W. Mainoff: Mordvankansan Häätapoja [kappaleita]

Suomi 16 / 1883

[---]

* Huomattava on, ettei punaista väriä sovi ollenkaan pitää venäläisten varsinaisena lempivärinä;se on Mordvalaisten lempi-, vaikkei
juhlaväri.Erittäin hauska on Lepehinin kertomakosiotapa. Siinä on selvästi paljo venäläistä, vaan samalla myöskin muutamia puhtaasti kansallisia mordvalaisia kohtia. Hääpäivänä, sanoo Lepehin, puetaan morsian punaiseen kumatschi-pukuun, punaiseen paitaan ja punaisiin saappaisiin*; kummankin käden kaikkiin sormiin pannaan monivärisillä kivillä varustetut sormukset, joista riippuu pieniä ketjuja; näihin ketjuihin kiinnitetään, toisiin hopeisia, toisiin vaskisia kopeekoita ja ¼ kopeekoita, pää peitetään punaisella hunnulla,niin ettei kasvoja näe; hänen eteensä asetetaan penkki, johon asetetaan pyöreä leipä, ämpäri olutta ja astia suoloja; hänen viereensä istuu vanhempi talonpoika pitäen jumalankuvaa, ja tämän edessä pieni kynttilää pitävä poika. Siihen sitten tulevat hänen sukulaisensa ja pistävät päänsä hänen huntunsa alle; jokaista morsiamen tulee itkeä eri tavalla, muistellen hänen, morsiamelle muka osoittamia hyviä töitä, ja lausua mielipahansa siitä, ettei kauemmin saata nauttia heidän hyväntahtoisuuttaan. Itkujen kestäessä peluri soittaa gudok'illa (kolmikielisellä soittimella), vaan läsnäolevat tanssaavat ja laulavat aina väliin loppusäkeinä: voi, voi!  Tämän jälkeenkaikille tarjotaan useamman kerran mettä ja olutta, niin että silmät tulevat harmaiksi.  Sulhasen puolelta ei kukaan ole läsnä itkijäisissä, paitsi isä ja vanhin veli, kaase ja kaksi juohdemiestä. Kaasen ja toisen juohdemiehen täytyy kaiken aikaa tanssata ja lakkaamatta kestittää vieraita, vaan toisen juohdemiehen pitää seisoa äänetönnä morsiamen edessä, ja pitäen kädessä paljasta miekkaa, huiskia aika ajoin sillä pään päällitse ja lyödä sillä kattoon tahi jakohirteen (maatitsaan). Uunin luona olevalle  pöydälle asetetaan morsiamen vuode ja kaikki myötäjäiset. Kun morsian on saanut itkeneeksi kaikki sukulaisensa, "sapeli-juohdemies" lähtee tuvasta, häntä seuraa morsiamen isä tahi läheisin sukulainen, jumalankuva kädessä, ja heidän jäljessänsä kulkee äiti tahi isoäiti, kynttilä kädessä. Kaksi seuralaista ottaa morsianta vyötäisistä, vaan kolmas (pääjuohdemies) jaloista, ja vievät hänet ulos pihalle. Sillävälin morsian, ikäänkuin osoitteeksi, että hän vastenmielisesti eroaa kodostaan, käy kiinni jakohirteen ja pitää siitä kaikin voimin kiinni; isä, äiti ja sukulaiset koettavat irroittaa hänen käsiänsä ja  auttavat kantajia; itse ovessa hän uudestaan käypi kiinni pihtipieleen ja siinä tulee sama taistelu. Kun morsian viedään pihalle, niin sapeli-juohdemies käskee kaikkia seisomaan riviin, ettei kukaan tulisi morsianta vastaan; sillä kohtaamista pidetään huonona enteenä. Sillä välin suljetaan tuvan ovet, eikä ketään päästetä tuvasta ulos, ennenkuin morsian on asetettu rekeen tai rattaille, ja peitetty helttureunaisella valkealla vaatteella. Morsiamen edellä ajaa sulhasen isä tai veli, sitten seuraa morsian, kaase ja juohdemies, kaikki yksillä rattailla, morsianta seuraa hänen ystävänsä ja nuoteensa, jotka saattavat hänet puoliväliin. Morsian tuodaan viimein kirkkoon, jossa sulhanen häntä jo odottaa. Vihkimisen jälkeen sulhanen ajaa ensimmäisenä, morsian sitten, ja tämän jälkeen saattoväki. Kun hääjoukko on saapunut kotiin, ottaa sulhanen morsiamen vastaan ja viepi tupaan; vaan ennenkuin he astuvat sisään, asettavat molemmat toisen jalkansa ulko-oven kynnykselle, jossa asetetaan, ensin sulhasen jalalle, kuuma pannu humaloineen; hänen tulee heittää tämä pannu jalaltaan niin kauaksi kuin mahdollista. Sitten asetetaan sama pannu morsiamen jalalle, ja hän uudistaa saman tempun; samalla tietävät ihmiset tarkastavat kuinka kauaksi morsian heitti pannun, ja josmatka on pitkä, niin arvellaan morsiamesta tulevan riitaisen ja itsepäisen vaimon. Tämän toimen jälkeen kaikki tulevat tupaan, istuvat pöytään ja kemut alkavat. Näissä kemuissa ei ole ketään morsiamen sukulaisista läsnä, ja nuorikko pukeutuu neidon pukuun, palmikoitsee hiuksensa ja sitoo ne palmikkonauhalla. Morsiamen isä ja äiti ja muut sukulaiset eivät saa nähdä tytärtänsä, eikä vävyänsä, ennenkuin tytär lähettää heitä hakemaan, ja se tapahtuu välistä vasta puolen vuoden ja vuodenkin kuluttua. Tähän on se syynä, että niinkauan kuin nuorikko ei näe omaisiansa, hän saattaa käyttää neidon pukua, koristeita y. m., vaan nähtyään omaisensa täytyy hänen pukeutua vaimon pukuun.

[---]


*[Viitetietoja ei ole]-Eräs tuntematon tekijä kertoo, että Temmkovskin Moksalaiset* myöskin peittävät morsianta punaisella päähuivilla, etteivät pahat ihmiset häntä pilaisi, ja ettei paha henki sekaantuisi häihin.

[---]

Myrkyllistä tapettia.

Suomen Wirallinen Lehti 90, 30.7.1878

Että meidän maassa tu'wailee mattoja, akkunan peittoja, kankaita, tapettia, konfeltia, leikkikaluja y. m., jotka arseniikkisekaisilla »värillä saattawat monenlaisia tautia, se lienee kokemuksista muissa maissa tiettynä, waikka se asia harwoin yleisölle selwille tulee. Tarkoituksessa huomauttaa yleisöä tästä, ei suinkaan wähäpätöisestä asiasta, pidämme tarpeellisena seuraawan  tapauksen mainitsemisen:

Yhdessä Turussa asumassa perheessä tuliwat nuorimmat lapset kipeäksi ja kuihtui wähitellen, eikä saatu alussa tietoa taudiu alkusyystä. Wiimein hoksasi perheen isä kahdessa asuinhuoneessa olewat tapetit, joita asian tuntema henkilö tarkasteli. Yhdessä huoneessa näkyi tapetit olleen "arseniikkisiä" ja toisessa huoneessa huomattiin niissä "arseniikin jätteitä". Olisi luullut talon omistajan ottawan toimekseen niitten waarallisten seinäpeittojen pojes repimisen; waan niin ei kumminkaan käynyt. Talon omistaja koetti poistaa itseltänsä sen welwollisuuden tässä asiassa sillä selwityksellä, ettei wälikirjan mukaan ollut määrätty hänelle hyyry-aikana korjailla asuinhuoneita.  Lapsensa terweydestä harmistuneena ei hyyryläinen woinut muuta tehdä kun ilmoittaa asia poliisikamarissa. Ilmiannosta pani poliisikamari  nykyään pakoksi isännälle että wiidenkymmenen markan sakon uhalla hänen piti seuraawana päiwänä häwittää semmoiset tapetit  kysymyksessä olewista huoneista ja seuraawan wiikon kuluessa laittaa asunto kuntoon.

(S. T.)

Rakennusteollisuusnäyttely Lontoossa.

Rakennustaito 13 / 1909

Usea Lontoon oloihin tarkemmin perehtymätön, kuullessaan puhuttavan tämän maailman kaupungin suuresta taloudellisesta merkityksestä, ajattelee, että täällä löytyisi oppimista ainoastaan liikemiehelle. Toiseen käsitykseen tulee kuitenkin henkilö, joka pitemmän aikaa on viettänyt täällä ja kiinnittänyt huomionsa myöskin muihin seikkoihin. Onhan hyvin luonnollistakin, että kaupungissa, jonka asukasluku nousee yhtä suureksi kuin kaksi kertaa koko Suomenmaan, tulevat myöskin useimmat eri ammatit paremmin kuin muualla edustetuiksi. Että rakennusteollisuudelle on täkäläisissä oloissa annettu tavattoman suuri arvo todistaa jo sekin  aeikka, kun täällä löytyy parikymmentä tätä teollisuutta käsittelevää ammattilehteä joista kukin ilmestyy vähintään kerran viikossa ja joilla jokaisella on laaja lukiakunta.

Paraiten huomioon otetut ammatit ovat jo aikaisin ruvenneet järjestämään tänne säännöllisesti pidettäviä ammattinäyttelyjä, joista ei ainoastaan ammattimiehet, mutta myöskin kaikki muut asian harrastajat ovat hyvässä tilaisuudessa paremmin ja helpommin, kuin noista vuosittain täällä pidettävistä suurista yleisnäyttelyistä, löytämään kaiken sen mitä haluavat, sekä samalla myöskin tutustumaan niihin uutuuksiin joita heidän ammattitovereillaan on maailmalle tarjottavaksi. Tämmöisten ammattinäyttelyjen joukossa ovat rakennusteollisuusnäyttelyt tulleet nykyisin erittäin huomioon otetuiksi ei ainoastaan englantilaisilta, vaan myös ulkomaalaisilta ammattimiehiltä.

Rakennusteollisuusnäyttelyjä pidettiin täällä alkujaan joka vuosi ja ne eivät siihen aikaan olleet niin hyvin, kuin odottaa sopii, omistetut yksinomaan rakennus-aine näytteille, vaan oli niihin tuotu kaikenlaisia muita näytteitä jopa huvittelu laitoksiakin, mutta niin pian kuin Mr H. Greville Montegomery noin 14 vuotta sitte sai niiden johdon käsiinsä, niin hän järjesti heti siten että niitä pidetään joka toinen vuosi ja että niihin otetaan näytteille yksinomaan rakennustavaroita. Hänen ansiokseen on myöskin luettava se seikka, että nämä näyttelyt ovat jo avatessa paremmin valmiit, kuin muut täkäläiset näyttelyt ja että niihin on saapunut siksi paljon näytteitä, jotta "Agricultural Hall" niminen näyttely-rakennus, jossa niitä tätä ennen oli pidetty, tuli liian pieneksi ja onpa arveltu, että tilavampi "Olympia"-rakennuskin, jossa tämänvuotinen näyttely kesti kahden viikon ajan, tulisi ensi kerralla olemaan liian pieni. Arkkitehdit myöntävät, että heillä oli tässä näyttelyssä paljon enemmin opittavaa kuin mitä he vuosien kuluessa voivat ammattilehdistä oppia ja useitten  asiantuntevain oli kuultu sanovan, että "Olympia" sisälsi kaiken sen mitä aikaansa seuraavat rakennusmestarit tietävät ja mitä vaativa yleisö haluaa, jota todistaa jo sekin seikka, että tänä lyhyenä näyttelyaikana nähtiin täällä näyttelyvieraita alinomaa  tungokseen asti, joille näytteliät tekivät selvää kukin omain näyttelyesineittensä kelvollisuudesta.

Ei vähempää kuin 350 eri näyttely-jalustaa, oli täällä edustamassa kaikkia rakennusteollisuuden eri haaroja ja pikkurakennuksillekin yksityisperheitä varten oli täällä suurkaupungin keskessä annettu erityinen huomio. Eipä sentähden syyttä sanotakaan, että talon  rakentajalle ei löydy parempaa tilaisuutta mielensä mukaisten uunien, paperien y. m. rakennustarpeitten valitsemiseen, kuin että hakee niitä tämmöisestä näyttelystä. Tosin saattaa täällä käynti vaatimukset usein suuremmiksi, kuin mitä ne alkujaan ovat olleet, mutta ei siltä ole sanottu, että rakennus tulisi sen kautta kalliimmaksi, syystä kun usein sattuu niin, että uudemmat keksinnöt tekevät myöskin helpommat hinnat mahdollisiksi, samalla kun ne tuovat enemmän mukavuuksia mukanaan.

Koska täkäläiset rakennusaineet ja rakennustavat, monessa suhteessa eroavat suomalaisista, niin lienee sentähden Rakennustaidon lukioille huvittavaa, sekä samalla myöskin opettavaa, tarkempi selonteko tästä näyttelystä:

Marmori ja kiviteollisuutta edustaa noin 15 eri näytteille tuojaa ja niiden joukossa tavataan näytteitä vanhasta italialaisesta "Seagliola Marble"-nimisestä rakennuskivestä, jota alettiin louhia jo 16-vuosisadan alussa. "Monks Park'in" kivilouhimosta on näytteille  tuotu 80 jalan syvyydestä louhittuja rakennuskiviä. Niiden ohella nähdään esitys siitä miten kivet louhitaan 20 à 25 jalkaa syvistä tunneleista leikkaamalla suorastaan kalliosta. Tämmöisestä kivestä on rakennettu monet suuret yleiset laitokset Lontoossa, niinkuin "Victoria & Albert museum" y. m. Englantilaisten kivien joukossa voittaa "Red wilderness Stone" viehättävällä punertavalla värillään kaikki muut samanlaatuiset markkinoilla löytyvät kivet. "Tarlithic" on pääasiallisesti katujen laskuun käytettävä kivilaji, jota louhitaan eräästä Edinburghin lähellä sijaitsevasta kivilouhimosta, noin 150 tonnia päivässä. "Carnish granite" on eräs toinen laji, jota käytetään rantakatujen seinien vuoraukseksi (embankment walls) sekä myöskin muihin rakennustarpeisiin.

Ei luulisi, että nykyaika on keksinnöissä päässyt niin pitkälle, jotta todellista rakennuskiveä voidaan keinotekoisesti valmistaa. "The British Stone & Marble Co, Ltd", on kuitenkin tänne rakentanut jalustan, jolla tavataan keinotekoisesti valmistettuja kiviä, jotka eivät näöltään missään suhteessa eroa luonnollisesta kivestä. "Empire  stone" on eräs toinen laji, keinotekoisesti valmistettu, mutta yhtä kestävä rakennuksissa kuin luonnollinen graniitti. Tämmöiset keinotekoiset valmistukset, kun niiden jo nykyjään sanotaan useissa paikoin voivan hinnassa kilpailla englantilaisen luonnollisen kiven kanssa, tulevat epäilemättä ennen pitkää hyvin paljon käytäntöön.

Katukivityksen sijalle on Lontoossa viime aikoina yhä enemmän ruvennut pyrkimään puu, (wood paving). Alkujaan käytettiin sitä varten pääasiallisesti kovia puulajeja; mutta viime aikoina on pohjoismainen honka ruvennut voittamaan yhä enemmän alaa. Tämmöisen kadun päällystykseen käytetään 4 à 5 tuumaa pitkiä tervalla kyllästettyjä lankun pätkiä joita täällä tavataan useita eri lajeja, jotka luokitetaan tavallisesti sen tervamäärän mukaan mikä niihin on imetetty.

Korkkiasfalttia käytetään nykyisin myöskin hyvin paljon katujen päällystyksiin sekä myöskin varasto ja muitten liikehuoneitten permannoiksi. Täällä tavataan näytteitä kolmesta eri lajista, nimittäin: "Corkite N:o 1.", "Corkite N:o 2." ja "Corketa". Eräs toinen asfalttiliike on näytteille tuonut Ranskasta, Saksasta ja Sisiliasta tuotua asfalttia, jota käytetään pääasiallisesti rautatiepihojen y. m. suurliikkeisten paikkojen päällystykseksi.

Englantilaisille muuritiilille on omistettu yli 40 jalustaa. "H. B. C." nimiset ovat suuruudeltaan 9x4 3/8x2" ja niitä valmistetaan kolmea eri väriä, tummanpunainen, keskiväri ja vaaleahko, joista viimemainittua suositaan erityisesti kirkkojen sisustuksiin. Berkshiren tiilitehdas on rakentanut oven ympärystän siten saattaakseen tunnetuksi "T. L. B." (rubber bricks), nimisten tiiliensä viehättävän värin ja niiden soveliaisuuden mallimuurauksiin ja holveihin. Sama tehdas valmistaa myöskin erittäin koviksi poltettuja käsin tehtyjä 2 ja 2 5/8 tuuman paksuisia tiilejä vanhojen rakennusten korjausta varten. "Bricks" nimisen Englantilaisen muuritiilen valmistajat, ovat täällä näytteille tuoneet 2 tiilenlyöntikörietta jotka työskentelevät ihmeteltävällä nopeudella, valmistaen kaikenlaatuisia tiilejä, (kuva N:o 2). [KUVAT PUUTTUVAT] Näitten koneitten vierellä nähdään tämmöisistä tiileistä valmistettu pieni sievä maalaiskota.

Kiillotettuja seinätiilejä (kaakeleja) edustaa täällä 9 eri jalustaa. "Venturene" tavataan valkoisena, hyvin kiilloitetulla pinnalla, sekä myöskin värillisenä ja kuvitetuilla pinnoilla kaikkia eri suuruuksia. "Eburite" on lasimaisella pinnalla varustetun seinäkaakelin nimi, jota suositetaan erittäin kylpyhuoneitten sisustuksiin. "Moderna" on nimenä uudella patentin saaneella kaakelilla, joka eroaa täällä tavallisesti käytännössä olevista siinä suhteessa, että sen kiiltopinta on ¼ tuuman paksuinen ja sentähden paljon kestävämpi. "The Newellite Glass Tile" on varustettu puhtaalla kirkkaalla, läpitunkemattomalla pinnalla ja se soveltuu yhtähyvin sisäkuin
ulkopuolistenkin seinäin vuorauksiin. Arkkitehdit suosittavat tämmöisiä kaakeleja erityisesti sairashuone-rakennuksiin.

Kattotiileistä tavataan "Gelebrated reading tiles" niinhyvin koneella kuin käsinkin valmistettuja punaisina, vihreinä y. m. värisinä (kuva N:o 3). [KUVAT PUUTTUVAT] Sama tehdas valmistaa myöskin uunin piippuja ja kaikenlaisia tiilikaton koristeita. "Paragon" on uudenlaisen kattotiilen nimi, jonka vakuutetaan tekevän vuotamisen mahdottomaksi. Asfalttikatot eivät ole Englannissa erittäin paljon käytännössä, mutta täällä tavataan kuitenkin puolikymmentä jalustaa, jotka todistavat, että täkäläinen rakennusteollisuus ei tässäkään suhteessa ole jäänyt muista maista jälelle.

Uunien joukossa ansaitsee erityistä huomiota kivihiilillä lämmitettävä asuinhuoneen uuni, joka rautaristikon ja "Heat distributor"-nimisten takapuolella sijaitsevain neljän putken avulla lämmittää lämpövaihdot, eli vesiputket, jotka ovat siten rakennetut, jotta niiden avulla, tavallisissa uuneissa uunin piippuun menevällä lämmöllä, voidaan lämmittää kaksi eli kolme asuinhuoneen yläpuolella sijaitsevaa makuuhuonetta. "Venetian Bath Boiler Grate" on rautaristikko, joka voidaan yhdistää tavalliseen asuinhuoneen uuniin
ja voi se kiehuttaa tarpeeksi vettä kylpyhuonetta ja taloustarpeita varten. Kivihiilillä lämmitettäväin uunien joukossa tavataan täällä myöskin useita kaasulla ja sähköllä lämmitettäviä. "Nautilus" on hyvin vähän tilaa ottava, (kuva N:o 4) [KUVAT PUUTTUVAT] joka myöskin on varustettu uunin sisällä sijaitsevalla rautaristikolla suuremman lämmön saamista varten. "Nautilus Boiler Fire" on taasen
kattilalla varustettu hiilillä lämmitettävä kyökkiuuni.

Lontoossa löytyy kylpyhuone melkein joka talossa ja senpätähden täällä onkin näytteille tuotu lukuisasti niinhyvin kylpyhuoneen sisustuksia kokonaisuudessaan kuin myöskin eri osia niistä. Eräs tehdas on tänne rakentanut kolme kylpyhuonetta erilaatuisilla sisustuksilla. N:o 1 on hotelleja varten aijottu (kuva N:o 5). [KUVAT PUUTTUVAT] N:o 3 yksityisasuntoja varten, ja käsittää: a) valkoiseksi emaljeeratun kylpyammeen nikkelöidyillä hanoilla, b) porsliinin väriseksi emaljeeratun puikean pesulaitoksen, c) lasitetun vesiklosetin "Zetland" puleeratulla tammi-istuimella d) nikkelöidyn pyyhekehyksen ja korkkimaton. Seinät tässä huoneessa ovat "Emdeca"-nimisillä valkoisilla kaakeleilla päällystetyt.- "Tip up" kylpyammeet, (kuva N:o 6) [KUVAT PUUTTUVAT] ovat uutta keksintöä, mutta kuitenkin jo komealla kultametallilla palkitut. Semmoisen ammeen yhteydessä on veden lämmittäjä, (The Hurry, johon mahtuu 10 gallonssia vettä joka voidaan kuumentaa 20 minuutissa kaasulla, nousematta kustannus siitä enempää kuin 3/4 d. (= noin 8 p.) kerralta. Tämmöisen ammeen suuri etu on siinä, että se voidaan sijoittaa melkoista pienempiin kylpyhuoneisiin kuin tähän saakka käytännössä olleet, eikä se hintansakaan puolesta tule sanottavasti kalliimmaksi.

Täällä tavataan myöskin patentin saanut klosetin istuin, joka ei ole Lontoossa vielä paljon käytännössä, mutta joka luultavasti tulee ennen pitkää saavuttamaan enemmän alaa, syystä kun sillä on se etu, että sen nostamista varten ei siihen tarvitse käsin tarttua, vaan voidaan se toimittaa jalan polkemalla (kuva N:o 7).  [KUVAT PUUTTUVAT]

Ovien joukossa nähdään useampia noista nykyisin hotelleissa ja ravintoloissa niin paljon käytäntöön otetuista pyörivistä ovista. Uutuus, joka lienee ensi kerran näytteelle tuotu, on patentin saanut, itsestään aukeneva ja sulkeutuva ovi (kuvat 8 ja 8 a) [KUVAT PUUTTUVAT], joka epäilemättä tulee ennenpitkää yleiseksi hotelleissa ja yleisissä laitoksissa. Niin pian kuin lähestyessäsi tämmöistä ovea olet astunut sen edessä olevalle matolle, vetäytyy se itsestään, aivan kuin noitavoimalla kahden puolen auki ja kun olet sen läpi kulkenut niin sulkeutuu se taasen aivan itsestään ilman vähintäkään ääntä eli narahdusta.

Ikkunoitten joukossa löytyy puolen tusinaa erilaatuista patentin saanutta, joilla on se etu että niitä puhdistamaan ei tarvitse mennä ulkopuolelle huonetta, vaan voidaan niinhyvin sisäkuin ulkopuolinenkin puhdistaminen tehdä huoneen sisältä (kuvat 9ja 9 a)  [KUVAT PUUTTUVAT]. Tämän kautta vältetään suurissa kaupungeissa monet tapaturmat.

