Kodille tarpeellinen kirja (osa jutusta)

Kotikasvatus - lukemista joka kotiin 6-7 / 1910

Puhtaus, kirjottanut Elsa Törne, suomennos. Raittiuden Ystävien kustantama, hinta 1:50.

Kuka hyvänsä, joka vähänkään katselee ja koskettelee ympärilleen ja jonka hajuaisti on kunnossa, huomaa, että yksi suurimmista epäkohdista elämässämme on puhtauden puute, hirvittävä likaisuus, joka vallitsee yleensä kaikkialla. Likaisuutta on kaikissa paikoissa missä ihmisiä liikkuu ja missä kuitenkin "sivistyksen" pitäisi se kokonaan poistaa. Ainoastaan luonnossa, metsässä, niityllä, merellä, siellä missä ihminen ei ole likaisuuttaan levittämässä, siellä on puhtautta.

Kasvatus puhtauteen on sentähden tärkeimpiä asioita, mitä kotikasvatuksessakin olisi ajettava. Eikä ainoastaan yksin siisteyden ja sopivaisuuden kannalta, vaan etenkin terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi olisi puhtautta edistettävä. Ulkonaisen puhtauden edistämisellä edistettäisiin myöskin sisällistä, sielun puhtautta ja sitten saataisiin keskuudestamme kokonaan poistetuksi lukuisat taudit ja sairaudet, jotka tekevät likaisuudessa elävän ihmisen koko elämän äärettömän kurjaksi.

Alussa mainittu kirja on ruotsalaisen naiskirjailijan "Solidar"- kirjan toinen osa, suomalaisessa asussaan "Puhtaus"-nimisenä. Näissä kirjoissaan tekijä ajaa kotien uudistusasiaa etupäässä, tässä osassa kotien uudistamista puhtauden periaatteen mukaan, tietäen että puhtaista kodeista leviää puhtaus myöskin kotien ulkopuolelle. Hänen uudistuksensa tähtäävät kauas, mutta vähään tässä ei saakaan pysähtyä. Innolla on käytävä puhtautta edistämään.

Näytteeksi otamme tähän joitakin kohtia mainitusta kirjasta.

V.

Puolipäivän tienoissa lauvantaina palaavat Hannu ja Greta koulusta kotiin hohtavan ja viehättävän puhtaina kuin juhlakellojen soitto - sillä me otaksumme toteutetuksi koulussa puhtaanapitovelvollisuuden, jota edellisissä luvuissa ennustimme. - Mutta minkälainen on koti, johon he tulevat.

Minkänäköinen tosiaankin on köyhä työmieskoti puolipäivänaikaan lauvantaina, etenkin silloin kuin vaimo käy tehtaassa tai on kaiken viikkoa kulkenut apuihmisenä taloissa? Tiedämme sen kaikki ja surkuttelemme noita hohtavan puhtaita lapsia, joiden täytyy kärsiä jyrkkää vastakohtaa koulun siisteyden ja kodin pakonalaisen epäsiisteyden välillä. Mutta älkäämme antako tämän räikeän vastakohdan niin häikäistä silmiämme, että tulemme valon aroiksi niiden puhtauden loimujen hohteessa, jotka ovat sytytettävät kaikkialle yli koko maan ja joiden tulee jokaisen koulun akkunasta leimuten valaista seutua.

Älkäämme uupuko, älkäämme epäilkö.

Heiluttakaamme parannusten viikatetta täälläkin, niittäkäämme pois kaikki ruma, jota aika ei enää voi sietää, että jotain valoisaa, puhdasta ja kaunista voi kasvaa sen sijaan.

Kodin pienuudesta ei välttämättömästi seuraa sen rumuus ja epäsiisteys. Matalinkin mökki voi olla paratiisi, jos vain sen asujamet ovat sellaisia, että he osaavat harrastaa siisteyttä.

Eipä ahtauskaan itsessään ole välttämätön este siisteydelle.

(Tässä olisi ehkä sopiva puhua nykyaikaisen yhteiskunnan rikoksesta, kun se sietää liian ahtaita asunnoita rajainsa sisässä, mutta tämä suuri ja tärkeä kohta vaatii osakseen erityisen luvun.)

Eivät ne ole köyhän yksinkertaiset huonekalut, jotka tekevät hänen kotinsa rumaksi ja ikäväksi.

Niiden huonekalujen ostohinta ja valmistuskustannukset, jotka nykyään ovat tavallisimmat pikkuporvarin ja ruumiillisen työntekijäin kodissa, nousevat paljo yli sen määrän, jolla voidaan tyydyttää kauneuden ja siisteyden vaatimuksia. Pari markkaa maksava puutuoli, joka on maalattu kirkkaan väriseksi, on seitsemän kertaa kauniimpi ja sitä on seitsemän kertaa helpompi pitää puhtaana kuin täytettyä venkaletta, joka kahden, kolmen käden kautta, panttilaitoksen ja jälleenmyyjän välityksellä on joutunut työmieskotiin. Ja mitä sanomme tuolista, se sanottakoon myös pöydästä, sohvasta, laatikkokirstusta, kaapista ja sängystä. Pienten ahtaitten kotien tulee välttää kuin ruttoa kaikkia, mikä imee itseensä tomua ja tahraantuu helposti.

Iloisten värien pitää sinne tulla teennäisen koreilun sijaan.

Eivät mitkään värit ole niin kestäviä kuin valkoinen, vaalean harmaa, vaalean sininen ja vaalean viheriäinen. Hyvin kestävä väri on myös punanen. Tätä arvostelua valkoisesta ei varmaankaan moni usko, joka ei ole sitä kokenut. Maalaritkin ovat väitelleet kanssani siitä.

Mutta jokainen voi vahvistaa kokemukseni kokeilun kautta. Likasen ruskea ovipieli on uudelleen maalattava joka toinen vuosi, valkoinen joka viides. Valkoinen väri on kestävämpää ja sietää paremmin pesua; se tulee vanhemmiten vain kauniimmaksi ja jos paikka paikoin tarvitsee sivellä väriä päälle, ei milloinkaan joudu pulaan löytääkseen oikeaa värivivahdusta, ei tarvitse peljätä, että vastamaalattu kohta turmelee vanhan. - Kunnia valkoiselle! Jos se tulee likaiseksi, kirkuu se niin kuuluvasti saippuaa ja vettä, että pahimmankin lika-Liisan täytyy armahtaa sitä sen hädässä.

Pankaa työmieskoteihin valkoiset ovet ja akkunalaudat, saarnatkaa heille värien iloisesta kauneudesta, että he hankkivat koteihinsa punaisia ja viheriäisiä, sinisiä ja keltaisia huonekaluja, joissa ei ole kiekuroita eikä puuleikelmiä ja joissa, mikäli mahdollista, ei olisi rasvanpitävää täytettä.

Silloin uskaltavat Hannu ja Greta jo puolipäivän aikaan lauvantaina hienoissa pyhäpuvuissaan istuutua mille tuolille tahansa ja sanoa: "Äiti kulta kuinka puhdasta sinulla jo on ja kuinka täällä on kaunista. Huomen aamulla varhain menemme isän kanssa metsään poimimaan vihantaa sintille ja ehkä löydämme sinivuokkojakin, niin että saat koristaa joka paikan."

[---]