Puunvärittämisestä ja yleensä ynnä lähemmin n. k. petsiväreistä ja niiden käyttämisestä.

Kotitaide 7-8, 1906

Värien käyttö yleensä on sangen vanha tapa. Käyttivätkö vanhat assyrialaiset, medialaiset, persialaiset ja egyptiläiset kangasvärjäilynsä rinnalla myöskin puunvärjäystä, ei ole voitu varmasti päättää, mutta todistettu asia on, että vanhat roomalaiset tunsivat taidon kiehuttamalla väritlää puuta ja puun kultaamisessa olivat sekä he että kreikkalaiset mestareita. Roomalaisen kulttuurin hävitessä häviää myöskin puunvärjäystaito, pysyen asiantila tämmöisenä aina 14-vuosisadan loppuun, jolloin intarsiatyön tullessa muotiin uudelleen keksittiin puunvärjäys.

Mutta itse asiassa pysyi se, mitä me varsinaisella puunvärjäämisellä ymmärrämme, kumminkin sangen rajotettuna väreiksi soveltuvien aineiden suhteellisesti pienen lukumäärän takia aina viimeksi kuluneen vuosisadan keskipaikkeille asti. Tyydyttiin kasvi- ja eläinmaailmasta saataviin väreihin ja niiden lukumäärä ei ollut suuri kaikkiansakaan, saati niiden, joita puun värjäämiseen sopi käyttää. Mutta toiseksi muuttui mainitulta ajalta lähtien asianlaita, kun väsymätön kemistityö keksi huomaamattomasta, ennen mitä kiusallisimmasta valokaasun valmistuksessa muodostuvasta sivutuotteesta kivihiilitervasta, mitä suuriarvoisimman värien lähteen.

Ennen tervavärien nykyiseen muotiin pääsyä oli puun värittäminen yleisimmin peittävien öljyvärien käyttämistä. Nämät värit tehdään, kuten tunnettu, liinaöljystä, eräästä ilmassa kuivavasta öljystä, johon sekotetaan erilaisia peittäviä maavärejä. Ilmassa löytyvästä hapesta kuivaa värissä oleva liinaöljy, muuttuen sitkeäksi massaksi, linoksiniksi, ja tämä kuiva öljyväri muodostaa näin elastisen, ilmaa-ja vettäkestävän kalvon puun päälle. Väri kiinnittyy sen paremmin, minkä ohuemmin se sivellään ja minkä useammin. Öljyvärin kestävyys tulee suuremmaksi siihen sekotetusta väriaineesta, maaväristä. Mutta työn huolellisimminkin tehden ei öljymaalauksen pysyminen kumminkaan ole määrätön. Jonkun ajan kuluttua, nopeimmin kosteissa ja lämpösissä paikoissa, muodostuu siihen lukematon määrä pieniä, melkein silmälle huomaamattomia halkeamia, joiden kautta ilman kosteus tunkeutuu sisälle ja vahingoittaa tietysti puuta. Ellei näitä halkeamia lukita uudelleen väriä sivelemällä, ei öljyväripeite täytä tarkotustaan. Sillä luonnollisimpana syynä näiden puutapeittävien värien käyttämiseen lienee pidettävä juuri tätä niiden suojelevaa ominaisuutta. Näinpä ollen on öljyvärien käyttö yhä edelleen välttämätöntä sellaisissa kohdissa, missä puuaine tulee suoranaisesti ilman vaikutuksen alaiseksi.

Senjälkeen kun ne vaatimukset, joita tahtoisimme järkevyysperiaatteiksi nimittää, alkoivat tulla hyväksytyiksi ehkäpä kaikenkin taiteen, mutta ennen muuta käytännöllisten taiteiden, siis rakennustaiteen ja teollisuuden alalla ja joiden mukaan ennen hyväksytyt tavat imiteerata, jäljentää, esim. rakennusten fasaadeissa rappaamalla etelämaiden hiekkakiveä tai maalaamalla honka- tai koivupuusta tehdyissä huonekaluissa jotakin kallista ulkomaalaista puulajia, ei missään tapauksessa ole sallittava, niin senjälkeen alkaa n. k. petsivärien loistokausi, noiden värien, jotka eivät peitä puulta sen omaa sisäistit kauneutta, vaan päinvastoin sitä vaan kohottavat.

Tämän kirjotelman tarkotus on selittää tarkemmin näiden värien laatua ja käyttötapaa ja nojaudumme tässä erikoisesti saksalaisten spesialistien, kemisti Wilhelm Zimmermann'in ja prof. toht. W. Sonne'n kirjoitelmiin. Samalla lausumme myöskin kiitoksemme työnjohtaja Jokelalle, joka hyväntahtoisesti on meitä suureen kokemukseensa perustuvilla neuvoillansa avustanut ja tarkastanut tämän kirjoituksemme.

Puupetsaukseen ei riitä pelkkä tieto erilaisten petsiliuvosten valmistamisesta ja käyttämisestä, vaan järkevä petsaustyö vaatii myöskin sen seikan tuntemista, miten erilaiset puulajit ottavat erilaisia petsejä vastaan, asianhaara, mistä emme saata olla lukijoitamme huomauttamatta. Suuri syy siihen ilmiöön, että sama petsi vaikuttaa erilailla eri puulajeihin  puuaineissa löytyvällä suuremmalla tai pienemmällä parkkihappo-(tanniini-)määrälIä. Pari esimerkkiä selittää tämän seikan parhaiten:

1) Jos petsataan parkkihappo-köyhää kuusipuuta Iiuvoksella, missä on 50 gr kromikalia 1 litrassa kuumaa vettä, niin puu saa vain heikon kellertävän värin, joka sitäpaitsi ei auringonvaloa kestä.
Mutta jos samalla liuvoksella petsataan tammipuuta, niin muodostuu tälle kaunis ruskea väri, joka myöskin kestää valon ja ilman vaikutuksia paremmin; ja syynä on se, että tammessa on paljon parkkihappoa, jonka kanssa kromi-kali muodostaa ruskean väriaineen puuhun itseensä. — Sama kuin tammen on laita myöskin mahongin ja pähkinäpuun.

2) Jos kuusipuuta petsataan liuvoksella, missä on 20 gr rautavihtrilliä 1 litrassa vettä, niin ei synny tuskin minkäänlaista väriä. Mutta jos samalla petsillä petsataan vaahterapuuta, niin syntyy kirkas, pehmeä harmaa, ja jos tätä sivellään tammelle, niin muodostuuu tälle lyhyessä ajassa voimakas harmaa.
Tässäkin vaikuttaa puussa löytyvä parkkihappo, seikka, joka meille myöskin selvittää, miksi rautavihtrillillä petsatessa toisiin puulajeihin muodostuu tummempi väri kuin toisiin.

Eri puulajien toisistaan eriävä kovuus ja tiiveys vaikuttaa myöskin jossain määrin petsaukseen, sillä pehmeämpään puulajiin tunkeutuu petsineste pikemmin, voimakkaammin ja syvemmin kuin kovaan. - Puussa löytyvä suurempi hartimäärä vaikeuttaa petsin sisälle-imeytymistä, jonkatakia sangen hartsisissa puulajeissa, kuten pitch-pine'ssä ja ameriikkalaisessa männyssä tulee pakko koettaa hartsi-pitoisuutta vähentää ainakin pinnalta valelemalla niitä liuvoksella, missä on 20 gr ydinsaippuaa saks. (Kernseife) ja 20 gr kalisoodaa 1 litrassa kuumaa vettä.

Ennenkuin ryhdytään puusta valmistettujen kappalten petsaamiseen, on aivan välttämätöntä, että joka osa hangataan huolellisesti, sillä jälestäpäin silitettäessä on se vaara tarjona, että varsinkin tottumaton silittäjä voi hangata syvemmälle kuin minkä petsi on puun sisään syöpynyt. Silitys toimitetaan parhaiten käyttämällä ensin karkeampaa ja sitten hienompaa lasipaperia ja hangatessa on kuljettava syiden suuntaan, kuten jokainen puutöitä suorittanut varsin hyvin tietää. Lopuksi voisi vielä silittää hohkakivellä, kostuttamalla puun pinta sitä ennen kostealla sienellä. Kostuttamisen jälkeen on petsi kuitenkin juudelleen kuivattava ennen viimeistä silitystä.
Petsinesteen veteleminen puulle tapahtuu parhaiten leveällä pehmeällä pensselillä, tai myöskin sienellä. Kostuttamisen jälkeen on puu kuitenkin uudelleen kuivattava ennen viimeistä silitystä.

Petsattujen esineiden tulee tämänjälkeen antaa kuivaa vähintään 48 tuntia, ennenkuin petsi peitetään vahalla, kiillottamalla tai jollain muulla lakka-aineella. Tämä lepoaika ei ole tarpeen vain sentakia että puun hyvä kuivaminen tapahtuisi, vaan usein senkin takia, että suuri osa juuri parhaimpia petsejä vasta puunsyissä hitaasti muodostuu täysin oikeiksi ilman hapettavan vaikutuksen kautta. Niinpä näyttää esim. rautavihtrillillä petsattu tammipuu heti sivelemisen jälkeen vain hyvin vaaleanharmaalta, mutta vasta 24—48 tunnin kuluttua saa se voimakkaan, neutraaliharmaan värinsä. Jos taas vedettäisi jo heti niin vahva petsi, että haluttu väri muodostuisi jo jonkun tunnin kuluttua, niin seuraavana päivänä saisi hämmästyksekseen nähdä kauniin harmaan asemesta harmahtavan mustan.

Tämän yleisesti käsitellyn petsausmenettely-tapojen selityksen annettuamme voimme lähemmältä ryhtyä tarkastamaan erilaisia petsejä, niiden valmistustapoja, käyttöä y. m.

Tervaväriaineet, petsit, jotka puunvärjäyksessä tulevat kysymykseen, voidaan ominaisuuksiinsa nähden jakaa kahteen ryhmään: hapoksisiin ja emäksisun. Näillä molemmilla ryhmillä on aivan päinvastaiset ominaisuudet, ne yhdistyvät, jos, niiden juoksevia liuvoksia sekotetaan toisiinsa, vedessä liukenemattomiksi tai vaikeasti liukeneviksi suolamaisiksi yhdistyksiksi, jonkatakia niitä ei koskaan saa yhteensekotet-tuina käyttää puunvärjäykseen. Emäksiset väriaineet eroutuvat parkkihapon (tanninin) kautta juoksevasta liuvoksesta vaikeasti liukeneviksi, värillisiksi yhdistyksiksi. Juokseva hapoksinen väriaine pysyy taas parkkihappoa sekotettaessa aivan kirkkaana. Meillä on siis sopivasti natrium-asetaatilla lisätyssä tanniiniliuvoksessa pettämätön keino, millä voidaan emäksiset väriaineet erottaa hapoksisista.

Puun värjäämisessä kysymykseen tuleva n. k. esipetsaus, s. o. puun kasteleminen ennen värjäystä sellaisilla aineilla, jotka sitten väriaineiden kanssa yhdistyvät värillisiksi, liukenemattomiksi suolamaisiksi yhdistyksiksi, muodostuu erilaiseksi senmukaan aijotaanko hapoksisilla vaiko emäksisillä väriaineilla värittää. Hapoksisilla väritettäessä kastellaan puu sitä ennen lämmitetyillä heikoilla alkaliliuvoksilla, kuten yksiprosenttisella natriumkarbonaattiliuvoksella (soodalla), yksi pros. kaliumkarbonaattiliuvoksella (potaskalla), 2-pros. natronisaippualiuvoksella (valkosella ydinsaippualla, marseillersaippualla) tahi 4-pros. kali-saippualiuvoksella (valkosella kiillotussaippualla). Tämän kautta tulevat päälliset puun kerrokset hiukan lipeöidyiksi ja osittain niistä häviää niiden hartsipitoisuus, toisekseen tulee värillisten liukenemattomien suolojen syntyminen puun pinnalle edullisemmaksi. Vain mustaksi väritettäessä petsataan puu ensin 10-pros. natronilipeällä, pehmeissä, kirkkaissa puissa riittää jo pelkällä lämpösellä vedellä huuhteleminen.

Emäksisiä värejä käytettäessä "tanninoidaan" puu ensin s. o. sivellään sille 4-pros. kylmää tanniniliuvosta. Tämän kautta tulee puun pintasolut happoisiksi ja kun nyt tälle sivellään emäksisiä väriaineita muodostuu näistä, kuten on edellämainittu värillisiä, liukenemattomia, lakkamaisia suolayhdistyksiä, josta on seurauksena värikerrostuman suurempi pysyväisyys ja vastustuskyky. Esipetsauksen tapahduttua annetaan puun täydellisesti kuivua, jonka jälkeen vasta varsinaiseen värittämiseen ryhdytään.

Värien kestävyys valon vaikutuksen alaisena tulee puunvärjäyksessä monin verroin ankaramman koetuksen alaiseksi kuin esim. kankaissa. Tätä värien ominaisuutta voidaan tutkia kolmella eri tavalla. nimittäin:
1) Valottamalla kaarilampulla, joka lähettää ultraviolettivaloa, missä on runsaimmin kemiallisesti vaikuttavia, värejä syöpiä säteitä;
2) valottamalla suoranaisessa auringon valossa:
3) valottamalla epäsuorassa valossa.

Molemmilla ensinmainituilla tavoilla päästään nopeasti tulokseen, mutta eivät vastaa käytännön vaatimuksia sen takia, että puuesineet sentään harvoin tulevat suoranaisen auringon-valon vaikutuksen alaisiksi. Siispä vaatimukset värinkestävyydestä eivät tarvitse niin ankaria olla, etlä niiden tulisi kestää ollessaan pitemmän aikaa suorassa auringon paahteessa. Mutta taas epäsuorassa valossa ei puunväri saa laisinkaan muuttua. Valotuskokeet kolmannella tavalla vievät sangen pitkän ajan (1—2 vuotta).


Ruskeat petsit.

Haluttu ja paljon käytetty petsi on n. k. savusluspetsi — tuskeilla alkaaksemme — jolla voidaan uuteen tammeen saada vanhan tammen väri. Se himmeänruskea väri, mikä muodostuu kaikkiin tammi-esineihin useamman vuosikymmenen kuluessa, aiheutuu ilman pitkällisestä vaikutuksesta ja etenkin siinä olevan ammoniakin vaikutuksesta tammessa runsaasti löytyvään parkkihappoon. Siis puhtaasti kemiallinen prosessi ilman kemistin apua. Tämän jäljentäminen voidaan suorittaa seuraavalla hyvin yksinkertaisella ja halvalla tavalla: pannaan petsattavat, hyvin silitetyt tammi-esineet hyvästi suljettavaan huoneeseen vapaasti seisomaan, ja tämän lattialle ammoniakilla täytetty astia, suljetaan kaikki ovet ja akkunat mahdollisimman tiiviisti ja annetaan petsattavien tavaroiden olla tässä sitten rauhassa 24-48 tuntia, jolloin haluttu väri on saatu.

Hyvin yksinkertaisesti muodostuu koko menettelytapa, jos jossain uutisrakennuksessa olisi joku huone, herranhuone, ruokasali j. n. e. saatava tällaiseksi vanhan tammen väriseksi. Asetetaan yksinkertaisesti huoneen keskelle suuri astia ammoniakkia ja suljetaan aukot; 48 tunnin kuluttua on värjäys suoritettu.

Kun parkkihappomäärä vaihtelee suuresti eri tammilajeissa puun ijän ja kotipaikan mukaan ja kun petsauksen lujuus riippuu yksinomaan taas tuosta nappomäärästä, niin on ollut pakko keksiä keino, millä parkkihapottomiin puulajeihin sitä saadaan tarvittava määrä ja se keino on siinä, että puulle sivellään ennen ammoniakki-petsausta liuvosta, missä on 1 litraan vettä pantu 50 — 100 gr tanninia. Sama siveltäminen voidaan silloinkin tehdä, kun ammoniakilla petsatessa huomataan värin jääneen liian kirkkaaksi, tahi milloin halutaan oikein tumma (siis ikivanha) väri. Vedellään puulle silloin tanniniliuvosta ja petsataan "savustetaan" ammoniakilla edellä esitetyllä tavalla. Muustakin puulajista kuin tammesta olevat osat saadaan vanhanvärisiksi tuolla tannini-esipetsauksella. — Petsatulle tammipuulle hierotaan vahavoidetta rievulla ja 24 tunnin perästä harjataan tukevasti keskikarkealla harjalla, jolloin syntyy himmeähkö kiilto. — Ohimennen huomautettakoon, että tällaista vanhan tammen jäljittelyä ei voida aikaansaada käyttämällä ohennettua ammoniakkinestettä ja harjaa tai sientä, kuten petsauksessa tavallisesti.

Kun kylminä talvikuukausina ammoniakin haihtuminen on sangen pieni ja sentakia petsiprosessi veisi monin verroin pitemmän ajan, niin tehdään joko niin, että lämmitetään huone tai, milloin tämä ei ole mahdollista, pannaan ammoniakki-astiaan muutamia palasia poltettua, mutta ei vielä sammutettua kalkkia. Kalkki sammuu ammoniakissa olevasta vedestä, jolloin kehittyy koko suuri lämpömäärä, joka taas saa ammoniakin haihtumaan. Valon ja ilman vastustuskyky on tällä näin syntyvällä petsillä mainio.

Pähkinäpuuta muistuttava väri saadaan kassel-ruskeasta (Kasselerbraun) tahi rakeisesta pähkinäpetsistä. Nussbeize in Körnern Edellistä saadaan kaupoista ruskeana pulverina, ja se on multamaista ruskohiiltä, joka sisältää värjäävänä aineena potaskassa liukenevaa karmiinia. Liuvotetaan 50 gr potaskaa 1 litraan kiehuvaa vettä, pannaan tähän liuvokseen 50—100 gr kasselruskeata ja kiehutetaan kunnes väriaine on liuvennut, filtreerataan, jolloin se on valmis petsiksi käytettäväksi. Soveltuu kaikille puulajeille synnyttäen näille vaaleasta tummaan pähkinäruskean petsauksen, joka on sekä valoa että pesua kestävä.

Rakeinen pähkinäpetsi on paremmin vedessä liukeneva kuin edellä mainittu, sillä se liukenee jo puhtaassa kuumassa vedessä ilman potaskaa, on sangen valon kestävää, mutta huonompi pesua kestävä kuin kasselruskea. Mutta tämä ominaisuushan ei petseissä olekaan sentään aivan välttämätön, kun useimmat petsattavista esineistä lakataan vahataan tai jollain muulla tavoin vielä petsauksen jälkeen käsitellään.

Kaliumpermanganatilla (manganylihappoisella kalilla), jota kaupoista saadaan tummanvioletti-värisinä, vedessä helposti ja täydellisesti liukenevina kristalleina, on se ominaisuus, että se orgaanisten esineiden, siis myös puun, yhteyteen tullessa muuttuu ilmanhapen vaikutuksesta ruskeanväriseksi, vedessä liukenemattomaksi mangasuperoksidiksi, muodostaen tällöin puulle oikean ruskean värin. Tätä käytettäessä on menettelytapa seuraava: 1 litraan kuumaa (ei kiehuvaa) vettä liuvotetaan 30—50 gr kaliumpermanganaattia, liuvos filtreerataan paperisutimella ja vedellään tasasesti puulle, joka sitä ennen on kostealla sienellä tehtävä kosteaksi. Tässä on paras häyttää väriä pannessakin sientä, sillä pensselin harjaksiin vaikuttaa liuvos syövyttävästä. Viiden minuutin perästä kastellaan puu uudelleen tasasesti kostealla pensselillä, jonka jälkeen esine saa kuivaa. Alussa punavioletilta näyttävä väri muuttuu vähitellen ilmanhapen vaikutuksesta pähkinäruskeaksi. Väri kestää ilmaa ja valoa, mutta hapot vahingoittavat sitä. Tätä happojen vaikutusta voipi hyväkseen käyttää, jos esineen tahtoo erivärisestä, intarsioita-muistuttavasti koristaa. Liisteröidään ruskeaksi petsatulle puupinnalle paksuun paperiin leikattu orna-menttimalli dekstrinillä tai tärkkelysliisterillä ja sivellään leikattuihin kuvioihin dekstrinillä paksunnettua natriumsulfiitti-liuvosta, ja sitte kun ruskea väri näiltä kohdilta on kokonaan hävinnyt, pestään koko pinta ja irrotetaan paperimalli. Kuva esiintyy silloin valkosena ruskealla pohjalla.



Catechu-petsaus

Catechu on eräästä Itä-Intiassa kasvavasta akasia-lajista höyryttämällä saatava extrakti, joka sisältää väriämuodostavana osanaan catechinia ja catechiniparkkihappoa. Kaupassa sitä saadaan säännöttöminä kappaleina tai suurina möhkäleinä. Catechini ja catechiniparkki-happo antavat kromisuolojen kanssa yhdessä sangen oikean mahonkivärin ja  rautavihtrillin kanssa kauniin oliviruskean.

Catechulla petsattaessa menetellään seuraavasti: kiehutetaan 100 gr catechuta (mieluimmin käyttämällä emaljoitua tai lasittua astiaa) 1 litrassa  vettä, kunnes se on kokonansa liuvennut. Kiehuttaessa hämmennetään liuvosta ahkerasti puutikulla, etteivät siinä olevat hartsiaineet palaisi astianreunoihin. Keitos filtteerataan ohuen villakankaan läpi, ja kaadetaan loppusakan läpi vielä niin paljon kuumaa vettä, että koko liuvosta on melkein täysi litra. Ennen käyttämistä lämmitetään liuvosta uudelleen ja lisätään siihen 10 gr alunapulveria. Sitten vedellään tätä mahdollisimman kuumana pensselillä tasasesti hyvin silitetylle puulle sekä annetaan senjälkeen kuivaa. Petsattu puu on tällöin saanut vaaleankeltasen värin. Jos nyt näin petsatulle esineelle sivellään kuumana liuvosta, missä on 50 gr kromikalia 1 litrassa vettä, niin melkein silmänräpäyksessä muodostuu sille voimakas, miellyttäyä punasenruskea väri. Tällä näin saadulla ruskealla on paitsi, että se on valoa ja ilmaa kestävä, muitakin etuja, 1:0) se tunkeutuu koko syvälle puuhun; 2:0) tulos on kaikissa puulajeissa yhtä hyvä, riippumatta niiden parkkihappopitoisuudesta; 3:0) se on vettäkestävä.

Paitsi ruskeanpetsin aikaannissa on catechulla tärkeä käytäntö myöskin ruskeanolivi-petsiä valmistettaessa. Tällöin ohennetaan ruskeata varten keitetty edellä esittämämme catechu-liuvos 1 litralla vettä ja sivellään tätä kuumana puulle. Kuivattua sivellään näin pohjustetut esineet kylmällä liuvoksella, missä on 50 gr rautavihtrilliä 1 litrassa vettä. Hitaasti, noin 24 tunnissa muodostuu nyt himmeän ruskeanolivi väri, jolla on samat hyvät ominaisuudet kuin ylläesitetyllä ruskealla petsillä.

Muuan firma Barmenissa (A. Reischer) valmistaa kauppaan useita erilaatuisia catechineja. Ja ne ovat nuo erikoisella tavalla puhdistetut catechupreparaatit erinomaisia puunpetsaukseen, niin väittää omaan kokemukseensa nojautuen Zimmermann. Näillä on suoraan tuotettuun catechuun verratessa seuraavat edut 1) ovat kaksikertaa voimakkaampi-väriset; 2) liukenevat sangen nopeasti ja helposti kuumassa vedessä, jättämättä minkäänlaista sulamatonta, jonka kautta aikaa viepä ja kiusoittava filtreeraus on tarpeetonta.

Catechulla NS ja kromikalilla saatu ruskea petsi on hyvin tulinen. Catechulla 2 G ja rautavihtrillillä saadaan kaunista harmaanolivia, kun taas catechulla merkkiä NS ja rautavihtrillillä syntyy sinisenharmaa. Menettelytapa näitä petsatessa on aivan sama kuin mitä tavallisella catechullakin petsatessa, paitsi että värivahvuuden takia tarvitaan preparaattia ottaa vain puolet, siis 25 gr, kun catechuta tarvitaan 50 gr.

Kun ruskeita petsejä valmistettaessa tulee kysymykseen poikkeuksetta luonnolliset väriaineet ja muutamat kemikaliot, niin noiden muotiin tulleiden vihreiden, olivien, punasten, sinisten, violettien ja osaksi myös harmaiden petsien aikaansaamisessa tarvitaan melkein poikkeuksetta keinotekoisia väriaineita, jotka saadaan kivihiilitervasta ja joita kansan suussa kutsutaan aniliiniväreiksi, johtuen, tuo nimitys siitä että tämän suuren ryhmän ensimäiset värit valmistettiin tervan tisleeraus-tuloksesta: aniliinista. Näillä terva- eli aniliiniväreillä on yhä vieläkin huono maine valoakestämättöminä, muka vaikka värikemistien on jo monasti onnistunut saada värejä, jotka luonnonvärien rinnalla eivät ole yhtään huonompia valon- ja ilman-kestävyydessään; ensimäisten yritysten huonous tässä suhteessa pitää yhä edelleen nämät värit siinä samassa huonossa huudossa.

Esityksessämme sopivista, luotettavista väreistä kyseessä olevassa ryhmässä luotamme lähdekirjoitta-jäimme monivuotisiin kokemuksiin perustuviin vakuutuksiin, samalla kun sentään toivomme jokaisen ammattimiehen pyrkivän omiin kokeiluihinsa perustuen selvittämään itsellensä nämät asiat.


Vihreät petsit.

Huonoin kokemus valonkestäväisyydestä lienee ammattimiehillämme vihreistä petseistä eikä syyttä, sillä melkein kaikissa kaupoista-saatavissa vihreissä ja olivi-petseissä on pääosana kahta loistavasta värivahvuudestaan huomattavaa, mutta myöskin yhtä vähän valoa-sietävää aniliini-väriainetta, nim. briljantti-vihreetä. On onni, että nykypäivinä on sentään olemassa vihreitä ja olivi-petsejä, jotka ovat tyydyttävän valonkestäviä ja ne ovat petsejä, jotka sisältävät atsinivihreetä (saks. Azingrun). Tällä atsinivihreällä voidaan saada kaikki mahdolliset vihreät ja olivivihreät värit, jos sen kanssa sekotetaan valoa kestäviä väriaineita, kuten oranssia (merkkiä GG), tartratsinia ja nigrosinia (merkkiä W) sopivassa suhteessa. — Hyvin miedon olivipetsin, mutta erinomaisen valoakestävän, voi saada, jos puu pohjataan (grundeerataan) esim. kasselruskealla ja sitten sen kuivattua sivellään tartratsini- ja atsinivihree-liuvoksella.

Petsaus näillä ja kaikilla muillakin aniliiniväreillä on sangen yksinkertainen toimitus. Liuvotetaan 10—40 gr kutakin tarvittavaa aniliiniväriainetta erikseen 1 litraan kuumaa vettä, filtreerataan liuvos veran läpi ja kokeillaan, yhdistellen näin saatuja liuvoksia samalle puulajipalaselle, mille lopullinen petsaus aijotaan, kunnes haluttu värinyanssi on saatu. Kun oikea väriseos on löydetty, petsataan sillä värisekotuksella kappale, annetaan sen kuivaa, hangataan sitten hyvin hienolla santapaperilla keveästi, jonka jälkeen himmennetään (matteerataan), vahataan tai kiillotetaan.


Harmaat petsit.

Yleisimpiä huonekaluvärejä on harmaa. Näiden petsien käyttämisessä on huomattava varsinkin kaksi seikkaa:

1) Jos petsattava puu on parkkihappo-pitoista, jommoisia ovat tammi, mahonki ja pähkinäpuu niin harmaapetsaus on sangen yksinkertainen, koska näiden petsien aikaansaamiseksi tulee juuri tuo parkkihappo tarpeen. Tarvitsee se sivellä näille puulajeille, sitte kun ne ovat hyvin silitetyt, vain vedellä enempi tai vähempi miedonnettua rautavihtrilliä, jolloin vähitellen syntyy ilman hapen vaikutuksesta vaaleampi tai tummempi sinisenharmaa, joka sitten vahalla voidellessa, himmennettäessä muuttuu kauniiksi neutrali-harmaaksi.

2) Ellei puussa ole lainkaan tai hyvin vähän parkkiainetta, niinkuin on esim. laita kuusen, vaahteran, lepän ja koivun y. m., niin voidaan näihin keinotekoisesti hankkia sitä sivelemällä niille ensin liuvosta, missä on 25—100 gr tanninia 1 litrassa vettä, jonka jälkeen kappalten täydellisesti kuivattua toimitetajn niille harmaa väritys aivan samalla tavalla kuin edellä esitettiin rautavihtrilliä käyttämällä.

Näin syntyvä väri on hyvin valon ja veden vaikutusta kestävä.

Myöskin tervaväri-aineilla voidaan saada tyydyttäviä harmaita värejä, jolloin parhain väri-aine on vedessä liukeneva nigrosini. Sillä saadaan sinisenharmaa väritys, jota voidaan muuttaa vaaleammaksi tai tummemmaksi käyttämällä oranssia (merkki GG), oikeata keltasta (saks. Echtgelb) tai atsinivihreetä.

Harmaita petsejä käytettäessä on sangen tärkeätä, että himmennykseen ja lakkaukseen käytettävät lakat ovat mahdollisimman kirkkaita ja värittömiä, koska muuten alkuperäinen väri muuttuu aivan arveluttavasta.


Punaset petsit

Aikasemmin punapetsissä kysymykseen tulleita luonnollisia väriaineita, kuten punapuuta, sandelipuuta ja cochenilla tuskin enää käytetään, kun niillä saatavat petsit eivät ole enemmän "ehtaa" kuin yksinkertaisia menettelytapoja vaativat tervaväritkään. Lukuisista punasista tervaväreistä on parhaimpia croteini-scharlakani  värivoimansa ja loistavan sekä verrattain pitävän värisävynsä takia. Kun se useimpaan tarkotukseen on liian loistava, miedonnetaan sitä atsinivihreällä, tahi kombineeerataan se n. k. bordeaux-petsausta varten migrosinin kanssa vedessä liukenevaksi, jolloin voidaan saada kaikkia mahdollisia punasen eri värisävyjä.


Siniset petsit

Huononlaisia valoa kestämään ovat siniset ja violetit petsit, jos ei tässä suhteessa ryhdy tarpeellisiin varokeinoihin. Vaan jos petsattuaan aikomallaan tervavärillä, sivelee esineille ennen himmennystä tai kiillotusta tannini-liuvosta, niin silloin nämätkin petsit saadaan tyydyttäviksi tässä suhteessa. Näillä sinisillä ja violeteilla puu-petseillä on se ominaisuus, että ne muodostavat tanninin tai muiden parkkiaineiden kanssa värilak koja puusyihin, jotka ovat suuresti auringonvaloa-sietäviä.

Tärkeimmät väriaineet sini- ja violettipetsauksiin ovat metyli-sininen, oikea violetti (saks. Echttviolet) ja naftali-sininen. Näistä väreistä saadaan sekottelemalla halutut siniset ja punasiniset värit.


Keltaset petsit

Keltasiksi ja oranssipetseiksi käytetään nykyään yksinomaan tervavärejä, ja mainioita näiksi ovat flavigeni, tartratsini ja oranssi (merkkiä GG), ollen erinomaisen valovahvoja.

Viime aikoina on puupetseiksi ruvettu käyttämään n. k. vahapetsejä, joita saadaan liuvottamalla rasvassa liukenevia aniliin-väriaineita tärpätissä. Niillä on edellä esitettyjen vesipetsien rinnalla se etu, että petsatessa puu ei tule karkeaksi ja siis petsauksen jälkisilitys tulee tarpeettomaksi. Mutta se suuri vikapuoli niillä on, että ne ovat huonoja kestämään valon ja ilman vaikutuksia, jonka takia niitä ei uskalla erikoisemmin suositella.

Luvallista on vetää vesipetsillä pohjatulle puulle jälkeenpäin värillistä spriilakkaa tai jollakin rasvavärillä väritettyä vahavoiuetta, jos tällä tavalla tahdotaan antaa toinen nyanssi.

Ylläolevassa luulemme esittäneemme tyydyttävän tarkkaan nykyaikaisessa petsauksessa kysymykseen tulevat tärkeimmät asiat. Suoranaisia reseptejä emme ole katsoneet olevan syytä tässä ruveta esittämään, mutta voimme tässä suhteessa viitata lukuisaan tämän laatuiseen kirjallisuuteen (saksalaiseen pääasiassa), josta olemme muutamia luetelleet tämän esityksemme jatkeeksi.

Puun petsaus ei ole mikään ihmeellinen konsti, päinvastoinpa se on hyvinkin yksinkertainen ja helposti opittava. Mutta sen oikea harjoittaminen vaatii sentään joitakin tietoja eri puulajien suhteesta eri petseihin, samoinkuin turhan työn ja odottamattomien tulosten välttämiseksi olisi opittava tuntemaan käytettävien kemiallisten aineiden ja värien ominaisuudet. Tämän seikan tärkeyden oivaltaen on useissa Saksan käsi- ja taidetyökouluissa otettu niiden puu-veisto-osastojen vakinaiseksi oppiaineeksi näitä seikkoja koskevat asiat.

Lopuksi emme saata olla huomauttamatta, että onnistuneen petsauksen aikaansaannissa on käytetyn puun laadulla sangen tärkeä osa, sillä on melkein mahdoton esim. oksaselle tai sälöilevälle puulle saada hyvää petsausta, muita vikoja mainitsematta. Siis hyvä puu on valittava petsattaviin esineisiin tämän takia, kuin senkin takia, että petsi ei vikoja peitä, vaan päinvastoin vielä niitä selventää.


Kihtaavat petsit

Edellä olevan lisäksi mainittakoon sananen eräänlaisesta aivan uudesta värimuodosta puupetsauksen alalla, tarkoitamme kihlaavia petsejä jommoisia mainittu Zimmermann, on onnistunut saamaan yhdistämällä keltasia ja violettivärejä. (Kihtaavalla värillä tarkotetaan sellaista, joka näyttää erilaiselta sen mukaan miltä suunnalta sitä tarkastetaan). Kihtaus on voimakkaampi, jos värisekotuksessa on kumpaakin mainittua väriä kutakuinkin sama määrä. Samoin on vaikutus sen voimakkaampi, minkä kiiltävämpi ja sileämpi puun pinta on. Emme tässä rupea asiasta pitempiin selittelyihin, (ken niitä haluaa hän suvaitkoon tutkia kirjoitusta: Changierende Farben auf Holz, Zimmermann- Innen-Dekoration 1906, maaliskuun vihko), vaan esitämme sitä koskevat suoranaiset värireseptit:

* Alkuliuvokset valmistetaan sekottamalla 50 gr. väriainetta 1 litraan kiehuvan-kuumaa, kalkitonta vettä ja filreeraamalla se puuvillalapun lävitse.N:o 1.
250 sm³ tartratsini-alkuliuvosta*' ja
750 " atsini-alkuliuvosta sekotetaan keskenään
siis
1000 " = 1 litr. petsiliuvosta, suorast. käyttökelpoista.

N:o 2.
250 sm³  tartratsini- a. l. ja
250 " atsini-a. l. sekotetaan sekä ohennetaan
500 ":lla kuumaa vettä
1000 " = 1 litr. petsiliuvosta, suorast. käyttökelpoista.

N:o 3.
350 sm³  tartratsini-a. l. ja
150 „ atsini-a. l. sekotetaan sekä ohennetaan
500 ":lla kuumaa vettä
siis 1000 " = 1 litr. petsiä, suor. käyttökelp.

N:o 4.
80 sm³  tartratsini-a. l.. ja
120 " atsini- a. l. sekoitetaan sekä ohennetaan
800 ":lla kuumaa vettä
1000 " = 1 litr. petsiliuvosta, suor. käyttökelpoista.

N:o 5.
120 sm³ tartratsini-a. l.. ja
80 " atsinivioletti- a. l. sekotetaan sekä ohenn.
800 ":lla kuumaa vettä
1000 " = 1 litr.  j. n. e.

N:o 6.
160 sm³  tartratsini-a. l.
40 " atsinivioletti-a. l. sekot, sekä ohenn.
800 ":lla kuumaa vettä
1000 " = 1 litr.  j. n. e.

N:o 7.
250 sm³ tartratsini-a. l.
225 " atsinivioletti-a. l. ja
25 " atsinisini-a. 1. sekot. sekä ohenn.
500 ":lla kuumaa vettä
1000 " = 1 litr.  j. n. e.

N:o 8.
300 sm³  tartratsini-a. l.
600 " atsinivioletti- a. 1.
100 " atsinisini-a. l. sekot.
1000 " = 1 litr.  j. n. e.

N:o 9.
400 sm³  tartratsini-a. l.
400 " atsinivioletti- a. 1.
200 " atsinisini-a. l. sekot.
1000 " = 1 litr.  j. n. e.

N:o 10.
100 sm³ tartratsini-a. 1.
300 " atsinivioletti-a. 1.
100 " atsinisini-a. 1. sekot. sekä ohenn.
500 ":lla kuumaa vettä
1000 " = 1 litr. petsiliuvosta, suor. käyttökelpoista.

Kaikki ne liuvokset, missä on atsinisinistä käytetty, ovat vedettävät puulle sientä käyttämällä mahdollisimman kuumina. Kiillottamiseen ja himmentämiseen on käytettävä värittömiä pulituureja ja lakkoja.