Nyt, kun senaatti on päättänyt, että leijonalippua on käytettäwä Suomen kauppalippuna siksi kunnes lippuasia on saatu lopullisesti ratkaistuksi, lienee paikallaan muun tärkeämmän lomassa kiinnittää hetkiseksi huomiota lippukysymykseemmekin, joka nykyisen tilanteen wuoksi on tajunnassamme saanut wäistyä hieman kuin lepäämään. -
Jota kerran kun wiime aikoina olen kuullut puhuttaman "Suomen lipusta", tarkoittaen punakeltaista leijona- lippua, olen tehnyt itselleni murheellisen kysymyksen: jätettäisiinkö punakeltaisen ohella siniwalkoinen, tuo suomalaisuuden taistelun wanha wärisymboli jo nyt tuo wapauden-liikkeemme urhejen samanwärinen rauhoittawa tunnus - jätettäisiinkö se tulewaisuuden lipussamme edustamatta?
Kaikkien wäärinkäsitysten wälttämiseksi riennän kohta aluksi selittämään, etten suinkaan kuulu niihin, jotka muitta mutkitta ja umpimähkään tahtowat wirkaatekewän uljaan leijonalipun waltaanpyrkimystä alas huutaa.
Päinwastoin: kunnia sille wanhalle waakunnallemme ja woitto tyranneista!
Mutta ratkaisisiko tämä seikka yksin määräämästi tulewiin aikoihin sen kansallisen lipun muodon ja wärit?
Se olisi monesta syystä walittawaa.
Millainen olisi siis tämä kahleensa katkoneen heimomme tunnuskuwa, tämä wapaan Suomen lippu olewa, lippu, joka pohjoiselta nimeltämme on tulewiin aikoihin ja nousewille kansasta, jonka kuntoa ja uskoa oikeuden woittoon eiwät wieraat tyrannit eiwätkä kotoiset kawaltajat ole woineet saada järkkymään? Millainen nimenomaan juuri tämä rauhan töissä kohotettawa lippu? - siitä nyt on kysymys.
Jos toiwomme kysymykselle onnellista ratkaisua, niin että kaikki kansalaiset woiwat siitä yhtyä, lienee jo werrattain selwää, että mitä ensinnäkin wäreihin tulee, on kaikista kaksiwäriehdotelmista tinkimättä luowuttawa. Ei siis yksinomaan punakeltainen eikä myöskään yksinomaan siniwalkoinen saata olla Suomen uusi lippu. Ken jommastakummasta wäriyhdistelmästä tahtoo itsepintaisesti kiinni pitää, hän ei tule saamaan jakamatonta kannatusta puhukoon "minkä ryhmän tai "lippukomiteanpa auktoriteetilla tahansa sellainen yksipuolisuuden ja wärittömyyden harrastus on "ymmärtämistä wain puolittain ja profetoimista puolittain". -
Mutta ennenkuin käymme lähemmin wäreietä puhumaan, on selwitettäwä itse lipun aatteellinen ydin, sille muodonantama wertauskuwallinen sommittelu.
Millainen se on olewa? Sotaisa jalopeurako miekkoineen keskittäwänä aatteena?
Eräskirjoittaja Wilho Setälä, on tuonut ilmoille tässä suhteessa mielestäni sangen onnistuneen ajatuksen ehdottamalla, että liian monimutkaisen waikeapiirteinen jalopeurakuwio lipussamme korwattaisiin wanhalla kalewalaisella mielikoristeella: hakaristillä.
Omaksuen tämän muodollisessa - waikka ei wärisommitelmallisessa - suhteessa käsittääkseni oikeaa ratkaisua kohti wiitottawan ajatuksen, rohkenen ehdottaa lippumme yleismuodolle kirjoituksemme otsikossa kuwatun lopullisen hahmoittelun.
Siinä näkyisi keskessä kokoawana supisuomalaisena aiheena tuo mainittu, yhtä yksinkertainen kuin wiehättäwäkin, ikiwanha pyhä koriste, jota warmaankin jo itse seppo Ilmarinen lienee käyttänyt somistustarkoituksiin Samponsa kantta kalkuttellessaan. On nim. wähemmän todennäkoistä, puhuaksemme edelleen tuon kotoisen taitomiehemme mielikuwista, että tuo seppojemme wanha hallipartainen päämestari olisi tällöin tullut ajatelleeksi jotain etioopiolaista jalopeuraa tai muuta sikäläistä metsänotusta mallinaan - tai jos onkin ajatellut, niin on hän taitawana takojana osannut antaa aiheelleen mahdollisimman rohkean jopa suorastaan "kubistisen" tyylittelyn, käyttääkseni nykypäiwäisten esteetikkojen wiljelemää määritystä. Ja merkillistä kyllä: tuo siro ormamentti mielikuwituksen silmillä tarkattuna aikalailla muistuttaakin hyökkäysasentoon kohonnutta nuorta leijonaa!
Mahdollista woipi olla myöskin - wiipyäksemme wielä hetkisen Ilmarin pajassa - että mainitsemamme seppo owelankekseliäällä monogrammillaan on saattanut tarkoittaa warsin yksinkertaisesti wain kahta ristikkäin asetettua S:ää leimamerkiksi suomalaisen takomataiteen tuotteelle yleensä, jossa tapauksessa kuwio olisi tulkittawa: Suomen Sampo! Tai jos hän ajatteli piirustamansa merkin ulottomista myöskin Suomen kutomataiteen tuotteisiin esim. siniwalkoisin wärein kiinnitettäwäksi jokaisen hänen Sampoa puolustajan takinhihaan, silloin kuwio luonnollisesti merkitseisi: Sammon Suojelukuntalainen!
Mutta olkoonpa nyt waikka niinkin, että lippumme wertauskuwallisena ydinajatksena tulee mielissä wälkkymään tuo ylwäs jalopeura-aate uudessa Suomen lipussa tulee sen ehdottomasti saada mainittu yksinkertaisempi kalewalaisen hengen kiteyttämä ilmaisumuoto. Wanha kunnianarwoisa leijonawaakunamme ei ajanpitkään täytä niitä käytännöllisyyden ja kotoperätuntuisuuden waatimuksia, jotka hywällä syyllä woidaan asettaa lipulle, jonka pitäisi tulla koko kansan omaksumaksi ja joka samalla olisi yksinkertaisuudestaan huolimatta mieliinpainuwan erikoinen kaiken maailman lippujen wilinässä.
Mutta sellainen juuri olisi ehdottamamme hakaristilippu. Sen muotoa antama kokoonpano ei tuntuisi wieraista maista haetulta, waan waikuitaisi kotoisella koruttomuudellaan, tyydyttäen kumminkin samalla täydelleen sekä kauneudellisuuden että käytännöllisyyden waatimukset - uskoakseni!
Kunnes tämä on ennättänyt itsekullekin selwetä ja jokaisessa majassa matalimmassakin ryhdytty toimenpiteisiin, jotta tämä Suomen tulewaisuuden wärikäs, kalewalaishenkinen kansallisen täysi-ikäisyyden symbooli oikean hetken tullen olisi walmis kohotettawaksi kotien harjalle - niin kauan liehukoon puolestamme wain tuo wanha jalopeuratunnuskuwamme edelleenkin kaikkialla, missä se tänään ankarana liehuneekin - kunnia sille kaksipäisen mustan korpikotkan woittajalle! Mutta uuden Suomen warsinainen lippu saakoon rauhantöitä paremman kuwastelewan muodon, samalla kun se wäreihin nähden tulkoon rikkaammaksi ja wastakkaisia makusuuntia tasapuolisesti tyydyttäwäksi, niin että kukin löytää siitä omat mieliwärinsä.
Olkoon lippumme siis olewa punasiniwalkokeltainen, edistäen kehittyneen ihmissilmän waatimaa wärikolmisointua, joiden tehoa waloa kuwaawa walkoinen on lisäämässä. Siinä ei ole mitään liikaa, eikä siitä myöskään mitään puutu, kuten silmää tyydyttämättömistä punakelta- ja siniwalkolipuista.
Yhtykööt siis kalewalais-aiheisessa kansallislipussamme ne wärit, joiden tunnusmerkeissä wapaudentaistoamme paraillaan suoritetaan ja pystyttäkööt urhomme ennen pitkää työn päätettyään tämän uuden rauhanlippumme woittoisan leijonalipun kera kilwan liehumaan Utsjoelta Inkerin etelärajoille sekä Auran rannoilta Wienanmeren äärille, merkitsi siitä, että Suomelle on uusi, waloisampi päiwä koittanut!
Jonas Heiska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti