Höyryn käytöstä värjämöissä.

Kutoma- ja paperiteollisuus 5, 1.7.1911

"Höyry ei nouse" siinä lämmittäjiemme ainainen valitus kun joutuvat tekemiseen sellaisen höyrykattilan kanssa, jonka on syöttäminen monet värihauteet värjämössä vereksellä höyryllä. Eritoten on tämä valitus yleinen talviseen aikaan. Tällöin käyvät väriliemet helposti kylmiksi seisoessaan, höyry tiivistyy vedeksi pitkissä johdoissa ja polttoainekaan ei aina ole aivan käyttökunnossa. Asian laita ei ole lainkaan kummeksittava siinä muodossaan kuin meillä Suomessa värjämöille kattilahuoneesta höyryä tarjotaan. Kun se suorastaan kattilasta otetaan pitkien johtojen kautta kymmeniin eri värihauteisiin, kummako sitten ettei höyry kattilassa nouse. Sillä tunnettuahan lienee, ettei juuri mikään tehdasliike niin epäsäännöllisesti höyryä nauti kuin jokin suuri värjämö ja siihen yhdistetty valkaisu ja viimestelylaitos. Sattuu aikoja, jolloin höyryn käyttö on varsin mitätön ja taasen toisia, jolloin kaikki höyryä tarvitsevat vehkeet ovat toimessa. Tästä tietenkin syntyy paineen vaihtelua höyrykattilassa, jota lämmittäjä parhaansa mukaan koettaa puita pesään heittämällä tasottaa, mutta tavallisimmin onnistumatta. Paitsi suoranaista polttoaineen ylikulutusta, on tästä vielä seurauksena se, että syöttövesi, epätasaisen paineen ja siitä johtuvan kuohumisen tähden kattilassa syöksyy itse höyryjohtoonkin ja tuotapikaa laimentaa värjärin juuri valmiiksi saaman värihauteen. Tavallisesti pannaan tämä seikka kondensi- eli tiivistysveden laskuun, mutta niin ei asia silti ole. Jos näet sellaisina aikoina mittaa kattilaan tulevan syöttöveden määrän, niin huomaa helposti, että se on melkoista suurempi. Ja kun samalla laskee mitä tuon keskimäärää suuremman vedenkulutuksen pumppuaminen kattilaan ja höyryttäminen on tullut maksamaan, häiriöistä värjämössä puhumattakaan, huomaa helposti, että järjestelmässä on jotain nurinkurista. Ja kuitenkin olisi tämä helposti poistettavissa, jos tällekin seikalle enemmän huomiota kiinnitettäisiin. Sen sijaan, että käytetään suoraan kattilasta tulevaa höyryä, olisi tämä savukanavaan aseteltujen kuumentajaelementtien avulla tehtävä ylikuumennetuksi. Sellaiset laitteet eivät suuria maksa. Pää-asiassa ovat ne rautaisia putkijohtoja, joissa on joku määrä kuparilevyä lämmön johtamista varten. Kun niiden avulla helposti säästää 15 à 20 % polttoaineen kulutuksesta, lienee itsestään selvää, että ne tuossa tuokiossa maksavat itsensä.

Ylikuumennetun höyryn käytöstä kaikki ylläolevat epäkohdat heti korjautuvat. Tullessaan ylikuumentajaan saa höyry lisää lämpöä, josta on seurauksena, että sen mukana kattilasta tuleva vesi höyryytyy ja jatkaa höyry tiivistymättä matkaansa määräpaikkaansa. Värihauteet saa sillä heti kiehuviksi.

Yleisenä käsityksenä on, että ylikuumennettu höyry sisältää melkoista enemmän lämpöä kuin tavallinen höyry. Käsitys on aivan väärä. Neljän ilmakehän paineella syntynyt ja 200°C ylikuumennettu höyry ei sisällä lämpöä enemmän kuin 4% yli tavallisen. Mutta silti riittää tämä edellä esittämämme epäkohdat poistamaan.

Olemme ottaneet tämän asian puheeksi sentähden, että maahamme on syntynyt yhdistys, jonka pyrintönä on polton järjestäminen kattilahuoneissamme. Yhdistyksellä tulee olemaan varsin laaja kansantaloudellinen tehtävänsä. Sillä tunnettuahan on, että maassamme enimmän kuin muualla puuta poltto-aineena haaskataan. Jos sen onnistuu edes osapuilleen tehdaslaitoksissamme tämä epäkohta poistaa, värjämötkin niihin luettuina, on se enemmän kuin kiitoksen ansaitseva.