Kuvalaatta-asioita.

Kirjapainotaito 2, 1928

Mitä kuvalaattoja tilattaessa on otettava huomioon?

Hyvänyhteistyön aikaansaaminen ammattimme eri haarojen kesken on tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Siinä mielessä esitämme eräitä mietteitä, toisaalta kirjapainojen, piirtäjien ja kuvalaattojen tarvitsijoiden ja toisaalta kuvalaattalaitosten välillä esiintyvistä asioista. Valitettava tosiasiahan on, että näiden keskeinenymmärtämys ja asioiden tietoisuus on vielä melko puutteellinen, joka puutteellisuus vaikuttaa haitallisesti kuvallisen painotyön onnistumiseen. Avoimen ja yhteistä hyvää tarkoittavan ajatustenvaihdon avulla voi kullekin meistä ehkä selvetä monia tarpeellisia asioita jaehkäpä vielä avartua uusia kuvitusmahdollisuuksiakin, sillä harva piirtäjä tuskin tietää, mitä keinoja kuvalaattalaitoksella on käytettävänään monien niiden vaikutuksien aikaansaamiseksi, joihin piirtäjä pyrkii omilla, mutta usein vaikeasti jäljennettävillä keinoillaan.

Tässä kirjoituksessa esitämme asiat kuvalaattalaitoksen kannalta. Toivottavasti saamme me taas lukea kirjoituksia piirtäjäin, kuvalaattojen  tarvitsijain ja kirjapainojen kannalta esitettynä, sillä 'puhuenhan asiat selvenevät'.


Fototypiat

Jos alkuperäiskuvana on selvä tussilla piirretty tai painettu malli ja tarkoitettu suuruus tarkasti merkitty, on kaikki kuin olla pitää. Mutta usein joutuu kuvalaattalaitos valmistamaan fototypioita sellaisista piirustuksista, joista ilman  korjauksia ei saada fototypiaa syntymään. Usein on piirroksessa tehty joko pensselillä tai sormella 'pehmennyksiä' ja lyijykynällä on sinne tänne muodosteltu vaihtelua kuvaan jotka kuitenkin ovat fototypiamenetelmin mahdottomia sellaisenaan toteuttaa. Nämä fototypiamenetelmälle vieraat piirustukset tulee kuvalaattaa tehdessä ratkaista mahdollisella parhaalla tavalla: joko piirtää kuva uudestaan tai valokuvata pensselin- ja sormenjäljet  autotypiaverkolla, jolloin kuvasta tuleekin autotypia syväsyövytys. Tästä taasen on seurauksena: joko piirtäjä ei ole tyytyväinen kuvalaattalaitoksen uudestaanpiirtämiseen, tai sitte kuvalaatan tilaaja, saatuaan syväsyövytyksen fototypian tilalle, kieltäytyy sitä liian kalliina ja tarkoitettuun työhön sopimattomana ollenkaan vastaanottamasta. Usein turvaudutaan kuvalaattalaitoksessa tällaisessa tapauksessa ns. tuunien, so. joko viivoituksen, piste-tai jyväverkon, käyttelyyn, tekemällä piirtäjän vaaleammaksi tarkoittaneet kohdat tuuniseksi. Tämäkään ei aina onnistu, sillä tulos ei useinkaan ole piirtäjän mieleinen, eikä hänen alkuperäisen tarkoituksensa mukainen.

[Muutamia erilaisia tuuneja, joita voidaan käyttää fototypiakuvalaattoja varjostettaessa.]

Seuraavassa esitämme muutamia seikkoja, joita fototypiakuvia tilattaessa tulisi ottaa huomioon. Tosin ne voivat tuntua näin luettaessa useistakin päivänselviltä asioilta, mutta kuvalaattalaitosten kokemusten perusteella voidaan
päätellä, että asiasta ei vielä olla tarpeksi laajaltatietoisia. Myöskin pitäisi nämä asiat saada piirtäjien tietoon.

Piirustukset ja painetut mallit pitäisi olla jos mahdollista aina mustalla värillä valkoisella pohjalla. Jos värillisiä värejä käytetään, joista kellertävänpunainen ja ruskea on paras, pitäisi kuitenkin välttää aina sinisiä värejä ja vaaleansininen ei erikoistarkoituksia lukunnottamatta ole ollenkaan kelvollinen alkuperäiskuvassa käytettäväksi, sillä valokuvattaessa ei se tule tarpeeksi vahvana esille. Alkuperäiskuva on paras piirtää niin suureksi, että siitä puolet tai kolmasosa pienentämällä saa tarkoitetun suuruisen. Luonnolliseen kokoon piirretty kuva on nimittäin aina altis tulla tummemmaksi, koska väri kuvalaatalla painettaessa aina jonkun verran leviää ja liian  suureksi piirretystä tulee tavallisesti aina liian hienopiirteinen ja voimaton. Sitäpaitsi paljon pienennetyssä kuvassa voivat hienoimmat taikka liian tiheään piirretyt pisteet jokosulautua yhteen tai kokonaan hävitä.

Piirustusten peittämiseen ja korjailuun ei yleensä pitäisi käyttää lyijypitoisia peittovärejä, vaan tulisi pitää huolta siitä, että käytettävä peittoväri on mieluummin sinkkivalkoista. Paremman puutteessa voi lyijyvalkoisen värjätä  vaaleansiniseksi joka on paljon parempaa peittämiseen kuin lyijyvalkea yksinään.

Kokeilimme Th. Wulffin piirustustarpeiden kaupasta saaduilla erilaisilla peittovalkoisilla. Kokeiltavina olivat seuraavat värilaadut: Pelikan-Farbe 1 Cremserweiss, Pelikan-Farbe 2 Deckweiss, Gee Wee Temperafarbe 0704 Deckweiss, (näiden värien valmistaja on Günther Wagner, Hannover,) Water Colour Chinese white (valmistaja Winsor & Newton Ltd, London) ja Blanc d' Argent Kremserweiss (valmistaja Lefranc & C:ie, Paris). Näistä osoittautui viimeksimainittu ranskalainen väri parhaimmaksi. Samoin Pelikan-Farbe 1 Cremserweiss ja Gee Wee Temperafarbe 0704 Deckweiss ovat hyviä. Sitävastoin Water Colour Chinese white esiintyi valokuvattuna aivan  tummana ja Pelikan-Farbe 2 Deckweiss harmaana, joten niitä ei pitäisi kuvalaattapiirustuksiin käyttää. Kokeilun tulos on nähtävänä Th. Wulffin piirustustarpeiden kaupassa Helsingissä.

Kaksi- ja useampivärisiä fototypiakuvia piirrettäessä on paras piirtää kaikki eri väreillä tarkoitetut osat yhdellä värillä yhdeksi kuvaksi ja liittää mukaan summittaisesti piirretty väriluonnos, jossa ilmenee mitkä osat kuvasta tulevat eri väreihin. Jos taas värit liittyvät toisiinsa välittömästi, on paras piirtää kuva vain reunaviivoin ja merkitä heikosti lyijykynällä, mitkä pinnat tulevat mihinkin väriin. Tämä tapa kohdistuksen kannalta on paljon tarkempi kuin kalkeeraamalla tehty eri piirustus.

Jos taas tuunia tahdotaan käyttää, joista eri muodoista liitämme tähän näytteitä, olisi piirtäjän parasta maalata ne kohdat heikolla vaaleansinisellä värillä, ja jos tuunien eri tummuudet tulevat kysymykseen, voi ne osoittaa, joko maalaamalla vähän tummemmalla sinisellä, tai mieluummin lyijykynäviivalla heikosti piirtäen reunustaa ne kohdat jotka halutaan tummemmiksi tai vaaleammiksi. Jos on merkitty vain ylimalkaan tahdottavaksi tuunipohjaa ilman erikoismerkintöjä, tekee kuvalaattalaitos kuvaan yltyleensä samanlaisen tasaisen tuunin.

Hienopiirteiset alkuperäiskuvat, kuten esim. kuparipiirrokset, pitäisi jäljentää mieluummin autotypiamenetelmää kuin fototypiamenetelmää käyttäen. Valokuvaaja voi erikoiskeinoja käyttäen saada piirroksen viivat pysymään jokseenkin ehjinä, so. verkottomina, jos kuvan kokonaisuus sen vaatii. Samoin on myös tekstisivujäljennösten laita, joissa halutaan esiintuoda alkuperäistekstin herkkyys ja joihin autotypiana jää paperin pintavaikutuskin näkymään, kun taas fototypiamenetelmin jäljennetty hienopiirteinen tekstisivu ei yleensä anna hyvää kuvaa alkuperäisestä.

Eräs tapa herkkien vignettien aikaansaamiseksi on litografialiidulla tai hiilellä piirtää karkeapintaiselle paperille kuva, joka fototypiamenetelmin jäljennetään. Tällöin piirroksen rakeisuus tulee tarkasti esille ja vaikutus on  mahdollisimman paljon alkuperäisen näköinen. Tärkein ehto on, että vedot ovat tehdyt mahdollisimman mustalla kynällä tai hiilellä, sillä rakeitten rajojen tulee olla onnistuakseen mahdollisimman jyrkkäpiirteiset.

Ensi numerossa kirjoitamme autotypioista.

Hj. Nieminen