtevät jo munasta. Siitä voi päättää sen siirtyneen perintönä emiltä, joista toinen hyvin luultavasti on ollut sairaloisessa tilassa siitosaikana tahi vähä sitä ennen. Että toisilla emillä on suurempi taipumus kuin toisilla synnyttämään värivalkoisia jälkeläisiä, näkyy, paitsi edellä kerrottua valkeiden heinäsorsien järkiperäistä siitosta Englannissa ja useita muita kesytettyjä valkeita linturotuja, siitäkin, että useat kerrat on saatu huomata, semmitenkin Englannissa, aina samojen näköjään normaalien emien pesissä joka vuosi yksi, kaksi tahi useampi valkoinen. Tämä havainto koskee varsinkin mustaa rastasta ja variksensukua.

Että haavoittumat määrätyissä tapauksissa voivat aikaansaada sen ettei väriaineita muodostu vahingoittuneisiin paikkoihin, lienee yleisesti tunnettua. Esimerkkinä tästä ovat siian- ja satulanlyöttämät hevoset, keskenään tapelleet koirat tahi muut pahoin purrut eläimet, luodin tahi rautojen runtelemat ketut y. m. Näillä kaikilla huomataan valkoisia täpliä vahingoittuneilla paikoilla, varmaankin senvuoksi että väriainetta valmistavat elimet ovat vioittuneet. "Tämä selitystapa", sanoo Lönnberg, "lienee oikeutettu määrätyissä vaillinaisissa värivalkoisuustapauksissa (linnuissa), kun toiset sulat ovat vaalistuneet, kuten usein näkee kotivarpusissa, teirissä y. m. linnuissa. Sama selitys soveltunee siinäkin tapauksessa, että joku määrätty tarkoin rajoitettu pienempi osa muuten luonnollisen värisestä linnusta on valkoinen.

Myös väitetään väriin vaikuttavan kesän suurempi tai pienempi kuivuus. Kuta kuumempi tai kuivempi on kesä, sitä suuremmassa määrässä pitäisi värivalkoisuutta esiintyä eläimissä.

Vielä on lausuttu sellainenkin arvelu, että äkillisen säikähdyksen tahi muun mielenliikutuksen aikaansaama hermotärähdys on vaikuttanut munassa olevaan lintuun. Tässä on siis edellytetty eläimen omaavan samanlaisen tunne-elämän kuin ihmisellä, joka säikäyksestä, surusta, pelosta t.m. s. syystä muutamassa tunnissa saattaa harmaantua. Tämä samoinkuin muutkin samantapaiset otaksumat ovat kuitenkin pidettävät vähemmin todenmukaisina arveluina niin kauvan kuin varma tieteellinen pohja puuttuu.

(Jatk.)