Nuori voima 13, 1912
Jos taidenäyttelyssä, jossa on paljon yleisöä katselemassa seinille ripustettuja maalauksia, hetkeksi pysähdyt kuuntelemaan katselijain näkemistään toisilleen lausumia arvosteluja, havaitset huomautusten - erittäin kun on kysymyksessä maisemataulut - enimmäkseen koskevan värejä. Heillä on niiden suhteen paljon muistutettavaa. - Rantakivet ovat väriltään aivan luonnottomia, missä tuollaisia näkisit! - Vesi on liiaksi kirkkaan sinistä! - Tuommoista iltaruskoa ei näe missään! Tämäntapaiset huomautukset ovat hyvin tavallisia ja ne aiheuttavat toisissa katselijoissa joko mykkää hyväksymistä tai hiljaista mutta intensiivistä väittelyä.
Kuka on oikeassa: taiteilija vaiko arvostelija. Varmaankin toisella kertaa toinen, toisella toinen - mutta epäilemättä useimmiten sentään taiteilija, sillä hän, jos hän kerran on todellinen taiteilija (jommoisia eivät olekaikki siveltimen käyttäjät), on oppinut paremmin värejä havaitsemaan ja tajuamaan kuin hänen arvostelijansa, joka pitää vallan luonnollista luonnottomana siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hän ole tullut sitä havainneeksi. Ennenkuin hän lähti arvostelemaan maalausta, olisi hänen pitänyt sopivalla tavalla kehittää väriaistiansa ja värikäsitystänsä. Siinä on hänellä luonto parhaana oppimestarina.
Me ihailemme kukkien väriloistoa puutarhan penkereillä, pelloilla ja niityillä. Mutta kivien ja pilvienkin värit tarjoavat meille runsaasti iloa ja hiljaista nautintoa. Kivissä värit tosin käyvät selvemmin näkyviin vasta kun ne ovat sileiksi hiotut, samoin kuin puukin vasta kiillotettuna täysin näyttää värinsä; mutta hiomattominakin tai esim. veden hiomina on kivillä oma omituinen, usein erittäin vaikuttava värinsä.
Sen, joka tutkimustensa tai käytännöllisen toimensa tähden tulee paljon käsittelemään kiviä, ei pitäisi jättääitseään sitä viehätystä vaille, minkä niiden värit tuottavat. Myöhemmin hän saa ihailla esim. matkoilla kivien mitä ihaninta ja taiteellisinta vaikutusta rakennuksissa, erittäinkin italialaisissa, joissa kaunisvärinen marmori suuresti kohottaa niiden taiteellista tehoa, niinikään koristeissa, joissa värikäs kivi lainaa harvinaisen voiman ja iloisuuden yksivärisen kullan ja hopean koristeellisille muodoille. Varsinkin viime aikoina on kultasepän ammatti kohonnut ilahuttavassa määrässä; sekä valmistettujen esineiden muodoissa että värisommittelussa tulee näkyviin entistä suurempi taiteellisuus.
Jalokivissä värien leikki on suurenmoisin ja vaikuttavin. Jokin runoilija on nimittänyt niitä "kivettyneeksi valoksi". Niissä saa ihailla kiven kirkkautta ja vaihtelevia värivivahduksia.
Mutta siitä ilosta pääsevät vain harvat osallisiksi. Sen sijaan saattaa jokainen tarkastaa värien hohtoa ja vaihtelua niissä kivissä, jotka vaatimattomina ovat rannan hiekkasärkällä tai jotka reunustavat hänen polkuansa taikka jotka hänen astuessaan säteilevät hänen jalkainsa alla. Ne eivät ole samanlaisia värinsäkään puolesta, kun niitä lähemmin katselee, ja monella tavalla ne viehättävät silmää.
Entä pilvet? Niiden vaihteleva kauneus on monesti ollut runoilijan ja taiteilijan huomion esineenä. Jo vanhat renessansin ajan mestarit olivat havainneet pilvien salaisen voiman maalauksellisessa esityksessä, niinkuin näkee monista heidän tauluistaan. Antaakseen katsojan mielikuvitukselle vapaampaa toimintatilaa he mielellään maalasivat pilviryhmiä maisemaa reunustamaan. Rafaelin sikstiniläisessä jumalanäidin kuvassa enkelikuoro katoo pilviin ilmestyäkseen sieltä uudelleen. Myöhemmässä maisemamaalauksessa on pilviä kuvattu erityisellä rakkaudella erilaisissa ryhmissä ja eri valaistuksessa - ne antavat maisemalle väritystä.
Tämän pilvien vaikutuksen maiseman väritykseen javalosuhteisiin saattaa kuka hyvänsä havaita, kun sitä vain alkaa tarkata.
Laajaa maisemaa katsellessa huomaa pian, kuinka monissa vivahduksissa metsän vihreä koskettaa silmää. Se riippuu valosuhteista. Tarkemmin katsoessa huomaa myös, mikä ero on olemassa maiseman värien ja ilman värien välillä. Jälkimäiset näyttävät maiseman väreihin verrattuina paljoa läpikuultavammilta, kirkkaammilta ja puhtaammilta. Maisemaa ihaillessa pitäisi tarkata näitä tasottavia väriyhtyrniä ja eri päivinä ja eri vuorokauden aikoina niiden keskinäisiä suhteita. Yksinäisillä kävelymatkoilla, varsinkin ikäpuolella päivää, jolloin metsät, vuoret ja vedet alkavat hämärtyä, ja jolloin eroavaisuus maiseman ja "taivaan" värien välillä käy selvemmin näkyviin, on luonnon tarkkaajan ja ihailijan sopiva tehdä näitä havaintoja: "taivaan" värien suurempi iloisuus ilmaantuu silloin selvemmin.
Maiseman värit saavat suurempaa eloisuutta niiden kuvastuessa tyyneen, kirkkaaseen veteen, joen tai järven kuvastinpintaan. Katseltaessa kesäillan suussa tuollaiseen tyynenä lepäävään veteen syntyy omituinen tunnelma: taivas, hohtava ja väriloistoinen, sekä yllä että alla; kullanhohtoiset iltapilvet korkealla taivaalla ja huimaavassa syvyydessä; edessä hämärtyvä metsä. Tämä näky saa ihmisen vaikenemaan - luonnon salaperäinen suuruus ja kauneus kiehtoo hänet valtoihinsa.
Ken näin avoimin katsein ja kauneudenjanoisin mielin on tarkannut luonnon värileikkejä eri vuoden ja vuorokauden aikoina, ihaillut pilvien värivaihteluja ja niiden vaikutusta maisemain luonteeseen, hänen on helpompi ymmärtää suurta taidetta, kun se meille esittää ja kuvaa luonnon moninaistakauneutta. Tämmöistä kouluutusta tarvitaan esim. saksalaisen Boecklinin aavistelevien maisemien täydelliseen ymmärtämiseen. Muutoin ne tunnelmat, jotka asuvat sellaisissa vaikuttavissa maalauksissa kuin Kuolleiden saari, Huvila meren rannalla, Kevään herääminen, Metsän hiljaisuus ja Uivat lapset, jäävät heräämättä. Tosin siihen vaaditaan vielä muutakin: hiljaista sisäistä syventymistä kuuntelemaan sielumme salaisimpiakin ääniä, niitä, jotka enimmäkseen pakenevat jokapäiväistä elämää - mutta yllä kuvailtu luonnon tarkkaaminen on omansa terottamaan korvaamme juuri näille äänille.
Pilvien merkitys Boecklinin tauluissa on yleisesti tunnettu: sininen ilma, niin syvän sininen, että sellaista saattaa nähdä vain etelä-Italiassa ja Sisiliassa, ja siinä uimassa mahtavia, yhteenpuristuneita valkeita pilviryhmiä. Ne lisäävät maalauksien niille omituista tunnelmaa.
Kaikesta näkee, että mestari on tehnyt tarkkoja huomioita pilvien muodoista ja väreistä, ja että hän erikoisesti rakastaa eräitä määrättyjä pilviryhmityksiä. Niin hän on oppinut ne myös kankaalle kuvaamaan. Hänen esimerkkiään seuratkoon jokainen luonnon ja taiteen ystävä!
O. M—e.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti