Nahka teollisuuden historiaa.

Suomen nahkurilehti 8, 1914

Muiden kirjoitusten ohella lienee myöskin paikallaan tässä lehdessä luoda lyhyt silmäys nahkateollisuuden kehitykseen e. n. s. historiaan, kautta aikojen. Onhan nyt juuri aika, jolloin maahamme hommataan ensimmäistä yleistä nahka- ja nahkurikoneiden näyttelyä, jolla ikäänkuin tahdotaan näyttää, mitä sillä teollisuuden alalla nykyään jo aikaan saadaan.

Epäilemättäkin on nahan valmistus, siis nahkuriammatti, kaikkein vanhempia niistä ammateista, joita ihmiskunta on harjoittanut ja siis sen tuloksia hyväksensä käyttänyt, mainitsen nyt vaan esimerkin vuoksi kutoma-ammatin paljon nuorempana, puhumattakaan joistakin muista. Onhan eläinten metsästys ollut ihmisten kaikkein ensimäinen toimi ja työ, jota ei hän suinkaan tehnyt yksinomaan lihan vuoksi, vaan käyttäen tarkoituksiinsa kaikkia muitakin näiden pyydystämiensä eläinten ruumiinosia, kuten luita, sarvia jänteitä, jouhia y. m., mutta ensisijassa näistä kumminkin nahkaa ja sillä verhotaksensa ruumistansa, niinkuin vanhat aikakirjat meille kertovat. Nyt kumminkin ei tämä eläimen nahka sinänsä ollut sopivaa käytettäväksi, mätänemisensä, tai taas toisessa tapauksessa kuivumisensa ja siitä johtuvan kovettumisensa kautta ja niin, rupesi ihminen jo aikaisin, etsimään keinoja ja aineita muodostellaksensa sitä. Täten on siis saanut alkunsa se ammatti jota me nimitämme nahkuriammatiksi ja itse kukin tavallamme tiedämme millaisia tuloksia siinä on jo saavutettu, miten se on yhä kehittynyt ja kehittymässä, muiden alojen rinnalla. Mutta palatkaamme takaisin vanhan testamentin ihmisten pariin tuumiaksemme heidän kanssansa aineista, tehdä nahka sopivammaksi käyttää. Tällaisiksi ensinnäkin ajatella eläimen-rasvan, savun, maidon y. m. s. ja tämän siksi, että ne vielä nykyäänkin tavataan joidenkin luonnon kansojen keskuudessa, joilla nahan valmistus aivan alkeellisella kannalla on. Ottakaamme tässä yhteydessä myös huomioon että yhtä näistä savustamista, käyttävät vielä meidän päivinämme kulttuuri ihmisetkin hyväkseen, nimittäin nahan suojelemiseksi siksi kunnes se joutuu nykyaikaisilla tavoilla muodosteltavaksi. Kumminkin voimme olettaa nahan valmistuksen olleen jo vähän ylemmälläkin tasolla hyvin vanhaan aikaan, päättäen niistä jätteistä joita aina meidän päiviimme asti on säilynyt vanhoissa ylöskaivetuissa paalurakennuksissa y. m. joiden ikä on ehkä kymmenissä tuhansissa vuosissa laskettava.

Korkeammalla asteella tapaamme ensikerran nahan valmistuksen vanhojen Egyptiläisten keskuudessa, joilleka nykyinenkin ihmiskunta vielä kiitollisuuden velassa on, joidenkin muidenkin teollisuuden alojen kehityksestä. Katsellessamme kuvia ja kuvakirjoitukisia vanhojen Obeliskien, hautakammioiden y. m. rakennusten seinillä, voimme niistä luoda itsellemme kuvan heidän silloisesta elämästänsä. Niinpä voimme katsellessamme yhden tällaisen muistopatsaan (Pyramiidin) seiniä, nähdä siinä täydellisen esityksen silloisesta satulasepän verstaasta. Näemme remmejä, kaikenlaisia hevosajokaluja, nahalla päälystettyjä vaunuja j. n. p. ja työkaluissakin samanlaisia esim. kaikennäköisiä vääriä veitsiä, joita vielä nykyäänkin käytetään nahan leikkaukseen. Eräässä toisessa kuvituksessa voimme taaseen nähdä täydellisen suutarin verstaan ja kuten näkemästä voi päättää jäljittelevät nykyiset käsityösuutarit vielä heitä, sillä kuvissa voi nähdä jo kaikki sellaiset päätyökalut kuten: neula, rihma, läpinaskali, suoria ja taivutettuja raspia y. m. Kumminkin ovat silloiset suutarit ja kenkänahanvalmistus tietysti samassa suhteessa, olleet jälessä silloisiin satulaseppiin ja nahan valmistukseen hevosajokaluihin ja sotatarkoituksiin verraten. Yksi kapine kumminkin puuttuu, näistä silloisten Egyptin satulaseppien käsistä lähteneistä, nimittäin se, minkä mukaan sittemmin on koko ammattikuntakin nimensä saanut, itse satula. Tämä johtuu tietenkin siitä etteivät silloiset Egyptin ihmiset lainkaan ratsastaneet hevosillansa vaan valjastaen ne erityisten ajopeliensä, sotavaunujensa eteen, ajoivat niillä. Yksi erikoisala mainittakoon näillä satulasepillä vielä olleen, taiteellisesti leikatut ja koristetut nahkalaukut, niin veden kantoa kuin varastossa säilyttämistäkin varten ja nahkaletkuja veden johtamiseksi. Näistä ovatkin muutamat säilyneet nähtävänä aina meidän päiviimme asti.

Egyptiläisiltä siirtyi tämä nahan ja nahkakapineiden valmistustaito ensin juutalaisille, joiden valmisteista valjaskaluista, kengistä vaatetuskappaleista y. m. raamatussa useimmassakin paikassa on mainittuna. Minkä laajuuden tämä teollisuus sittemmin heidän keskuudessaan saavutti voi parhaiten arvata siitä että heille ruvettiin tekemään ammatti asetuksia. Heidän verstaistaan lähtevän pahan hajun vuoksi, eivät he saaneet enää kaupungeissa asua ja niinpä Jerusalemiakin rakennettaessa viidennellä vuosisadalla e. Kr. säädettiin nahkureille erityinen alue kaupungin muurien ulkopuolella. Tämän jälkeen alkaa sanottu taito hiljalleen levitä muidenkin silloisten sivistyskansojen keskuuteen ja niinpä harjoittivat silloiset Persialaiset, Samarialaiset, Babylonialaiset ja Estruskit tätä työtä aivan samaan tapaan kuin Egyptiläiset ja Juutalaisetkin. Mutta myöskin Europan puolelle siirty se samoihin aikoihin silloisille kreikkalaisille ja roomalaisille ja näiden käsissä rupee hiljaksensa eteenpäin kehittymään. Niin alkaakin sittemmin varsinkin viimeksimainittu maa, käydä vilkasta kauppaa hienommilla nahkatuotteilla itämaiden, tietysti etenkin Juutalaisten kanssa. Kaivettaessa ylös näitä sen aikuisia Romalaisia kaupunkeja taloja ja hautoja, saatetaan niissä säilyneistä ja löydettävistä nahkavalmisteista nähdä, miten korkealla on heillä tämä teollisuus jo ollut, miten suurella taidolla ovat valmistetut ne kaikenlaiset tarve, koriste ja loistoesineet, joita niistä on löydetty. Näin ollen ovatkin nämä nahka työläiset jo silloin tulleet hyvin tärkeiksi ammattilaisiksi, joita rikkaat roomalaiset kilvan palvellukseensa halusivat saada.

Melkein samaan tapaan kuin Roomalaiset, harjoittivat sittemmin nahkateollisuuden eri muotoja keskiajan alussa eläneet, kristityiksi tulleet kansat Europassa. Heidän keskuudessansa muodostuivat nämä ammattilaiset, nahkurit, suutarit ja satulasepät kuitenkin vapaiksi ammattikunniksi, olematta enää orjia niinkuin Kreikkalaisten ja Romalaisten luona. Eroituksena heidän työtapojensa välillä mainittakoon se, että kun Roomalaiset melkein yksinomaan parkitsivat Gallomenalla ja Granaattipuunkuorella, muodostivat nämä keskiajan alussa eläneet nahkurit kaikenlaisia kuoriparkituksia, joista ensimmäisenä on mainittava pajunkuori parkitus, koska se sitten näiltä ajoilta alkaen on vuosisatoja nahkateollisuutta hallinnut. Itämaiset kansat jäivät tälläaikaa jälelle, kuin menivät edelle kehityksessä. He parkitsivat yhä Gallamenalla, mutta tähän aikaan keksivät heistä Arabialaiset alunaparkituksen, jonka myöskin Europalaisilta visusti salasivat, alkaen sensijaan siitä tehdyillä moninaisilla tuotteilla käydä kauppaa levittäen niitä ympäri Eurooppaa. Paitsi kenkiä, ja vaatetuskappaleita valmistivatkin he tästä keksimästään nahasta kaikenlaisia* laukkuja, kirjankansia, seinätapetteja, patjoja, asesuojustimia y. m. Mutta myöskin pääasiallisempiin satulasepän artikkeleihin, osoittautui se varsin sopivaksi ja niin kohosikin tämä ammattikunta, silloisten itämais kansojen keskuudessa, korkeaan kukoistukseen, myöskin moninaisten ja erinomaisten valmisteidensa kautta ajokaluiksi, vaunuihin ja sotatarkoituksiin.

Jatket.