Laipio- ja seinäpaneleita on näytteille tuotu 14 eri jalustalla, käsittäen pääasiallisesti puusta valmistettuja; niiden ohella tavataan myöskin lasista y. m. aineista tehtyjä. "Tudorsek" on nimenä eräällä patentin saaneella tammipanelilla (kuva 10)  [KUVAT PUUTTUVAT], jota patentin omistaja valmistaa ja asettaa paikoilleen Lontoossa 1/6 d. (= Smk. 1: 80 p.) hinnasta neliöjalka. "Compoboard" on kosteuden läpitunkematoin sementistä ja vedenpitävästä paperista valmistettu seinä- ja laipiovuorausaine, jota valmistetaan kahden suuruisissa levyissä 4x18 jalkaa ja 6½x14 jalkaa. Sen paksuus on 1/8-5/8 tuumaa. "Panel Ltd" on näytteille tuonut hopea-, kupari- ja bronssipaneleja, jotka ovat erityisesti aijotut hotelleja, matkustajalaivoja, biljardihuoneita ja kahviloita varten. Patentti vedenpitävä "Ply Venesta"-paneli, on pääasiallisesti ovia varten valmistettu erittäin kuivasta puusta sementin kanssa, eikä se sentähden koskaan kutistu kuivuuden vaikutuksesta, eikä myöskään turpoa kosteudesta. "Reinforced  Brickwork" on nimenä patentin saaneella sementistä valmistetulla väliseinällä, joka tavallisesti tehdään 2 3/4" paksuksi ja joka ilman välikannattajaa voidaan asettaa aina 40 jalan välimatkoille.

Erilaatuisista permannoista tavataan näytteitä 26 eri jalustalla. "Lock woven mesh" on kalkista metalliverkon avulla valmistettu permanto (kuva 11)  [KUVAT PUUTTUVAT], jota nykyjään on käytännössä miljoonia neliö-yardeja. Sen lujuutta osoittaa se seikka, että sitä käytetään myöskin siltain valmistukseen aina 300 jalan välimatkoille. "Sideolith" on samaan tapaan teräskangista puristamalla valmistettujen juoniaisten (kuva 12)  [KUVAT PUUTTUVAT] avulla valmistettu permanto. Tämmöisiä juoniaisia on saatavana kaikkia  pituuksia 3:sta aina aina 30 jalkaan asti. Näitä permantoja suositetaan erityisesti sairaala-, koulu- ja liikehuoneustoihin. "Boloment" on 7/8" paksuinen permannon vuorausvalmiste, joka voidaan asettaa kaiken kokoisiin permantoihin ilman liitoksia. Tätä suositetaan kaikkien vilkasliikkeisten paikkain permantoihin ja sen kestäväisyyttä osoittaa se seikka, että se on käytäntöön otettu myöskin rullaluisteluradoilla. "Armadek" on tulenkestävä permannon päällysaine, joka voidaan asettaa puu-, kivi-, sementti- eli  rauta-alustalle ja joka on terveellinen kimmoisuutensa ja lämpimyytensä puolesta. Se on kevyt ja taatusti halkeilematon, jota suositellaan koulu-, kylpy- ja sairashuoneisiin.

Ilmanvaihto-venttiileistä ansaitsevat huomiota sähkövoimalla käyvät propellit kahviloita ja muita yleisön huoneita varten.  Venttiililaitoksia tavataan kaikkiaan 7 eri jalustalla, niiden joukossa myöskin kaasu- ja vesiventtiilejä.

Erilaatuisia tikapuita on näytteille tuonut puolentusinaa eri näytteliää. Niiden joukossa tavataan niinhyvin maalareita kuin muitakin rakennustyön tekiöitä varten. Koska nämä tikapuut ovat pääasiallisesti aijotut suurkaupunkien rakennuksia varten, niin ovat ne siten rakennetut, jotta ne kokoon pantuna menevät hyvin pieneen tilaan ja ovat helpot kuljettaa paikasta toiseen.

Rautaisista portti- ja aita-rakennuksista löytyy useaa eri mallia näytteillä, joista kuva N:o 13  [KUVAT PUUTTUVAT] antaa parhaan selityksen. Kuvassa N:o 14  [KUVAT PUUTTUVAT] nähdään rautainen aitarakennus joka täkäläisissä oloissa tulee maksamaan 3/4 d. (noin 4 markkaa) juokseva yardi (=3 jalkaa). Löytyy näytteitä myöskin useamman laatuisista puuaidoista kaiken korkuisista 2 aina 6 jalkaan asti. Kuva N:o 15  [KUVAT PUUTTUVAT] osoittaa "Victoria"- (cleft chestnut paling) nimistä pyöreistä puista valmistettua aitaa, jonka hinnat  vaihtelevat 7 d. (= 70p.) ylöspäin.

Patentin saaneet Käsikärryt (kuva 16)  [KUVAT PUUTTUVAT] ovat pohjalla rautakehyksellä varustetut, ja kun ne sen ohella ovat ilman minkäänlaista vaarnaa rakennetut niin lienee rakentaja oikeutettu kehumaan niitä maailman lujarakenteisimmiksi.

Puuseppä- ja höyläyskoneita tavataan 7 eri jalustalla. Niiden joukossa ansaitsee mainitsemista käytännöllinen patentilla varustettu ikkunan ja oven puitteitten höyläyskone, jolla on se etu että sitä voidaan parissa sekunnissa muuttaa erilaisia listoja eli kehyspuitteita höylääväksi, tarvitsematta teriä muuttaa, eikä edes koneen seisauttaminen ole tarpeellista. Tämmöisen koneen hinta on £60 (= 1,500) mk) - ja siitä ylöspäin ja niitä valmistavat J. Sagar & Co. Ltd, Halifax. Huomiota ansaitsevat myöskin väkipyörän valmistuskoneet.

Muutamat Lontoon puukauppiaat ovat näytteille tuoneet myöskin sahattuja ja höylättyjä lauta- ja lankkutavaroita. Täällä tavataan  mahonkia länsi-Indiasta ja Meksikosta, tammea Itävallasta, Venäjältä ja Amerikasta, sekä vaahteraa y. m. puulajeja Kanadasta.  Ei ole myöskään unhoitettu kiinnittää erityistä huomiota kotimaassa Englannissa kasvaneihin puulajeihin.

Maalariväreistä tavataan näytteitä 30 eri jalustalla, joiden joukossa vetävät erityistä huomiota puoleensa "A. W. P." y. m. nimelliset pestävät värit. "Snow-white Japan" on lumivalkoinen jaappanilainen väri, jonka sanotaan kestäväisyydellään voittavan kaikki toiset samanlaatuiset värit. "Ripolin"-väri, joka lienee Suomessakin tunnettu, on tänne rakentanut kylpy- y. m. huoneitten sisustuksia osoittaakseen kuinka edullisesti tätä väriä voidaan käyttää sisäpuolisiin maalauksiin. "Minerva" väriä edustamaan on rakennettu temppeli "the Göddes of wisdom" (viisauden jumalatar), joka on yksi tämän näyttelyn viehättävimpiä paviljonkeja (kuva 17). [KUVAT PUUTTUVAT] Sen vierellä tavataan sitäpaitsi ovia ja ikkunoita jotka ovat maalatut minervalla ja sen lisäksi kiillpotetti "Venus copal"  vernissalla. "Okin Vash" on nimenä erään laatuisella pesuaineella, jota voidaan edullisemmin kuin saippuaa käyttää maalattujen pintain pesemiseen syystä kun se ei koskaan turmele maalia.

Tuskin missään muualla pidetään juoma- y.m. vesien puhtaudesta niin suurta huolta kuin Englannissa. Niinpä löytyy täälläkin, veden kuurnittamista varten, kymmenkunta erilaatuista konemaisesti toimivaa veden levityskonetta (distributörs) (kuva 18). [KUVAT PUUTTUVAT] Sille arkkitehdille, joka piirtää parhaan luonnoksen tämän näyttelyn ilmoittamista varten (kuva N:o 1) [KUVAT PUUTTUVAT] oli luvattu 100 Guinean (= 2750 markan) palkinto. Sen johdosta olivatkin useat arkkitehdit tehneet työtä sillä seurauksella, että niitä oli kokoontunut kokonaista 196kpl., jotka ovat kaikki täällä eräällä seinällä nähtävinä ja joissa kaikissa tavataan englantilaisen talon rakentajan tunnussanat "House beautiful" (Asunto somaksi).

Lontoossa 21 p. Kesäkuuta 1909.
E. Henttu.

Lukijain osasto: 1141. Nawetan sisämaalauksesta.

Pellervo 17 / 1908

Mitä wäriaineita on käytettäwä walkoisessa nawetan sisämaalauksessa ja paljonko tällainen maali tulisi 1 m²:ltä maksamaan?
- A. T.

Wastaus.
W:n 1903 Pellerwossa, siw. 193 sanotaan wastaukseksi edelläolewan tapaiseen kysymykseen:
"Hankkikaa sellaista terwawettä, jota terwaa poltettaessa ensin waluu terwauunista ja sekottakaa siihen kalkkia sen werran, etä saatte maalintapasen wetelyyden. Pankaa tähän lisäksi wielä hieman ruisjauhoja, ne sitowat. Tällä maailla siwelette seinät, jotka tulewat hieman ruskeahkoiksi. Saadaksenne seinät walkeiksi, siwelette tämän maalin päälle, senjälkeen kun se on kuiwunut, johon kiwiseinällä menee pidempikin aika, liituwelliä, ja Teillä on hywä sekä kestäwä peite."
- Toim.

Lukijain osasto: 1140. Navetan puuaineen siwelemisestä.

Pellervo 17 / 1908

Sopiiko tawallisella puuterwalla siwellä nawetta sisältä, wai onko muita aineita, jotka paremmin estäwät puun lahoamasta?
- Tietämätön.

Wastaus.
Sopineehan nawetta s. o. lähinnä sen puuaineet siwellä tawallisella puuterwalla, joskin terwanpolttouuneista saatawa terwaöljy lienee siihen tarkotukseen wielä sopiwampaa. lahoamista eli mätänemistä wastaan käytetään warsin yleisesti myös kreosoottiöljyä, jota saadaan asfalttitehtaista; sen hinta on n. 52 mk. tynnyriltä.
- Jaakko.

Mainos: Kemiallista pesua

Julkaistu lehdessä: Otava 137, 30.11.1907

Kemiallista pesua ja kaikkea värjärin ammattiin kuuluvaa työtä tehdään. Sarkoja vanutetaan. Lankoja myypi
E. A. Vallan
Värjäys- ja Kemiallinen pesuliike Kuopio.
Lumppuja ja villoja vaihdetaan langaksi, vilteiksi, saaleiksi samassa paikassa.

Mainos: Kuopion värjäystehdas

Julkaistu lehdessä: Otava 137, 30.11.1907

Kuopion Värjäystehtaaseen
vastaanotetaan
Värjäys- ja rässäystöitä.
Sarkojen tamppausta, uudessa ja ajanmukaiessa tamppilaitoksessa.
Kaunovärjäystä ja kemiallisia pesutöitä.
Tehtaan lankakauppaa suositellaan.

Carl Wilhem Scheele: Han som blef såsom apotekselev medlem af svenska akademin.

MDS.
Album
A cadidatis pharmaciæ consociatis editum
MCMVIII
Helsingissä 1908
J. Simeliuksen perillisten kirjapaino-osakeyhtiö

Då det gäller att skrifva en kort skildring af en sådan personlighets lif, som Scheeles, är det förvisso förenadt med svårigheter, såväl af det skälet, att hans lif och gärningar ej kunna i korthet framställas, men ock därför, att en framställning af hans viktigaste kemiska arbeten är af absolut nödvändighet för att lära känna denna mångsidiga, framför allt i kemins historia och tekniska kemin ensam stående man, en framställning, för hvilken denna skrift icke erbjuder rum. Jag måste sålunda inskränkna mig att i största korthet anföra hans lefnads lopp och en del af hans kemiska arbeten, dockblott för att kunna gifva en föreställning om hans utomordentliga kemiska skarpblick äfven där, där hans förnämsta samtida skulle stått rådlösa.

Karl Wilhelm Seheele, son af en borgare i det vid denna tid till Sverge hörande Stralsund, var född år 1742 d. 9 December. Han fick tillfälle blott att besöka en privatskola under 3 års tid, så mycket mindre någon lärd skola, resp. ett universitet, förutom en kort tid stadens gymnasium. Härifrån kom han i lära hos apotekaren Bauch i Göteborg; och nu vidtogo Scheeles kemiska arbeten. Han var då 14 år gammal. - Här började S. främst med att kemiskt undersöka förråderna å apoteket. Af alla kemikalier, visade det sig sedan, att indigo var det enda, som han ej sålunda undersökt! Anmärkas må dock, att den tidens apoteksförråd voro rätt obetydliga; och vår tids farmaceuter skulle visst draga på munnen vid genomgående af ett den tidens apoteksinventarium. Faktiskt är, att knappast ett enda af de då och nu sedan äldre tid ärfda oorganiska och organiska präparaten finnes, som icke Scheele fästat sitt namn vid genom sina grundliga undersökningar. Vi skola framdeles återkomma till denna sak.

Apotekar Bauch synes hafva varit en ovanlig man vid denna tid, i det att han lämnade unga Scheele största möjliga tid för kemiskt experimenterande. Dock torde Scheele haft blott sig själf och kanske någon kemisk handbok att tacka för de kunskaper han i experimenterandet inhämtade och visade. Laboratorium fans icke. Scheele måste arbeta, ofta om nätterna, i en fönstersmyg. Det var under sådana förhållanden som en kamrat, då S. skulle framställa en "pyrofor", smusslade knallpulver i hans blandning. En väldig explosion inträffade, och denna hade för alltid kunnat bringa experimentatorn att tiga.

Den mängd olika undersökningar som S. utförde under denna sin elevtid kan här icke uppräknas. Dock må nämnas syrets upptäckt före år 1773, dels genom glödgning af silfverkarbonat, af salpeter och andra nitrater, af kvicksilfveroxid samt af brunsten och arseniksyra. Hvarför just denna syra kom att användas, må lämnas därhän. S. hade den egenheten att ofta destillera de egendomligaste saker. Upptäckten gjordes förr än Priestley gjort den; men S. fick icke i tid sin publikation "Om eld och luft" tryckt, till följd af boktryckarens slarf. Häröfver beklagade sig S. upprepade gånger.

Emellertid hade S. börjat träda i vänskapligt förhållande till den tidens främsta kemister, Bergius, Bergman, Hjelm m. fl. Denna bekantskap inleddes ej från Scheeles sida, utan från de nämnda vetenskapsmännens, som redan länge uppmärksammat Scheeles stora kemiska begåfning och upptäckter. Sålunda inträffade 1774 det egendomliga faktum, att denna apotekselev föreslogs af Prof. Bergius till medlem af svenska akademin, en heder som aldrig förr och väl aldrig sedermera tillfallit den farmaceutiska kåren. År 1775 blef han i konung Gustafs närvaro kallad till medlem af Akademin. Samtidigt blef ock hans ekonomi förbättrad, i det att han efter erhåller dispens (som det nuförtiden skulle kallas), fick föreståndareplatsen för Apoteket i Köping som provisor. Hans glädje däröfver yttrar han i ett af sina bref. Om han ock fick erfara många bekymmer, innan han slutligen själf blef ägare af detta apotek, allt till sin död, så behöfde han ej mera arbeta på fönsterplattan, ej heller i ett kallt uthus, som förr, utan kunde småningom inreda ett laboraterium, där han emottog besök af in- och utländska vetenskapsmän, de där ej nog kunde finna uttryck för sin beundran öfver detta laboratoriums praktiska inredning och öfver mästarens vetenskapliga begåfning. Och dock! Den tiden funnos icke glasrör att såsom nu tillgå, icke heller andra glasapparater m. m., som utgöra det  nutida laboratoriets nödvändigaste inventarium. Man berättar att S. använde pipslangar och dylikt i st. f. nutidens kautschukslangar. Gaser uppfångades i en våt, förut sammanprässad oxblåsa, som med garn fästats omkring retortens mynning! Göre den nutida kemisten om Scheels försök och upptäckter med samma instrumentarium, om han det kan! Går man igenom hans arbeten, så finner man, att han af allt, äfven af den minsta småsak förmått göra en intressant iakttagelse. Det är nämligen så, att hvad vi i dag som är, anse som en kemisk obetydlighet, vid denna tid icke var bekant. Det fordrades med den tidens kemiska kunskap och kemiska hjälpmedel en frisk och fördomsfri forskare för att aftäcka vetenskapens hölje, och denne forskare var Scheele.

Scheele blef ej förunnat att lefva länge. Under åren 1775-76 klagar han i ett bref öfver plågor, som han anser härröra af rheumatism, hvilken han väl kunnat ådraga sig under sina kemiska experiment i den kalla uthusbyggnaden under sina yngre år. En annan tid skall kanske söka orsaken till hans lidanden i en annan omständighet. Scheele hade, i brist på nutida, som oss synes, så enkla och naturliga reagentier, blott sina sinnen att tillgå. Sålunda smakar han på cyanväte, sockersyra (= oxalsyra), de mest olika kvicksilfverpräparat o. s. v., och bedömer däraf deras natur. Märkligt är, att han säger den af honom upptäckta cyanvätesyran vara en den svagaste syra. Skall det icke ligga nära till hands att antaga, att denne, den störste kemist, icke allenast på sin tid utan ock långt framåt, ljutit döden genom oafsiktlig, småningom skeende förgiftning af sigsjälf? Hur som helst, Scheele hade kunnat lefva ännu lång tid till fromma för vetenskapen.

Han dog den 21 Maj 1786, blott 43 år gammal. -Han hade dock rönt mången uppmuntran af regeringen och af Svenska Akademin under sina senare år, såväl genom penningepris, de der visserligen skulle anses små nog i vår tid, som ock genom erkännande i annan form. Och framför allt: Scheele fick njuta af en ryktbarhet som kommit väl få af hans samtida till del, knappast en sådan som Bergman m. fl. - Scheele, hvars vetenskapliga betydelse framstår på hvarje rad i den tidens vetenskapliga historia, är, ledsamt nog, mindre bekant som medborgare och människa. Dock äro alla ense därom, att han var en samvetsgrann och ädel natur, om ock föga intresserad af hvardagslifvets vanliga id. Vetenskapen, experimenterandet var hans allt. Anspråkslös som han var till sin natur, sökte han icke att göra sig bemärkt. Detta blef han genom sina gärningar, - och de äro odödliga liksom namnet Scheele. - Först på sin dödsbädd gifte han sig med förra innehafvarens af apoteket enka, Sara Pohl. Några efterkommande ägde Scheele sålunda icke.

Men Scheeles förtjänster i vetenskapligt hänseende skola icke af denna korta skildring af hans lif kunna uppfattas. Därtill fordras ett skildt kapitel. Jag måste äfven här framställa alt i sammanträngt form, så nödigt det dock varit att kunna mera omständigt beröra hans vetenskapliga verksamhet som sig borde. Jag vill först uppräkna en del af hans undersökningar, hvars mängd hos den i kemin inkomna väcker häpnad.

De första gälla: fluorvätesyra, brunstenens natur, framställning af fosjor ur ben (förr framställde man den af urin), hvarigenom den nutida metoden infördes; arsenik och arseniksyra, urinsyra (ur blåstenar och ur urin); framst, af syre; främst, af kalomel på våta vägen (nu brukl. metod beredn. al algarotpulver (den nu använda); beredning af en ny grön färg (Kupriarsenit, Scheeles grönt) ; unders, ang. tungspat (BaSO₄. Denna ledde till upptäckt af bariumsalt som reagens på svafvelsyra. Om mjölksyra, om mjölksockersyra (slemsyra); tungstenssyra (volframsyra); det färgande ämnet i berlinerblått  (cyanvätesyra); om ett sockerämne i fett (glycerin); om citronsajt (citronsyra); om rhabarberjord (oxalsyra); das färbende Mittelsalz der Blutlauge (ferrocyankalium); om järn i mineralvatten; om Sal essentiale gallarum (tannin); framst. af blyhvitt, m. fl.

Jag har här anfört den nutida benämningen inom parentes. De i hans bref till vetenskapsfränder och vänner angifna upptäckter stiga till ett mycket stort antal. Några af dem vill jag närmare omtala, på det att man må lära känna Scheeles energi och skarpsinnighet vid bedömandet af funna fakta. Må man ock vid bedömandet af hans inlägg i utredningen af ett spörsmål ännu en gång ihågkomma, att högst få kemiska reaktioner vid denna tid voro bekanta.

---

En sak måste jag här förutskicka. Scheele lefde under den brytningsperiod, som gjorde sig gällande emellan flogistonteorin och den nu moderna förbränningsteorin, hvars grundläggare Lavoisier anses vara. En mängd försök, som bevisa denna sednares lära, utfördes helt visst af Scheele. Dock lydde han fenomenen af oxidation på sitt sätt, - i enlighet med flogistonteorin, vid hvilken denne annars så skarpsynte man med ovanlig envishet fasthöll. Hade de båda herrarna, Lavoisier och Scheele, satts i tillfälle att resonnera personligen med hvarandra, lider det intet tvifvel, att de kommit om sams om samma förbränningsteori. Omständigheterna tillät dock icke detta. Och de få kemiska arbeten som Scheele genom köp, dock kanske mest genom lån kunde komma öfver, voro icke nog att öfvertyga honom om en af nutidens enklastekemiska teorier. Hans storhet förringas dock ej däraf, då man känner tidens anda.

För att visa Scheeles skarpsinne och kombinationsförmåga, då det gällde förklaringen af för denna tidens män sin framställande spörsmål, må följande exempel anföras:

ÄReferat af Scheeles bref till en Prof. i S:holm 1775.1. Scheele upptäcker kopparoxidulen*). Bekant är, att koppar småningom löses, då det öfvergjutes med ammoniak, med blå färg. Ingen har dock hittills funnit, hvad det riktiga är, att detta sker blott, om luft har tillträde. Utan luft ingen blåfärgning af ammoniaken. Skakas den blåfärgade ammoniaken under kork med koppar, så affärgas den. Skakas denna ofärgade lösning åter med luft, blåfärgas den igen, Sheele gör en mängd försök, enligt sin vana, allt med samma resultat. Han ger följande förklaring.

"Es agiren zwei Attractionskräfte auf das Kupfer, Luft auf das Phlogiston des Kupfers und das Alkali volatile auf die Erde des Kupfers. Folgleich ist diese blaue Solution dephlogisticirt. Obgleich sich nun nicht das geringste Kupfer in Spiritu salis ammon, solvirt, so känn sich das Kupfer doch auch sehr leicht auflösen, bloss nur sehr wenig von seinem Phlogiston geschieden wird - und, welches das allermerkwürdigste ist, dieLösung von Kupfer in Alkali volatili ist dann ohne Farbe. Wo sich aber nur ein wenig mehr Phlogiston von dieser Auflösung trennt, so ist die Solution blau. Eben auf diesem Grunde beruht die Ursache des Verschwindens und die Wiederherstellung der blauen Farbe".

Öfversatt till nutida kemiskt uttryckssätt skulle detta låta på följande sätt:

Det invärkar tvenne omständigheter på kopparn, nämligen luftens (syrets) benägenhet att oxidera densamma och ammoniakens begär att förena sig med den bildade oxiden. Följaktligen är denna blåa lösning en lösning af oxiderad koppar i ammoniak. Ehuru kopparn alls icke löses i Ammoniak, så kan den dock lätt lösa sig, om den blott svagt är oxiderad, och, - hvad som är det märkvärdigaste, lösningen af koppar (oxidul) i ammoniak är då färglös. Oxideras däremot kopparn något mera (till oxid), så är lösningen blå. Härpå beror försvinnandet och uppträdandet ånyo af den blå färgen. - Alltså: Scheles förklaring är fullt korrekt enligt våra kemiska begrepp.

2. Tillsamman med brunsten observerade Scheele ofta hvita kristaller af ett obekant ämne. Slutligen glödgade han desamma med kol och behandlade smältan med en syra (klorväte). Han erhöll sålunda klorbarium och fann snart i detta salt ett ytterst viktigt medel att uppvisa svafvelsyra. -

3. Man hade på Scheles tid ansett, att Sal mikrokosmicum (natrium-ammonium-hydrofosfat,) som erhållit namnet på grund af dess komplicerade sammansättning) bestod af Ammoniak och fosforsyra. Scheele visar det oriktiga deri:  mättas forforsyra med NH₃ och glödgas, kvarblir icke sal perlatum (Na₂ HP0₄, så kalladt, emedan det finns i urinen, sålunda blifvit genomsläppt genom kroppen, resp. njurarna) utan en surt  reagerande massa. Han företager sig, att undersöka dessa salters natur och införde den framställningsmetod, som ännu i dag brukas: sal perlalum (dinatriumfosfat) försättes med salmiak och får utkristallisera. Sal mikrokosmicum (ammoniumnatrium-hydrofosfat) bildas. Scheele igenkände saltet på kristallformen och på dess reaktion och använde det för blåsrörsprof, såsom det än i denna dag användes.

4. Scheele fann kalciumfosfat i djurens ben samt lärde att af benaskan framställa fosfor, ett förut synnerligen dyrbart ämne, då man blott kände till dess framställning ur den förkolade urinen (dinatriumfosfat). - Ännu ett exempel bland många tiotal, som bevisa Scheeles praktiska blick, må anföras:

5.. Baumé (den bland annat genom sin aräometer bekanta fransmannen) hade påstått, att lera var kiseljord bunden vid litet svafvelsyra, att däremot alun var kiseljord förbunden med mera och öfverskjutande svafvelsyra. Scheele kullvälte detta påstående genom följande försök: Han smälte pulver af bergkristall med pottaska i lerdegel, löste massan i svafvelsyra och fick värkligen deraf bland annat äfven något alun. Han var dock icke nöjd med denna operation, utan utförde densamma 7 gånger, därvid användande den vid näst föregående operation erhållna kiselsyran, allt med samma resultat. Nu blef han orolig, började undersöka lerdegeln, som han användt, - och se, den var i hög grad angripen. Härifrån kom alltså sannolikt lerjorden. Han upprepade nu försöket, användande en järndegel och - ingen alun. Lerjorden hade sålunda lösts från degeln af kiselsyran och alkalit vid den starka glödgningen (och bildat kaliumaluminat och aluminiumsilikat samt sedan vid behandling med svafvelsyra alun).

Sådana arbeten kunde refereras i många tiotal. Må dessa vara nog. Må vi vid minnet af den enkle apotekseleven, som om natten satt i sin fönstersmyg eller i en gammal uthusbyggnad och som helt sannolikt offrade sitt lif för den kemiska vetenskapen, påminna oss: han var en af de våra, därtill en farmaceut
och - en stor, värdsberömd farmaceut, som mera än någon annan bragt ära åt sitt fädernesland. Följe hvar och en hans spår!

E. E. S—k

Erityisiä ilmoituksia: Wärjärin kisälli

Tapio 18, 3.5.1873

Huomaa! Wärjärin kisälli, joka on ymmärtäwä kyyppien hoidossa, saapi hywillä ehdoilla paikan E. E. Wentin'illä, wärjärin leski Kuopiossa.

Arsenic in Paper-Hangings.

Journal of the Society of Arts 307, 8.10.1858

The following extracts are taken by permission from the unpublished work "On Poisons," by Dr. Alfred S. Taylor, F.R.S., accompanied by remarks by that gentleman: -

"There is one form of chronic poisoning by arsenic on which it will be proper to make a few remarks, as the real cause may remain wholly unsuspected. Arsenic is largely employed in this country, under the form of emerald green (aceto-arsenite of copper), and of orpiment in the manufacture of decorative papers with which the walls of sitting and bedrooms are covered. Some persons have suffered from symptons of chronic poisoning by arsenic, in which no other cause was apparent than the continued respiration of the air of their rooms, charged probably at times with a fine arsenical dust. On examining the papers, they will be found in some instances loaded with arsenic, laid on in a rough and coarse manner, so as to be easily removable by friction. Arsenic is thus used in imparting a green tint to some of the most costly as well as the cheapest decorative papers. It is a practice fraught with danger in more respects than one, and under a proper system of medical police, it would not be permitted. In the kingdom of Prussia, the use of these papers is strictly prohibited. If there has not hitherto been much complaint on the subject, it may be attributed to the fact that the cause has not been suspected. Many obscure cases of illness, referred at the time to constitutional and other causes, may probably have been due to the effects of arsenical dust thus inhaled day and night by those who inhabited the rooms. Dr. Hunds, who suffered from the effects himself, has described two cases in which the prominent symptoms were prostration of strength, headache,thirst, loss of appetite - an inflammatory state of the conjunctivæ with heat and dryness of the fauces. (Medical Times and Gazette, May 23, 1857, p. 521.) A portion of the paper of the room in which these persons lived was sent to me, and on examination I found in the green pigment spread over it, a large quantity of arsenic. These facts should at least be borne in mind in cases in which it is suspected that poison is being secretly administered to another.

"Dr. Traill met with a case in which a child aged three years suffered severely from symptons of arsenical poisoning, owing to its having sucked some slips of paper coloured with this green pigment; some of the paper, still retaining colour, was passed in the motions. The child recovered (Edinburgh Monthly Journal, July, 1851, page 1.)

"Among other uses of this noxious compound, we find it employed for imparting a bright green colour to the shelves of bakers' and green-grocers' shops. An incident which occurred to myself will show that food may thus acquire an arsenical impregnation. Several loyves of bread were supplied to me, having upon the undercrust a quantity of green-coloured pigment, which on analysis turned out to be arsenite of copper, contaiing about fifty per cent. of arsenic! On inquiry, I found that the baker had recently painted the shelves of his shop with this pigment, and the hot loaves placed upon them had taken off a portion of the arsenical paint. It is easy to conceive that an accident of this kind, if undetected, might lead to serious results, and perhaps to very erroneous suspicions. (Medical Times and Gazette, April, 1854, p. 326.)

"Another alleged form of poisoning by this substance which has attracted some attention, is in the state of vapour or fine dust applied to the membrane of the lungs, or in the state of powder as applied to the skin. In the former edition of this work the following case was related. A young man, after having been engaged for nine days in printing with an arsenical green pigment, was seized with irritation and warey discharge from the nose, swelling of the lips and nostrils, and headache. The next day he experienced severe colic, and great muscular weakness; but these symptoms disappeared in about eight days. It is probable that, in this case, the arsenite of copper had been taken into the body in the state of fine powder. (See Arsenical vapours, ante, p. 426.) I have since been informed, that the persons who manufacture and hang the coloured paper on walls, suffer from boils, inflammation of the eyes, and other symptoms of irritation. In one case now under treatment, pustular tumours have shown themselves on the writsts and ankles, and there is excessive sensitiveness and irritability of the skin. If removed the patients soon recover. In a former page I have alluded to the mytsterious deaths of a whole family (see cases of the Arzone family, ante, p. 120). The father was a pigment-manufacturer, and there is a great reason to believe that he and his family fell victims to the respiration of arsenical dust or vapours. According to M. Bouchardat (Annuaire de Thérapeutique, 1846, p. 209), the workmen who handle the emerald green in making the papers, are subject to serious disorders of health. They sometimes suffer from eruptions of the skin - one of the local effects of poisoning by arsenic (see Assoc. Med. Journal, 1856, Spet. 6, p. 271, 757; Sept. 20, p. 810, and ante, p. 371), with oedema (watery swelling) of the face, and boils frequently forming in the actorum. There is irritation with discharge of fluid from the mucous membrane of the nose, and abundant salivation. In the more advanced stage, there are colicky pains, headache, and prostation of strength. (See Ann. d'Hyg. 1847, ii. p. 56; and Journal de Chimie, Juillet, 1858, pp. 394, 397.)

"More than ten years since, Dr. Martin announced that the use of this arsenical green in oil-paint had an injurious effect upon those who inhabited apartments recently painted with this substance. Four pounds of Scheele's green had been used in painting the walls of a low damp room. In a few days a putrescent and highly disagreeable odour was perceptible. When the windows were closed, those who remained in the room experineced headache, pain in the chest, and other disagreeable symptons. The colour was scraped from the walls, and the room was then inhabited without any of these unpleasant symptons being observed. Dr. Martin attributed the effects to the production of arsenuretted hydrogen. The poisonous salt may, however, have been itself carried off in vapour, like white lead, under similar circumstances, by the oil of turpentine. In a note attached to this case, it is stated that since the mixed acetate and arsenite have been substituted for carbonate of copper in painting the walls of rooms, many persons who have slept in rooms painted green, have complained in the morning of headache, nausea, dryness of the mouth and throat, and cough. The symproms went off during the day. In one instance the foul odour was referred to mice, and the wainscot was about to be removed, when a suspicion arising that it was owing to the green colour used as a pigment, this was removed, and the smell disappeared. (Gaz. Med. 13. Fev., 1847, 180.)

"I have elsewhere referred to the probable effects of wall-papers loosely covered with the aceto-arsenite of copper (ante p. 364). This pigment contains fifty-nine per cent- of arsenic, and from some of these papers the noxious material may easily be scraped or removed by friction. A square foot of the paper may yield from twenty-eight to seventy grains of the arsenical pigment, and in rooms exposing five or six-hundred square feet, a large quantity of arsenic is thus distributed over an extensive surface. Dr. Hinds, of Birmingham, noticed, that in occupying a room which was covered with a wallpaper of this kind, he suffered from severe depression, nausea, pain in the abdomen, and great prostration of strength. These symptons appeared every evening that he sat in the room: this led him to suspect that they were connected with this room, and on examining the paper he found in it a quantity of arsenic. (Lancet, 1857, vol. i., p. 193). Two other cases occurred in his practice, where similar symptoms were produced in a man and his wife, under similar circumstances. To these I have elsewhere referred (ante, p. 365). Dr. Halley, of Harley-street, suffered from constant headache, dryness of the throat and tongue, with internal irritation. In about three weeks, he became completely prostrated, and was threatened with paralysis of his left side. He called on me and described his symptoms, bringing, at the same time, a portion of the wall-paper of the room in which he was in the habit of sitting; and this I found to be loaded with arsenic. He removed the paper, and since then has recovered his health. Several cases have since come before me, in which, whether rel or imaginary, symptoms of a similar kind have been referred by persons to the habitation of rooms papered with the arsenical green. At the same time, there have been many cases in which the occupation of rooms thus papered has been attended with no injurious effects. This fact, as well as a few imperfect experiments, have led some persons to affirm that the arsenical papers have not produced the effects ascribed to them. (see Pharmaceutical Journal, April, 1858, p.520, and May, 1858, p. 554). The connexion of cause and effect, however, appears to me to be too plainly made out in the cases of Dr. Hinds and Dr. Halley, to be set aside as a mere coincidence. The symptoms in both cases were  similar, and such as arsenic is well known to produce; there was no other source of arsenic, and no other cause to explain them; and they entirely ceased on the removal of the arsenical paper. It may not be easy to detect arsenic in the air of a room thus prepared, but then it is equally difficult to detect lead in the air of freshly painted rooms, in which persons have been paralysed by passing a night. In the year 1837, and subsequently, arsenic was largely used in the manufacture of a spurious kind of wax-candle. The workmen suffered from boils and other disorders, and some who occupied rooms in which such candles were burnt, complained of symptoms like those of arsenical poisoning. As in reference to the arsenical papers, it was alleged, - because arsenic could not be detected in the air of a room, and all persons did not suffer from the use of the candles, that the illness was owing to some other cause. Although there are difficulties in explaining how it happens that more accidents do not occur, it appears to me there is already sufficient evidence to justify an enforcement of the Prussian regulation prohibiting the use of arsenic for such a manufacture, or in allowing the paper to be sold only on the condition that the words "arsenic, poison," are stamped upon it. (See Pharm. Journal, May, 1858, p. 553.)

"Dr. Böcker of Bonn, one of the most recent writers on Toxicology, refers to the effects of chronic poisoning produced on persons inhabiting rooms of which the walls are covered with arsenical paper hangings, and states, that on several occasions he has been called upon to treat such cases. A removal of the cause has generally proved sufficient. Dr. Böcker considers that a damp state of the wall renders them injurious. (Die Vergiftungen, 1857, p. 132.)"

Note. - I append an abstract of a notice issued by the Prussian government in reference to arsenical paper-hangings on the 3rd September, 1857. (Cuspers Vierteljahrschrift für Gerichtliche Medicin, Januar 1858, p. 184, Art, xxiii.)

"The Board of Police cannot too strongly impress on the public, the danger to health arising from the use of arsenical colours, especially in the habitation of rooms the walls of which are painted with such colours, or are covered with arsenical paper-hangings. The breathing of the vapours (air) in such rooms, has produced all the effects of slow poisoning by arsenic, namely, disordered digestion, difficulty of breathing, cough, colicky pains, weakness of the muscles, trembling and loss of power in the limbs, falling off of the hair, abscesses in the skin, emaciation, a wasting fever, and death. In removing arsenical papers from walls, they should be first well washed with salt-water, as the respiration of the arsenical dust may cause serious symptoms or death. The Board of Police earnestly entreat all medical men in thei respective districts to advise the removal of arsenical colours from the dwellings in which they may be used.

"KONIGL. POLIZEI, Præsidium.
"FREIHERR V. ZEDLITZ, Neukirch.
"Berlin, 3rd. Sept. 1857."

REMARKS. - It is not my intention to take part in the controversy which has arisen on this subject. It appears to me that it is leading the mids of the public from the true subject at issue. Mr. Phillips may be right in his conclusion that he could detect no arsenious acid in the air of a room covered with these poisonous paper-hangings; and "Crystallographer" may be right in assuming that the octahedral crystals seen by Dr. Halley may not have been arsenic but "microscopic diamonds" derived by some mysterious process from the carbon of the paper, or of the atmosphere. The wustion is not one of chemistry or crystallograpgy, but really one of pathology. Certain symptons, unquestionably those of arsenical poisoning, have arisen in certain persons who inhabited rooms of which the walls were covered with these papers. They have existed with the papers; they have disappeared on their removal. These facts are perfectly in accordance with those collected by the Prussian Government, and which have induced that overnment authoritatively to prohibit the use these paper-hangings.

Mr. Phillips brings forward his own case and that of his family, as a proof that the use of such papers is not noxious or injurious to the health. It would be easy to produce cases from the arsenic works of Cornwall, to show, by the exemption of some workmen, that the vapours of arsenic were not poisonous; and, from white-lead works, cases which show that many workmen do not suffer from lead poisoning; but it is well known that we are not all constructed alike in reference to the effects of poisons, and it is just possible that there may be a susceptibility to the action of arsenic in a few, while the majority may escape.

* Leading article in daily News, Sept. 1st, 1858.
** Journal of Society of Arts, August 37th, 1858, p. [---]
I must, however, express my surprise at Mr. Phillips's conclusion, which appears to me substantially to admit the great danger to which the use of these papers in our dwellings must expose us; whilst at the same time, his paper is leading the public to believe, because he found no "octahedral crystals," that there is no danger at all*. He says: -
"In conclusion, I beg toexpress my opinion that no danger need be apprehended from a paper such as the one annexed, in which but a small proportion of the surface is unglazed, provided ordinary care be used when removing the dust from the walls, but that even if such care were not exercised, it is doubtful (!) whether any pernicious effect would be felt by those inhabiting the room."**

The questioon immediately suggest itself - What will happen in the dwwellings of those who cover their walls with cheaparsenic papers entirely unglazed? On eo fthese I have now before me, and the arsenical pigment is rubbed off the surface with the slighters friction. Again, it would appear from his statement that even the glased arsenical papers must be dusted with care. The breathing of the green dust of arsenite of copper may be just as fatal to life as the breathing of microscopic crystals of white arsenic; and, supposing that by careless dusting, &c., the poisonous material is diffused in a room, and is breathed by persons inhabiting it, it is by no [--- means?] doubtful but certain what the effects would be.

I am one of those who think that the fine and impalpable dust which is diffused through a room by currents of air, mechanical agitation, &c., is derived from the material on the walls as well as from the floor and ceiling. The walls generally present twice the extent of surface. If the powder on the walls is of an arsenical nature, it is not easy to perceive how, apart from the mechanical dusting of domestics (indispensable in most houses), we can prevent the occasional diffusion of a poisonous dust in an impalpable state. We are only made conscious of the existence of this diffused dust by the striking of a sunbeam across an inhabited room. They who prefer the "cheerful" green of an unglazed arsenical paper must, therefore, according to Mr. Phillips, be prepared to incur some risk - care must be taken that the walls are not too frequently or roughly dusted!

I have found, with respect to some of these papers, that they contain arsenic in a form soluble in water, and that in mixed patterns, parts of the papers surrounding the arsenical green colour are impregnated with arsenic. By scraping the arsenical pigment from the surface, or by soaking slips of the paper in water, the means of poisoning are always at hand. During the last summer I caused some of the arsenical paper to be moistened with water containing a small quantity of sugar. Flies which settled upon it were rapidly killed. As an objection to legislation for restricking the sale of arsenic, it was stated by a well-known pharmaceutist that arsenic might be easily procured for criminal purposes by scraping the walls of almost every dwelling house! This is an additional point for consideration in reference to the domestic use of this dangerous pigment. We require strong restrictions on the procuring of arsenic from a druggist's shop, and at the same time place the poison within reach of any evil-disposed person under such cirqumstances as to ensure secrecy of possession and use. A square foot of this paper contains enough arsenic to poison five or six persons.

In your Journal, Vol. v., p.652, and Vol. vi, p. 606, you have made a reference to my evidence on this subject before a Committee of the House of Lords. I may mention to you that the inquiry arose under these circumstances. Their Lordships desired to know what became of the large quantity of arsenic manufactured in and imported into this country. I informed them that a very large proportion was spread in the form of pigments over the walls of our dwelling houses. I have since learnt that one London manufacturer alone was in the habit of using about two tons of arsenic per week in the production of this green pigment for paper-hangings! Its cheapness and durability as a colour recommend it strongly to public notice. Since the evidence which I have before the Committee of the House of Lords, fifteen months ago, I have had still stronger reasons for holding the opinion then given respecting the danger attending the use of these papers. Mr. Phillips suggests glazing and [---] dusting. I would suggest that some other green colour should be selected, even at a little more cost. If the manufacture of arsenical papers is to be continued, the Prussian poison-symbol of a skull and cross-bones, with the motto Memento mori, should be printed as a pattern upon it - or, at least, it should be intimated to all who purchase the paper-hangings that they contain arsenic.

Alfred S. Taylor, M.D., F.R.S.
15, St. James's-terrace, Regent's-park,
September 27, 1858.


----

The following paper, by Dr. William Hinds, bearing immediately upon the same subject, is extracted from the Pharmaneutical Journal for the 1st. inst. : -

Certain carefully-prepared papers, which recently appeared on the above subject in the pages of the Pharmaceutical Journal, not having beem, as far as I am aware, [---]  replied to, I beg to ofer to the readers of the above interesting journal a few observations on this subject. [---] confusion of ideas seems to prevail extensively as to the facts brought before the public, while even the deleterious influence is itself denied in some quarters. It is by no means uncommon to see theoretical denials and disputes by some persons, in reference to facts and truths, which are nevertheless characterised by such stern features as tobe realised as facts and truths by others. The views advanced by myself and others as to the injurious effects of arsenical papers in rooms, I believe to be unquestionable. Arsenite of copper, as a poisonous pigment, I find frequently recognised by writers on medical jurispudence; but so far as I have been able to learn, to Dr. Alfred Taylor belongs the merit of more especially commenting upon the dangers to be apprehended from its employment. In his invaluable work, Dr. Taylor gives a case, in which "a young man, after having been engaged for nine days in printing with this arsenical green, was seized with caryza, swelling of the lips and nostrils, and headache. The next day he experienced severe colid and great muscular weakness." Dr. Taylor adds the valuable remark, that "in this case the arsenite of copper had been taken into the body in the state of fine powder."

This shows that Dr. Taylor's attention had been specially drawn to the subject. At hte same time I may remark, that to the best of my knowledge, no case of actual poisoning had ever been made public, as having occurred from simply inhabiting a room gung with the arsenical paper, until my own case was published in the Medical Times and Gazette in February, 1857. The accident occurred to me as far back as 1849; but the case being, as I then thought, so unique and unparalled, I hesitated to publish it until I had had means of collecting other cases, or until a favourable opportunity.

The way in which I was led, step by step, to certain conclusions as to the injurious effects, and also a description of these effects, are given exactly as they occurred in the paper mentioned, and to which I beg to refer those who may feel an interest n this subject.

In the next cases which came under my notice, the moral force of the evidence was so strong, as to satisfy the most sceptical. The injury occurred to a Mr. simpson, of this city, and to his wife. Mr. S. had enjoyed the best health until he had a green flock paper put on the walls of two sitting-rooms. In a very few days he experienced all the symptoms of slow arsenical poisoning, but without either believing in, or even suspecting the cause. He became seriously ill, as also did his wife; and a fine parrot, which was hung in one of the rooms, all at once drooped and refused food. At this stage a gentleman, who had known of my own case, suggested a solution of the mystery as to the cause of the illness, but Mr. S. repudiated the supposition. He then left town for his health, returning in a fortnight quite strong and vigorous, and confident he should continue so. In several days he became again seriouysly ill, and after long residence, he became deeply convinced, by the very force of circumstances and suffering, that the cause lay in the wall paper. He underwent the expense of an entire removal of the paper, and soon after all were well. The gentleman here mentioned, would, I am sure, be glad to give his experience to any person who might be sceptical as to the facts.

Mr. S.'s case is fully detailed, without names, in the scientific journal before mentioned, for May, 1857.

In the case published by Dr. Halley in the Times newspaper, the facts and results are as striking and forcible as in the other published cases.

I have to say one word as to the mode of escape from these arsenical papers of the poisonous colouring matter, and I must observe that a vast deal of entirely irrelevant speculation and equally futile experiments have been expended, with a view to disprove facts, about which it is astonishing that any reasoning person can have a just doubt. A sample of this irrelevancy I will presently mention.

I find papers in this journal for May and June, evidently from able contributors, denying our conclusions, which the space could request would not enable me extensively to notice. For this, however, there is the less necessity, inasmuch as the writers give but negative results for the most part. I believe I am justified in saying that our positive facts and forcible moral evidence are not shaken by mere negative results, and miniature and usually irrelevant experiments. neither is the question a mere chemical one, to be easily decided in miniature. The existence of the poisonous ingredient upon the paper is admitted, though one gentleman seeks to spoil this admission, by asserting (truly enough) that the flock portion is a mere dyed stuff, and contains nothing injurious. The injurious effects, moreover, of arsenite of copper, when inhaled, are equally admitted. Now, that mere water-colour pigment, without an overcoat of varnish, will give off, under certain hygrometric conditions, particles of its dust to the atmosphere, is perhaps so self-evident as not to require any laboured proof. The fact is indeed unquestionable. Take a feather or a soft white napkin, and run either never so lightly over a green paper of the ordinary kind, after it shall have been placed upon a wall by means of paste, and myriads of particles of the colour from the surface will adhere. Much, of course, is sent floating in the atmosphere of any room by the last possible disturbance of its contained air, as by draughts or the opening of doors. These particles will be then breathed into the lungs, and produce all the symptoms which have been described. A great deal has been said about volatilisation of arsenic and arsenical vapour, but it is not all to the purpose. Dr. Taylor's idea, as given in this journal for May last, and the same as it presented itself to me in the first case published, is, I believe, the only rational one - namely, that the finer and lighter particles of the colour escape as such. Now, what is the dose of this fine powder of Scheele's green necessary to produce bad symptons? That is a question to which I cannot give an answer. Probably it is extremely small in quantity. Dr. Taylor, whose labours place him at the head of his department, in this country at least, has not attempted, so far as I know, to give a reply to this question; and the means by which the deleterious particles become active in the system, present several difficulties not easily to be solved.

There is one experiment I would beg to urge strongly upon the gentlemen who are spectical as to our facts. It is that they should place themselves in the same conditions as those under which our facts were gathered. I shall be happy to furnish any gentleman who may wish to make the experiment, with samples of arsenical paper from which to select. Let a room be papered with one of these, and let the experimenter undergo the same experience as we who have suffered, and I shall have little doubt that he will come out of the trial fully convinced. It would be still better to make a series of trials, in order to avoid any incidental negation.

I may here mention the fact of the universal testimony [] workmen who have been in the habit of hanging green [hangings?] [---] the often severe sympoms which the experience [---] at work. One most powerful man, a paper [---] me he has repeatedly got so ill with caryza,  [---] , and prostation, while hanging green  [---] has been compelled to leave the room, and  [---] to finish his work. This man could tell  [---] that green paper was very injurious, though  [---] to be told that the colour was arsenical.  [---] to be borne in mind, that in all these  [---] were of the kind indicative of slow  [---] -enteritic irritation, with  [---], nausea, prostation, loss of muscle [---] and dryness of throat; and  [---] the cause was at first entirely  [---]. In my own case I  [---] notice to the colour of  [---] myself with an examination [---] suffering illness that my attention was gradually attracted to every altered condition of the room for years with no inconvenience. The sympotoms came on in three or four days after the papering. They ceased on my ceasing to occupy the room. They recurred every time I had sfor some hours again used it, and  they never appeared after the room was stripped of the injurious paper. Tje very same conditions, or very similar, were experienced by Dr. Halley, whose communication on the subject appeared in the Times of the 11th of January of the present year; and the same also in Mr. Simpson's case, to which I have before alluded.

I will now gove a speciment of the "experimetns" by which the facts we bring forward have been met. Several experiments have been detailed in this journal by Mr. F. A. Abel. I desire to be entirely just to Mr. Abel's efforts, but I cannot think his scientific knowledge was present to him at the time of those experiments. I will explain my meaning. On coming to the sevent experiment, Mr. A. Makes the following most remarkable statement. He says: "It should be mentioned that in all these experiments, the tube was plugged with cotton wool." Now we refer to the other conditions of these experiments, and we find that the temperature is raised to only 90° on the one hand, and on the other, the tube was plugged with cotton wool, to allow no particles to escape mechanically! Mr. Abel will forgive me for reminding him of a fact he already knows - namely, that arsenic can only be voltilised by heat at a temperature of 380°; and yet he sticks to 90°, and plugs the escape-tube with cotton-wool, to prevent the mere mechanical passing of arsenic. I am sure Mr. A. will see the entire inconsistency and inapplicability of his whole experiments, on a reconsideration of the subject.

In Mr. Dugald Campbell's experiments, given with candour and clearness, the conditions were essentially different from those in which arsenic is given off in a room; for while the 140°, the highest point to which Mr. C. raised the temperature, were less by no smaller a quantity than 240° than the temperature required for the volatilisation of arsenic; a square foor only of paper, and confined in a bottle, is a  very different thing from a square foot, indeed I might add 500 square feet, or 1000, pasted upon a wall, and subject to certain important hygrometric transitions, which favour the loosing of the colour, and its escape into the atmosphere of the room.

Some observations have also been made in the journal by Mr. B. H. Paul, and are given with great condour. Those remarks contain no experiments on the subject in question, and, as they are directed more especially against the gratuitously-conceived theory of vaporisation of pure arsenic by heat, inapplicable in the present case, require little remark. In conclsion, I may express my regret to perceive how completely an ascertained fact, as communicated by Dr. Taylor, in reference to the actual observance of particles of Scheele's green upon a slip of glass, can be ignored by a mere surmise.

Arsenic in Paper-Hangings.

Journal of the Society of Arts 304, 17.9.1858

The following letter, addressed to the editor of the Daily News, and published in that paper on the 13th inst., has been forwarded to the editor of the Society's Journal by Dr. Halley: -

Sir, - In your number for the 1st of the present month, which I have only just had an opportunity of perusing, there is a leading article on the above subject, in which allusion is made to a statement of mine, the validity of which you assert to have been controverted by the experiments and opinion of Mr. Phillips, the chemist to the Board of Inland Revenue. May I crave the indulgence of your space whilst I correct a misconception into which that gentleman has fallen, and at the same time cindicate the correctness of my own assertation.

The only communication that I have yet made upon this subject was that contained in a letter to the [Time] of the 11th January last, a letter hastily written on the spur of teh moment, in reply to one by Mr. Fletcher, purposely condensed as much as possible, but containing a plain statement of facts as they occurred, with the simple view of warming others, and, if possible, to prevent the suffering I had myself undergone.

This letter was copied nearly entire into the number of the Pharmaceutical Journal for February last.

In the number of the Journal of the Society of Arts for the 27th August last, at page 606, Mr. Phillips, taking the report in the Pharmaceutical Journal, entirely misconceives, or at any rate misquotes, my statement, for he says: "It is stated that Dr. Halley, of Harley-street, had detected arsenious acid in the atmosphere of his study, the walls of which were covered with green paper, and that the test he employed was 'sheets of paper soaked in a solution of ammonio-nitrate of silver,' and that upon this paper were deposited numerous well-defined crystals of arsenious acid." This is not what I stated, and I am surprised that any chemist should place such a miscontruction upon the words I used. The merest tyro in chemistry should be perfectly aware that arsenious acid could not be so deposited. What I did state was this: "The air of teh room was next carefully tested (by means of sheets of paper soaked in a solution of the ammonio-nitrate of silver, a very delicate test of arsenic), and distinct crystals of arsenious acid, visible under a low power with the microscope, and sufficiently well defined and numerous to preclude the possibility of mistake, were obtained on two repeated and separate occasions." In writing to a non-professional journal I did not enter into every step of an analysis of a purely chemical nature, but gave the results of the experiment, merely indicating between brackets the key to the means used, that any chemist curious in the matter might repeat the experiment, filling up, of course, the blanks left in the description of the process. The obtaining of arsenious acid crystals was a positive and conclusive result - the fact - terminating the whole experiment, the commencement of which was the suspension in my room of sheets of paper soaked in the solution of ammonio-nitrate of silver, which in their turn were submitted  to reduction, and so on to the result, the process being that known as Reinach's test.

But Mr. Phillips questions the fact of the crystals obtained being really those of arsenious acid; on the contrary, asserting that they were "more than probably" those of nitrate of silver. Without laying claim to any great knowledge of crystallography, which you assert is my presumption, it requires no great amount of acumen to distinguish between the decided octahedra of arsenious acid and the tabular plates of nitrate of silver, not to inention the impossibility of the resulting crystals in the experiment described being those of the latter substance.

Again, Mr. Phillips has misquoted my opinion as to the mode in which the arsenic is given off from the paper. I have not asserted, nor do I believe, that the arsenic contaminates the air in the form of arsenious acid. This is a very difficult point to determine, requiring more time and attention than I have had to spare from my professional avocations; but that, under certain circumstances, arsenic does contaminate the air of rooms covered with those papers to a most deleterious extent I firmly re-assert; and shall be most happy - I won't say convince, but - to show Mr- Phillips or any other chemist interested in the point the results of the experiments alluded to, upon which this opinion is founded.

And now, sir, in regard to the counter-experiments of Mr. Phillips and others, I am not prepared to explain in what manner, in every instance, they have failed to obtain similar results. It is not easy from mere description to judhe of an experiment involving minutiæ of manipulation; but knowing the quantites experimented with, and the very minute results I obtained - knowing also that those results would have been overlooked but for the use of the microscope, which Mr. Phillips, in common with many of his school, seems to disparage - I confess that his experimetns, although, I have no doubt ably and apparently impratially conducted, have in no way shaken my confidence in those alluded to in my letter, conducted as they were with the kind and able assistance of Mr. williams, of New Cavendish-street, a gentleman shose extensive experience as a wholesale manipulator is well known. The tests used were all prepared by him, and he kindly undertook many of teh minutiæ of the analysis. It is however but fair to state that in several similar experiments I failed to obtain similar results - showing that it is not all arsenically coloured papers that give off the poison, and this may explain why some persons have not suffered from inhabiting rooms so papered; but, on the oter hand, I re-asserts, for I known from personal experience and from numerous instances to my own knowledge well authenticated, that many persons have suffered from this cause.

Apologising for the unavoidable length of this communication,
I am, &c.,
Alexander Halley, M. D.
7, Harley-street, Sept. 11, 1858


-------------------------


The following is the passage in the article from the Daily News of the 1st inst., referred to above: -

The old proverb, that a "little knowledge is a dangerous thing," if not to its possessor at least to others, has been well exemplified by some recent chemical investigations. The progress of chemistry of late years has been so rapid that its most enthusiastic students have had hard work to keep pace with its advance. It has accomplished such marvels, and shown such usefulness in improving the manufacture of so many of the conveniences and even necessaries of every-day life, that we have all learnt to treat the opinion of the chemist at least with respect, if not with something approaching the most profound deference.

If the chemist is to retain that position, he can only secure it by the name not being usurped by those who really have no title to it. Those who do assume a knowledge of the science must also be careful not to step beyond the legitimate conclusions of their analysis, or substitute imagination or presumptuous assertion for demonstration.

In the evidence given by Dr. Alfred Swaine Taylor before the Committee of the House of Lords, on the "Sale of Poisons Bill," he alarmed their Lordships by describing the injurious effects of paper-hangings coloured with the arsenite of copper. Knowing the reputation of Dr. Taylor as a chemist, we have felt very uncomfortable since when sitting in any room covered with pretty green paper - especially if a gas-light has been burning. Our terror seems to have been partly shared by the Commissioners of the Inland Revenne Department. Their new offices had been hung with the poisonous paper, chosen no doubt for its refreshing colour. Instead of at once tering down the obnoxious paper, they proceeded according to the customary rule of routine; their attention having been calle to the circumstance they directed Mr. Phillips, the Chemist to the Board, to investigate the subject, and report.

The devotedness of the Commissioners is most admirable. We can fancy the conscious sense of martyrdom wit which they [-at] environed with supposed arsenical atmosphere, while their chemist was preparing his Report. We knew not that we possessed a Board who would sacrifice their own health, rather that put the tax-payers to the expense of re-papering their offices. We congratulate them on the result of their officer's Report, and that they have now the pleasing assurance that their devotion has not filled their bones and livers with arsenic, to be produced by Professor Taylor, on some post-mortem, for the edification of a coroner and his jury.

Mr. Phillips set about the investigation in a very proper an sensible manner. Two small closets were papered with the suspected covering. No ventilation was allowed, save that admitted round the chinks of the doors. The air was thus necessarily longer in contact with the paper that it would have been in an ordinary room. Both closets were carefully closed for 72 hours, and in one a gaslight was kept burning 45 hours. The most delicate re-agents for testing the atmosphere of the closets were used without detecting the slightest trace of arsenic. It may be asked, then, how did these papers acquire so bad a name?

Las February a physician communicated to the Pharmaceutical Journal that he had detected arsenious acid in the atmosphere of his study, the walls of which were covered with green paper. The test he made use of for determining this fact was the hanging in his room "sheets of paper soaked in a solution of ammonia and nitrate of silver." After a time he found the paper covered with numerous well-defined crystals of arsenious acid, visible under a low power with the microscope. Mr. Phillips hung paper similarly prepared in his experimental closets. his paper was covered with crystals, but analysis proved these crystals to be composed of nitrate of silver, derived from the solution in which it had been dipped. Mr. Phillips therefore assumes, and we think with perfect justice, that if the learned Physician had trusted less to his presumed knowledge of crystallography, and tested his crystals, instead of jumpung at the conclusion that they were composed of arsenic, he would have found them nothing more than nitrate of silver.

It may be some consolation for those of our readers who inhabit rooms papered with pretty green patterns, to learn that Mr. Phillips and his family have occupied a sitting-room covered with a paper heavily laden with arsenite of copper, for three years, without experiencing the slightest ill effect, though his bed-room during the whole time was papered with arsenical hangings. This is not, however, the principal reason why we have noticed Mr. Phillips's admirable Report. It is, we conceive, of the greatest importance that the public should be put on their guard against the too easy reception of assumed chemical conclusions.

We have no doubt of the perfect good faith of the physician who called the attention of the public to his presumed discovery. He did so from a praiseworthy motive. But we hope the exposure of his defective analysis will caution others from intruding their imperfect determinations on the public, to the serious detriment, it may be, of their honest neighbours.


-------------------------


The following letter, in reply to Dr. Hallery, appears in the same journal for the 14th inst.: -

To the Editor of the Daily News.

Sir, - Dr. hallery has endeavoured to show, that in your leading article on the hasty conclusions formed by some chemists you have done him an injustice. He believes that you have been misled by the report of Mr. Phillips, the chemist to the Board of Inland Revenue.

Now, sir, I do not believe that you have been misled in the slightest particular, or done any injustice to Dr. Halley. What are his own statements in defence of his analysis? He says that he tested the air of the room covered with arsenical dyed paper by means of sheets of paper soaked in a solution of the ammonio-nitrate of silver, that these sheets of paper, after exposure, were reduced, submitted to a test know by the name of reinsch, and that by this means he obtained crystals sufficiently large to be seen under a low power of the microscope.

Because these crystals were decided octahedra, he maintained that they were crystals of arsenious acid. You, sir, complain, and so do I, that because Dr. Halley saw crystals of the form assumed by arsenious acid under certain circumstances, he jumped at the conclusion that the form of the crystal was a sufficient evidence to identify the substance. Now, sir, I have devoted a little attention to the subject of crystallography, and I therefore know that there are a vast number of substances besides arsenious acid which will crystallise as regular octahedra. Dr. Halley had paper soaked in a combination of ammonia, silver, and nitric acid. He submits this paper, after its exposure to an atmosphere contaminated by gas, to certain tests. The paper had therefore, in all probability, absorbed the element of sulphur, either in a simple state or combined with certain gases. Can Dr. Halley, therefore, take upon himself to assert, that the octahedral crystals could not have been formed from certain chemical combinations made during his experiments, which may not have contained a single particle of arsenic or arsenious acid? Is he sure that these octahedra were not crystals of sal ammoniac?

His sheets of test paper contained ammonia, the paper itself was probably not free from the chlorine it had absorbed in its manufacture. Is it not therefore as probable that the crystals he saw under his microscope were a combination of chlorine and ammonia, which will assume the form of a perfect octahedron, as that they were formed from a combination of arsenic and oxygen derived from the atmosphere? Which is more probable? That the crystals were formed from the combination of substances supposed to be derived from the atmosphere. But taking into consideration the known impurities of the atmosphere, these might have combined with some of the ingredients contained in or introduced into the paper, so as to form combination, known to crystallise in the form of the regular octahedron.

For any evidence Dr. Halley has given us to the contrary, he may have actually produced diamonds without being aware of his valuable discovery. Both his paper and the atmosphere contained carbon. The diamond, as pure carbon, assumes frequently the form of the perfect octahedron, in its crystals. If form be a certain test as to chemical composition, what evidence had Dr. Halley adduced that his so-called crystals of arsenious acid may not have been microscopic diamonds.

Dr. Halley admits that he was satisfied that because he saw crystals which he assumed to be perfect octahedron, these crystals were necessarily composed of arsenious acid, because he suspected the presence of arsenic in the atmosphere. It is of his rash conclusion that Mr. Phillips complains. He examines the atmosphere of a room far more likely to be impregnated with arsenic than that examined by Dr. Hallery, without discovering the slightest trace of that deleterious substance. Mr. Phillips is a chemist, Dr. Halley a microscopist. Dr. Hallery gets a friend to manipulate the chemical part of his tests for him. Trusting to the deceptive form of his crystals, he neglects to submit these crystals to any test but this form. That form belongs to a host of substances  [---] arsenious acid; therefore Dr. Halley's ambiguous [---] cannot be taken ans any confutation of Mr. Phillips's analysis.

Dr. Halley wrote his account of his experiments vaguely as to lead Mr- Phillips to infer, as one reasonably might have done, that the microscopical crystals were deposited on the surface of the test papers. Mr. Phillips found his paper covered with crystals of nitrate of silver, he, therefore, hazarded the opinion that Dr. Halley's crystals, if tested, would probably have been found to be simply nitrate of silver. To this Dr. Halley replies, that it requires no great amount of acumen to distinguish between the dediced octahedra of arsenious acid, and the tabular plates of nitrate of silver. If Dr. Halley will consult Phillips's translation fo the Pharmacopeia, which I have no doubt he possesses, he will see there that the author of that work states that the octahedral faces of crystals of the nitrate of silver sometimes are [---] englarged as nearly to obliterate the rhombic faces. It would require a very delicate eye to dintinguish the octahedra of nitrate of silver, with their upper and lower angles replaced by a plane, from the regular octahedra of arsenious acid, with their upper and lower angles replaced, as they frequently are, by planes of the cube.

Without actual goniometrical measurement, it is extremely difficult to distinguish the regular octahedron from some of the octahedra of both the square prismatic and the rhombic systems.

I would recommend Dr. Halley to repeat his experiments, and when he has obtained his octahedra, to sumbit them to such chemical tests as may satisfactorily determine their substance. Till he does so, he has no answer to Mr. Phillips's tests, nor will his negative crystalline evidence satisfy a
CRYSTALLOGRAPHER.

Arsenic in Paper-Hangings.

Journal of the Society of Arts 301, 27.8.1858

In the Journal, Vol. V., p. 652, reference was made to the evidence of Dr. Alfred Swaine Taylor, given before a Committee of the House of Lords on the "Sale of Poinsons Bill," in which he spoke of the injurious effects of paper-hangings coloured with arsenite of copper. Some of the rooms in the new offices of the Inland Revenue Department being hung with these papers, and the attention of the Commissioners having been called to the circumstance, they directed Mr. Phillips, the chemist to the Board, to investigate the subject.

The following is the report: -

"In the Pharmaneutical Journal of February last, page 429, it is stated that Dr. Halley, of Harley-street, had detected arsenious acid in the atmosphere of his study, the walls of which were covered with green paper, and the test he employed was 'sheets of paper soaked in a solution of ammonia-nitrate of silver,' and that upon this paper were deposited numerous well-fefined crystals of arsenious acid, visible under a low power with the microscope, and that the form of these crystals precluded the possibility of a mistake.

"Ammonia-nitrate of silver is a test of arsenious acid, but not in the manner which Dr. Hallery seems to suppose, as it does not cause the deposition of crystals of arsenious acid (which are colourless), but produces a bright yellow precipitate of arsenite of silver. If such be not the case, no precipitate is produced. These particulars are mentioned because Dr. Halley appears not to have resorted to any other test, but to have concluded merely from the apprearance of the crystals fromed on his test paper, and without analysing them, that they must be those of the poison in question.

"In the following experiments, made with a view to test Dr. Halley's conclusions, the interior surfaces of two closets were covered with green paper similar to the pattern annexed.

"Closet A had a capacity of 17 cubic feet, and was lined with about 48 square feet of the paper, or 2-8 square feet to each cubic foot of space.

"Closet B had a capacity of 36 cubic feet ,and was lined with 53 square feet of paper, or 2.0 square feet to each cubic foot of space.

"These closets had no means of ventilation [---] the chinks round the doors; the included air, therefore, would remain much longer in contact with the paper than would be the case in an ordinary room. The surface of the paper to the bulk of air enclosed was not less than fourteen times as great as it would be in a room 20 feet square and 12 feet high, thus showing that the conditions of the experiments were highly favourable to the impregnation of the air with arsenious acid, if such were possible. In each of these closets were placed two basins, one containing a solution of potash, the other ammonia-nitrate of silver, and a sheet of paper saturated with the latter reagent. Closet A was kept as much as possible from the influence of common gas. In closet B gas was allowed to burn during the day-time, the temperature of the included air being kept by the flame at from 74° to 82° F. The closets were carefully closed for 72 hours, the gas burning during that time 45 hours in closet B. The solutions of potash and ammonia nitrate of silver from each closet were then examined by Marsh's test, which is by far the most delicate known, and found to be quite free from arsenic.

"The sheets of paper saturated with ammonia-nitrate of silver were also free from arsenic, but had on their surface numerous colourless crystals which, when analysed, proved to be nitrate of silver, the evaporation of the water from the test-paper having concentrated the solution with which the paper was saturated to such an extent as to cause the nitrate of silver to crystallize out. On the test-paper was also found an amorphous substance having a dingy yellow colour; which speedily became black on exporure to light; the same substance was also observed on the surface of ammonia-nitrate of silver contained in the basins, being most abundant in that which had remained in closet B, in which gas had been burnt. When analysed it was found to be sulphide of silver, the sulphur, no doubt, having been derived from the atmosphere of the laboratory, which always contains traces of sulphuretted hydrogen. This dingy yellow substance, which, without analysis, might be supposed by some to be arsenite of silver, was formed in a third closet, in which no arsenical compounds were present, thus proving that the green paper had no share in its production.

"The green paper used in the experiments is copured with what is known as emerald or Schweinfurt green, which is a compound of arsenite of copper and acetate of copper. The paper contains 11.8 grains of arsenious acid to the square foot. " The following conclusions may fairly be drawn from the experiments above described:-

"1st. That even when a small bulk of air is allowed to remain for a considerable time in contact with a large surface of the arsenical paper, and that [---] at a temperature of 80° F., not the slightest trace of arsenious acid is diffused in the air. Still less might  [---] air of an ordinary room, which occupies a large surface in proportion to the surface of the walls, and which is being constantly changed by ventilation, be expected to become contaminated by the poison.

"2nd. That the products of the combustion of gas do not facilitate the libreation of arnesious acid from the surface of the green paper.

"3rd. That arsenious acid is not volatilised from the surface of such paper except at temperatures too high for human endurance.

"It is probable that persons may have been affected by habiting rooms papered with arsenical hangings, not because the arsenious acid has been volatilised, but from the improper and frequent sweeping of the walls, by which minute particles of arsenite of copper might be  [---] from those portions of the surface of the paper which were not glased, and becoming dispersed in the air, might be inhaled by persons occupying the room at the  [---] . This only soirce of danger, which might be objected by a little management in the cleaning of a room,  [---] in the selection of a paper having but a little of its surface unglazed, apperars not to have presented itself to the mind of Dr. Halley, who seems to have been possessed with the idea that injury to health was to be apprehended solely from the vapourisation of the arsenious acid. Dr. Taylor, on the other hand, ascribes the danger to the fact that the colour is 'put on very loosely,' and, therefore, by inderence, easily detached and disseminated through the air, not as vapour of arsenious acid, but as minute particles of arsenite of copper.

"The subject under consideration being one of much importance, I have felt it necessary to enlarge upon it, and as Dr. Halley's statement is calculated to create an apprehension of danger which I believe has no existence, I beg to make the following remarks: -

"Dr. Halley states that on two occasions distinct crystals of arsenious acid were deposited on the surface of his test-paper from the air of his room. It is more than probable that if he had analysed the crystals, and not assumed their composition from their appearance under the microscope, he would have found them to be nitrate of silver. The test-paper which he used had no more effect in causing the deposition of crystals of arsenious acid than any other surface in the room would have, and to suppose that crystals of the poison were thus deposited, would be to imply that the air was impregnated with arsenious acid to an extent which must be fatal to persons inhaling it for  a short time. Notwithstanding his statement that the air of his room furnished crystals of arsenious acid, he subsequently says that, at ordinary temperatures, with common atmospheric air, even when an aspirator was used, the amount of arsenic given off was 'inappreciably small,' omitting to mention what test he employed to detect a quantity not appreciable. Tje purport of his remarks, however, appears to be that arsenious acid, to an appreciable extent, is only given off from arsenical paper in rooms in which gas is burnt, and what the products of the combustion of the gas combine with the arsenic in the paper. If such be the case, it is difficult to conceive how the arsenious acid can be deposited from the air of the room in a free and crystalline state.

"It may be proper to mention that I and my family occupied a sitting-room three years, the walls of which were covered with paper heavily laden with arsenite of copper, and that for the same period my bed-room was also papered with arsenical hangings, yet neither I nor any member of my family experienced the slightest ill effect from such paper.

"In conclusion, I beg to experss my opinion that no danger need be apprehended from a paper such as the one annexed, in which but a small proportion of the surface is unglazed, provided ordinary care be used when removing the dust from the walls, and that even if such care were not exercised, it is doubtful whether any pernicious effects would be felt by those inhabiting the room."