Käytännöllistä pakinaa. Maakauppias ostajana.

Kauppalehti 39, 29.9.1915

Kaiken sen ohella, mitä yleensä kirjotetaan maakauppiaan tietopuoliseksi kehitykseksi, pidän suotavana, että tämmöisen ammattilehden palstoilla joskus hänen käytännössä juurtuneet tapansa ja menettelynsä puhtaasti ammattinsa harjottamisessa tulevat havaintojemme esineeksi, sitä mukaan kuin niissä on jotakin, joko mielihyvällä tai mielikarvaudella huomattavaa.

Ensiksi tahtoisin kertoa muutamia havaintojani maakauppiaasta ostajana, t. s. tavaravarastonsa hankkijana. Että hän ei ole aina kaikkein taitavin ostaja, sen myönnämme jokainen ilman enempää. Minä sen lisäksi menen vieläkin pitemmälle väittäen, että yksi maakauppiaskuntamme suuria puutteellisuuksia on välinpitämättömyys ja arvostelukyvyn puute tavarain hankinnassa; ei kuitenkaan niin paljon hintaan kuin laatuun nähden. Tämän sanon tietysti oman kokemukseni pohjalla ja olkoon jo etukäteen selvillä, että havaintoni olen tehnyt Itä-Suomessa, jonka maakauppiaskuntaa, totta kyllä, pidetään paikoin vähemmän kehittyneenä kuin muita ammnttiveljiään. Näin ollen voi ehkä moni kohta kuvauksestani tuntua länsi-suomalaisesta liiaksi räikeältä, mutta ketä mietteeni eivät koske, se älköön niistä pahastuko.

Kun kunkin huomattavamman kauppatavaran ostossa noudatetaan yleensä eri tapoja, lienee paikallaan käsitellä muutamia päätavaralajeja erikseen, ja niinpä voimme alkaa esim kahvista.

Kahvikauppa on meillä suhteellisesti tärkeää ja se antaa yleensä maakauppiaalle hyvänlaisen voiton. Mutta sen harjottamisessa on, varsinkin Itä-Suomessa, suuri epäkohta olemassa. Tarkotan värikahvien kauppaa ja käyttöä. Sen sijaan että ostettaisiin alkuperäistä halpaa kahvia, hankkii Itä-Suomen maakauppias värjättyä ja kiillotettua Brasilian kahvia, useimmassa tapauksessa Rion. On tosiaankin omituista nähdä, kuinka meillä, jotka kuitenkin lukeudumme ensimmäisten sivistyskansojen joukkoon, kaupataan julkisesti kahvia, jolta koneellisen menettelytavan kautta on riistetty osa sen pääominaisuuksista ja jolle sijalle on annettu kaunis väri (vihreän tai sinisen harmaa), jonka vaarattomuudesta ei ole vähintäkään takeita, sekä joukko kahvijyvän rakoon upotettua hienoa puujauhoa (n. k. hopeahela). Muualla maailmassa yleensä luullaan, että värjättyä kahvia käyttävät ainoastaan kehittymättömät kansat ja niinpä tiedän esim., että suoraan värillä ja puujauholla kaunistettua kahvia ei nykyisin myydä, Suomea lukuunottamatta, kuin Venäjälle (varsinkin Länsi-Venäjälle ja Puolaan), jonkun verran Pohjois-Balkanin valtoihin ja Etelä-Afrikaan. Siis todellakin kaunis taso, mille meidät kahvin tuntijoina ja käyttäjinä voidaan asettaa. Useassa muussa maassa, ja Ruotsissa aivan äskettäin, on värjätyn kahvin kauppa tullut laissa kielletyksi ja siihen kai mekin ennen pitkää tulemme, elleivät kauppiaamme silmät sitä ennen aukene tästä kaupasta luopumaan.

Itä-Suomen maakauppias käyttää arvioni mukaan 2/3 koko vuotuisesta kahvimäärästään värikahvia, eikä hänelle enää nykyisin halpoja alkuperäisiä kahvia juuri tarjotakaan. On siis selvää, että värikahvikysymys on laajakantoinen. Se on sitä terveydellisesti eikä vähemmin taloudellisesti kuullessamme, että yksistään siitä värjätystä kahvimäärästä, mikä vuosittain tuodaan maahamme Viipurin kautta, maksamme saksalaisille vähintäin 60—70 tuh. markkaa kaunistuspalkkaa, t. s. sama kahvi alkuperäisenä olisi maallemme tuota summaa halvempi, jos laskemme keskimäärin 6 penniä kilolta värjäyspalkkioksi ja lisätyn puujauhon ja värin hinnaksi. Sitäpaitsi, eihän kukaan ajatteleva ihminen voi pitää luonnollisena, että kahviin, jolta vaaditaan juuri siinä alkuaan löytyvät aineosat mahdollisimman täydellisessä suhteessa keskenään, sekotetaan ja liitetään kokoonpanoltaan niin perin vastakkaisia, ala-arvoisia ja terveydelle suorastaan vahingollisia aineita kuin puujauho ja kemialliset värit ovat. On kumma, etteivät värikahvin nauttijat olisi joskus tunteneet epämieluista tunnetta "sydänalassaan" ja havainneet syynä siihen olevan nauttimansa kahvikullan. Ja ehkäpä ovat huomanneetkin ja asiasta kertoneet maakauppiaalle, mutta ovat nämä valitukset menneet kauppiaan korvan ohi, värikahvin käyttäjät kun tavallisesti kuuluvat siihen vähempivaraiseen ostajapiiriin, jonka valituksista ja toivomuksista usea maakauppias ei paljon välitä. Niinikään olisi hauska kuulla, tokko värikahvikauppias on joutunut mihinkään moitteisiin havaitessaan kahvilaatikkonsa seinämät sisäpuolelta värin peitossa ja pohjalla puujauhoroskaa — hopeahelaa, — tai nähdessään kaupungista saapuvien kahvisäkkien kupeet sisältäpäin läpeytyvän värin tahraamina. Sen vaan tiedän, että erään satamakaupungin rantajätkätkin lastatessaan Hampurista saapunutta kahvilaivaa eivät malttaneet ollalaskemasta leikkiä Savon emäntien mausta ja kahvisäkkien kauniista näöstä.

Tähän kaikkeen ehkä jokunen maakauppias vastannee: tuo on kylläkin kaunista ja ostajien etua silmälläpitäen kylläkin hyväksyttävää, mutta kauppiaan ei kannata ottaa sitä huomioon; kauppa on kauppaa, katsokoon kukin eteensä mitä meiltä ostaa. Kun vähänkään syvemmälle ajattelemme, ei asia kuitenkaan ole niin. Meidän on nimittäin tunnustettava, että kunkin kauppiaan oma etu epäämättömästi vaatii hankkimaan ostajapiirilleen mahdollisimman täysipitoista ja kunnollista tavaraa. Ellemme niin tee, tulemme tästä ennemmin tai myöhemmin aineellisesti kärsimään.

Mutta nyt herää kysymys, miten kyseenalaista epäkohtaa kahvikaupassa olisi käytännöllisesti torjuttava, sillä otaksun, että löytyy maakauppiaita, jotka asiaa tarkemmin punnittuaan haluaisivat kahvinhankinnassaan menetellä toisin. Minun ymmärtääkseni keino asian auttamiseksi on yksinkertainen ja helppo; ostettakoon tästälähin samoja kahvilaatuja värjäämättöminä, niin ne ovat huokeammat ja antavat varmasti maukkaamman juoman kuin värjätyt. Totta kyllä, toistaiseksi eivät kaikki tukkukauppiaat värjäämättömiä halpoja kahvia tarjoakaan, mutta kyllä niitä kysyttäessä pian ilmaantuu markkinoille.

Muutoin pyytäisin Teitä ottamaan joskus oikein tarkkaan tutkiaksenne nykyisin tarjolla olevaa värjättyä kahvia. Yleisvaikutus on edullinen, se on näöltään tavallisesti vihreän tai sinisen harmaata (Etelä-Suomessa joskus tummaa). Papu esiintyy jotenkin tasaisena ja pavun raossa on olevinaan luonnollista kuorihilsettä. Sitäpaitsi näyttää suhteellisesti halvassakin värikahvissa löytyvän vain harvoja mustia papuja. Lähemmin tutkiessanne huomaatte  kuitenkin helposti, että tuo kaunis, tasainen väri on keinotekoinen, kuorihilse (n. k. hopeahela) ainoastaan puujauhoa ja että tuo kahvi melkein poikkeuksetta sisältää suuren määrän vaaleahkoja merivahingoittuneita tai istutuksien mullasta poimittuja papuja, jotka kosteuden vuoksi ovat menettäneet ainakin puolet voimastaan, mutta jotka värin ja puujauhon tahraamina käyvät värikahvina täydestä. Mitä taas tulee noihin mustiin ja kalviöljyn väkevöittämiin papuihin, niin kyllä niitäkin ihan poikkeuksetta
löytyy enemmän tai vähemmän kaikissa värikahveissa, vaikkakaan niitä luonnollisesti samasta syystä kuin valkeitakin papuja ei niin helposti voi keksiä. Alkuperäiset Brasilian kahvit, vaikkakin arvokkaammat itse kahvina, ja kaupattuina samoihin hintoihin kuin värikahvit, eivät sitävastoin ensi silmäyksellä näytä niin perin kauniilta. Niiden väri on usein kin vähemmän säännöllinen, meillä yleensä harmaan vihreä, eikä papukaan ehkä näytä yhtä tasaiselta eikä aivan yhtä suurelta kuin samaan hintaan tarjotun värikahvin, mutta kahviarvoltaan ne ovat epäämättömästi ylempänä ja antavat luonnollisesti maukkaamman juoman. Ja kuinka muutoin voisikaan olla, sillä eihän kukaan ajatteleva ihminen voi uskoa, että virheetön, suuripapuinen kahvi värjätään myytäväksi yhtä halvalla kuin rumempi ja epätasaisempi alkuperäinen kahvi; täytyyhän tässä luonnollisesti, muodossa tai toisessa, olla koiran nahka haudattuna.

Muutoin tahtoisin tämän yhteydessä aivan erityisesti huomauttaa siitä turhasta pelosta, mitä usea ostaja tuntee n. k. mustia papuja kohtaan. Ne eivät ole kokoonpanoltaan juuri kummempia kuin vihreätkään pavut, ovat vain kasvaessaan sattuneet olemaan liian paljon auringon valon vaikutuksen alaisina ja sen johdosta niissä on tapahtunut jotenkin samallainen muutos kuin tavallista kahvia paahdettaessa. Niitä ei siis oikeastaan tarvitsisi enää juuri paljon paahtaa, mutta vaikkapa ne paahtuvatkin vihreäin papujen keralla, eivät ne turmele kahvijuomaa, vaan lähtee niistä makua pannuun kuten muistakin pavuista. Toinen on sen sijaan asianlaita noiden valkeata (kalpeiden) papujen kanssa. Niistä on pitkäaikainen kosteus hivuttanut voimaa pois noin yli puolen eikä niistä yksistään saa syntymään kunnollista  kahvijuomaa, kuten mustista pavuista kyllä saa.

(Jatk.)