11.9.13

Vientivoimme värjääminen.

Maitotalous 18, 30.4.1910

Voin värjäämisestä näyttää käsityskanta meijeriemme keskuudessa yleensä olevan se, että värjääminen on  jonkinmoista voin väärentämistä ja sellaisena käytännöstä tuomittavaa, vanhanaikaista, rikollista menettelyä. Vieläpä mennään niinkin pitkälle, ettei voin värjäämiseen ryhdytä, vaikka ostaja sitä suorastaan pyytäisikin, vaan todellakin epäillään sellaisen ostajan rehellisyyttäkin! Tämän johdosta otan seuraavassa hiukan puheeksi voin värjäämisen ja koetan samalla antaa lyhyviä ohjeita värin käyttämisessä, sillä olen huomannut paikoin pelättävän voivärin käyttämistä niin vaikeaksi ja monimutkaiseksi tehtäyäksi, ettei sen vuoksi siihen ole uskallettu ryhtyä.

Yleensä kaikkea tavaraa myydessä on niin, että ostajalle on annettava sitä ja sellaista tavaraa, jota hän haluaa. Jos maanviljelijä esim. haluaa ostaa mustaa siemenkauraa, ei myyjä voi hänelle antaa valkoista, vaikka tietäisikin sen kaikin puolin yhtä hyväksi ominaisuuksiltaan kuin mustakin kaura on. Samoin jos ostaja tahtoo keltasta voita, on suorastaan epäviisasta tarjotakaan hänelle vaaleata, sillä sen hän hylkää ja ostaa toiselta keltasta. Ajatelkaammepa esim. omaa kotimaista voikauppaamme keväällä sinä aikana, jolloin lehmät ovat päässeet laitumelle tuoreelle ruoholle ja jolloin sekä maidon että voin väri on muuttunut keltasemmaksi. Kasveista on silloin tullut väriainetta runsaammin maidon rasvaankin ja se on tehnyt voin niin paljon miellyttävämmän näköiseksi, että tuo keltanen voi tekee heti kauppansa, kun taas valkonen, jota samaan aikaan vielä kaupaksi on, saadaan myydä halvempiin hintoihin ja sittenkin saa se odottaa ostajia kauemmin kuin keltanen voi.

Tuo on tuttu kokemus kotimaisilta markkinoiltamme, mutta katselkaamme millaisessa asemassa olemme tässä suhteessa ulkomaisilla markkinoilla. Voimme myydään etupäässä Englannissa. Samoille markkinapaikoille tuodaan voita useista muista maista paljon enempi kuin meiltä. Suomen osuus voin tuontiin Englannin markkinoille on vuodesta 1896 alkaen vaihdellut vuosittain 3,1-5,4 % välillä kun taas esim. Tanskan osuus on kohonnut 45,6 %. Silloin, kun markkinoille ilmaantuu keltasta voita, jää valkonen ehdottomasti viimeseksi. Kuten tunnettu, on Tanskassa karjan ruokinta paljon erilainen kun ruokinta meillä Suomessa; aikasemmasta kesän tulosta sen ohessa myöskin riippuu, että tanskalainen voi muuttuu keltaseksi aikoja ennen kuin suomalainen. Silloin on myöskin luonnollista että se verrattain vähäinen määrä valkosta voita, joka vielä markkinoilla tavataan jää viimeseksi myymättä ja saadaan menemään ainoastaan alhaisista hinnoista, sillä ostaja panee värille suuren arvon.

Kuten käytännöstä hyvin tunnemme, antaa keväinen tuores ruoho väriä maidolle. Samaten löytyy erinäisiä muitakin rehuaineita, joita eläimille syöttäessä maidon rasva myöskin kellastuu. Mutta onpa ammattitaito kehittynyt niinkin pitkälle, että on samoja kasveissa löytyviä väriaineita opittu sekottamaan jo lypsettyynkin maitoon niin kutsutun voivärin muodossa. Voiväri valmistetaan tehtaissa orellana nimisestä väriaineesta, jota saadaan erään amerikalaisen puun (Bixa Orellana) hedelmästä. Tämä kasvisväri sekotetaan puhtaaseen, hajuttomaan, mauttomaan ja helposti liukenevaan rasvaan, esim. sesamiöljyyn ja lasketaan hyvin suljetuissa pulloissa sellaisena kauppaan. Sen  käyttäminen voihin on aivan yhtä viatonta ja vaaratonta kuin esim. turnipsien tahi porkkanoiden syöttäminen lehmille, tahi suolan käyttäminen voihin.

Värjääminen voidaan toimittaa monellakin tavalla ja onkin värin sekottaminen erilainen eri meijereissä. Värin paljous lasketaan tavallisesti ja varmimmin maitomäärän perusteella ja käytetään väriä noin 1-5 cm3 100 maitokiloa kohti, lisäten tahi vähentäen väriä sekä ostajan vaatimuksia että maidon värivaihteluita silmällä pitäen.

Yksinkertaisimmin ja helpoimmin käy voin värjääminen separatorijärjestelmää käyttävässä maitomeijerissä. Tarvitsee ainoastaan tietää kirnuttavana olevaa kermaa vastaava maitomäärä, jonka mukaan sitten on helppo mitata pienellä mittalasilla (sellaisen saa esim. apteekista) kirnuukseen tarvittava määrä ja kaataa väri kirnuun juuri ennen kuin kirnu pannaan käyntiin.

Radiatorimeijereissä saadaan värin määrä myöskin helposti järjestetyksi maitomäärän perusteella. Useimmissa radiatoreissa löytyy kirnutorven yhteydessä erityinen väriputki, jonka yläpäähän kiinnitetään samanlainen tiputuslaitos väriä varten, kun tavalliset separatorien ja radiatorien tippu-voitelukupit ovat. Värin tippuminen tästä laitteesta järjestetään radiatorin työkyvyn mukaan. Voidaan laskea että 1 cm3 väriä vastaa 20 tippaa. Jos siis koneen työkyky on 1,500 kg maitoa tunnissa eli siis 25 kg minutissa ja haluamme käyttää väriä esim. 2 cm3 100 maitokiloa kohti, täytyy väriä tippua koneeseen ½cm3 eli 10 tippaa minutissa. Järjestämällä värin tippumisen yllä esitetyllä tavalla, saadaan värimäärä aivan helposti lasketuksi ja järjestetyksi samalla perusteella (1 —5 cm3 väriä 100 maitokiloa kohti) kuin separatorimeijereissäkin.

Jos radiatorista puuttuu värin sekottamislaitos, voidaan vastaava värimäärä sekottaa esim. suoloihin, jolloin on suoloja käsin hämmenneltävä sekaisin niin kauan, että koko käytettävä suolamäärä tulee aivan tasaisesti keltaseksi. Värjätyi suolat tulee välttämättömästi sekottaa voihin sen ollessa rakeilla. Myöskin voidaan väri sekottaa maitoon vastaanottosäiliössä.

Kermameijereissä taas, joissa maitomäärää ei tarkoin tunneta, on värin tarkka mittaaminen jonkun verran mutkikkaampaa, mutta ei niissäkään ole mahdotonta saada voi aina tasaväriseksi. Jos kerma aina olisi tasalaatuista eli yhtä rasvaista joka päivä, voisi kermamäärän perusteella mitata värin ja käyttää olosuhteita myöten 3-25 cm3 väriä 100 kermakilolle, käyttäen luonnollisesti enempi väriä kerman ollessa rasvasempaa. Varmempi ja täydellisempi keino väriä mitatessa olisi kuitenkin laskea värimäärä rasvakilojen perusteella, jolloin väriä voisi käyttää esim. 0,25-1,5 cm3 jokaista rasvakiloa kohti.  Ensimäinen tehtävä olisi siis ottaa rasvankoe hapatus-ammeessa olevasta kermasta ja sitten laskea se rasvakiloiksi. Olkoon kerma-ammeessa esim. 1,200 kg kermaa ja rasvaprosentti kokeen mukaan 25%; siis rasvaa 1,200x25 : 100= 300 kg. Ajatelkaamme että väriä käyttäisimme yllä esittämämme korkeimman määrän mukaan siis 1,5X300=450 cm3. Jos samassa hapatusammeessa on kermaa niin paljon että se on jaettava esim. 2 tahi useampaan kirnuun, on viisainta kaataa väri  kerman joukkoon jo hapatusammeessa ja hämmentää se siinä kerman kanssa sekasin, muussa tapauksessa on mukavinta kaataa väri kirnuun juuri ennen sen käyntiin panoa.

Yllä oleva lienee jo tarpeeksi osottamaan ettei voin värjäämisen toimeenpaneminen millään meijerillä kohtaa vaikeuksia. Myöskin pidän että meijeriemme velvollisuus on ostajien vaatiessa käyttää väriä, muutoin on koko voikauppamme menestys vaarassa.  Englannissa joutuu voimme juuri näinä kuukausina kilpailemaan sellaisten maitten voin kanssa, joissa ilmastosuhteet vaikuttavat, että saadaan ruohovoita aikasemmin kuin meillä Myöskään Saksaan emme saa voitamme kaupaksi, jollei se väriltään ole keltasta. Emme voi vaatia ostajiltamme, että he keltasta voita pyytäessään suostuisivat vastaanottamaan valkosen talin tahi steariinikynttilän värisen tuotteen, jollaiseksi kuitenkin usein näin kevätkuukausina useiden meijeriemme voi käy. Viivytellessämme värin käyttöön ryhtymistä sitä vaadittaessa, vahingoitamme siis vaan omaa asiaamme ja jarrutamme voikauppamme sekä meijeritalouden kehitystä.

V. H.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti