Indigo. (osa III)

Kauppalehti 17, 29.4.1903

(Jatk.)

Säiliöstä A. johdetaan vesi alapuolella olevaan säiliöön B. rännin kautta. Tässä säiliössä B. on eräänlainen  pyörivä myllynratas, joka pannaan liikkeeseen höyryvoimalla. Tällä on tarkoituksena saattaa vesi ilmahapon kanssa yhteyteen, jonka kautta edellämainittu indicanin hapoittuininen saa alkunsa. 1 ½ - 5 tunnin jälkeen on se päättynyt. Käytännöllisellä indigon viljelijällä on kaikenlaisia vaikeasti selitettäviä tunnusmerkkiä siitä, milloin lopettamisen oikea hetki on tullut. Tärkeimmän näistä tunnusmerkeistä on nykyaikana eräs saksalainen oppinut, tri A. Schulte keksinyt. Kastetaan nimittäin kappale imupaperia liikkeessä olevaan veteen ja saatetaan se  ammoniakkikaasujen vaikutuksen alaiseksi. Jos vesi ei enään värjäänny siniseksi, on veden liikkeessä pito lopetettava. Tämä keksintö on sitä suuremmasta merkityksestä, koska sen kautta tilanomistaja on tilaisuudessa myöskin öisin työskentelemään, jonka vanhojen tunnusmerkkien tunteminen tekee mahdottomaksi. - Indigo, joka on nähtävänä suurissa joukoissa nyt hiljaisen veden pinnalla, laskeutuu nopeasti pohjalle. Varovaisesti annetaan ylimmäisen liikaveden juosta pois, kuitenkin niin, että siitä vieläkin on hyötyä. Sillä on nimittäin suuri arvo lannoitusaineena, jonka vuoksi sen annetaankin juosta kentille. Pohjaan laskeutunut väriaine juoksee seulantapaisen laitoksen läpi, joka pidättää kasvin jäännökset y. m., alimpana olevaan säiliöön C. Tästä viedään indigo keittohuoneeseen, jossase alituisesti hämmennettäessä varovaisesti keitetään kuparipannuissa. Sitten siivilöitään vellimäinen aine suuren siiviläkankaan läpi. Senjälkeen pannaan se puristimeen, joka muodostaa siitä 7,5 cm paksuisia kappaleita. 5,000 kg. kasvin liuottamisesta saadaan suotuisissa olosuhteissa 26 kg. indigoa, huonoimmissa tapauksissa ainoastaan 10 kg.

Tässä muodossa olevat indigokappaleet eivät vielä ole mitään markkinatavaraa. Tätä varten ovat ne leikeltävät kaakun muotoisiin 7,5 cm. suuruisiin neliöihin. Jokaiseen kaakkuun on ensiksi painettava viljelysmaan merkki sitten niin kutsuttu "boilings", päivän sadon määrä ja numero.

Kun indigon hyvyys melkein joka päivä vaihtelee, on myynnille tarpeellista pitää joka päivän tulokset erillään toisistaan, niin että voitaisiin markkinoille lähettää niin paljon kuin mahdollista samanlaatuista tavaraa. Määrä, paljonko indigo sisältää indigosinistä, voi vaihdella ei ainoastaan samalla viljelysmaalla, vaan on eri maiden indigossa huomattavissa vielä suurempi eroavaisuus. Bengalista tulevat kappaleet sisältävät esim. 50-70% indigosinistä, Doabista ainoastaan 30-60%. Sittenkun indigokappaleet ovat kuivuneet, lähetetään yksi kappale jokaista boilingia yhdelle niistä kolmesta liikkeestä Calcutassa, joiden kautta tilanomistajat myyvät indigonsa. Täällä järjestävät asiantuntiat kappaleet laadun mukaan. Tämä järjestysjakso ilmoitetaan tilanomistajalle. Tämän jälkeen puhdistetaan viljelysmaalla kappaleet homeesta ja asetetaan laatikkoihin, joihin kuhunkin menee noin 120-130 kg. indigoa. Liikkeen määräämässä järjestyksessä lähetetään indigo huolellisesti pakattuna Calcuttaan. Jo Lokakuussa saapuvat ensimmäiset laatikot Calcuttaan, mutta vasta Marraskuussa alkavat huutokaupat. Markkinapaikoilla seisovat laatikot pitkissä riveissä, joiden välillä kulkee  ostajia tutkien tavaran laatua. Tätä tarkoitusta varten ovat laatikot avatut klo 7:mästä aamulla. Joskin indigoostajia on saapunut tänne kaikilta maailman kulmilta, ovat saksalaiset kuitenkin enemmistönä ja saksan kieli hallitsee markkinoita. Klo 2 päivällä alkavat huutokaupat. 1000 laatikon myynti kestää 2½-3 tuntia. Viikossa pidetään 4-5 huutokauppaa. Yhteisenä painomittana käytetetään "Factory Maund", joka on noin 33 kg. Intia lähetti v. 1900 154,559 maundia markkinoille.

Meillä on ollut tilaisuus luoda pikainen silmäys omituiseen, ehkä kuolevaan teollisuuteen, joka johtaa alkunsa kaukaisesta muinaisuudesta. Vaan sen häviön, joka nyt uhkaa luonnollista indigoa, on se itse kerran tuottanut kukoistavalle eurooppalaiselle teollisuudelle, joka Saksassakin elätti lukuisia henkilöitä, nimittäin  värimorsinkoteollisuuden. Värimorsinkokasvia viljeltiin samalla tavalla kuin indigoakin; senkin lehdet sisälsivät, vaikkakin pienemmässä määrässä, eräänlaista indigosinistä. Nykyään on värimorsinkon käytäntö suuresti vähentynyt. Tätä kasvia viljellään kauppaa varten nyt vaan Ranskassa ja Thüringenissä. Sen lehtiä käytetään kylläkin värjäyslaitoksissa, mutta sillä on nykyään vähäpätöisempi merkitys.