Mietteitä painovärien käyttämisestä.

Suomen kirjapainolehti 5, 31.5.1894

Kirjapainoliikkeen harjoittamisessa on painovärillä kieltämättä, mitä kustannuksiin tulee, hyvin tärkeä sija. Tavallisesti luetaan väri painattamiseen kuuluvaksi, vaikka kirjanpainajalle olisi edullisempaa, jos hän voisi viedä sen erityiseen laskuun. Tunnetaan, näet, tapauksia, joissa painatustyöhön tarvittavaa väriä on mennyt kolme kertaa enemmän, kuin sitä on arvattu tarvittavan. Väriin nähden sattuu, näet, toisinaan asianhaaroja, joita ei tottunutkaan painaja tule ajatelleeksi. Erotuksen eri värilajien välillä voipi useinkin ainoastaan käytännöllisten kokeiden kautta huomata; toisilla niistä on suurempi värjäys- tai peitto-voima kuin toisilla, jota ei niiden ulkonäöstä voi huomata. Ameriikkalainen De Vinne, tuo tunnettu auktoriteetti kirjapainoasioissa, väittää, että vahvemmat värit, jos niitä oikein käytetään, aina ovat edullisempia käyttää kuin heikot. Tämä kyllä pitää paikkansa, jos hän tarkoittaa mustaa väriä ja sitä on käytettävä käsipainimissa, mutta mitä pikapainimiin tulee, niin olemme havainneet,  että keskivahvuinen väri on niihin sopivin.

Tunnettu asia on, että ilman lämpömäärä melkoisesti vaikuttaa värin menekkiin. Kesän aikaan riittää yksi naula väriä yhtä pitkälle kuin kylmään talviaikaan puolitoista naulaa. Lämmin ilma notkistuttaa vernissan ja vaikuttaa sen, että väri ohuesti ja tasaisesti leviää kirjasinten tai levyjen pinnalle, jotavastoin vernissa kylmällä ilmalla kangistuu ja tekee suuremman värinmenekin välttämättömäksi. Enimmän vaikuttaa värin menekkiin kuitenkin paperi. Ohut hauras paperi imee luonnollisesti enemmän väriä kuin tiheä sellainen. Hyvin kiilloitettu paperi tarvitsee vähemmän väriainetta, sillä sellaiseen väri ei voi tunkeutua; se jää ainoastaan pinnalle. Sileäpintainen korsipaperi imee sisäänsä vähemmän väriä, kuin mikään muu painopaperilaiji. Kuiva paperi tarvitsee enemmän väriä kuin kostutettu, sitä vastoin imee taas liian kostea paperi sisäänsä enemmän väriä kuin kumpainenkin edellä-mainituista. Pieni väripainos kuluttaa suhteellisesti enemmän väriainetta kuin suurempi. Edellisessä tapauksessa tarttuu, näet, väriainetta suurempi määrä värisäiliöön ja väripöytään, kuin jälkimmäisessä, ja menee siten hukkaan.

Kun painetaan pehmeällä telalla ja käytetään pehmeätä dekkelinalustaa,kuluu väriä enemmän, kuin jos telat ovat kohtuullisen kovia ja dekkelinalusta myöskin on kova. Jälkimäisessä tapauksessa kuluvat kirjasimet kuitenkin enemmän kuin edellisessä. Jos teloja hyvin usein pestään ja joll'eivät värilaatikot ole kyllin tarkoin suojatut tomulta ja lialta menee väriainetta enemmän hukkaan kuin mitä itse painamiseen tarvittaisiin.

Värin menekkiin vaikuttaa myöskin painettavan pinta. Kuvavormut tai tiheä latomus tarvitsevat luonnollisesti enemmän väriä, kuin harvempaan ladottu. Erotus eri värien käyttämisessä ja eri olosuhteissa on värin menekki vastaalkaville painamistoimessa kerrassaan hämmästyttävä, ja väliin erehtyvät kokeneetkin painajat tämän asian suhteen.

Yllämainitsemamme auktoriteetti De Vinne sanoo : Erityisiä tarkoituksia varten valmistetaan määrättyjä värejä ja kutakin eri tarkoitusta varten löytyy erityiset hintamääräyksetkin. Tärkeä on siis, että kirjanpainaja hankkii itselleen tarkoituksen mukaisen värilajin. Sellainen väri, jota on valmistettu aksidenssitöiden painamista varten kuivalle paperille, ei kelpaa kirjateosten painamiseen, johon kosteaa paperia käytetään. Värin arvo on siis arvosteltava ei ainoastaan sen nimellis-hinnan mukaan, vaan myöskin lukuun ottaen sen jakautumis- eli peittämiskyky. Hienoin mustaväri on peittävin kaikista väreistä, jos kohta se onkin kallista. Hinta ei kuitenkaan pidä peloittaman kirjanpainajaa, sillä hieno väri on keveää, syystä, että väri-aine - noki -  itsestään on keveä, Jota hienompaa väri-aine on, sitä vähemmän tarvitaan vernissaa sen kiinnittämiseen, josta seuraa, että värillä on suurempi peittämiskyky kuin sellaisella painoraskaalla, huokeahintaisella värillä, jossa löytyy paljon vernissaa ja liinaöljyä. Hienolla värillä on sitä paitsi vielä se tärkeä etu, että painos sillä tulee puhtaampaa kuin huokeahintaisella värillä. Pelkkää tuhlaamista on sentähden se, jos  puheenaolevaa kallista väriä käytetään jokapäiväisien sanomalehtien ja plakaattilehtien painamiseen. Niihin kelpaa hyvin hyvästi hienosta kimröökistä valmistettu väri.

Mustaa väriä enimmän käytetään, ja enimmän väärinkäytetään siten, että väriin tarvittavaan liinaöljyyn puoskaroitaan kaikenlaisia aineksia, joiden avulla tehtaat koettavat kilpailla toinen toisensa kanssa värien hinnoissa. Niiden kautta muuttuu paraskin mustaväri harmaaksi. Aikaisemmin ei tuota keinoa käytetty muussa tapauksessa kuin milloin haluttiin kylmiä kankeita värejä notkeiksi, joka aikaan saatiin öljyn avulla; nyt ovat ajat muuttuneet siinäkin suhteessa.

On siis syytä koetella värilajeja, ennenkuin niitä luottamuksella aletaan käyttää. Mainitsemme tässä muutaman keinon, joiden avulla ainakin voidaan saada selville, onko painomuste hyvin hierottu ja onko siihen sekoitettu hyvää tai huonoa öljyä.

Värilajeja koetellessa ei pidä painaa yhtä vormua yhdellä ja toista vormua toisella värilajilla, vaan on koe tehtävä samalla vormulla ja on siihen käytettävä sama paikkaus ja samat telat. Paraiten tullaan huomaamaan värin kelpoisuus kuvapainoksista, joissa toinen väri antaa heti mustan ja kirkkaan pinnan, jota vastoin toinen muuttuu hailakaksi ja harmaaksi. Onko väri hyvin hierottu, voipi helposti saada selville siten, että otetaan leveälehtinen veitsi ja levitetään sillä väriä jollekin tasaiselle alalle, esim. rautaiselle sulkupöydälle. Jos väri on karkeaa ja huonosti hierottu, jättää se levitettynä rakeisen pinnan, jota vastaan hyvin hierottu väri on kirkas ja sileä. Hyvä ja  yksinkertainen koetuskeino on myöskin se, että väriä levitetään jollekin valkoiselle paperille, jonka jälestä se pannaan auringon paisteeseen tai muuhun lämpimään paikkaan. Jos väri on huonoa niin ilmestyy sen ympärille kellertävä öljyjuomu; mitä leveämpi juomu on, sitä huonompi on väri. Toista samanlaista yksinkertaista keinoa sopii niinikään käyttää. Erotus edellisen ja tämän keinon välillä on vaan se, että väriin sekoitetaan vähän tärpättiä. Muuten menetellään värin kanssa niinkuin edellisessäkin tapauksessa. Kun lämmin on ehtinyt varistaa värin, ilmestyy heti sen ympärille juomu. Jos juomu on väritön, saattaa olettaa että väri-aine silloin on hyvää, mutta mitä  tummempi juomu on, sitä huonompi on muste-aineen sekoitus. Kohtalainen kimröökki-väri antaa esim. tällaisessa koetuksessa ruskean juomun.

Painettakoon millä värillä tahansa, on se aina pääehtona, että telojen pitää olla hyvät ja oikeen asetetut. Jos ne liikkuvat ahtaasti tai höllästi seuraa siitä, että painos tulee huononnäköistä.

Mitä aksidenssivärien soveltumiseen erilaatuisiin painatustöihin tulee, vaikuttaa siinä suhteessa paljon työn ja paperin laatu. Melkein kaikissa pienissä polkukoneissa sopii sama väri yhtä hyvin, jos vaan jakautumiskyky on sama.

Pienillä kirjasimilla painettaessa kovalle pinnalle (korttipainamisessa) on vaikuttavinta käyttää hyvin hienoa väriä.

Aksidenssiväriä on kahta lajia, vahvempaa ja heikompaa, molemmat yhtä hyvin peittäviä. Jos aksidenssipainamista kiinteälle kovalle paperille on toimitettava, on paras käyttää vahvempaa väriä, pehmeälle paperille taas sopii paremmin heikompi väri. Kun käytetään mustaa väriä kirjavalle paperille, saa painos toisinaan ruskean vivahduksen. Tämän haitan saa autetuksi sillä, että musteesen sekoitetaan vähän siniväriä.

Kirjain painamiseen käytettävät värit vaihtelevat enemmän vahvuuteensa nähden kuin aksidenssivärit, sillä kirjoihin käytetään paljon useampaa lajia paperia; myöskin on otettava huomioon, onko paperi kuivaa vai kosteaa, tarvitaanko kovaa vai pehmeää  alustaa. Parhaat värit ovat aina halvimpia käyttää. Kirjanpainaja ei myöskään saa  unhottaa, että jokainen hänen painamansa työ tulee olemaan julkinen näyte siitä, painaako hän hyvin tai huonosti.