"Punanen talo ja walkoset ikkunanlaudat".

Uusimaa 71, 16.9.1898

Liiankin tunnettua on että meidän maassamme rakennustaidon ja siinä ilmenewän kauneudenaistin suhteen ollaan wielä kowin takapajuisella kannalla. Rakennuskustannukset meidän päiwinä nousewat maaseudullakin jo melkoisiin summiin, mutta harwoin saattaisi ulkomuodosta päättäen jonkun talon rakennuksia uskoa 3-4 tuhannen tekeleiksi.  Kalliita ne kyllä owat, mutta harwoin wastaawat enemmän käytännöllisyyden kuin kauneuden waatimuksia.

Emme tahdo tällä kertaa kajota rakennusten käytännölliseen puoleen, enemmän kuin niiden sijoittelun ja ymmärtämättömän paikanwalinnan nurinkurisuuksiin, kosketamme ainoastaan siihen harmaan-ikäwään waikutukseen, mikä meidän maalaiskylät tekewät katselijaan. Ne owat todellakin ikäwiä. Harwassa tapaa maalattua rakennusta; kylän yleiswäri on auringon ja sateen synnyttämä wanhan puun wäri. Ja tuo wäri se on niin iloton, niin ikäwän yksitoikkoinen kuin meidän kansa olisi luotu itkemistä ja ainaista surunpitoa warten.

Miksi?

"Punanen talo ja walkoset ikkunanlaudat ne on minun hellullani" on meidän maalaisnuoriso laulanut wuosisatoja. Ja se on laulanut sitä waistomaisesti, niinkuin luonnonlapsi ainakin. Se siis tunnustaa helakat, kepeät wärit hauskan (ja samalla hywinwoiwan) kodin ulkonaisiksi tunnusmerkeiksi. Mutta kuinka moni poika ja tyttö todellisuudessa on päässyt "punasen talon" wäwyksi tahi miniäksi? Yksi sadasta korkeintaan. Punanen talo ja walkoset ikkunanlaudat owat jääneet wain lauluihin ja laulajat itse wakaantuneet  harmaan-ikäwienmaalaiskyliemme asukkaiksi.

Kauneudenaisti on siis meillä wielä kehdossaan, wasta luonnonwaistona. Mutta jos kerran kannattaa rakentaa tuhansien markkojen rakennuksia, silloin myös kannattaa uhrata lisäksi muutamia kymmeniä markkoja antaakseen talolle miellyttäwän, iloisen pyhäpukineen, häwittääkseen tuon ijänikuisen harmaan suruwärin. Mutta meidän talonpoika ei tule sitä ajatelleeksi, siinä syy. Jos hän hiukan ajattelisi, hän pian huomaisi, että rakennusten maalaamatta heittäminen on taluudellisessakin suhteessa tuhmuutta, joka ei ensinkään kannata. Hän huomaisi että maalaaminen pitentää rakennusten ikää siinä määrässä, että maalauskustannukset eiwät merkitse mitään ja ettei siis meidän päiwinä kannata mitään puusta rakennettua jättää maalaamatta, olipa se kuinka pieni hökkeli tahansa.

Moni pelkää suuria kustannuksia. Mutta hän pelkää ainoastaan sen wuoksi, ettei hän ole loskaan tullut laskeneeksi miten wähällä itse asiassa talo saadaan "loistawaksi ja paistawaksi kuin keisarin linna". Kehoitamme jokaista maalaisisäntää wilkasemaan "Pellervon" tämän päiwän numeroon. Luulemme että hän sen tehtyään huomaa että "punasen talon isännäksi" pääseminen ei ole läheskään niin waikeata kuin yleensä uskotellaan. Ei ne kaipaa meidän talonpoikaistalot kalliita öljywärejä, punamultamaali ja sitäkin halwempi ajaa saman asian: tekee kylämme miellyttäwiksi ja rakennukset kestäwiksi. Eikä ne kaipaa ollenkaan ennenmaalaamista tuota wälttämättömänä pidettyä laudoittamista, waan on seinä piilun jäleltä täysin kelwollinen maalattawaksi, jopa juuri silloin kipeimmin kaipaa maalin tukea ilman waikutuksia wastaan.

Ken on hiukankaan liikkunut oman maamme rajojen ulkopuolella ja nähnyt siellä kauniit wäriloistoiset kylät (meilläkin on muutamin paikoin, esim. Länsi-Suomessa, muutos parempaan päin huomattawissa), hän ei woi olla surkuttelematta meidän "harmajaa maatamme". Siksi: kartoittakaa, tarkoittakaa kaikin mokomin tuo suruwäri sekä laittakaa sijaan "punanen talo ja walkoset ikkunanlaudat!"