Semina 6-7, 1924
Kuten tunnettua on ahtosyaniini hyvin levinnyt väriaine kasvikunnassa. Willstätter'in mukaan ovat antocyanit glykosiideja, jotka happojen kanssa muodostavat hyvin kristalliseeravia suoloja, jotka ovat oxoniumsuoloja. Suolahappo hajoittaa nämä suolat hiilihydraateiksi ja n. s. antosyanidiineiksi, joilla juuri ovat varsinaiset väriaineominaisuudet. Antosyanimuodostuksesta riippuvat m. m. lehtien punaiseksi tuleminen syksyllä ja kukkien loistavat värivivahdukset kesällä. Happamassa solunesteessä on väri punainen ja alkalisessa sininen, mutta voi se olla myöskin tummanpunainen, violetti (neutraalisessa solunesteessä), tummansininen, vieläpä mustansininenkin, saaden alkalien vaikutuksesta usein myöskin vihreän vivahduksen. Erittäin voimakkaanvärisillä kukilla ovat antosyanit usein eronneet joko kristalleina tai myöskin amorfisina.
Huolimatta siitä, että antosyania ei yleisesti käytetä indikaattorina, ei se kuitenkaan ole mikään uusi, vaan jo aikaisemmin ravintokemiassa käytetty indikaattori. Weigert jakaa antosyaniinit kahteen ryhmään, nimittäin viininpunaiseen ja punajuurikanpunaiseen. Edellinen antaa emäksisellä plumboasetaatilla saostettuna vihreän sakan. Happamessa liuoksessa on väriaine punanen, neutraalipisteessä osoittaen lakmuksentapaisen muutoksen ja vihdoin alkalisessa liuoksessa tullen vihreäksi. Tähän ryhmään kuuluvat ruskohiilen, villiviinin syyslehtien, kirsikan, mustikan, vatun y. m. punavärit. Jälkimäisen ryhmän värejä tavataan pääasiassa Amaranthaceae ja Chenopodiaceae heimojen kasveilla. Tämä väri antaa emäksisellä plumhoacetaatilla punaisenruskean sakan. Pieni määrä lipeää ei muuta sen väriä, ylimäärä sensijaan muuttaa värin keltaiseksi.
Itse indikaattori on paljon yksinkertaisempi valmistaa kuin lakmus. Joko rediisin tai punajuuren tai villiporkkanan kukkasarjojen sisimpien kukkien väri ekstraheerataan 96% alkoholilla, minkä jälkeen liuenneet orgaaniset hapot nutraliseerataan lipeällä. Väriaine on yhtä herkkä kuin lakmus, mutta antaa paljon tarkemmat värirajat kuin tämä, ollen hyvin tarkka indikaattori vieläpä heikoille orgaanisille hapoillekin.
* Y. L. Tohtori V. Matula Ch. Z. N:o 57. 24.Talvella, jolloin on vaikea saada tarvittavaa kasvimateriaalia, voimme kernaasti käyttää ruskohiilestä saatua uutosta.* Vesiuutos haihdutetaan varovaisesti vesihauteella pieneen määrään, digereerataan väkevällä alkohoolilla. jolloin haitalliset uuteaineet saostuvat limamaisessa muodossa, n/10 KOH-liuoksella neutralisoituna on alkoholiliuoksessa oleva indikaattori valmis käytettäväksi. Liuos on ruskean punanen ja hvyin herkkä hapoille ja emäksille. Happamassa liuoksessa on se kirkkaanpunanen muuttuen varovaisesti neutraliseeraamalla helposti havaittavin vivahduksin keltasenvihreäksi ja vihdoin lipeäylimäärän pitemmän aikaa vaikuttaessa keltaseksi. Titrattaessa happoa lipeällä ovat värivivahdukset järjestyksessä peräkkäin: kirkkaanpunanen, malvanpunanen, sinisenpunertava, harmaansininen (neutraalipiste), sininen, sinisenvihreä, smaragdinvihreä ja keltasenvihreä palaten happoa lisättäessä takaisin päinvastaisessa järjestyksessä. Jos indikaattoria on käytetty hyvin hiukan, on liuos neutraalipisteessä täydellisesti väritön. Huomattava on, että indikaattori on hyvin herkkä myöskin hiilihapolle, minkä vuoksi on ennen titreerauksen lopettamista hieman kiehautettava.
Titratessa lakmuksella on todellista neutraalipistettä tottuneenkin silmän sangen vaikea havaita. Antocyanini sitävastoin antaa kaikki vivahdukset vihreästä sinisenvihreään ja puhtaansinisestä harmaansiniseen, joka yhdellä ainoalla tipallakin n/10 Hcl muuttuu sinisenpunertavaksi. Väriero on niin jyrkkä, että jokaisen vasta-alkajankin on se helppo havaita. Tarkan värirajansa vuoksi on antocyanini varsinkin amoniakin titraamiseen paljon sopivampi kuin lakmus, mutta sopii se myöskin tavallisille hapoille ja emäksille, ollen suositeltava varsinkin laboratorioille, joissa työskentelijät helpoimmin voivat juuri tämän indikaattorin avulla itseänsä harjoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti