Suomen Teollisuuslehti 1/1902.
Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kirj. V. M. J. V.
Nykyajan väritekniikka ei eroa edeltäjistään ainoastaan siinä, että se on keksinyt tuhansia kauniita värejä meidän kauneudenaistimme kehittämiseksi; sen harras tarkoituskin paljastaa kaikkien värien niin hyvät kuin huonot ominaisuudet, [?] tuoda tietoomme ne olosuhteet, joissa kukin niistä parhaiten on käytettävissä, antaa jo sille uudenaikaisen leiman.
Tunnettua on, että valolla, ilmalla, hapoilla, hankautumisella, pesolla j. n. e. on paljon sanottavaa jokapäiväisessä elämässä väreihin nähden. Värjäämmehän kankaan, joka tulee olemaan esim. ilman, valon ja peson alaisena, mieluimmin sellaisilla väreillä, joiden tiedämme näitä kestävän, eli olevan niihin nähden "ehtoja". Kun kuitenkin kaikkia ulkonaisia vaikuttimia yht'aikaa kestäviä värejä noiden tuhansien joukossa löytyy vaan muutaia, ja toiset näinollen tulisivat hyvin vähän käytetyiksi, on väritekniikka tehnyt parhaansa asiaa auttaakseen. Sopivia keinoja käyttäen onkin sen onnistunut tehdä niin luonnontuottamista kuin keinotekoisista väreistä sellaisia nyansseja, jotka erikoisiin tilaisuuksiin sovittaen ovat kokolailla "ehtoja". Täten on itse "ehta" sanan merkityskin lähemmin spesialiseerautunut. Puhummehan jo väreistä, jotka ovat omiaan siihen ja tähän tarkoitukseen, koska ne ovat "valoehtoja", "pesoehtoja" j. n. e.
Seuraavassa tahdomme lyhyesti mainita muutamia havaintoja, joiden tarkoituksena olisi näyttää, mihin tuloksiin tähän saakka on tultu valon vaikutukseen nähden väreihin.
Ranskalainen kemisti Chevreul on ehkä ensimäisiä niistä, jotka ovat tutkineet valon vaikutusta väreihin. Hänen havaintojensa mukaan, riippuu värin pysyväisyys muiden muassa paljon kudontaan käytetyn raaka-aineen laadusta. Niinpä kestävät värit yleensä paremmin villalla kuin pumpulilla. Silkillä pysyvät ne keskinkertaisesti. Missä määrin vielä muut ulkonaiset vaikuttimet tulevat valolle avuksi värejä jävittäessä, sen näyttää meille pieni koe.
Panemme tätä varten kappaleita värjätystä pumpuli- ja villakankaasta vaonvaikutuksen alaiseksi siten että kappale kumamstakin on tyhjässä paikassa ja märässä huoneessa, höyryssä ja vetykaasussa. Tällöin huomaamme, ttä värit sellaiset kuin rseille, safraniini- ja indigokarmiini hyvin sukkelaan muuttuvat kosteessa ilmassa, aivan vähän kuivassa; ilmattomassa paikassa ja vetyatmosföörissä ovat ne sen sijaan jääneet koskemattomiksi. Tästä voidaan päättää, että valo yksin, saamatta apua ilmalta ja kosteudelta, voi hyvin vähäsen vaikuttaa väreihin. Samaan tosiasiaan perustuu myöskin entinen valkaisutapa niityllä, jolloin valo ilman hapen, ozoonin ja kosteuden avulla teki kankaamme valkoiseksi. Väriaineiden liaalistumista onkin sentähden yleensä pidetty jonkinlaisena hapettumisena. Merkillisen poikkeuksen kaikista muista väreistä valoon nähden, tekee preussinsininen, se kun sekä ilmattomassa että ilmallisessa paikassa vain osittain kadottaa värinsä, jonka se sitten pimeässä taasen ottaa takaisin. Niin monta huonoa selitystä kuin tästä ilmiöstä lie tehtykin, pitänee olla yhtämieltä pääasiaan nähden siinä, että tässä on reduktsiooni kysymyksessä.
Näyttääpä itse valon laatukin suuresti vaikuttavan värien kestävyyteen. Esimerkiksi indigosiniväri, joka samojen olosuhteiden vallitessa on asetettu talvisen ja kesäisen valon vaikutuksen alaisiksi, vaalistuu jälkimäisen käsissä paljoa enemmän kuin edellinen. Tämä lie ehkä jossain yhteydessä sen kanssa, mitä tieteelliset kokeet sanovat valsota. Valkeassa valossa näet siniset valosäteet ovat paljoa väkevämpiä kemiallisesti kuin punaiset.
Kestävimmät värit valoon nähden villalla ovat preussin-sininen ja indigo. Kurkuma, orseille, katechu ja indigokarmiini ovat jo vähemmän pysyviä. Peiton kanssa värjättävistä väreistä ovat luonnontuoteet krapp, (keinotekoisena alizariini) ja cochenille parhaimmat. Onpa jälkimäinen edellistä hiukan kestävämpikin, koska se vasta 3 kuukautisen valaistuksen jälkeen auringon paisteessa vaan vähäsen on muuttunut, kun sitävastoin turkinpunainen (krappi; alizari.) jo tänä aikana antaa arveluttavia merkkejä kestävyydestään, ja sitä enemmän missä määrin värjätessä siihen tinaa on käytetty. Tämä on sanottu näistä väreistä villalla. Pumpulilla taasen pysyy alizariinipunanen paljoa paremmin, jos se sisältää hiukan tinaa, kuin pelkälle aluminiumipeitolle värjättynä.
Luonnosta saatavat väriaineet kuten santali, brasili ja fustelpuu tekevät aina huonoja värejä olipa peitto mitä tahansa. Quercitrone, wau ja kreuzbeere kromin, kuparin ja raudan kanssa värjättyinä ovat kokolailla "ehtoja" valoja vastaan. Saman ominaisuus on aluminiumilakallakin. Kampeche antaa sinertävänmustan värin kuparille ja on hyvin kestävä; aluminiumi-tinanyansit sitävastoin ovat vähemmän suositeltavia.
Silkillä ovat luonnosta tulevat peittovätir milt'ei yhtä "ehtoja" kuin villalla. Ovatpa muutamat kuten katechu ja brasili vielä kestävämpiäkin.
Puuvillalla ovat useammat luonnon peittovärit hyvin pysymättömiä valossa. Parhain poikkeus näistä on krappi turkinpunasena värjättynä aluminiumien kanssa, sekä mustana raudalla peitattuna. Cochenille tekee vaan pysymättömiä nyansseja. Kaseinin kanssa kankaalle kiinnitettynä kestää sen ruusunpuna varsin hyvin 3 kuukautisen auringonvalon. Tavallisella tavalla krapilla tehty "ruusa" ei ole läheskään niin "valoehtaa".
Muutamilla aineilla on merkillinen ominaisuus estää valoa epäedullisesti vaikuttamasta väreihin. Sellaisia ovat quercitrona ja wau, jos niitä sekotetaan kampechella tehtyyn mustaan. Nyanssi ei entisestään paljon muutu vaikka siinä onkin keltaista joukossa. Sen sijaan kasvaa värin vastustuskyky valoon nähden suuresti. Tämä ilmiö lie parhaiten selitettävissä siten, että quercitronalla, waulla ja yleensä kaikilla keltaisilla väreillä on kyky imeä itseensä ne kemialliset säteet valosta, jotka juuri ovat vaarallisimmat kysymyksessä oleviin väreihin nähden. Muuten ovat keltaiset värit kuten kreuzbeeere, quercitrona, wau y. m. kromin kanssa värjättyinä hyvin valoa kestäviä, jos niihin pannaan vähäisen etikkahappoista-tinaa joukkoon. Kyypissä värjätty indigo ja kromeerattu katechu ovat myöskin luettavat parhaimpien "valoehtavärien" joukkoon.
Keinotekoiset peitalla värjätävät värit tekevät myöskin kokolailla valoa kestäviä nyansseja samoissa olosuhteissa kuin luonnolliset lakkaväritkin. Tanniinin kanssa värjättävät emäksiset värit ovat yleensä hyvin vähän "ehtoja" valossa. Sellaiset kuin methylenblau ja induliinit kestävät kuitenkin jotakuinkin hyvin.
Keinotekoiset peitalla värjättävät värit tekevät myöskin kokolailla valoa kestäviä nyansseja samoissa olosuhteissa kuin luonnolliset lakkaväritkin. Tanniinin kanssa värjättävät emäksiset värit ovat yleensä hyvin vähän "ehtoja" valossa. Sellaiset kuin methylenblau ja indulinit kestävät kuitenkin jotakuinkin hyvin.
Happamien - villalle ja silkille - värjättävien värien joukossa tapaamme useita "ehtoja" värejä. Sellaisia ovat ponceaux, bordeaux ja keltaset värit yleensä. Huonoja ovat sen sijaan miltei poikkeuksetta kaikki siniset ja viheriäiset. Mustat ja violetit ovat keskinkertaisia. Substantiiviset eli ilman peittaa puuvillalle ottavat värit eivät yleensä ole "valoehtoja". Villalle ja silkille käytettynä värjäävät useat diaminivärit kuitenkin kokolailla kestävästi. Löytyypä muutamia keltaisia ja orangeja, jotka tekevät vallan "valoehtoja" nyansseja silkillä. Yleensä voipi sanoa, että n. s. biazovärit ovat paljoa pysyvämpiä valossa kuin tavalliset azot.
Keinotekoiset peitalla värjättävät värit tekevät myöskin kokolailla valoa kestäviä nyansseja samoissa olosuhteissa kuin luonnolliset lakkaväritkin. Tanniinin kanssa värjättävät emäksiset värit ovat yleensä hyvin vähän "ehtoja" valossa. Sellaiset kuin methylenblau ja indulinit kestävät kuitenkin jotakuinkin hyvin.
Happamien - villalle ja silkille - värjättävien värien joukossa tapaamme useita "ehtoja" värejä. Sellaisia ovat ponceaux, bordeaux ja keltaiset värit yleensä. Huonoja ovat sen sijaan miltei poikkeuksetta kaikki siniset ja viheriäiset. Mustat ja violetit ovat keskinkertaisia. Substantiiviset eli ilman peittaa puuvillalle ottavat värit eivät yleensä ole "valoehtoja". Villalle ja silkille käytettynä värjäävät useat diaminivärit kuitenkin kokolailla kestävästi. Löytyypä muutamia keltaisia ja orangeja, jotka tekevät vallan "valoehtoja" nyansseja silkillä. Yleensä voipi sanoa, että n. s. biazovärit ovat paljoa pysyvämpiä valossa kuin tavalliset azot.
Eikö sitten löydy mitään keinoa tehdä niitä keinotekoisia värejä, jotka luonnostaan eivät ole "valoehtoja", kestäväksi valossa? Tämän suuntaisia kokeita kysymyksen ratkaisemiseksi on tehty paljon. Parhain lie kuitenkin se menetystapa, joka erityisesti on näyttöytynyt sopivaksi n. s. tetrazoväreille, nimittäin kuparisuolojen käyttäminen. Myöskin emäksiset värit kuten fuksiini, methylvioletti ja malachitviheriä kuparisuoloilla päällystettyinä näkyivät antavan "valoehtoja" nyansseja, joskin ne samalla kadottavat tavallisen tutun värinsä. Ylipäänsä näkyy kuparilla olevan taipumus varjella minkä värin tahansa va[i]lon va[i]kutukselta. Tuntuu montasti mahdottomalta ajatella, että kupari tällöin muodostaisi jonkinlaisen lajan käsiläolevan väriaineen kanssa. Parhaimmassa tapauksessa lie se jonkinlaisena kerroksena kankaan päällä, ja varustettuna sellaisilla ominaisuuksilla, että se voi ryöstää valolta sen voimakkaimmat säteet. Kun vielä lisäämme, että viimeaikoina kauppaan tulleet lukuisat rikkivärit kuuluvat myöskin niihin väreihin, jotka parhaiten kestävät valoa, voimme jäädä vastaiseksi uusia tutkimuksia odottamaan.