Suomen nahkurilehti 12, 1918
Jatk.
Kastanja-extraktia valmistetaan hevoskastanjasta ja sitä on kaupan sekä kiinteässä, että juoksevassa muodossa. Värjäämöissä käytetään parkitusaineksia monella eri tavalla. Totta on että niiden käytäntö, etenkin katechun, nykyään on rajoitettua, pääasiallisesti sen jälkeen, kun rikkiväri-aineet otettiin käytäntöön, mutta ne ovat vieläkin monessa tapauksessa suuresta merkityksestä. Parkitusainekset imeytyvät halukkaasti pumpuliin ja liinaan. Jos pannaan esim. pumpulia parkitusaineliuokseen, niin imeytyy parkitushappo siihen hitaasti ja tasaisesti. Niin pian, kun parkkihapon jakautuminen pumpulin ja veden suhteen esiintyy, lakkaa imeytyminen. Vähiten parkkihappoa saadaan keitettäessä. Paras ja edullisin lämpötila on 40—60°C. Suuri merkitys on vesimäärällä tai liuoksen väkevöittämisellä. Mitä vähemmän vettä ja mitä enemmän parkkihappoa suhteellisesti pumpuliin käytetään, sen enemmän parkkihappoa saadaan. Pumpuliaines pannaan tavallisesti parkitusaineella valmistettuun 60°C kylpyyn, käännellään muutamia kertoja ja annetaan sen olla hitaasti jäähtyvässä kylvyssä muutamia tunteja tai yli yön. Pumpuliin imeytynyt parkkihappo voidaan paljon veden avulla huuhtoa pois. Tämän perusteella ei parkkihapolla käsiteltyjä aineksia pidä huuhtoa, vaan käsitellä uudessa kylvyssä määrätyillä metallisuolaliuoksilla, joiden kautta parkkihappo liukenemattomasti kiinnittyy pumpulisyihin. Siten muodostuu nim. metalli-oxiidia, joka on erittäin hyvä kiinnittämään emäksisiä väriaineksia syihin.
Parkkihapon määrä riippuu värivoimasta, niin että vaalea väri tarvitsee vähemmän, tumma väri enemmän. Taniinia tarvitaan tavallisesti 2—5%. Tummempiin väreihin voidaan käyttää sumakkiextraktia, josta 3—4 osaa suunnilleen vastaa 1 osaa taniinia. Määrättyjä vertailuja ei voida antaa, koska kaupassa esiintyvät extraktit ja taniinilajit ovat hyvin eri vahvuisia. Parkkihappokylpyjä voidaan käyttää uudelleen, jos ne vahvennetaan ennen käyttöä vastaavassa suhteessa.
Parkkihapon kiinnittämiseen voidaan käyttää erilaisia metallisuoloja. Ensi sijassa mainittakoon antimonisuolat, mutta niiden ohessa myös tina-, sinkki- ja rautasuolat.
Antimonisuoloista on oksennusviinikivi eli antimonikali- oxiidi tunnetuin. Parkitusaineen kiinnittämistä varten käsitellään taniinilla tai sumakilla kyllästetty pumpuli, oksennusviinikivellä kylmässä tai haaleassa kylvyssä. Tavallisesti tarvitaan puolet käytetystä taniinimäärästä. Käsittelyn aika on heikosti taniinisoidulle ainekselle 10 minuuttia ja vahvasti taniinisoidulle ainekselle 30—45 min. Kiinnityskylvyn jälkeen on aines mieluummin huuhdottava, sillä muussa tapauksessa voi väri helposti häipyä.
Oksenuusviinikivikylpyä voidaan käyttää uusiin määriin, kuitenkin on varteenotettava seuraavaa: Taniinisioitu aines imee antimonin kylvystä, niin että kaksinkertais viinihappoinen kali jää jälelle. Siksi täytyy ryhtyä neutraliseeraus puuhiin viinihapon ylijäämän suhteen. Tähän tarkoitukseen käytetään parhaiten vedellä huuhdottua liitua, joka aina liukenee samassa suhteessa, kuin viinihappoa kylvyssä muodostuu. Voisihan käyttää myös soodaa ja niin tehdäänkin, mutta silloin voi sellaisen ylijäämässä helposti muodostua antimoni saostuma ja sen kautta kylpy samentuisi.
Oksennusviinikiven sijasta voi käyttää muita antimoni-yhdistelmiä, esim. antimonioxalaattia, oxaalihappoista antimonikalioxiidia, antimoninatriumifluoridia, hapanta, maitohappoista autimonioxiidikalkkia sekä antimonisuolaa ym. Antimonipitoisuus näissä yhdistelmissä on erilainen ja siksi muuttuvat luonnollisti määräsuhteet parkitusaineen kiinnittämisessä vastaavassa määrässä. Oksennusviinikivi sisältää 43%, antimonioxalaatti 25%, patenttisuola 66 %, antimoni 15 %, antimonisuola 47 % antimonioxiidia.
Näitä antimoniyhdistelmiä käytetään yleensä samaten kuin oksennusviinikiveä. Antimonia käytetään lievässä etikkahappoisessa liuoksessa ja siitä syntyy helposti hapanta antimonioxiidia. Antimonioxalaattia käytetään mieluimmin ainoastaan hyvin ohennetuissa liuoksissa, koska se erittäin helposti jakautuu. Oxalihappoisen kalkin muodostumisen välttämiseksi tulee käyttää kalkista vapaata vettä liuokseen. Patenttisuola ja antimonisuola ovat neutraliseerattavat ennen käyttöä, koska ne kumpikin ovat hyvin happamia. Käytetystä painomäärästä tarvitaan tähän 6—8% kalsineerattua soodaa. Käytettäessä sinkkisuoloja ei saavuteta aivan niin hyviä tuloksia, mutta tinasuolat ovat sensijaan erittäin hyviä. Taniinilla käsitelty aines pannaan esim. 2—5° kloritinaliuokseen 30 minuutin ajaksi ja huuhdellaan sen jälkeen kalkkia sisältävässä vedessä.
Rautasuoloja käytetään tummien ja harmaiden perusvärien valmistamiseen. Taniinilla tai sumakilla käsitelty aines pannaan ensin kalkkiveteen ja sen jälkeen rautapeittaan, johon käytetään esim. rautavitrioli- tai puuetikkahappoliuosta. Värin voimasuhteen mukaan kestää käsittely ½-1 tuntiin. Senjälkeen huuhdotaan perinpohjaisesti kalkkimaisessa vedessä hapon neutraaliseeraamiseksi ja parkkihappoisen raudan muodostumisen Tätä tehtäessä on liuosten vahvuus edistämiseksi, ja niiden vaikutusaika suuresta merkityksestä heikomman tai vahvemman väripohjan saavuttamiseksi.
Turkinpunaisen värjäyksessä käytetään parkitusaineen kiinnittämiseen savimaata, jonka kautta muodostunut värikiilto saavuttaa suuremman luonnollisuuden.
Jatk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti