Rakennusten maalaamisesta.

Orimattilan Uutiset 31, 27.4.1926

Maita mantereita kulkiessaan tekee yleensä meillä sen hauskan huomion, että maalaistalojenkin maalaamiseen on alettu kiinnittää asianmukaista huomiota. Maassamme on jo seutuja joista suurempi maalaamaton talo on melkein harvinaisuus. Rakennusaineiden kallistuessa koetetaan huoneita entistä huolellisimmin suojella rappeutumiselta. Samalla on viime vuosina alettu keskittää yhä vilkkaampaa huomiota myös talojen kaunistamiseen .ja näissä kummassakin on maalaaminen luonnollisesti muita tärkeämpänä tekijänä.

Mutta näin on laita vain suuremmissa taloissa. Sensijaan pienviljelijäin parissa jotka nykyään jo todellisuudessa edustavat valtavan suurta maatalousväen luokkaa ei talojen maalaamiseen ole vielä ennätetty paljon keskittää huomiota. Jos kyläryhmästä siirrytään (alojen takamaille joka seutu sangen usein on pienviljelijäin Varsinaista asuma-aluetta, niin siellä nähdään vain harvoin maalattuja taloja. Pienviljelijäin raha-aika ei useinkaan riitä rakennusten maalaamiseen. Itse talon hankkiminen on monestikin ollut siksi paljon työtä ja uhrauksia kysyvä tehtävä, että kaikki mikä ei ole suorastaan välttämätöntä, on saanut jäädä. Ja siis maalaaminenkin. Eikä siinä ole mitään ihmettelemisen sijaa. Eihän maali pirtinseinässä lämmintä lisää, ja leipä ja lepo maistuvat yhtä hyvältä maalaamattomassa kuin maalatussakin tuvassa. Koska ei se ole yhtä välttämätöntä kuin sammal seinävarossa, niin monet katsovat sen ylellisyydeksi. Ja siksipä saakin sade ja päivänpaiste syödä jä mädättää tuhansien pientalojen maalaamattomia seiniä.  

On kyllä totta ettei pienviljelijäin aika ja raha riitä edes välttämättömiin tarpeisiin, jos ei sitä käytetä mahdollisimman järkevästi. Multa samalla täytyy huomauttaa, ellä hyvin käytettynä se kyllä riittää jopa säästöjenkin tekemiseen niinkuin monet ovat esimerkillään näyttäneet. Ja rakennusten maalaaminen on kieltämättä rahan ja ajan järkevää käyttämistä. Pienviljelijän, joka taloa rakentaessaan on saanut monesti ponnistaa, ehkä viimeisensä, ei mitenkään kannata antaa ilman syödä pirttinsä seiniä. Hänen on ehdottomasti ne maalaamalla suojeltava. Eikä yksin seiniä, vaan saman tien myöskin katot Mutta tällöin on kuitenkin huomattava, että jos katto jo on niin sateen ja tulen syömä, että alkaa olla uusimisen tai paikkailemisen tarpeessa, niin silloin  ei siihen kannata maalia tuhlata. Sillä muistettava on, ettei maali tee kattoa pitäväksi, vaan ainoastaan eheän katon kestäväksi. Lisäksi tulkoon mainituksi, että rakennusten maalaamista ei suinkaan tarvitse rajoittaa vain talon päärakennusten ja karjasuojien maalaamiseen. Aivan yhtä tärkeätä kuin näissä, on maali myöskin pelloilla olevissa eloja heinäsuojissa. Nykyään rakennetaan melko vilkkaasti pikkutiloillakin ajanmukaisen viljelyksen ja työtapojen edellyttämiä avaria lautamakasiineja. Niihin on viime aikoina uhrattu huomattavia pääomia, ja varmasti on taloudellisesti kannattavaa, että niiden ohuet lautaseinät suojataan maalaamalla.

Ei tietenkään voida numeroilla osottaa kuinka paljon enempi maalattu seinä kestää kuin maalaamaton. Sehän näet riippuu monista seikoista. Maalaus saattaa olla joko hyvä tai huono, ja se määrää pääasiassa kestävyyden. Lisäksi maalausta täytyy myös huolellisesti hoitaa ja uusia silloin kuin se alkaa rapista pois. Näin meneteltäessä tulee seinien kestävyys monenkertaiseksi. Jopa voidaan väittää, että jos maalauksesta pidetään niin hyvä huoli, ettei vesi ja ilma pääse koskaan tunkeutumaan puuhun asti, niin rakennuksen ikä on melkein loppumaton. Kun maalaus eristää sen ilman vaikutuksella, niin mikään ei sitä kuluta.

Sitten ollee paikalleen vielä mainita muutamalla sanalla siitä, mikä maali olisi edullisinta hintaan ja kestävyyteen nähden esimerkiksi pienviljelijäin taloudessa. Höylätyllä laudalla vuoratuissa rakennuksissa käytetään melkein poikkeukselta öljyvärimaalia huolimatta siitä, vaikka se tuleekin kalliiksi. Sillä vesivärimaala yleensä peseytyy sateessa pois höylätystä seinästä. Sensijaan sahatussa lautaseinässä niinkuin kirveellä veistetyssä hirsiseinässäkin käytetään edullisesti vesivärimaalia. Sitten on toinen kysymys, mikä vesiväri olisi talonpoikaistalossa käytännöllisintä. Kyllästyneenä "punaiseen seinään ja valkeaan ikkunalautaan" ovat monetkin. Mutta hyvin usein on sattunut, että vanha punamultamaali on kestävyytensä vuoksi vienyt muut värit syrjään. Se onkin todella halpa ja pysyvä väri. Kun on joutunut näkemään miten kauan se kestää ilmaa vastaan niin melkeimpä tekisi mieli myöntää todeksi entisen maalarimestarin väite, että hyvin onnistunut punamultamaali punoittaa pirtin seinässä "maailman loppuun asti".

Vielä muutama sana itse maalaamisesta. Tavallisen maalaistalon ulkomaalauksesa ei ole suinkaan pakko käyttää erikoisia ammattimiehiä. Maalaus on kyllä huolelliseti suoritettava, ja ennen kaikkea tulee katsoa, että maali peittää seinän tasan, kaikkien syvennysten pohjia myöten. Mutta ken tahansa huolellinen työmies voi sen tehdä. Tottumattomalta ei lyö tosin sujua yhtä nopeasti kuin ammattinneheitä; mutta pian työ kyllä opettaa tekijänsä, ja itse suorittamalla maalaustyön, esimerkiksi pienviljelijä säästyy rahan käyttämisetä, mjkä juuri hänelle usein onkin tärkeintä. 

Mutta yksi on seikka, jota maaiaamiseen ryhdyttäessä ei mitenkään pidä unhottaa. Maali täytyy oppineen ammattimiehen valmistaa. Siihen näet tarvitaan taitoa, jota ei omata ilman harjaantumusta. Ja esimerkiksi maalinkeittämistä tuntematon ryhtyy punaamalla valmistamaan omin neuvoin, niin voi helposti sattua, että jo ensimäinen sadekuuro pesee maalit pois hänen seinistään. Mutit punamaalia seinään siveltäessä ei tarvitse tuntea ammattisalaisuuksia. Siihen työhön pystyy ken tahansa kunnollinen henkilö.

Kuten jo mainittiin tekee maali rakennukset kestäviksi, ja samalla se myöskin kaunistaa taloa. Maalaustyö kannattaa varmasti jo yksin kestävyyssyistä, joten siis kauneus tullaan saamaan lahjaksi. Kauneus taas kehittää ja kasvattaa ihmisen jaloimpia puolia. Se on jokaiselle tavoittelemisen arvoinen.

K. J:la.