Kotiliesi 15, 1926
Ympäristömme ja ennen kaikkea kotiemme sisustuksessa on väreillä hyvin suuri merkitys.
Tiedämme jokainen, miten eri värit vaikuttavat eri tavalla esim. mielialaamme. Punainen ja keltainen sekä kaikki niihin kuuluvat värit, jotka kuuluvat värikehän lämpimälle puolelle, vaikuttavat kiihdyttävästi ja ikäänkuin lämpöä synnyttäen, kun taas sininen ja sen sukuiset värit ovat kylmiä ja tekevät levollisen vaikutuksen. Perusvärit ovat sinänsä poikkeustapauksia lukuunottamatta liian voimakkaita, jonka vuoksi koetetaankin päästä siihen, että niitä käytettäisiin puhtaina s. o. sekoittamattomina niin vähän kuin mahdollista.
Nykyaikaisella kotivärjäyksellä, jolloin käytetään melkein yksinomaan kaupasta saatavia pussivärejä, ei kuitenkaan voida päästä tähän toivottuun tulokseen, sillä pussivärit ovat siksi räikeitä, että niillä värjätyt työt tekevät useinkin kovan ja raa'an vaikutuksen. Poikkeuksena mainittakoon kuitenkin muutamat ruskeat ja harmaat värit.
Viimeisinä vuosina on vielä pussiväreillekin tullut kilpailijoita, saippuavärit. Nämä värit ovat kyllä paikallansa silloin, kun on uudesti värjättävä jokin haalistunut silkkipusero, puku t. m. s., mutta kotivärjäykseen sanan laajemmassa merkityksessä ei niistä ole. Sillä, kun tahdotaan saada värejä, jotka ovat kirkkaita (kirkas värisuunta voittaa nykyään kokonaan muutamia vuosia sitten vielä voitolla olleen himmeän), mutta silti hillittyjä ja sellaisia, jotka kestävät haalistumattomina sukupolven, jopa seuraavankin, silloin ja varsinkin maaseudulla ei voi tulla kysymykseen muu kuin kasvivärjäys.
Kasvivärjäys ei ole suinkaan uutta, vaan se on esiäitiemme vanha värjäystapa, joka viime vuosikymmenien aikana ulkomailta tulleiden huokeiden kemiallisten väriaineiden vaikutuksesta oli joutunut melkein kokonaan unhoon. Tämä vanha, kallis perintö on jo kaksikymmentä vuotta sitten Suomen Käsityön Ystävien toimesta koottu kirjaksi, jonka on laatinut rouva Alina Hellèn, oman monivuotisen kokemuksensa perusteella.
Värjäämällä kasviväreillä saadaan sellaisia kauniita, kestäviä värejä, joita näemme museoissamme olevissa ryijyissä ja muissa kudoksissa. Ajan hammas on useinkin syönyt kudoksen melkein hajalle, mutta esiäitiemme värjäämiä värejä eivät pesu ja aurinko ole sanottavasti kyenneet muuttamaan, vain kaunistamaan.
Kasvivärjäykseen käytetään sekä koti- että ulkolaisia kasviaineita. Kotimaisista kasviaineista mainittakoon koivun- ja lepänlehdet, koivun-, lepän- ja tuomenkuoret, kuusenhavut ja -kävyt y. m. Ulkolaisista kasviaineista krappi, kokenilli, bresilja j.n. e. Viimeksimainittuja saa ostaa rohdoskaupoista ja apteekeista. Kotimaisia kasviaineita saadaan suoraan luonnosta niin paljon kuin tarvitaan. Sentähden koetetaankin järjestää mikäli mahdollista värjäys kesän ajaksi, sillä silloin ei kasveja tarvitse edes kuivata kuten talvivärjäystä varten. Aikaa kysyvää kasvivärjäys tosin on, mutta sen tulosten kauneus, kestävyys ja pehmeys palkitsevat vaivannäöt moninkertaisesti.
Suunniteltaessa kotona joko ommeltavaksi tahi kudottavaksi suurehkoa työtä, olipa se kiikkutuoli- tai lattiamatto tai pöytäliina, muistettakoon silloin aina, että useampivartinenkin kangas tahi suuritöinenkin malli menettää paljon, jolleivät värit vastaa työn teknillistä ja ennen kaikkea rahallista ja kauneudellista arvoa.
Harjoittelemalla kasvivärjäystä sekä, jos halutaan perehtyä tähän taitoon perusteellisemmin, anomalla maakunnan kotiteollisuusyhdistykseltä kasvivärjäyskursseja paikkakunnalle, voidaan tämä hyödyllinen taito saada uudelleen laajalle leviämään.
—n —t.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti