Maantieteellistä kuwaelmia II. Siperia.

Vaasan Sanomat 49, 6.12.1880

(Jatk.. 48 n:oon )

Suomennamme tähän muutamia otteita mainion kansalaisemme, professori M. A. Castrén wainajan matkamuistelmista, antaaksemme wieläkin joitakin kuwia Siperian maasta ja asujamista.

Hän kirjoittaa esim. Tobolsk'ista toisella Siperian matkallaan 1845: Matkalla Tjumen'ista tahi jo Jekaterinenburg'ista Tobolsk'iin ei luonto tarjonut uteliaisuudelleni mitään, jota en jo tuhansia kertoja ollut nähnyt ja ikäwään asti kuwaellut äärettömiä tasankoja, osasta pelloksi ja niityksi wiljeltyjä, osasta metsistyneitä. Kaikki on kolkkoa, hengetöintä. Tukahuttawa paino rasittaa maata ja kansaa. Alkuperäinen siperialainen on wenäläisillä hywässä huudosia suorista tawoistaan, wieraanwaraisuudestaan ja hywäntahtoisuudestaan, joka kaikki osasta saattaa olla oikeinkin. Mutta jonkun ilon osoitus Siperiau kansassa, esim. laulua, hyppyä, yhteisiä tahi perhejuhlia, on harwinaisimpia ilmiöitä, ainakin Tobolsk'in läänissä. Joka on tottunut Wenäjällä näkemään, kuinka elämän wirta kuohuu yli äyräittensä, tulee aiwan pahoille mielin Siperian hiljaisuudessa. Ei se ole hiljaisuus, jota synnyttää sielun sisällinen, rauhallinen olento, waan sen äiti on kylmä, huolimattomuus ja paatumus. Mitä muuta kuin paatumusta olisikaan odotettawana sellaisessa maassa, missä enin osa wäestöä on roswoja ja heidän sikiötänsä - maassa jota koko waltakunnan kirous painaa.Ylipään tarwitsee ihminen, jottei waipuisi juutalaiseksi, mustalaiseksi taikka joksikin sellaiseksi, isänmaata, jota hän saattaa rakastaa ja jossa itse nauttii lähimmäistensä kunnioitusta. Mutta kuinka siperialaisraukka uskaltaisi rakastaa maata, jota koko maailma kammoo, ja mitä kunnioitusta hän muilta taitaa waatia, kun ei itsekään woi itseään kunnioittaa? Siperian täytyy wälttämättä ottaa osaa johonkin isoon isänmaalliseen tekoon, jotta kansan siweydellinen itsetunto heräisi.

Käynnistänsä eräässä Siperiassa asuwain ostjakilaisten jurtissa eli mökissä kertoo Castrén: Sinne johtawat jyrkät, pahat portaat ja owi, joka on niin soukka, että, paki parastansa saamatta waroitusta, en woi olla lyömättä otsaani ylimmäiseen owipieleen. Kolahuksesta hurmautuneena kentiesi unhoitan ristinmerkillä terwehtää pyhimysten kuwia, jotka owat ladottuina riwiin jurtin etumaisessa kulmassa. Tästä laiminlyönnistä ja muutoinkin ostjakilaisen silmissä wähän tawattomasta menetyksestäni peljästywät tuwan puolialastomat raakalaiset niin, jotta tuota päätä pakenewat takan taa taikka ulos pihalle. Sitä paremmassa rauhassa saan nyt katsella ympärilleni jurtissa. Ensinnä kohtaa silmiäni epäluulon-alainen harmaa wäri, joka peittää lawitsat ja pöydät, seinät ja laattian. Sama karwa on myös ainoana maalina kaikissa astioissa ja talouden kapineissa, niinkuin wadeissa, kupeissa, weitsissä, lumiwedellä täytetyssä juomakannussa, tuohiroppisissa y. m. Pienen tupani laattia on kaltewa, seinät koukistuneet ja täynnä rakoja, joissa wilisee tuhannen tuhansia hyönteisiä. Tuoleja ei ole eikä sänkyjäkään, waan rahiriwi loppuu molemmassa päässä leweällä makauslawalla. Takka on muurattu wenäläisten tapaan ja warustettu oikealla torwella. Tämä ei kuitenkaan ole rakenbettu kiinni seinään, waan siihen yhdistetty toisella aiwan pienellä uunilla, jota päiwällä käytetään ruuanwalmistukseen. Tämä uuni on yläpuolella warustettu reiällä, jossa aina näkyy pata, täytettynä kalan tahi lihan liemellä, maitowellillä taikka muulla keitoksella. Jurtissa on neljä akkunaa kahdessa seinässä - niissä, joiden kulmaan pyhäin kumat owat asetetut. Kussakin akkunassa on 6 ruutua, mutta ainoasti pari on eheinä, paitse niitä, jotka owat tehdyt päreistä, tuohista, rakosta, paperista taikka muista tummista aineista. Tästä tulewa pimeys jurtissa estää minua ympäristöä liian tarkkaan tutkistelemasta. Sitä paitse omat jurtin omistajat myöskin jo saaneet tietää ulkona olewalta kyyttimiehelta, ett'en minä syö ketään, ja isäntä tulee nyt terwehtimään korkeasti-wapaasukuista wierastaan. Se tapahtuu täällä tawallisella käytöksellä, ilman polwien notkistamista, niinkuin tapana on Obdorsk'issa. Koko ostjakilaisen käytös on muutoin alussa wiekkautta ja kawaluutta, teeskenneltyä nöyryyttä ja alammaisuutta. Hän puhuu laweasti Jumalasta ja isolta keisarista, ylistää Herran ja tsaarin walittua, waikeroi omaa köyhyyttänsä ja walittaa siirtolaisten häntä sortawan. Jonkinlainen salamielisyys kuuluu tosiaan ostjakilaisten luonteesen, mutta kaikki muu: tuo pieni wiekkaus, äaretöin nöyryys ja näkyhurskaus on tilaisuudeksi päällepuettu walenaama, joka pian katoo. Ja nyt osoittaikse ostjakilainen suoraksi, teeskentelemättömäksi, rehelliseksi luonnon pojaksi, tosin wähän jäykäksi, tylyksi ja uppiniskaiseksi. Tähän luonteen tylyyteen on yhdistetw yhtä kulmikas ja teräwä ulkomuoto: ulkonemat sasupäät, sywän kupeat silmäkuopat, leweät hartiat, lyhyt ja jänterä wartalo, pystypää, musta tukka y. m. Kaikki tämä tekee ostjakilaisen ulkonaisessa katsannossa aiwan kömpeläksi ja kankeaksi. Kuitenkin sanotaan, ettei kukaan woita ostjakilaisparkaa hywäntahtoisuudessa, awullisuudessa ja muissa hywän sydämen awuissa. Ja mitä äsken tarkoitettuun kärtyisyyteen ja jäykkyyteen tulee, huojentaa sitäkin puolta koko Suomen heimolle omituinen, suopea leikkimielisyys, jossa wenäläinen myöntää ostjakilaisten ja samojedilaisten hänet woittawan.

Mutta unhoitanpa, että yhä olemme jurtissa emmekä wielä ole tulleet emännän tuttawuuteen. Hän on jo toipunut peljästyksestään ja istuu nyt hywässä turwassa suojelewissa kangaspuissa. Warmaan ei hän, waikka ostjakitar, pahaksu, jos lähestymme häntä hiukan kehuen ihanaa kangasta. Se ansaitseekin kaikkea kunnioitusta sekä Iujuutensa että aineittensa laadun tähden. Muinoin ostjakilaiset tekiwät wekkonsakin poltinnokkoisista. Sittemmin kuuluu hamppua ruwetun enemmässä arwossa pitämään, koska se paremmin kuin nokkoinen kestää kosteutta.Niiksi ei käytetä hamppua eitä pellawia, waan paljoa yleisempää kaswia, jota ostjakilaiset kutsuivat nimellä puuden, s.o. poltinnokkonen*. Tätä kaswia ostjakilaisemantä osaa walmistaa paidoiksi, jotka lujuudessa woittawat tawalliset wenäjän pitopaidat eikä ole niitä paljoa huonommat hienoudesta, walkoisuudesta ja siisteydestä. Emäntämme oma paita on tehty samasta aineesta ja niin pulskea, ett'i mointa parempaa. Hioja, rinnusta, osaa selkäpalasta ja kaikkia palteita koristawat siewimmät kirjat. Kuka uskoisi, että kaikki tämä kirjawuus, joka hohtaa noista ompeluksista, on hänen omaa tekoansa? Itse on hän langan kehrännyt, itse painanut, me kaswien juurista tehnyt nuo punaiset ja wiheriäiset paineet ja wihdoin itse joutohetkinä neulonut nuo Aasian komeat kirjaukset. Lasihelmet kauluksessa ja hiansuissa owat ostetut, mutta itse on hän ne miellyttäwään suhtasopuun järjestänyt. Emännällämme on wielä meille näytettäwänä komea pyhäpukukin, jonka itse on tehnyt. Se on hieno, edestä awoin werkanuttu, jonka palteet ylt' ympäri kimaltelewat helmistä ja tinakoristeista. Pyhäkintaissa ja kengissä on hänellä myöskin helmiä ommeltuina ei!ä rukousnauhasta näy paljo muuta kuin hohtawat helmikoristeet. Kaikki tämä osoittaa, että emännältämme ei puutu ahkeruutta, taitoa ja hienoa kaunenden aistia. Wahinko wain, ett'i huoli siisteydestä ja puhtandesta jokapäiwäisessä elämässään. - - Siihen owat epäilemättä miehet syypäät. He rasittawat naisraukkaa kaikenlaisilla raskailla töillä, jotka tylsyttäwät hänen mieltänsä ja ottawat aikaa perheenemännän tehtäwistä.

Ostjakilaisilla naista wielä arwostetaan ja pidetään kurjimpana orjana. Itseäni owat useat kerrat ostjakilaisilla herättäneet unestani tuskanhuudot, lähteneet naisen sydämestä raakalaisen kohtelun tähden. Sangen walaisewa tämän suhteen on se tapaus, että tsingaliskin jurteissa wuosi takaperin pidettiin katselmus ja tutkinto eräästä ostjakilaiswaimosta, jonka hänen miehensä suoraan sanoen oli kuolijaksi ruoskinut. Ei mikään kuitenkaan ole häpeällisempää ja naisen arwolle alentawampaa, kuin se wiheliäinen kauppa, jota ostjakilaiset pitäwät tyttärillään. Tyttö on kallis kapine, niin kauan kuin wielä istuu wanhempainsa kotona. Hän nauttii kaikkea mahdollista kaswatusta ja hoitoa; senkö tähden, että hänestä tulisi hywä ihlnmen, oiwallinen emäntä? Ei suinkaan siitä syystä. Ihmisyyden kunniaksi myönnettäköön, että wanhempain rakkaus tässä heidän itsensä tietämättä kuitenkin jotakin waikuttaa. Mutta totta puhuen ei myöskään saa salata, että ostjakilainen tyttäriänsä kaswattaessaan tarkoittaa samaa etua, kuin kettuja elättäessään. Hywin syötettyinä maksetaan niistä aikaa woittaen hywä hinta. Hywä tawara ei koskaan jää omistajan taa', ja tyttäriä myydään waimoiksi enimmän tarjowalle. Tässä on tawallisen waimon hinta Irtish* wirran varrella 1) 200-300 ruplaa rahaa; 2) yksi hewoinen, yksi lehmä ja yksi härkä; 3) 7-10 eri waatekappaletta; 4) puuta (18 naulaa) jauhoja, wedron mitta wiinaa ja joku määrä humaloita häiden walmistamiseksi.

Tytär ei kotoa saa myötäjäisiksi muuta kuin muutamia waatekappaleita sekä toisinaan hewoisen ja lehmän. Koska ei tietyski joka mies kykene maksamaan tarpeellista morsiamenhintaa, tapahtuu useinkin, että nuori poika, warastettuansa tytön sydämen, warastaa hänen itsensäkin ja pienellä aluksellaan meriroswon tawalla wiepi hänet kotiansa sekä pian lähimpään kirkkoon, missä rakastuneet yhdistetään siteillä, joita eiwät ihmiset enää eroita. Irtish'in ostjakilaisilla on sangen tawallista näin wälttää morsiusweron maksamista. -Myöskin nykyinen emäntämme tunnustaa punastuen tulleensa sillä tawoin ryöstetyksi taikka pikemmin, että rakkaudesta on paennut isästänsä ja äidistänsä.

(Jatk.)