Näyttelykuvan valmistaminen.

Valokuvaus 12, 1927

Kun meilläkin on nyt ollut ensimmäinen suurempi valokuvausnäyttely on ehkä syytä tämänkin lehden lukijoille selostaa  näyttelykuvan valmistamisesta eräitä ohjeita, joita kuuluisa englantilainen valokuvaaja F. J. Mortimer esitti v. 1925 "Amateur Photographer"-lehdessä. Ne sisälsivät pääasiassa seuraavaa.

Ei ole epäilystäkään, että näyttelytyössäkin kuvan antaa todella hyvä negatiivi, jota ei voi korvata muilla keinoilla. Mutta moitteeton ja samalla kuva-arvoltaan loistava negatiivi ei suinkaan yleinen. Käytettävän ihanteellisen negatiivin — olipa se kokonaan tai vain joltain osaltaan kuvan pohjana — tulee olla hyvin valotettu, yksityiskohdiltaan terävä, ei liian tiheä, mutta rikas hienoista sävyistä. Milloin negatiivi poikkeaa tästä, on ryhdyttävä käsityöllä korvaamaan sitä, mitä siitä puuttuu.

Voi huoleta päätellä, että hyvin suuri osa näyttelykuvista on enemmän tai vähemmän "kontrolloitu" ja että tämä on kohdistettu useimmiten kuvaan itseensä. Erittäin hauska ja yleisesti käyttökelpoinen tapa käsitellä "suoraa" bromihopeasuurennusta, jonka aihe on hyvä, mutta sävyarvot huonot, on korostaa kuvassa valo- tai varjokohtia ja yksinkertaistuttaa aihetta kokonaisuudessaan. Siinä on kaksi yksinkertaista ja tehokasta keinoa, käsitellä kuvan pintaa mustalla lyijyllä tai liidulla taikka panna siihen öljyväriä. Kahta ensinmainittua hangataan kuvan pintaan nahkahiertimellä tai pumpulitukolia valokohtiin, kun niiden silmiinpistävyyttä halutaan vähentää, ja varjoihin, kun niitä tahdotaan vahvistaa. Jos tumma väri tällöin leviääkin ylimenokohtien yli laajemmallekin, niin ei se haittaa, sillä varsinainen puhdistustyö tehdään tämän jälkeen pyyhekumilla vetämällä sillä esiin joku viiva tai huippuvalo. Tämä käsittely saadaan pysyväksi, kun kuva höyrytetään kiehuvan veden päällä. Kuuma höyry pehmittää kuvan shelatiinipinnan, joten lyijy- tai liituhiukkaset tarttuvat siihen kiinni. Tämä menettely antaa kuvalle täysin tasaisen ja yhtäläisen pinnan, joten käsityön jäljet eivät näy, jos työ on tehty taidolla. Höyrytettäessä on varottava, että yksi paikka kuvasta ei ole liian kauan sulamiselle alttiina, ja kuvaa on sentähden jatkuvasti liikuteltava.

Öljyväriä käytettäessä on tietysti valittava sellainen väri, joka täysin vastaa kuvan sävyä; sama on laita luonnollisesti muissakin kontrollimenettelytavoissa. Ennen värikäsittelyä pyyhitään kuva yleensä tärpättispriihin kostetulla pumpulilla. Väreiksi sopivat parhaiten tavalliset, putkissa myytävät taiteilijavärit, joiden kanssa on käytettävä, jotain kuivatusainetta esim. pellavaöljyä, jos on kyllin aikaa kuvan kuivattamiseen, mutta jos aikaa on vähän, on paras ottaa tärpättiä. Tavallisille musta-valkeille kuville on käyttökelpoisin sinisenmusta, mutta jos kuva on lämpimämmän sävyinen, tulee käyttää n. s. lamppumustaa. Putkesta otetaan vähän väriä paletille ja pumpulitukolla, jota käytettiin tärpättikäsittelyyn, hierotaan vähän väriä paletilla ja sitten kuvan päällä, yli koko pinnan. Tällöin se ei suinkaan ole aivan ilahduttavan näköinen, mutta varsinainen käsittely alkaakin nyt vasta. Suuremmalla pumpulitukolla tasoitetaan väri yli koko kuvan ja sitten pienillä, puhtailla pumpulitukoilla otetaan väriä pois valokohdista, tarvittaessa heikonnetaan varjokohtienkin väriä ja vetäistään huippuvaloja sinne, missä niiden pitäisi olla. Tällöin voi käyttää joko pehmeää, pyyhkivää liikettä tai voimakkaampaa kiertävää liikettä, jolloin väri lähtee kokonaan; pumpulia on tässä tapauksessa kasteltava "mediumiin". Varjoihin voi myös panna lisää väriä, mutta värin poisottamisessa on oltava äärimmäisen varovainen, jottei synny rumia jälkiä. Hyvä on pitää vieressä korjaamaton kopio kuvasta, jotta työn eri asteilla voi tarkoin verrata sen edistymistä. Tämä menettelytapa on taitavissa käsissä jokseenkin täydellinen korjailutapa eikä sen jälkeä silloin voi nähdä. Tietysti on pysyttävä vain sävyjen muuttamisessa eikä koetettava maalailla pois aiheen osia.

Käytettäessä tärpättiä mediumina kuva kuivaa parissa tunnissa, mutta pellavaöljy vaatii useita päiviä. Viimemainittu samalla antaa myös pitempiaikaisen käsittelymahdollisuuden, kun se ei kuivu liian nopeasti. Kun pinta on kuiva, voi kovalla kumilla kirkastaa huippuvaloja. Tällöin toimitetaan myös loppukorjailu ottamalla veitsen avulla pois mustat pisteet ja peittämällä vesivärillä vaaleat kohdat. Jos pinta näyttää epätasaiselta, voi sen tasoittaa hieromalla täysin kuivaa kuvaa kämmenellä.