Mitenkä pärekatot voipi saada kestävämmiksi?

Suomen maanviljelyslehti 6 / 1894

(Osaksi Hbl:n mukaan.)

Vaikka kattopäreillä kieltämättä on monta suurta ansioa kattamisaineena, esimerkiksi se, että ne ovat keveitä sekä helppohintaisia, on niillä sen ohessa kuitenkin sangen arveluttava vika. Ne kestävät kovin vähän aikaa. Muutaman vuoden kuluttua haurastuvat ne niin, että myrsky repii ne rikki ja kattoon syntyy ennen pitkää reikiä. Tätä epäkohtaa on koetettu parantaa useammalla eri tavalla, niinkuin kastelemalla päreitä rautavihtrilliliuvoksessa tahi punamultasekoituksessa. Voitelemalla pärekattoja kivihiilitervalla on niiden kestäväisyyttä myös koetettu lisätä. Mutta tämä viimeksimainittu keino tulee kuitenkin valitettavasti kovin kalliiksi ja enentää vielä päällepäätteeksi tulenvaaraa. Päreiden kasteleminen rautavihtrilliliuvoksessa taas vaikuttaa niihin aivan päinvastaisesti kuin mitä sillä on tarkoitettu, s. o. se vähentää päreiden kestäväisyyttä. Tämän on kokemus ainakin meidän maassamme osottanut, ja yhtäläinen näkyy asianlaita olevan naapurimaissammekin päättäen seuraavasta kirjoituksesta, jonka otamme tähän eräästä tanskalaisesta aikakauskirjasta. Kirjoitus koskee tosin niinkutsuttuja kattopaanuja, mutta mitä niistä sanotaan, soveltuu hyvin meidän tavallisiin kattopäreisiinkin. Se sisältää tosin monelle varmaankin ennestään hyvin tunnetuita asioita, mutta eihän hyvää neuvoa voi liian usein toistaa. "Paanujen" sijasta puhumme tässä vaan päreistä.

"Pärekatot ovat, sitä ei kukaan voi kieltää, hyviä ja helppohintaisia kattoja maalaisrakennuksille. Ne ovat keveitä ja säästävät sen johdosta paljon rakennusaineita. Ja edelleen ovat ne, jos ne vaan huolellisesti tehdään ja alusta pitäin oikealla tavalla hoidetaan, sekä tiviitä että kestäviä.

Jos katto täydellisesti on vastaava tarkoitustaan, pitää päreiden olla 40-47 sentimetrin pituisia, ja ne ovat pantavat kattoon niin, että ainoastaan 8 tahi korkeintaan 10 sentimetriä pistää esiin toisten alta. Mitä tuulisempi paikka on ja mitä rajummat ilmat siinä  tavallisesti vallitsevat, sitä tiviimpään ovat päreet pantavat.

Mutta milloinkaan ei saa käyttää muunlaisia kuin kuparivihtrilliliuvoksessa kasteltuja päreitä. Vähintään 20-30 minuuttia pitää jokaista pärekimppua pidettämän ainakin 3/4:lta päreiden pituutta kiehuvassa vihtrilliliuvoksessa. Astian alla, jossa liuvosta kiehutetaan, pitää oleman hyvä valkea, niin että liuvos herkeämättä kiehuu pärekimppujen ollessa upotettuina siihen. Huono valkea ja puolittainen kiehuminen eivät riitä.

Tällä tavoin kuparivihtrillissä kiehutetut päreet tulevat väriltänsä keltaisiksi tahi keltaisen harmaiksi, ja tämä väri pysyy niissä kuinka kauvan hyvänsä. Sen lisaksi tulee vielä, että katto tulee tulenkestäväksi, sillä kuparivihtrilli vaikuttaa että tuli ei syty päreisiin. Tästä seikasta voipi jokainen tulla helposti vakuutetuksi koettamalla sytyttää palamaan jotakuta tässä aineessa karaistua pärettä. Olemme nähneet 20-30 vuoden vanhoja kattoja, jotka vielä ovat täysin kestäviä ja hyvässä kunnossa. Ainoa huomattava muutos, mikä niissä on tapahtunut, on että niiden väri nykyään on harmaampi ja vähemmin keltainen kuin kattojen uusina ollessa.

Voipi olla vakuutettu, että kaikkialla, missä pärekattoihin ollaan tyytymättömiä, ei ole niitä tehtäessä kyllin tarkasti noudatettu ylläolevia sääntöjä.

Niinpä tapahtuu usein, että päreiden karkaisu-aineeksi käytetään, jotta kustannukset tulisivat vähän huokeammiksi, rautavihtrilliä kuparivihtrillin asemesta siinä luulossa, että toinen voipi olla yhtä hyvää kuin toinenkin. Mutta rautavihtrilli turmelee päreet kokonansa. Se värjää ne mustiksi sekä haurastuttaa ja ikäänkuin polttaa ne, ja ne kouristuvat sekä murtuvat sitten pian kappaleiksi
tuulessa, sitä pikemmin, mitä pitemmältä päreiden päät pistävät esiin toisten alta.

Näiden rivien kirjoittaja on itse tehnyt sangen perinpohjaisia kokeita pärekattojen kestävyyden selville saamiseksi: 20 vuotta sitten tehtiin eräs pärekatto; toinen puoli sitä tehtiin kuparivihtrillissä ja toinen puoli rautavihtrillissä keitetyistä päreistä. Jo viidentenä vuonna
rupesivat jälkimmäisen katonpuoliskon päreet säröilemään ja murtumaan rikki tuulessa, ja olivat niin hauraita, että hyvinkin vähäinen paino voi murtaa ne puhki. Kuparivihtrilliliuvoksessa kiehutetut päreet sitävastoin ovat yhä vielä yhtä lujia ja kovia kuin ne olivat kattoa tehtäessä eikä niiden alkuperäinen värikään edes ole muuttunut.

Missä pärekatot on huomattu tulenvaarallisiksi, siellä on siihen ollut syynä se, että päreitä on joko keitetty liian vähän aikaa taikka että niitä on keitetty rautavihtrilliliuvoksessa. Ainoastaan riittävä kiehuttaminen kyllin väkevässä kuparivihtrilliliuvoksessa on varma suojeluskeino kaikkea vaaraa vastaan, sekä tulenvaaraa että mätää ja kaikkea muuta mikä kattoa voipi vahingoittaa."

***

Yhteydessä tämän kanssa oli aikomuksemme vielä puhua parista pärekattojen suojelus-aineesta, jotka viime aikoina ovat ilmestyneet kauppaan pärekattovernissan ja pärekattoöljyn nimellä, ja joiden sanotaan lisäävän pärekattojen kestäväisyyttä sekä suojelevan niitä tulenvaaraakin vastaan, mutta kun meille, ymmärtääksemme täysin asiantuntevilta tahoilta, on annettu niistä keskenänsä aivan vastakkaisia arvosteluita, niin emme ainakaan tällä kertaa ota niistä mitään lausuaksemme.