Toveritar 20, 1.10.1925
Eräs saksalainen naisten lehti kirjoittaa eri kansojen surunväreistä m.m. seuraavaa:
Eurooppa, Amerikka ja Japani surevat mustalla värillä. Muutamilla kansoilla on taas toiset värit, joilla ne ilmaisevat surunsa. Niinpä Syyriassa on taivaansininen, Egyptissä kellahtava, kuivan lehden väri. Abessiniassa harmaa tahi tuhkanharmaa. Intiaaneilla on punainen. Kiinassa valkoinen väri. Jokaisessa maassa uskotaan parhaimmin valituksi juuri se väri, jota he käyttävät. Sinisen värin arvellaan parhaiden osoittavan taivasta, jonne yksinäinen sielu astuu. Keltainen, kuivan lehden väri, taas kuvastaa elämän tarkoituksen. (Elämähän on kuin lehti, joka puhkee, kukoistaa ja sitten kuihtuu). Harmaa osoittaa taas, miten ruumis muuttuu harmaaksi mullaksi. Punainen, joka on tulen väri, osoittaa kaiken maailmallisen palamista. Valkoinen elämän puhtautta. Mustalla värillä osoitetaan jälkeenjääneiden syvä suru kadotetun omaisen menetyksen johdosta.
Omituista kylläkin, on vuosisatojen tapa painunut niin veriin, että oudolta tuntuisi, jos haudan reunalla leski tai muut omaiset meillä esiintyisivät esim. punaisissa puvuissa.
S.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti