Se määrä suomalaisia sotalippuja, joka nykyaikaan saakka on eri kokoelmissa säilynyt muistuttaen meitä menneistä maineen ja surun päivistä historiassamme sekä esi-isäin taistoista maansa puolesta, ei ole niinkään vähäinen. Sikäli kuin nykyään voidaan päättää, on niitä kotimaassa 22, Ruotsissa 35, Tanskassa 12 ja Pietarissa 108. Vastainen tutkimus saattaa kuitenkin melkoisesti muuttaa näitä lukuja, sillä eri kerroin, erittäin kolmenkymmenenvuotisessa sodassa, on niitä menetetty keski-Europassakin, vaikka Berlinin, Wienin, Dresdenin ja Münchenin suurten asemuseoiden luetteloissa ei niitä mainita yhtä vähän kuin ruotsalaisiakaan sotalippuja. Sen ajan liput ovat kuitenkin varsin vaikeat tuntea senvuoksi, että niistä puuttuvat kaikki kansallisuutta ilmaisevat piirteet. Melkein sama on asianlaita suurien lippusarjojen Pietarissa, jotka ilman epäilystä ovat ruotsalaisia, kuten sinikeltainen väri ja Kaarle XII:n nimikirjaimet osoittavat. Todennäköisesti on osa niistä suomalaisten rykmenttien, vaikka niistä puuttuu vaakunat tai kirjoitukset, joiden avulla ne voitaisiin tuntea. Ne tiedot, jotka venäläiset lähteet niistä antavat, ovat siksi ristiriitaiset ja usein ilmeisesti väärät, ettei niihin voi paljoakaan perustaa. - Niinikään voitaneen kenties ranskalaisista, hollantilaisista y.m. kokoelmista löytää joku suomalainenkin sotalippu.
[Hämeen jalkaväkirykmentin komppanialippu 1870-luvulla.]
Lukuunottamatta säilyneitä originaalilippuja on niistä olemassa vanhoja mallipiirroksia ynnä muita kuvia ja onpa asiakirjoissakin säilynyt tietoja lippujen muodosta. Ainekset tähän osaan sotahistoriastamme ovat siis varsin laajaperäiset ja niiden keräämiseen on syytä useammalta kuin yhdeltä näkökannalta.
Suomalaisten sotalippujen historia on sama kuin ruotsalaisten, sillä meidän rykmenteillähän oli sama kokoonpano, samat varusteet ja aseet kuin ruotsalaisilla. Ruotsalaiset sotaliput taas voidaan jotakuinkin ryhmittää hallitsijasukujen mukaan.
[Kyminkartanon läänin pataljoonan komppanialippu 1720-luvulta.]
Vanhemman Vaasa-tyypin liput 1500-luvulla olivat suuret ja varustetut ajan tavan mukaan verrattain lyhyillä tangoilla. Ne olivat moniväriset ja kokoonpannut pitkistä kaistoista tai ruuduista. V. 1554 lähetettiin Suomeen silkkiä, josta m.m. piti tehtämän 2 lippua, kumpikin 14:slä 7 kyynärän pituisesta kaistasta. Mitään systeemiä ei lippujen muodossa noudatettu ennen kun Erik XIV antoi määrätyt värit neljän "suurrykmentin" lipuille. Ensimäisellä rykmentillä oli todennäköisesti kahdenvärisistä kaistoista kokoonpannut liput, toisella kaksiväriset ja neljään yhtä suureen nelikulmaiseen osaan jaetut ja neljännellä ruudukkaat sekä kaksiväriset, kuten edellisilläkin. Kolmannella rykmentillä oli yksiväriset liput. Ensimäisen, toisen ja neljännen rykmentin eri komppaniain lipuissa vaihtelivat värit säännöllisesti siten että esikomppanian lipuissa vuorotteli vihreä ja valkoinen, toisen komppanian keltainen ja punainen j.n.e. Eräällä toisen rykmentin suomalaiskomppanialla oli liput punaisen ja vihreän väriset, neljännessä rykmentissä oli eräällä komppanialla suomalaisia punaiset ja keltaiset, eräällä toisella vihreät ja keltaiset, pohjalaisilla siniset ja valkeat, "Suomen saksalaisilla" punaiset ja vihreät j.n.e. Mutta näissäkään lipuissa ei ollut mitään kansallista; tällainen piirre tuli niissä tavalliseksi vasta Juhana III:n aikana. Hän näet kumosi suurrykmenttijaon ja otti uudestaan käytäntöön vanhat lipputyypit monilukuisine väreineen ilman systeemiä, mutta jakoi liput säännöllisesti keltaisella ristillä. Eräissä kirjelmässä Herman Flemingille v. 1577, koskeva Venäjälle lähetettävän sotajoukon lippuja, annetaan nimenomainen määräys tästä, ja Anders Keitzin tileissä menoista sotaväkeä varten v:lta 1580 on seikkaperäisiä kertomuksia lipuista, joissa säännöllisesti on monivärisiä kaistoja ja "keltainen risti keskellä". Tavallisimmin käytetyt värit olivat musta ja vihreä, merkillistä kyllä, vaikka tällaisten lippujen olisi pitänyt olla vaikeat erottaa pitempien matkojen päästä. Vielä v. 1615 sai Hans Rootin vänrikki Tuomas Larsson lähtiessään rauhanneuvotteluihin Venäjälle mukaansa lipun valkoisesta, sinisestä ja vihreästä silkistä, nähtävästi kaistoista.
Myöhempi Vaasa-tyyopi, joka tuli käytäntöön Kustaa II Adolfin aikana, oli ensinnäkin pienempi ja kevyempi. Lippujen muodossa pyrittiin myöskin yhtenäisyyteen ja järjestelmällisyyteen. Komppanialipuilla samassa rykmentissä oli sama väri, mutta ne erottuivat toisistaan kuvien ja kirjoitusten kautta. Sellaiset nimitykset kuin sininen brigaadi, keltainen brigaadi j.n.e. aiheutuivat juuri lippujen väristä. Muutamia tälle tyypille luonteenomaisia [] verrattain myöhäisiä. Viipurin läänin ratsuväen standaareja on meidän aikaan saakka säilynyt ja löytyy nyt Tukholman tykistö- ja Köpenhaminan ase-museoissa. Ne ovat kaikki väriltään vihreät. Tukholman standaareista on yhdessä toisella puolella harvalehtisen laakeriseppeleen sisässä kirjaimet C. R. S., pystysuorassa oleva avain ja vuosiluku 1665; lähinnä tankoa on kaksi tulikuulaa ja tulpaani sekä alhaalla lause Fortuna virtuti C (omes); toisella puolella on niinikään laakeriseppeleen sisässä kuvattuna alaston nainen (Fortuna), joka kaarii valkoista purjetta päänsä yläpuolella, vuosiluku j.n.e. Eräässä toisessa Tukholman standaarissa on vuosiluku 1666 ja lipun kummallakin sivulla ratsumiehen kuva sekä saksankielisiä lauseita, Köpenhaminan standaareista (menetettiin Lundin tappelussa) on toisessa kummallakin puolella laakeriseppeleen sisässä pilvestä esiinpistävä käsi, joka pitää kruunua, lause Deus protector meus, C. R. S. ja vuosiluku 1665; toisessa taas toisella puolella valtakunnan omena, toisella ratsumies taistelussa lohikäärmettä vastaan, saksankieliset tunnuslauseet, C. R. S. ja vuosiluku 1665. Nämä standaarit (Kaarle XI ajalta) ovat kaikki eskadronastandaareja, joita mainittuna vuonna jaettiin rykmentille 7 vihreätä, kun sen sijaan henkieskadrona (ensimäinen) nyt valtaan pääsevän tavan mukaan sai valkoisen standaarin. Lippuja teetettäessä antoi sotakollegio rykmenteille sitävarten tarpeellisen mitan määrätynväristä kangasta ja everstit saivat pitää huolta kuvien ja lausekkeiden maalaamisesta. Rykmentit olivat nim. usein enemmän everstien kuin valtakunnan.
Kaarle X Kustaan aikaisissa lipuissa oli säännöllisesti kuninkaan nimikirjaimet C. G. R. S. seppeleen sisässä.
Suomen rykmenttien lipuista ja standaareista on mitä niiden väreihin tulee jonkunverran ristiriitaisia tietoja 1650-luvun keskivaiheilta. Turun läänin ratsuväellä oli punaset, Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväellä valkoiset (toisen tiedon mukaan keltaiset), Viipurin ratsuväellä 6 vihreätä ja 6 pransin väristä standaaria. Värvätyistä rykmenteistä oli Berndesin karjalaisilla rakuunoilla siniset, von Schwengelnin rakuunoilla (Itä-Suomessa) vihreät ja von Pahlenia suomalaisilla rakuunoilla mustat ja keltaiset rakuunaliput. V. 1663 mainitaan Pohjanmaan rykmentin saaneen 4 vihreätä lippua ja v. 1665 sai Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsuväki yhden valkoisen ja 7 mustaa standaaria, jotka kuitenkin pian sen jälkeen vaihdettiin Turun läänin ratsuväen standaareihin. Samana vuonna perustettu Burghausenin {2:n viipurilainen) rakuunarykmentti sai jonkun aikaa myöhemmin valkoisen henkilipun ja kolme punaista komppanialippua, mutta Lundin tappelussa v. 1676 oli sillä jo mustat komppanialiput. Mainitussa tappelussa kaatui, kuten tunnettua, suurin osa rykmenttiä, ja sen melkein kaikki upseerit, jotka enimmäkseen kuuluivat Burghausenin loistavaan sukuun. Liput joutuivat silloin viholliselle, ja Köpenhaminan asehuoneessa on niitä vielä yksi henkilippu ja viisi komppanialippua, jotka ovat mustat ja varustetut Savon vaakunamerkillä, kultaisella jännitetyllä jousella. Kaikki nämä liput kuuluivat silloin uuteen faltsilaistyyppiin. Värvätyillä rykmenteillä ei kuitenkaan ollut tähän aikaan eikä myöhemminkään lipuissaan maakunnan vaakunaa, vaan kuninkaan nimikilpi. Näin oli laita Knorringin ja Baranoffin suomalaisten rakuunain, joista edellisillä oli punaiset, jälkimäisillä siniset liput, ja niissä kruunattu kaksois-C kehän sisässä.
Faltsilaistyypin liput ovat jo saaneet täysin kansallisen asun ja ovat esteettisessä suhteessakin erittäin miellyttäviä, ehkäpä kauniimpia mitä millään armeijalla koskaan on ollut. Aatteena oli niissä valtakunnan ja maakuntain vaakunain sekä kuninkaan nimimerkin käyttäminen koristeena, jotapaitsi itse lippu oli vaakunakilpien värinen (henkiliput olivat kumminkin valkoiset). Aluksi vallitsi niissä kuitenkin jonkunmoinen epävarmuus. V. 1673 annettujen määräysten mukaan piti suomalaisten indeltarykmenttien uudet liput olla seuraavanlaiset:
Turun ja Porin läänin ratsuväellä: valkoinen Suomen leijonalla varustettu henkistandaari, kompoaniastandaarit keltaruskeat ("feuillemort") ja kuvana 2 sapelia sekä valkoisia ruusuja (Suomen vaakunasta).
Hämeen ia Uudenmaan ratsuväellä: valkoinen henkistandaari, varustettu etelä-Suomen vaakunalla (kypäri ja kaksi lippua); komppaniastandaarit punaiset ja samalla vaakunalla varustetut.
Karjalan ja Viipurin läänin ratsuväellä: henkistandaari valkoinen, komppaniastandaarit keltaiset, ja kaikissa Karjalan kaksi asestettua käsivartta.
Karjalan rakuunoilla: ratsuväen standaarien kaltaiset rakuunaliput.
Burghausenin rakuunoilla: valkoinen henkilippu ja komppanialiput mustat sekä varustetut Savon jousella.
Pohjanmaan jalkaväkirykmentillä valkoinen henkilippu, jossa oli Pohjanmaan vaakuna, sekä neljään ruutuun (joista 2 sinistä ja 2 valkoista) jaetut ja samalla vaakunalla varustetut komppanialiput.
Turun läänin rykmentillä: valkoinen henkilippu, jossa oli Suomen leijona ja keltaruskean väriset komppanialiput, joissa oli kaksi sapeta ja valkoisia ruusuja.
Porin rykmentillä: henkilippu valkoinen ja komppanialiput keltaiset, kuvana pystyssä seisova karhu saaliiseen.
Hämeen rykmentillä (eversti Sassin): Etelä-Suomen kypärillä varustettu valkoinen henkilippu ja komppanialiput juovikkaat keltaisin ja punaisin kaistoin, vaakuna sama kuin henkilipuissa.
Hämeen rykmentillä (eversti Pillar von Pilchoun): henkilippu valkoinen, kuvana Uudenmaan vene ja virrat, komppanialiput neliruutuiset (kaksi sinistä ja kaksi valkoista), vaakuna sama.
Hämeen rykmentillä (eversti Mellinin, sittemmin Didrich von Essenin): valkoinen henkilippu ja siinä Porvoon vaakuna, tulirauta ("C") ; komppanialiput neliruutuiset (kaksi sinistä ja kaksi punaista) ja varustetut samalla vaakunalla.
Viipurin läänin rykmentiltä (eversti Tauben): valkoinen henkilippu ja punaiset komppanialiput. joissa Karjalan asestetut käsivarret.
Viipurin läänin rykmentillä (eversti Munckin): valkoinen henkilippu, komppanialiput mustan ja vihreän väriset, kuvana Savon jousi.
Useat näistä lipuista ovat vielä jälellä ja osoittavat että lippujen valmistus ei ole aina tapahtunut annettujen määräysten mukaan. Niinpä on Turun läänin rykmentin komopanialipuissa Suomen leijona kokonaisuudessaan eikä ainoastaan sen sapelit ja ruusut. Omituinen oli n.k. Hämeen rykmenttien suhde. Ne olivat todellakin jaetut Hämeeseen, mutta kaksi niistä oli sitäpaitsi tarkoiteltu Uuttamaata varten. Kaikkien lipuissa oli Uudenmaan ("Etelä-Suomen") vaakuna, eikä kenenkään Hämeen ilves. Näistä kolmesta rykmentistä oli ensimäinen oikeastaan Länsi-Uudenmaan, sitten Uudenmaan rykmentti, toinen itäisen Uudenmaan, sitten Savon rykmentti ja kolmas Hämeen rykmentti. Että tähän aikaan kuitenkin tahdottiin antaa tällekin viimeksimainitulle sen oikea maakuntavaakuna, näkyy käyvän selville eräästä päiväämättömästä mallipiirroksesta, joka löytyy Tukholman sota-arkistossa. Lipunkantajalla on siinä 1670-luvun puku, ja vaakunakuvaa ei ympäröi seppele, kuten v. 1686 määrättiin. Toinenkin näiden rykmenttien lippuja koskeva omituisuus ansaitsee mainitsemista. Didrich von Essenin († 1678) vaakunakilvessä, joka on säilynyt Hollolan kirkossa, on maalattu 8 lippua, mutta ne eivät ole Hämeen rykmentin, vaan läntisen Uudenmaan. Se mahtaa olla ilmeinen erehdys. Kaikessa tapauksessa on kuva 1673 vuoden määräyksen mukainen ja näyttää minkänäköisiä nämä kaksiväriset liput olivat, elleivät ne olleet, kuten oli laita toisen Uudenmaan rykmentin lipun, neljään ruutuun jaetut.
V. 1686 annettu lippujen muotoa koskeva määräys teki lopun siitä epävarmuudesta, joka tähän asti oli niissä vallinnut. Se sisälsi Suomen lipuista pääasiassa seuraavan: Ratsuväkirykmenteillä oli oleva yksi henki- ja seitsemän komppaniastandaaria (nämä olivat jalkaväen lippuja pienemmät ja kooltaan n. ½ m. korkeat ja leveät). Ensinmainittu oli oleva valkoinen ja sen kummallakin puolella oli keskellä kahden leijonan pitämä valtakunnan vaakuna, liepeillä vahva kultainen päärme, jonka tangon puolisessa yläkulmassa katkaisi asianomaisen maalrunnan vaakuna, sekä reunoissa ripsut. Viimeksimainituilla taas oli sama väri kttin asianomaisten maakuntain vaakunakilvillä, siis Suomen kolmella ratsuväkirykmentillä punainen. Toisella puolella oli niissä maakunnan vaakunakuva, toisella kuninkaan nimimerkki kahden palmunlehden välissä ja yläpuolella kruunu, kaikki silkki-, kulta- ja hopealankaisin korko-omoeluksin tehty. Näillä standaareilla on ripsut, mutta ei päärmettä. Suomen rykmenttien vaakunakuvat olivat: Turun ja Porin läänin ratsuväen Suomen leijona, Hämeen ja Uudenmaan ratsuväen Etelä-Suomen kypäri, Karjalan ja Viipurin läänin ratsuväen Karjalan kaksi varuksissa olevaa käsivartta.
Rakuunain liput (näitä kutsuttiin lipuiksi, koska rakuunat oikeastaan olivat ratsastavaa jalkaväkeä) olivat niinikään pienet, mutta suuremmat ratsuväen standaareja, joista ne lisäksi erosivat sen kautta, että ne olivat kaksijakoiset melkein suorakulmaisin lovileikkauksin. Koristelu oli pääasiassa sama kuin standaareissa, ja v. 1686 määrättiin Suomen vaakuna pantavaksi kaikkiin suomalaisia rakuunalippuihin. Kaarle Xli:n aikana oli kuitenkin esim. Viipurin läänin rakuunoilla, kuten säilyneet liput osoittavat, komppanialipuissaan kummallakin puolella koruom,ellut Karjalan aseistetut käsivarret ja yläpuolisessa sisäkulmassa muita vaakunoita, eräässä Etelä-Suomen kypäri, eräässä toisessa Hämeen ilves. Tämä lienee merkinnyt sitä että vastaavat eskadroonat olivat jaetut Uudenmaan ja Hämeen lääneihin. Samoin kuin oli laita ratsuväen standaarien oli rakuunain lipussa nuppina metalliin leikattu kuninkaan nimikilpi; jalkaväen lipuissa sensijaan oli yksinkertaiset eheät nupit.
Jalkaväen liput olivat isot n. 1½ à 2 m. korkeat ja leveät sekä maalatut eivätkä koruommellut. Kaikki henkiliput olivat valkoiset, ja niissä oli keskellä valtakunnan ja sisäpuolisessa ylänurkassa maakunnan vaakuna kummallakin puolella. Komppanialipuissa oli kangas maakunnan vaakunakilven väriä ja niissä oli maalattuna maakunnan vaakunakuva tavallisesti vihreän, mutta joskus vastakohdan vuoksi muun väristen (esim. hopean) laakeriseppeleen sisässä. Muutamien rykmenttien lipuista puuttui kuitenkin seppele ja sen sijaan oli niissä 8 tulenliekkiä, jotka läksivät lipun kulmista ja keskisivuilta. Näissä lipuissa oli maakunnan vaakuna pyöreässä kilvessä, ja nuo mainitut liekit olivat vaakunakilven väriset. Näin oli laita Savon rykmentin lipun, joka oli keltainen, kilven ja liekkien ollessa mustat. Muista rykmenteistä oli Turun läänin rykmentillä punaiset liput ja niissä Suomen leijona yhdeksine ruusuineen, Porin rykmentillä liput, joissa yläosa oli sininen, alaosa keltainen ia joissa kuvana oli karhu ja kaksi tähteä, Hämeen rykmentillä punaiset liput, joissa oli ilves, kolme tähteä jakolme ruusua, Viipurin läänin rykmentillä punaiset liput, joissa oli kaksi varuksissa olevaa käsivartta fa kruunu, Uudenmaan rykmentillä punaiset liput, joissa oli Etelä-Suomen kypäri ja kaksi lippua, tangot ristissä, sekä Pohjanmaan rykmentillä siniset liput, joissa oli kuusi näätää. Faltsilaistyyppisiä lippuja käytettiin kauvan vielä 1700-luvullakin, ja niissä lipuissa, jotka Fredrik I teetti, muuttui pääasiassa vaan kuninkaan nimimerkki ja keskikilpi valtakunnan vaakunassa. Monet rykmenteistä eivät näytä saaneenkaan uusia lippuja, vaikka ehdotuksia näiksi kyllä oli tekeillä. Näin oli laita erittäin suomalaisten rykmenttien, joiden liput suurimmaksi osaksi ovat faltsilaisajalta tai tehdyt tämän ajan tyypin mukaan. Mutta Kaarle XII hallituksen aikaisten suurien sotien aikana muodostettiin uusia joukkokuntia, jotka saivat uudet liput, ja täten lisääntyi lipustomme melkoisesti. Kolmikasrykmenttien piti erään asetuksen mukaan 2 p:ltä elok. 1700 saada maakuntavaakunain väriset liput, joihin vaakunakuva ilman kilpeä oli sijoitettava sisäpuoliseen ylänurkkaan. Näitä lippuja on säilynyt useimmilta jalkaväkemme kolmikasjoukoiita etupäässä Pietarissa, jossa ne kuitenkin vasta hiljan ovat esiin otetut eivätkä vielä järjestetyt tutkijain käytettäviksi. Savon rykmentillä olivat nämä liput keltaiset, Hämeen rykmentillä punaiset ja muilla luultavasti myös punaiset, vaikka ne nyt ovat vaalenneet. Myöskin kaksinnusjoukot saivat lippunsa; tällaisia on säilynyt ainakin Porin rykmentin varajoukolta, jonka lipussa, mikä väriltään oli sininen ja keltainen, oli joukon ja sen päällikön nimi. Mahdollisesti kuuluvat näihin nekin siniset standaarit ja liput tavanmukaisine vaakunakuvineen, jotka ovat säilyneet Turun läänin ratsuväeltä ja Hämeen rykmentiltä.
Mielenkiintoisimmat näistä uutisjoukkojen lipuista ovat kuitenkin nostoväen verrattain komeat ja maalatuilla kuvilla varustetut liput, joita v. 1711 ja 1712 tehtiin ainakin Turun ja Hämeen lääneissä. Ne menetettiin melkein heti venäläisille, lukuunottamatta kahta, Korppoon ja Nauvon pitäjien, jotka vielä ovat maassamme. Näissä lipuissa on kummallakin puoleila Kaarle XII:n nimikilpi, jota kaksi leijonaa kannattaa, ja sen alapuolella pitäjän nimi, kuva, usein jonkinlainen "puhuva merkki", joka todennäköisesti on ollut pitäjän vaakuna, sekä vuosiluku, kaikki harvalehtisen laakeriseppeleen sisässä.
Se historiallinen aines, jonka sotaliput tarjoavat, osottaa sangen kuvaavalla tavalla sitä muutosta historiassamme, jonka isoviha toi mukanaan. Kuusitoistasataluku oli voittojen aika, jolloin satoja ruotsalaisten ja suomalaisten valloittamia sotalippuja vietiin Tukholmaan, seitsemäntoistasataluku tuli tappioiden ja nöyryytyksen ajaksi, jolloin ruotsalaiset sotaliput menetettiin vihollisille ei edes aina kunnialla, kuten Lundin luona, vaan usein häpeälläkin, kuten v. 1741 sodassa. Numerotiedot, jotka osoittavat venäläisten ja ruotsalaisten toisiltaan valloittamia lippuja, valaisevat edelleen sanottua.
