Kutoma- ja paperiteollisuus 1, 1914
Keinosilkki on jo saavuttamassa meidänkin kutomateollisuudessa sellaisen merkityksen, että sietää silloin tällöin ottaa senkin jalostamistavat puheenalaiseksi. Joskus sattuu, ettei se ole tarpeeksi valkea väriltään, ja on se silloin valkaistava. Eritoten sillä keinosilkki lajilla, joka käy nitroselluloosasilkin eli Chardonnetin silkin nimellä on suuri taipumus kellastua. Jos tätä keinosilkkiä tai mitä uinuta sen kilpailijaa tahansa käsittelisi valkaistaessa puuvillan tapaan; jäisi se käsiin. Niin erinlainen on se kokoiimukseltaan tavallisesta puuvillasta, niin selluloosaa kuin kummatkin ovat. Keinosilkki lajeilla on erikoinen taipumus yhtyä Moriin, joka muuttaa niiden selluloosan n. s. Oksyselluloosaksi, joka on varsin haurasta ainetta. Kun siis keinosilkkiä mielitään valkaista on se tehtävä hyvin varovasti. On käytettävä mahdollisimman laimeita liuoksia ja klori on otettava tyystin keinasilkistä pois. Täma käy paraiten n. s. Antiklorisuolaa eli natriuniithiosuliatia käyttäen. Mutta tätä suolaa ei ole säästettävä. On eduksi käsitellä keinosilkkiä useamman kerran tämän suolan liuoksessa, jotta ollaan varmat, että klori on poissa.
Miltei paremmin käy keinosilkin valkaiseminen vetysuperoksidilla. Tätä käytetään joko sellaisenaan, tai vahvistetaan se natriumisuperoksidista ja haposta. Viime aikoina ovat kaikenniniiset perboratit saaneet suuren käytön vetysuperoksidin asemasta. Näistä suoloista kehittyy vississä olosuhteissa vetysuperoksidia. Mutta kun tämän vesiliuos on hyvin pysymätön, ovat perborati suolat hyvin kestäviä yhdistyksiä.
Saanemme toisten tilaisuuden kertoa miten näitä perborateja valkaisussa käytetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti