Hiili- eli pigmenttipaino.

Nyblinin tietolipas 4-5, 1907

Helsingin Valokuvauksenharrastajain klubin julkaiseman Fotografiskt Allehandan toukokuun numerossa 1904 on hiilipainosta allaoleva kirjoitus, jonka Schmidtin Kompendiumin mukaan ovat laatineet herrat Viik ja Jakobsson. Kun hiilipainolla nykyään on aktuellinen merkitys painatamme sen tähän hiukan lyhennettynä. (Toim.)

Valokuvauksellisista kopioimistavoista on hiili- eli pigmenttipaino kauneinta; tunnustettava kuitenkin on että se on monimutkaisempaa kuin tavallinen kontaktikopioiminen. Pigmenttipaperin herkkyys on jotenkin samallainen kuin selloidinipaperin. Kuvaa ei kuitenkaan voi ollenkaan nähdä kopioidessaan, kun pigmenttipaperi on tummaväristä.

Vivahdusten pehmeyden ja selvyyden sekä värisävyn tasaisuuden puolesta on pigmenttipaino voittamatonta, kestäväisyydessä on sen veroista vain platinapaino.

Pigmenttipaino perustuu kromigelatinin valonarkuuteen, nimittäin sen siihen omituiseen ominaisuuteen että se valottamisen kautta menettää lämpimässä vedessä liukenevaisuutensa. Se tapahtuu seuraavasti. Kromihapon kaksoissuolat - tässä tapauksessa kaliumbikromati (kaksinkert. kromihappoinen kali) tahi natriumbikromati (kaksinkert. kromihappoinen natroni) - hajaantuvat valaisemisen vaikutuksesta organisten aineiden läsnäollessa kromisuperoksidiksi ja hapoksi. Kromisuperoksidi vaikuttaa melloittavasti gelatiniin ja yhtyy sen kanssa uudeksi aineeksi, joka on lämpimässä vedessä liukenematonta.

*) Tästä aiheutuu hiilipaino-nimitys.

**) Pigment = väriaine.Jos liimaan sekottaa jotain väriainetta, esim. hiiltä, kiinalaista tushia tahi muuta valotonta väriä, levittää sekotuksen paperille ja sen jälkeen imeyttää siihen kalium- tahi natriumbikromatia ja antaa sen kuivaa, niin muuttuu kalvo negatiivin alla kopioidessa valaistuilta paikoiltaan liukenemattomaksi. Kun sellaisen kopian panee lämpimään veteen, niin liukenee liima värin kanssa vain valaisemattomista osista, jota vastoin valon vaikuttamat paikat jäävät koskemattomiksi ja samalla pysyttävät väriaineen. Jos väriaine on hiiltä, saadaan hiilikuva*); käytettäessä muita värejä: ruskeaa, sepiaa j. n. e. saadaan sen värinen kuva kuin liimaan sekotettu »pigmentti» on **). Jos värit ovat oikeita eivät kuvat muutu valossa.

Niin yksinkertaiselta kuin tämä ensi näkemältä näyttää, on se hiukan monimutkaisempaa, sillä kuvia ei voida kehittää alkuperäiselle paperille vaan täytyy ne ensiksi siirtää jollekin toiselle pinnalle (paperille, lasille tahi muulle aineelle) ja siinä vasta kehittää.

Tähän saadaan selitys seuraavasta. Pigmentikalvo on jotenkin paksu. Kun valottaminen käy negatiivin läpi, niin tulevat parhaissa tapauksissa liukenemattomiksi kalvon pohjaa myöten (paperiin saakka) ainoastaan ne osat, jotka ovat negatiivin läpinäkyvimpäin paikkojen alla. Puolisävyjä ei saa valottaa niin kauvan, että kalvo läpeensä tulee liukenemattomaksi, sillä silloin pysyttävät syvimmät varjot ja puolisävyt yhtä paljon väriä ja esiintyvät kuvassa yhtä tummina. Puolisävyjen  valottaminen saa sen vuoksi mennä niin pitkälle, että osaksi vain kalvon pinta osaksi  hiukan syvemmälti - mutta ei paperipohjaan saakka - muuttuu liukenemattomaksi.  Jos kehittäminen (s. o. valottamattoman gelatinin poistaminen) toimitetaan tällä paperilla, ei lämmin vesi tosin vaikuttaisi syvim- piin varjoihin (jotka ovat liukenemattomia läpeensä paperipohjaan saakka), mutta puolisävyt, joilla ei ole mitään pysymispaikkaa, huuhtoutuisivat pois. Sillä tavalla saataisiin kuvia ilman  puolisävyjä.

Tämä haitta on helposti vältettävissä sikäli että ennen kehittämistä puristetaan kuvakalvo paperia tahi lasia vasten, joka on käsitelty juoksutetulla munanvalkuaisella, hartsilla, mellotetulla gelatinilla, kollodiumilla tahi muulla sellaisella. Valottamisesta huolimatta on pigmenttipinta vielä siksi limainen että se tarttuu mainitulle pinnalle lujemmin kuin oli alkuperäisellä paperialustalla. Kun toisiaan  vasten puristetut pinnat pannaan lämpimään veteen, irtaantuu paperi  pigmenttikalvosta joka jää munanvalkuaisen, mellotetun gelatinin, hartsin j. n. e. vaikutuksesta uudelle kalvolle, jossa sen saa kehittää kaikkine detaljineen.

Tätä toimitusta sanotaan "siirtämiseksi." Kuva joka tällä tavalla saadaan, on tosin positiivinen mutta päinvastainen, s. o. oikea sivu on vasemmalla ja päin vastoin. Jos ei ole välttämätöntä saada kuva oikein päin niin voi kuvan jättää tälle pohjalle; muussa tapauksessa täytyy se kehittämisen jälkeen siirtää toiseen kertaan uudelle pohjalle ja sitä sanotaan kaksinkertaiseksi siirtämiseksi.

Kun negatiivit on otettu ohuille selloidini-, gelatini- y. m. filmeille, voi kopioida kuvan niin että negatiivin takasivu on pigmentipaperia vasten; sillä tavalla saadaan yksinkertaisella siirtämisellä oikein päin oleva kuva. Käyttämällä käännettyjä  duplikaattinegatiivia saadaan myöskin kuvat oikein päin yksinkertaisella siirtämisellä.

Pigmenttipainoa varten on kaupassa seuraavia paperilajeja.

1. Pigmentipaperia, s. o. paperia, joka on voideltu jotain väriainetta (purpuraviolettia, ruskeaa, punasta, sepiaa, mustaa, sinistä j. n. e.) ja gelatinia sisältävällä sekotuksella; sitä on 3-4 metriä käsittävissä rullissa ja arkkeina, eikä se ole valonarkaa.

2. Paperia yksinkertaista siirtoa varten, valkeaa tahi värillistä paperia, joka on voideltu juoksutetulla munanvalkuaisella, shellackaliuoksella, mellotetulla gelatinilla tahi barytilla j. n. e. Sitä käytetään silloin kun kuvaa ei tarvitse uudelleen kääntää. Tältä paperilta ei kopiaa voi uudelleen siirtää, vaan pysyy se siinä.

3. Kehitettävää paperia, joka on valkeaa, kautshukilla, vahalla tahi hartsilla voideltua paperia; sitä käytetään välisteenä kaksinkertaisessa siirrossa; tällä paperilla kehitetään kuva ja siirretään

4. paperille kaksinkertaista siirtoa varten, joka on voideltu kromialunalla osittain liukenemattomaksi tehdyllä gelatinilla.

Teemme tässä alempana selkoa eri toimituksista pigmenttipainossa.


Pigmenttipaperin säilyttäminen ja käsittely.

Pigmenttipaperi säilytetään kuivassa, kylmässä paikassa; jos se ajan mittaan käy hauraaksi, pannaan se 24 tuntia ennen käyttämistä kellariin tahi pehmitetään puhtaaassa vedessä kunnes se pysyy suorana. Sen jälkeen annetaan veden siitä valua tarkoin pois ennen kuin sitä käsitellään kromiliuoksella.

Paperin aristamisliuos tehdään negatiivin laadun mukaan: voimakkaille, tiheille negatiiveille väkevää (4-5 %:sta), ohuille negatiiveille heikkoa (2-3 %:sta), vieläpä hyvin ohuille negatiiveillä 1 %:stakin. Säännöllisille negatiiveille valmistetaan huuhde panemalla 40 gr kaliumbikromatia (tahi natriumbikromatia) + 1,000 cm³ puhdistettua vettä sekä niin paljon ammoniakkia (20 á 3O tippaa), että punanen liuos muuttuu olen keltaiseksi. Jos sekaan pannaan vielä 125 cm³ spriitä kuivaa paperi joutuummin.

Sekä kalium- että natriumbikromati on hyvin myrkyllistä, niin että parasta on varoa panemasta sormiaan liuokseen, varsinkin jos on haavoja käsissä. Jotta liuos ei pääsisi koskemaan ihoon voi käyttää sormissa kumituppeloita tahi liikutella paperia lasipuikoilla. Vastamyrkyksi hierotaan sormia työn päätyttyä sekotuksella, jossa on 15 cm³ glyseriiniä, 10 tippaa karbolihappoa ja 75 cm³ vettä.

Aristettu ja kuivattu pigmenttikalvo muuttuu vähitellen liukenemattomaksi, silloinkin kun se säilytetään täydellisesti valolta suojattuna.

Kromiliuos pitää olla niin kylmää kuin mahdollista (jäähdytetään kesän aikana jäällä).

Pigmenttipaperin aristamista varten suodatetaan kromiliuos posliini-, sinkki-, lasi- tahi paperimassakulhoon ja pigmenttipaperi, josta sitä ennen tomu on tarkoin poistettava, upotetaan siihen kokonaan. Jos se on kuivaa, tahtoo se aluksi käpristyä sisään päin; 3-5 minuutin kuluttua on se suorana ja alkaa kääntyä toisaanne päin. Silloin on paperi otettava huuhteesta ja ripustettava kuivamaan tahi puristetaan se erityisesti käsitellylle lasille ja sitten asetetaan kuivamaan. Jos valonaran arkin haluaa ripustaa kuivamaan, niin otetaan se kromihuuhteesta, pannaan kalvopuoli lasia vasten, peitetään paperipuoli vähäkankaalla ja puristetaan sitten kumivalssilla tahi kumiviivaimella kohtaloisesti painamalla pois liiallinen kromiliuos. Sitten otetaan paperi pois lasilta ja pannaan puolisilinterin muotoon taivutetulle pahville, jonka päälle ensiksi on pantu arkki suodatuspaperia, takasivu pahvia vasten. Pigmenttipaperi on sillä tavalla kuperana kalvopuoli ylöspäin ja kuivaa siten nopeasti. Kuta nopeammasti se kuivaa sen parempia, loistavampia ja voimakkaampia tulevat kopiot. Valitaan ilmava paikka niin lähellä kattoa kuin mahdollista, jossa se kuivaa joutuun.

Bikromatilla kostutettu pigmenttikalvo on kosteana ollessaan hyvin tunteetonta valon vaikutukselle, niin että paperin voi valmistaa heikossa päivän valossakin. (Parasta on kuitenkin aristaa paperi kaasu- tahi fotogenvalossa). Valonarkuus lisääntyy melkoisesti kuivaessa. Se täytyy sen vuoksi tapahtua päivänvalolta täydellisesti suojatussa paikassa. Kuivettuaan pingotetaan paperiarkit kopiokehykseen, jotta ne tulisivat suoriksi.

Karkeampiin töihin on tämä kuivattamistapa riittävä. Mutta hienoimpiin detaljiteoksiin (mikroskopisiin valokuviin, suurennustarkoituksessa tehtyihin diapositiiveihin j. n. e.) ja suuriin kuviin on vapaasti kuivanut paksu paperi liian aallokasta; kopioitaessa se ei ole joka paikasta tarkoin negatiiviä vasten eikä kuva sen vuoksi tule täysin jyrkkä.

Täysin sileäksi saadaan pigmenttipaperi, kun käsittelee sitä seuraavalla tavalla. Ennen aristamista pyyhitään sopivan paksui- selle puhtaalle lasilevylle liina- tahi nahkalapulla  ohuelti sekotusta, jossa on 1 osa häränsappea ja 2 osaa alkoholia (sekotus sekotetaan hyvästi, annetaan sitten laskeutua ja suodatetaan), ja pannaan sitten tällä tavalla käsitelty levy syrjään. Sen jälkeen pannaan paperi kromiliuokseen. Kun se on siinä melkein tasasesti, pannaan yksi häränsapella käsitellyistä levyistä kalvopuoli ylöspäin samaan kromihuuhteeseen, pigmenttipaperin kalvo pannaan sille ja otetaan molemmat pois huuhteesta, annetaan nesteen valua pois, pannaan paperille palanen vähäkangasta, vedellään - ei liian kovasti - valssilla keskestä laitoihin päin ilmarakkojen ja liiallisen nesteen poistamista varten ja pannaan ne sitten sellaisenaan kuivamaan, ei liian lämpimään, mutta päivänvalolta suojattuun huoneeseen.  Kuivamiseen menee noin 5-8 tuntia. Kun paperi on aivan kuivaa irtaantuu se itsestään helposti lasista kun veitsellä päästää kulmista alkuun. Paperi on sitten paras säilyttää kopiokehykseen pingotettuna.

Se pysyy käyttökelpoisena talven aikana ainakin kahdeksan päivää, kesällä vähemmän aikaa; se on kuitenkin valmistettava lähimpinä 2-3 päivänä, sillä se ei ainoastaan tule yhä aremmaksi vaan menettää liukenevaisuuttaankin. Vanhemmat paperit ovat tavallisesti erittäin arkoja ja liukenevat kehitteessä hyvin vaikeasti.

Ennen kopioimista on negatiivi varustettava n. s. varmuusreunuksella, joka estää reunat irtaantumasta ja kalvon kurtistumasta kehitettäessä. Se pannaan negatiivin kalvo- tahi lasipuolelle sivelemällä reunoihin peittävää väriä tahi liimaamalla päälle läpinäkymättömiä paperikaistaleita. Käyttää voi myöskin ohuesta pahvista tehtyjä irtonaisia ½ cm leveitä kehyksiä, jotka tarkoin käyvät negatiiviin.

Tiheät negatiivit kopioidaan suoranaisessa auringonvalossa, ohuet heikossa päivänvalossa. Kopioimisen kulkua ei voi arvostella paperin näön muuttumisesta; sen vuoksi on turvauduttava n. s. valotusmittariin. Tavallisin on Vogelin valotusmittari; jossa on asteettain useampia kerroksia ohutta kalkeeripaperia, jotka ovat portaittaan asetetut toistensa päälle, ja niiden alle pannaan sitten valonarka paperi. Tällaisen valotusmittarin voi helposti itsekin tehdä.

Jotta kerta kaikkiaan saa määrätyksi valotusmittarinasteen jollekin negatiiville, asetetaan kaistale selloidinipaperia negatiivin alle ja toinen samallainen valotusmittariin. Sitten kopioidaan niin kauvan kunnes negatiivin alla oleva kaistale on valmiiksi kopioitu, ei liiaksi kopioitu, katsotaan valotusmittarin kaistaleesta minkä asteen väritys siellä on saavuttanut, ja merkitään negatiiviin tämä aste, joka sitten pitää paikkansa aina. Sitten pannaan valotusmittariin uusi selloidinipaperikaistale ja pigmenttipaperi kopiokehykseen ja kopioidaan samaan valotusmittarin asteeseen kuin aikaisemmin merkittiin negatiiviin.

Valmiiksi kopioidut pigmenttikuvat on paras kehittää samana päivänä. Ennen kehittämistä toimitetaan kuitenkin siirto.


Yksinkertainen siirto.

Yksinkertaisessa siirrossa tulevat kuvat olemaan päinvastaisia; alkuperäisen vasen  puoli tulee kuvassa olemaan oikealla ja päinvastoin.

a. Yksinkertainen siirto paperille. Yksinkertaista siirtoa varten oleva paperi pannaan yhdessä pigmenttikopion kanssa kulhoon, jossa on kylmää, ilmatonta (keitettyä) vettä, ja saa olla siinä kunnes pigmenttipaperi kouristuu paperin takasivulle päin - ei kauvempaa, sillä silloin menettäisi pigmenttipaperi kiinnittämiskykynsä. Molemmat  paperit otetaan pois varovasti, kalvo kalvoa vasten ilmarakkojen muodostumista varoen, pannaan sitten siirtopaperi allapäin paksulle lasilevylle, pigmenttipaperi peitetään vähäkankaalla ja valssilla puristetaan paperit tarkalleen toisiaan vastaan sysien keskeltä reunoihin päin. Sitten otetaan vähäkangas pois ja pannaan molemmat paperit yhdessä 10-5 minuutiksi puristimeen keveän painon alle. Sen jälkeen seuraa kehittäminen, joka on samallainen yksinkertaisessa ja kaksinkertasessa siirrossa.

b) Yksinkertaista lasille siirtoa käytetään diapositiivien eli ikkunakuvien valmistamisessa. Tässä käytetään yksinkertaisen siirtopaperin sijasta lasilevyjä, jotka käsitellään  seuraavalla tavalla: 30 gr gelatinia liuotetaan 600 cm³ lämmintä vettä,  tähän liuokseen pannaan alituiseen hämmentäen niin paljon (noin 12—15 cm³) 6%:sta kromialunaliuosta, että gelatiini alkaa paksuta. Sitten pannaan jääetikkaa tipottain kunnes liuos jälleen muuttuu juoksevaksi; tässä on varottava ettei jääetikkaa panna liiemmaksi. Sekotus suodatetaan musliinin läpi ja pidetään  lämpimänä lasia voideltaessa. Tätä kaadetaan sitten tarkoin puhdistetuille ja hiukan lämmitetylle lasilevyille varoen ettei ilmarakkoja synny, jonka jälkeen ne asetetaan kuivamaan levyjalustalle tomuttomaan paikkaan. Samoin kuin yksinkertaisessa siirrossa paperille pannaan tässäkin valmiiksi käsitelty lasilevy ja pigmenttikuva yhdessä kylmään ilmattomaan veteen, josta ne sitten molemmat otetaan kalvo kalvoa vasten silloin kun paperi alkaa käyristyä ulospäin, puristetaan edellä selitetyllä tavalla yhteen ja pannaan puristimeen imupaperin väliin. Sen jälkeen kehitetään.


Kaksinkertainen siirto.


Kun kuvat tahdotaan tulemaan oikein päin täytyy silloin käyttää kaksinkertaista siirtoa. Pigmenttikopiat siirretään ensiksi alustalle, jossa ne kehitetään. Kehittämisen jälkeen siirretään ne tältä alustalta toiselle.

Ensimäinen alusta voi olla joko paperia, n. s. kehitettävää paperia (ei ole nyt sekotettava yksinkertaisessa siirrossa käytettävään paperiin) tahi myöskin erityisesti käsiteltyjä lasilevyjä. Jos kehitetään paperille tulevat lopuksi valmiit pigmenttikuvat himmeitä, jos taas kehitetään lasille saavat valmiit kuvat peilikirkkaan loiston.

*) Tahi vahapastalla, jota saa ostaa valmiina.a. Ensimäinen siirto kehitettävälle paperille toimitetaan samalla tavalla kuin yksinkertaisessa siirrossa.
Kehitettävä paperi, jota voidaan käyttää useampaan kertaan on aina ennen käyttämistä käsiteltävä seuraavalla liuoksella:*)
4 osaa vahaa raastetaan hienoiksi suilakkeiksi, jotka pannaan purkkiin, jossa vaha sulatetaan. Kun se on sulaa pannaan siihen 100 osaa puhdistettua tärpättiä ja lopuksi 1 osa hartsia. Kehitettävää paperia hierotaan keveästi tähän liuokseen kostetulla flanellilapulla, jonka jälkeen se saa kuivaa. Valmiiksi kopioitu pigmenttipaperi pannaan kehitettävän paperin kanssa yhdessä veteen, jossa sen annetaan olla niin kauvan kunnes pigmenttipaperi on suorana. Ne otetaan sitten pois vedestä ja hangataan valssilla keskestä laitoihin, jotta kalvojen välissä mahdollisesti olevat ilmarakot saadaan poistetuiksi. Kun se on tehty, ripustetaan paperit kuivamaan noin 10 minuutiksi, jonka perästä kehittäminen toimitetaan.

b. Lasille toimitettavaa ensimäistä siirtoa varten käsitellään lasilevyt seuraavalla tavalla. Ne puhdistetaan ensiksi bentsiinillä, lämmitetään ja sivellään kuivalla vahalla, lämmitetään uudelleen ja hangataan flanellilla ympyräliikkeillä niin hyvin kuin mahdollista. Näin käsitellyille levyille kaadetaan 1 %:sta raakakallodiumia. Vahalla hankaamisen sijasta voi levyn valella kumiliuoksella, joka saa kuivaa, jonka jälkeen kollodiumi pannaan. Ennen käyttämistä annetaan kollodioitujen levyjen olla vedessä kunnes rasvajuormut häviävät. Sen jälkeen pannaan myöskin pigmenttipaperi veteen ja otetaan pois yhdessä levyn kanssa aivan samalla tavalla kuin yksinkertaisesta siirrosta jo selitettiin.


Kehittäminen.

Kehittäminen toimitetaan lämpimässä vedessä. Tähän on paras käyttää laajaa läkkilevystä tehtyä kulhoa. Se täytetään vedellä, joka lämmitetään sprii- tahi kaasuliekissä 28-35° C ja pannaan yhteen puristetut paperit tahi vastakkain olevat paperi ja lasilevy siihen. Muutamain minuuttien kuluttua näkee paperin reunoista kohoavan värillisiä pilviä, jotka aiheutuvat gelatiinin liukenemisesta; kun joku kulma alkaa kohottautua, vedetään paperi pois varovasti yhteen mittaan ja heitetään se pois; kuva on silloin uudessa alustassa. Jos paperi ei irtaannu hyvän ajan kuluttua pannaan lisäksi lämmintä vettä. Kehittämisen jatkamisella on tarkoituksena poistaa kaikki kalvon liukenemattomat ainekset huljuuttamalla edelleen lämpimällä vedellä, jonka lämpömäärää tarpeenmukaan voidaan korottaa. Kuva esiintyy sitten vähitellen värillisessä gelatiinilimassa kunnes se lopuksi on siinä puhtaana ja kirkkaana. []valaisemattomat tahi vähän valaistut paikat vaikeasti liukenevat sen vuoksi että pigmenttipaperi on liian vanhaa, tahi että on liian pitkään kopioitu, niin voi panna sekaan hiukan ammoniakkia, noin 2 cm³ 5 litraan vettä. Vanhan pigmenttipaperin voi sitä paitsi siirtäessä pehmittää ammoniakin pitoisessa vedessä. Lämpimällä vedellä käsittelyä, kehittämistä, on jatkettava, kunnes ei enää yhtään värillistä gelatiinia irtaannu kopiasta. Kun kuva on valmiiksi kehitetty, pannaan se kylmään veteen ja sen jälkeen 5-10 minuutiksi 4 %:seen alunaliuokseen, jonka jälkeen sitä pestään vähintäin 1/4 tuntia juoksevassa vedessä.

Yksinkertaisessa siirrossa ovat kuvat jo tällä valmiita, ne otetaan pois vedestä ja ripustetaan kuivamaan. Ne kuvat sitä vastoin, jotka ovat aijotut siirtää kahteen kertaan ja jotka on kehitetty paperille tahi kollodioidulle lasille, on tältä alustalta siirrettävä toiselle.

Kaksinkertaisen siirron paperi pehmitetään tätä tarkoitusta varten juuri käyttämisen edellä lämpimässä vedessä (korkeintaan 40° C), kunnes kalvo tuntuu aivan liukkaalta, mikä tapahtuu 15- 20 sekunnissa, ja pannaan sen jälkeen yhdessä melloitetun ja pestyn kuvan kanssa kylmään, ilmattomaan veteen. Kalvot vastakkain otetaan sitten kuva ja siirtopaperi pois, peitetään vahakankaalla, painellaan hiljakseen valssilla ja asetetaan yhdessä kuivamaan. Kun se on tapahtunut pistetään veitsen kärki molempain kalvojen reunojen väliin ja vedetään siirtopaperi pois mukanaan siinä oleva kuva, joka nyt on himmeä, jos se on kehitetty paperille, mutta kiiltävä jos on käytetty kollodioitua lasia. Toinen siirtäminen voidaan toimittaa joko heti kehittämisen, alunoimisen ja pesemisen jälkeen tahi vasta sitten kun kopion on annettu uivaa. Jälkimäinen tapa on varmempi, sillä kuivaneen gelatiinin kalvo on melkoista vastustuskykyisempi; aika usein nimittäin sattuu että hyvin pehmyt gelatiinikalvo vahingoittuu juuri kehitettyä ja pestyä pigmenttikuvaa kiinni painettaessa.

Kaikki nämä toimitukset voivat näyttää monimutkaisilta, mutta saa ne käytännössä helposti ja nopeasti suoritetuiksi. Ken on perehtynyt pigmenttipainoon hän mielellään opettelee tätä kopioimistapaa. Pigmenttipainolla saa paremmin kuin millään muulla
tavalla hienoimmat detaljit ihmeteltävän kirkkaina ja sopusuhtaisen pehmeinä. Se on myöskin sopivin skioptikonkuvien valmistamistapa, sillä sellaisissa kuvissa on sangen tärkeää että kirkkaimmat valoasat ovat aivan läpinäkyviä. Ilmeistä on että pigmenttipaino antaa kirkkaimmat kuvat, kun kalvo on kokonaan poissa kaikista niistä kohdista, jotka ilmaisevat kirkkaimpia valoosia, miten ei ole laita esim. klori- ja bromihopeakuvissa. Niihin jää usein läpinäkyvimpiin paikkoihin aivan heikko huntu,  jota ei voi huomata paljaalla silmällä katsoessaan, mutta joka projektionissa on hyvin häiritsevä. Sitä paitsi takaa pigmenttipaino kuvien kestävyyden.

Valmiit pigmenttipainot lasilla voidaan myöskin jälkeen päin vahventaa. Parhaiten käy se laatuun kehittämisen ja pesemisen jälkeen sillä tavalla että levy pannaan liuokseen, jossa on 0,1% ylimanganhappoista kalia vedessä, ja saa se olla siinä kunnes on
tullut vahvaksi.

Pigmenttipainoa voidaan paitsi paperikuviin käyttää käännettyjen negatiivien valmistamiseen, negatiivien reproduktsioniin ja suurennuksiin, kuvien siirtämiseen puulle, metallille, posliinille, norsunluulle, taulukankaalle, silkille j. n. e.