Vanhempien ruotsalaisten luettelojen mukaan oli v. 1685 Tukholmassa 231 venäläistä liopua. Näihin tuli lisäksi Narvan luona 261. Parhaillaan toimitettavassa luettelemistyössä on kuitenkin ainoastaan osa näistä voitu identifioida, ja eri aikoina, saatujen lippujen luku ilmoitetaan nyt yht. 352:ksi.
Ruotsalaisia sotalippuja on Venäjän eri kokoelmissa yht. täsmälleen sama määrä.
Tämä viimeksimainittu luku tulee varmaan muuttumaan (todennäköisesti vähenemään) sen luettelemistyön päätyttyä, jota viime vuosina on toimitettu. Miten nämä liput jakautuvat eri taistelujen kesken, on vaikea sanoa ja niistä nyt löytyvien ristiriitaisten sekä usein ilmeisesti väärien tietojen perusteella venäläisissä lähteissä on turha koettaakaan esittää numeroita. Mutta yleiskatsaus, jonka niistä saapi, on varmaankin pääasiassa oikea. Ennen Pohjansotaa oli ainoastaan muutamia, tuskin kymmentäkään, ruotsalaista sotalippua vallattu Tarton luona 1656. Suurimmat saaliit saatiin Ljesnassa ja Pultavassa sekä Suomessa Löbeckerin retkellä Pietaria vastaan, Turussa ja Napuella sekä myöhemmin 1741 Lappeenrannassa. Merkillistä kyllä ei ole mitään tietoja Helsingin antautumisessa vallatuista lipuista. Vuosien 1788—90 sodassa valloitettiin joku kymmenkunta lippua, jos saa uskoa venäläisiä lähteitä; vuosien 1808—09 sodasta taas ovat nämä lähteet niin kohtuulliset, että ilmoittavat vain 3 lippua vallatun Länsipohjan rykmentiltä Vaasan luona.
[Uudenmaan jalkavärirykmentin komppanialippu 1870-luvulla.]
Mitenkä lippujen hankkiminen Suomen joukoille tapahtui sodan jälkeen, ei ole tätä nykyä tiedossa. Kaikessa tapauksessa on lippujen luku seuraavalta ajalta verrattain vähäinen. Monet joukot käyttivät jälellä olleita faltsilaislipouja edelleen, ja ne harvat uudet liput, jotka hankittiin, valmistettiin aikaisempien periaatteiden mukaan, kuitenkin muuttamalla kuninkaan nimikilpi ja valtakunnan vaakunan sydänkilpi. Ainoastaan Savon rykmentin komppanialipuksi löytyy uusi mallipiirros, joka ori keltainen väriltään ja jossa keskellä on kuninkaan kruunattu nimikilpi hopeasta sekä sisäpuolisessa yläkulmassa pyöreä musta kilpi Savon jousineen. Henkilippu on tavallinen. Onko tällaisia lippuja todella valmistettu, siitä ei ole varmaa tietoa, ainakaan ei niitä enää ole säilynyt. Ne kolme punaista lippua Pietarissa, joiden toisella sivulla on varuksissa oleva käsivarsi kehän sisässä ja toisella Kaarle XII:n nimikilpi, samoin kehän sisässä, tuntuvat jonkun verran arvoituksen tapaisilta. Jälkeen v. 1721 rauhan tehtiin tosin mallipiirros Kyminkartanon läänin pataljoonan lipuksi, johon tuli ainoastaan toinen eli "länsimainen" Karjalan käsivarsista, mutta uskomattomalta tuntuu, että tämä typistys olisi jo aikaisemmin tullut toteutetuksi.
Tärkeä muutos tapahtui kuitenkin jalkaväen lipuissa siinä, että sikäli kuin niitä uusia hankittiin, tahdottiin niitäkin ruveta tekemään korko-ompeluksella eikä maalaamalla. Aikaisemmin valmistettiin ne aplikatsioni-neulouksella siten, että lippukankaasta leikattiin pois kuvioiden sijat ja niihin neulottiin toisesta kankaasta leikatut kuviot. Seuraus tästä valmistustavasta oli mm. että seppeleet tehtiin entisiä pienemmät, jotta lippu ei tulisi painavaksi. Tällaisia lippuja on säily-nyt muutamia Hameen ja yksi Porin rykmentiltä.
Holstein-Gottorpilaistyyppisissä jalkaväen lipuissa on koruompeluskoristelu täydellisemmin toteutettu. Ensin ympäröitiin maa kunnan vaakuna, kuten ennenkin, seppeleellä. Vuonna 1761 määrättiin sitten uusi malli, jossa maakunnan vaakunan ympäröi näkinkenkäornamentti, ja 1766 muutettiin tätä edelleen siten, että seppele muodostettiin tyylitellyistä palmunoksista ja päälle pantiin kruunu. Periaate niissä on sama kuin Kaarlojen aikaisissa lipuissa ja ainoastaan vaakunakilven ympärys erotti esim. Savon rykmentin lipun edellisistä. Uusia rakuunalippuja saivat Adolf Fredrikin aikaan Turun läänin rakuunat, eli henkirakuunat, kuten heitä jälkeen 1721 kutsuttiin. Henkilipuissa oli kummallakin puolella koruommeltu Ruotsin kruunattu vaakuna, jota kaksi leijonaa kannatti ja jonka yläpuolella oli A. F. R. S. sekä Suomen leijona sisäpuolisessa yläkulmassa. Paksu kultapäärme kiersi reunoja. Komppanialiputkin olivat valkoiset, koska kysymyksessä oli henkirykmentti, ja niissä oli kummallakin puolella Adolf Fredrikin kruunattu nimikilpi kullasta kahden palmunoksan sisässä, sekä sisäpuolisessa yläkulmassa eteläisellä pataljoonalla (1791 jälkeen Turun läänin rusthollipataljoona) Suomen leijona ia pohoisella pataljoonalla (1791 jälkeen Porin rusthollioataljoona) Satakunnan karhu. Komppanialipuissakin oli paksu kultalankapäärme.
Viimeinen muisto suomalaisista sotalipuista on muuan v. 1796 vahvistettu mallipiirros Porin rykmentin lipuksi. Kangas siinä on sininen ja keltainen ja kuvana Satakunnan karhu kruunupäällisessä kilvessä, jonka pinta on sininen ja keltainen. (Vrt. Porin rykmentin uuden lipun kuvaa.) Porvarien liput, kuten esim. tuo Kustaa III:n ajalta säilynyt ja hänen nimikilvellään sekä Porvoon vaakunalla varustettu kaunis lippu, eivät kuulu meidän kenttämerkkeihimme.
Miten Suomen sotalippujen on käynyt 1809 jälkeen on tuntematonta. Ainoastaan muutamia harvoja on Tukholmassa tai kotimaassa eikä näytä niitä joutuneen Pietariinkaan. Useimmat ovat arvatenkin vuosien kuluessa hävinneet romuloukoissaan. Miten helppo tuo häviö on ollut sen osottavat vielä säilyneet liput selvästi. Noin 25 vuotta sitten tapasi eräs tutkijoistamme Taivassalon kirkossa pari vanhaa sotalippua, mutta talletti ne kirkkoon, koska ei talvipakkasessa uskaltanut kehittää niitä auki. Viisitoista vuotta myöhemmin etsittiin niitä sieltä, mutta silloin ei enää kukaan tiennyt mitään yhtä vähän lipuista kuin niiden säilytyspaikasta. Parissa rykmentissä näkyy annetun käsky ripustaa liput komppanian kotipitäjäin kirkkoihin ja tämä toimenpide on pelastanut meille ainakin 8 Hämeen rykmentin ja 4 henkirakuunain lippua. Myöhempinä aikoina ovat useimmat Suomessa säilyneet liput joutuneet Kansallismuseoon Helsinkiin, missä niille voidaan antaa asianmukainen hoito.
K. K. Meinander.
[Savon rykmentin komppanialippu 1786.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti