Värjärin teollisuutta. Edistykset villan värjäyksessä.

Suomen Teollisuuslehti 7, 1892

(Jatkoa edelliseen n:roon.)

Kuten jo sanoimme olivat siis villan värjääjät kylläkin kovassa pulassa. Tällöin sattuivat he ajattelemaan eivätköhän voisi villan värjäämiseksi käyttää samoja ehta värejä kuin pumpulin värjääjätkin, käyttämällä apuna samallaisia liottimia. Siihen suuntaan menevä hyvin onnistunut koe oli jo ennenkin tehty. Ranskassa on nimittäin jo vuosisadan alusta saakka värjätty sotilashousukankaat punaisiksi krappivärillä, joka juuri kuuluu noihin alitsariiniväreihin. Tällaisen villan värjäyksen krapilla pani toimeen Napoleon I, edistääkseen siten Avignonin piirissä silloin syntynyttä krappiteollisuutta. Tämä väri osoittautui villassa hyvin kestäväksi ja sentähden sopikin yrittää samanlaista villan värjäystä muillakin keinotekoisilla alitsariiniväreillä, joilla pumpuliin nähden oli saatu niin hyvät tulokset. Ensimäisistä tämän suuntaisista kokeista ei kuitenkaan saatu tyydyttäviä tuloksia. Eivätkä tulokset yleensäkään parantuneet niin kauvan kuin vaan värjärit asiaa tutkivat. Vasta kun kemistitkin ryhtyivät siihen käsiksi saatiin ongelma ratkaistuksi; huomattiin että pumpuli ja villakuidut kuitenkin erosivat toisistaan niin paljo ettei samaa menettelytapaa värjäyksessä molempiin voida sovittaa. Kuten jo mainittiin, tiedetään nykyään että värjäystoiminnassa väriaineiden liukenemissuhteilla on suuri merkitys ja silloin tunnettujen alitsariinivärien liukenemissuhteet eivät olleet oikein edullisia villakuituihin sovitettaviksi. Tämän vuoksi oli siis joko värjäämisen menettelytavassa joku tärkeä muutos tehtävä, tai itse väriaineista johdettava toisia jotka paremmin soveltuisivat villakuituihin. Esimerkkinä mainittakoon että tavallinen alitsariini (dioksyantrakinooni) villan värjäysaineena antaa vaan keskinkertaiset tulokset. Mutta jos se muutetaan joksikin sulfohapoksi niin saadaan väriaine joka ei enää sovellu pumpulille vaan suuremman liukenevaisuutensa vuoksi sitä paremmin villatavaralle. Vasta kuidun sisässä tällöin liotin ja väriaine yhtyvät. Mutta sellaisellakin alitsariinilla joka ei ole sulfohapoksi muutettu, saadaan villa kauniisti ja tasaisesti värjätyksi jos vaan liotustoiminta villan värjäystä varten oikein toimitetaan. Samoin on huomattu olevan muidenkin alitsariinivärien laita.

Alitsariinivärit muodostavat nykyään suuren luokan. Alitsariini itse, krappijuuren varsinainen väriaine, on antraseenin johdannainen; sitä samoin kuin useita sen läheisiä värejäkin valmistetaan keinotekoisesti suurissa määrin suurissa saksalaisissa väritehtaissa. Vähitellen on näihin liittynyt muitakin väriaineita ja nykyään luetaan alitsariinivärien joukkoon kuuluvaksi koko sarja aineita joista useat eivät lainkaan ole antraseenista johtuneet, vaan joiden käyttely tapa on sama kuin alitsariininkin. Yhteistä kaikille näille väriaineille on se seikka ettei niitä värjäyksiin voi käyttää substantiivisella tavalla, vaan joka tapauksessa ainoastaan adjektiivisiin värjäyksiin ja että liottimina voi niitä varten käyttää vaan sellaisia aineksia, jotka voi johtaa seuraavista kemiallisesti samaan luokkaan kuuluvista oksiideista; saveksesta, rautaoksiidista ja kromioksiidista. Näitä kolmea oksiidia ynnä niiden suoloja vaan yksistään käytetään liottimina alitsariiniväriaineita varten. Liotinten yhtäläisyyden vuoksi siis luetaan nämä aineet samaan luokkaan, vaikka ne muuten voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Erittäin tärkeä huomio on viime aikoina tehty kun on keksitty kemiallinenkin peruste tähän yhtäläisyyteen; näiden väriaineiden molekyyleissä on huomattu samoja määrätyitä atoomiryhmityksiä.

Alitsariinin nimellä merkitään kaupassa paitsi itse alitsariinia myös sen läheiset aineet joita käytetään punavärjäämiseksi savesliotinten avulla. Kemiallisessa katsannossa kuuluvat tähän luokkaan myös alitsariinin läheiset johdannaiset flavopurpuriini, antrapurpuriini ja purpuriini. Nämä kolme ainetta ynnä itse alitsariini esiintyvät kaupassa erinomaisen hienojauhoisena pastana. Alitsariinin, antrapurpuriinin, ja flavopurpuriinin kauppanimenä on alitsariinipuna S, SS ja SSS.

Alitsariinin läheisimpänä aineena on mainittava alitsariinioranssi (β-nitroalitsariini); kaupassa se tavataan pastana ja myös jauhona. Alitsariinilla, flavopurpuriinilla, antropurpuriinilla, purpuriinilla ja alitsariinioranssilla värjättäessä käytetään savesliottimia ja myös kromiliottimia, pumpulia varten myös rautaliottimia. Vielä tähän ryhmään tavallaan kuuluu alitsariinimarrooni (amiidoalitsariini) jolla kromiliottimen avulla saadaan punasinerväuruskeata väriä.

Erityisen ryhmän muodostaa alitsariinisini, joka on tärkeimpiä väriaineita koko luokassa, varsinkin villan värjäyksessä jossa se kilpailee indigon kanssa. Alitsariinisinin keksi v. 1877 aivan sattumalta Prudhomme, mutta sen teknillinen valmistus oli alussa erinomaisen vaikea. Vasta vuodesta 1886 sitä väritehtaista saatiin kauppaan esiintymään. Alitsariinisini on parhaimpia kaikista ehtaväreistä. Se kestää paremmin kuin indigo valoa, pesua ja saippuaa, vieläpä hankaumistakin. Kun alitsariinia käytöllään väkevöidyllä rikkihapolla, saadaan alitsariinivihreää ja alitsariini-indigosiniä. Näillä aineilla saadaan enemmän vihertävän sinisiä värivivahduksia. Koska nämä kolme ainetta vaikean puoleisesti liukenevat soveltuvat ne paremmin pumpulipaineväriksi kuin villan värjäykseen. Jälkimäistä tarkoitusta varten ne natriobisulfiitin avulla muutetaan helposti liukeneviksi kaksoisyhdistyksiksi. Kaupassa esiintyvät nämä bisulfiittiyhdistykset patentin saaneina teoksina nimillä alitsariinisini SW, SETW, SMW alitsariinitummansinini SW ja SMW sekä alitsariinivihreä SW. Niitä saadaan sekä pastoina että jauhoina ja liukenevat ne helposti veteen. Kun ne ovat tunkeutuneet villaan rikkoutuvat ne natriobisulfiitiksi ja liukenemattomaksi väriaineeksi, joka jälkimäinen juuri irroittuessaan yhtyy villassa olevaan liottimeen.

Antraseeniruskea on myös kemiallisesti hyvin läheinen flavopurpuriinille, antrapurpuriinille ja purpuriinille. Sen jälkeen mainittakoon vielä galloflaviini joka on arvokas keltainen väriaine. Käyttämällä tätä kromiliottimen avulla saadaan vihertävän keltaista erinomaisen kestävää väriä.

(Jatk.)