Suomen maamittari-yhdistyksen aikakauskirja 4, 1911
E. A. Piponius.
[---]
Mitä sitten maalajien osottamiseen I. kuvaamiseen kartalla tulee, niin siinä suhteessa ei vielä myöskään ole saavutettu yksimielisyyttä ja yhdenmukaisuutta eri maiden välillä.
Vanhempia tällaisia maalajikarttoja ovat geologiset maalajikartat, joilla eri maalajit on kuvattu 1. osotettu geologisen syntyperänsä mukaan, joka taas agronomisessa suhteessa ei ole riittävä, sillä maa- ja metsätalouden harjoittaminen vaatii maan tuotantokykyä osottavia karttoja.
Sellaisissa seuduissa ja maissa, joissa geologiset muodostukset ovat yksitoikkoisia, voivat tällaiset geologistenkin näkökohtien mukaan tehdyt agrogeologiset kartat olla suuresta merkityksestä maanviljelykselle ja metsänhoidolle, kuten esim. Preussin agrogeologiset kartat.
Ranskan ja Unkarin geologisella pohjalla valmistetut maalajikartat tarkoittavat myöskin maan tuotantokyvyn osottamista.
Venäjän maalajien yleiskartat perustuvat jo ilmastopiireihin ja ottavat siis huomioon maalajien syntyyn vaikuttavat prosessit.
Amerikassa on maa jaettu 14 alueeseen, orografisten ja geologisten y. m. näkökohtien mukaan ja kukin alue sitten pienempiin maalajipiireihin.
Viimeksi on Kopecky valmistanut Welvarnin piiristä Böhmissä erinomaisen agronomisen maalajikartan, jossa on otettu huomioon geologinen muodostus, jankon ja ruokamullan maanlaatu ja hyvyys 1. tuotantokyky sekä topografia. Tämä kartta jo läheneiksee täydellisiä agronomisia maalajikarttoja, joista on suurta hyötyä maanviljelijöille.
Jos sitten edellä tehtyjen huomautusten jälkeen koetamme selvittää missä määrin maanjakokartoilla olisi tarpeellista ja mahdollista kuvata ja osottaa maalajeja yksityiskohtaisemmin, niin on ensiksi myönnettävä, että maalajien kuvaaminen
jakokartoille helpottaisi suuresti talolle jaettavien tilusten kokoomista maalajien puolesta talon maataloutta tyydyttävällä tavalla, yleissilmäys olisi siten parempi kuin jos laajoista asiakirjoista täytyisi katsoa eri kuvioiden maanlaatua, sillä maanlaadut meidän täytyy kuitenkin tietää tasapuolisen jaon tekemistä varten, ja toiseksi voisi tällaisista jakokartoista helposti täydennettyinä vielä jälkeen jaonkin olla hyötyä maa- ja metsätaloussuunnitelmia laatiessa.
Maalajien yksityiskohtainen kuvaus jakokartoille, joille täytyy ennen kaikkea tiluslajit kuvata, käy muiden värien ja merkkien tähden kuitenkin sangen hankalaksi, ja erittäin paljon työtä ja vaivaa kysyväksi, kuten edellä mainittu Kopeckyn maalajikartta ratkaisevasti osottaa. Näin ollen täytyisi tehdä aivan erikoisia maalajikarttoja samoin kuin nyt tehdään geologisia karttoja. Mutta suurta hyötyä olisi jo siitäkin, jos voisimme maanjakokartoilla kuvata maalajien pääryhmätkin, jotka jo osaksi nykyäänkin teemme esim. mutasuot, rahkasuot, louheikot ja kankaat.
Voimme siis kaikki savijankkoiset tilukset I. savimaat piirittää kartalla esim. helposti toisten värien joukosta ja aitakin tuntuvalla sinoperipunaisella 1. tiilinvärisellä reunalla. Kepeiden ja jäykkien savien erottaminen toisistaan voi ehkä käydä jo vaikeaksi.
Hiekkamaista olisivat kangashietikot erotettavat moreenihiekkamaista ja väritettävä ruskeahkolla reunalla, esim. sepialla ja muut moreenihiekkamaat, joita on kaikista enemmän, jätettävä värittämättä.
Jos soramaat merkitsemme harmaalla pilkutuksella, niin voisimme selvyyden vuoksi noudattaakin geologista jaoitusta ja eroittaa kaikki vierinhiekkamuodostukset ruskeahkolla reunavärillä ja jättää moreenimaat värittämättä. Savensekaisten hietamaiden erottaminen voinee käydä työlääksi käytännössä.
Soramaat voisi siis merkitä harmaalla pilkutuksella.
Louheikot ja kivikot voisi värittää niinkuin nykyäänkin.
Mutamaat ja rahkasuot väritetään, kuten nykyäänkin.
Multamaat voimme jättää erittäin värittämällä, sillä ne sisältyvät ruokamultakerrokseen, jonka paksuuden merkitseminen kartalle vihreillä numeroilla on erikoisesta tärkeydestä ja ratkaisevasta merkityksestä tiluksen tuotantokykyä arvosteltaessa ja määrätessä.
Maan kaltevuussuhteista voi jonkun verran arvata lämpöjä kosteussuhteet, jonka tähden kaltevuus olisi merkittävä esim. nuolella ja asteilla sopiviin paikkoihin.
Tehtyämme näin edellä selvää maalajien luokituksista, nimityksistä ja kartoituksista, olisi vielä selvitettävä tiluslajien erottaminen, nimitys ja kartoitus, josta jo tässä aikakauskirjassakin on paljon kirjoitettu ja asiaa kokouksissa pohdittu. Viittaamme siis alussa mainittuihin julkaisuihin tässä aikakauskirjassa ja teemme seuraavassa vain lyhyesti selvää kannastamme.
Viljelyksien erottamisen, nimitykset ja värityksen voimme toistaiseksi pitää ennallaan, vaikka tosin pelloksi jo luetaan kaikki auran alle otettu maa ja niityiksi ainoastaan luonnonniityt, sillä siten helpotetaan jakoa ja vältetään paremmin yksipuolisuutta palstojen sijoituksessa.
Mitä metsämaiden jaotteluun viljelyskelpoisiin ja varsinaisiin metsämaihin tulee, niin ehdotamme edelleenkin tällaisen jaottelun pidettäväksi, vaikkei raja olekaan agraarisessa suhteessa tarkka ja vaikka tällaista jaottelua epätarkkuutensa vuoksi on kiivaasti moitittu, sillä tällainen jaottelu on jakoteknillisessä suhteessa tarpeen, yleissilmäyksen saamiseksi ja jaettavan tilusmassan hallitsemiseksi suuremmissa jaoissa, joissa maamittari ei voi palstoja suunnitellessaan kaikkia kuvioita lähemmin tutkia laajoista asiakirjoista eikä jyväluku suinkaan aina osota viljelyskelpoisuutta eikä maalajien ryhmäväritys sitä myöskään aina osota, sillä ilman tällaista jaottelua kartalla voi jako tulla yksipuoliseksi. On aina muistettava, että jakokartat ovat ensi sijassa välineitä jaon toimittamiseen ja vasta toisessa sijassa käytettävä agronomisiin tarkoituksiin. Jaottelun viljelyskelpoisiin ja varsinaisiin metsämaihin teemme siis kannattavaisuusperusteiden mukaan, jotka aikain kuluessa ja maanviljelystaidon kehittyessä muuttuvat, kuten soiden viljelys parhaiten todistaa. Tällaisella jaottelulla on myöskin merkitystä asutus- ja tilastollisessa suhteessa.
Kun nyt kuivat vieläpä alavatkin savi- ja hiekkapohjaiset viljelykseen edulliset metsämaat raivataan pääasiallisesti pelloiksi, niin voimme nimittää tällaisia metsämaita peltomaiksi ja värittää keltaisella reunalla; silloin häviäisi tarpeettomana kokonaan pois viljelyskelpoisten kaskimaiden täysipunainen väri ja kangasmaiden harmaja rantu.
Viljelyskelpoisten suomaiden väritys saisi jäädä ennalleen. Suomaiksi ei kuitenkaan saisi yleensä merkitä keväällä ja syksyllä vetisiä sangen ohutmutaisia alavia maita, joissa mutakerros on vain n. 20 cm. ja jotka jo vähillä sarkaojilla voi kuivattaa. Tällaiset viljelyskelpoiset alavat maat voi huoletta merkitä alaviksi peltomaiksi.
Varsinaisten metsämaiden erotteleminen ja väritys jäisi melkein ennalleen; kuitenkaan ei ohutmutaisia alavia maita ja notkelmia saisi värittää soiksi, vaan kuten nykyäänkin alavat maat tummanvihreällä reunavärillä ja kaskimaat jätettävä värittämättä, sillä kaskimaat ovat maalaadultaan moreenikankaita ja kaskiviljelys kadottanut merkityksensä Savossa ja Karjalassakin.
Kun tilastollisessa suhteessa olisi tärkeätä tietää suomaiden ala, niin olisi mielestäni selityksissä kuivat maat ja suomaat erotettavat aikaisemman vanhan tavan mukaan eri ryhmiin.
Yksipuolisen metsämaiden jaon välttämiseksi on myöskin jakoteknillisessä suhteessa tärkeätä että metsän päälaatu osotetaan huolellisesti metsämerkeillä kartalla edelleenkin.
Edellä esitetyn mukaan ryhmittyisivät tilukset siis seuraavasti.
I. Tontit ja viljelykset.
1. Tontti. Pihamaa punaisella, kivirakennukset tummanpunaisella ja puurakennukset ruskeanpunaisella.
2. Pelto, hedelmäpuutarha ja kyökkikasvitarha väritetään keltaisella.
3. Niitty ja puistikko väritetään viheriällä.
4. Suoviljelys väritetään vaalean vihreällä pohjalla ja tummanvihreällä reunalla.
II. Viljelyskelpoisia metsämaita.
1. Peltomaa väritetään keltaisella reunalla.
2. Mutasuo, korpi, rinnesuo ja notkosuo väritetään vihreällä pohjavärillä ja tummanvihreällä reunalla ja viivoituksella.
3. Rahkasuo, neva ja räme väritetään vihreällä reunalla ja ruskealla viivoituksella.
III. Varsinaisia metsämaita.
1. Kangas, nummi, lentohietikko, rantahiekka ja kaskimaa jätetään värittämättä.
2. Mutasuo, korpi, rinnesuo ja notkosuo väritetään tummanvihreällä reunalla ja viivoituksella.
3. Alava kangas, alhoja notkelma väritetään tummanvihreällä reunalla.
4. Rahkasuo, neva jaräme väritetään ruskealla reunalla ja viivoituksella.
5. Somerlkko väritetään harmaalla pilkutuksella.
6. Kivikko ja louheikko väritetään harmaalla reunalla ja pilkutuksella.
7. Kallio väritetään harmaalla.
8. Tiet väritetään ruskealla.
IV. Vedet.
1. Järvet, joet ja purot väritetään sinisellä reunavärillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti