Uusi Suometar 125, 24.10.1873
(Lähetetty.)
I.
Waikka Uusi Suometar ei ulkonäön wuoksi ilmoita olewansa mikään kirkollinen lehti, on se kumminkin mieluisesti joskus luonut silmäilyjä maamme hengellistenkin liikuntojen alalle. Tästä suosiosta "tositettuna" rohkenen ryhtyä kynään ja tarjoan sen piirrokset tämän arwoisan lehden lukijakunnan silmäiltälväksi. Alussa jo sanon etten tahdo katsastaa kysymyksessä olewia kohtia miltään puolueelliselta kannalta, enkä ryhtyä mihinkään omatekoisiin päätöksiin tarkasteltawissa seikoissa, waan johdan päätökset siinä, missä on tarwis ja asian-aineesen sopii, suorastaan kirkkohistoriasta. Tämän lyhykäisen silmäilyni perustan ainetta tunteawain, luotettawain henkilöitten kertomusten ja omain hawaantoini mukaan. Tosin ei, tällä kertaa ainakaan, tarkastus-alaksi tule mikään awara maa-ala eikä entisyyteen pitkälle pistäytywä aikajaksokaan, mutta toiwoni on etta nämäkin kohdat siten tulewat talteen ennenkun haihtuwat uinaileman unhotuksen waltaan.
Tämän wuosisadan wiidennellä wuosikymmenellä wirkosi Nokkalan peili-tehtaan wäestössä jonkunmoista wilkkautta hengellisyyden harjoituksissa. Tämän alun saiwat niinä wuosina Johanneksessa olleet nuoret, kiiwaat lainsaarnaajat. Waikka niin sanottuin kääntyneitten luku ei ollut suuren suuri, kulki kumminkin suuri joukko kansaa niiden esimiesten pitämissä joissa pääasiallisesti weisattiin "Sionin wirsiä", ja "Hengellisiä lauluja". Tuontuostakin piti joku, tawallisemmin päämies, aina wähäwäliä kokous-aikana wirsien lomassa rukouksen, erittäinkin niiden saapuilla olijain edestä, jotka oliwat tulolla "armontilaan". Raamatun tutkinto wirkosi, ja hengellistä kirjallisuuttakin alettiin ahkerammin ja hartaammin käsitellä. Tästä syystä saiwattin kaikki semmoiset wälittämättömiltä ja heitä wihaawilta "suruttomilta" pilkkanimen: "lukijat". Osa näistä uskolaisista jakautui kumminkin heti eri lahkoksi, kun sen alkujohtaja muka selitti ja ymmärsi Raamattua wäärin ja kallistui toisten mielestä hedbergiläisyyden puoleen, waikka itse-asiassa kumpikin puolue jäi Renqwist'n kiiwaiksi puoluelaisiksi. Kun, näet, seura alkoi perustaa kaiken tukensa ainoastaan Raamatun "puustawilliseen tietoon" ja monet syntiään ja niistä kauhistusta wähääkään tuntemattomat alkoiwat nojata autuaaksi pääsemisensä kotonaan Kristuksen ansioon, uskotellen muita jo wanhurskaana olemisestansa, waikka mitään mielenmuutosta ei huomattu entisen synnillisen elämän sijaan siirtyneeksi, niin silloin juurikuin Lutheriksi ilmautui tälle lahkolle mies, joka kokonaan sen jaotti kahdeksi pää-osaksi, jona se wuosia pysyikin, kunnes hänen puolueensa hänen kuolemansa jälkeen laimeni pian kokonaan kateisiin. Tämän jaon aikaan-saaja oli työmies Kaaprel (Gabriel) Karhu Waahtolan kylästä. Hän waati kiiwaasti hengellisyyteen kääntyneitä luopumaan kaikista ennen suosituista synneistä ja ohjaamaan elämänsä aiwan uudelle, terweyttä ja hengenwoimia tulwailewalle tielle. Hän itse oli ennen kääntymystänsä juomari, mutta kohta kääntymisensä jälkeen woitti hän himonsa ja osottamalla osotti kuntalaisillensa uuden elämänsä wakamuuden ja suunnan. Tietonsa Raamatusta oli oikeen käsitetty niidenkin mielestä, mitkä luulopyhyyden nojassa oliwat olewinansa oikealla tiellä, kun waan antoiwat hänelle wallan näyttää Raamatun mukaan erehdyksensä ja pettäwän tiensä. Hän erkani pietismistä siinä että piti julkisia "kokouksia" wähemmin tarpeellisina ja arweli että jokainen on ehkä paremmassa tilaisuudessa palwella Jumalaa yksinäisyydessä. Myöskin "herätyksen" asia oli hänen selityksensä mukaan yllämainituista eroawainen siinä, että se ihminen, jota lapsuudestansa alkaen oli wiettänyt siweää elämää eikä ollut elänyt törkeissä synneissä, se ei enää saanut "herätystä", nim. het keä, jona henkilön oli luonnolliseen pyörtymys-tilaan jouduttawa, josta wirkistyneenä heräsi ja tunsi olewansa armoitettuna. Kuitenkin wiwahti hänenkin uskonnon käsityssuuntansa pietismiin muissa käsityskohdissa niinkuin edellistenkin.
Tämän liikkeen "kokonaisena" ollessa oli sen suosijoilla pian yleinen tapa wihata muutamia waatteita wärinsä suhteen. Niillä ajoilla, näet, oli pian yleiseen talonpoikaisen waimowäen waatteukseen kuuluwa tulipunainen liiwi, sekä myöskin melkeen samankarwaiset huiwitkin muodissa. Tämä wäriparka tuli kohta niin wihatuksi, etta kiiruun kaupassa lennätti kukin "kääntynyt" sen-wärisen liiwinsä "painajien" käsiin muuksi wäriksi muutettawaksi, tahi myödä sukasi sen n. s. suruttomille syntisille. Lapsiinkin koettiwat he saada istutetuksi kauheaa kammoa tuota wäriparkaa kohtaan; niille nimittiwät he punaista hirmunimellä: "kadotuksen tuli".
Nämä liikunnot hengellisellä alalla eiwät olleet miten edellä mainittiin — lähteneet alkuun itse kansasta, waan niistä nuorista ja kiiwaista lainsaarnaajista, joita niillä ajoilla oli mainitussa paikkakunnassa toinen toisensa perästä, wälistä kaksikin samana wuotena. Näin ollen ei jäänyt edellisen waikutus miksikään pysywäiseksi woimaksi liikunnolle, waan yhdistyi aina seuraawan kylwäjän laihoa saentamaan.
Kuudennen wuosikymmenen ensi wuosista ei ole juuri mitään erityistä entisen lisäksi sanottamaa. Silloin raiwoawa Krimin sota näytti kääntäwän suuren osan lahkolaisten mielistä hengellisen hiljaisuuden harrastuksista waltiollisen elämän my[r?]skyjä tähyämään. Ennen jossakin määrin wihatut sanomalehdet saawuttiwat nyt lahkolaisista itsellensä suosijoita, ja lukutaitokin oli entisten hengellisten lukuharjoitusten kautta jotenkin sujuwaksi sukeutunut, joten ei ollut mitään waikeaa wastusta woitettawama tietojen sodasta saawuttamiseen. Mutta. Sota oli, sota meni ja wei samalla mennessään tietohalunkin, mikä ei ennättänyt kumminkaan sen sywemmäksi syöpyä. Alettiin taasen pitää niin sanomakirjallisuuden kuin muunkin "maallisen" kirjallisuuden tuottamia tietoja waarallisina lähteinä ja häiritsewinä seikkoina autuuden asialle. Monen henkinen elo näytti kuitenkin jääwän jotakin huwia kaipaawaiseksi kohta sen jälkeen: tämän kaipuun tyydytti moni myöhemmin warsin turmiollisilla toimilla.
Kun Rokkalan peilitehdas 1860 wuoden paikoilla joutui kokonaan häwiölle ja sen suurilukuinen työwäestö työttömäksi, muutti joku osa niistä Kintereen tehtaalle Wiipurin pitäjässä. Sinne sai siten myöskin näiden liikkeitten siirtolaksi ikäänkuin uutisasunto, minkä myöhemmin mainittawat seikat saiwat aiwan uusille urille kuin ne alkuansa oliwat.
Itse kansasta lähteneenä woimme pitää sen liikkeen, mikä w. 1857 sai alkunsa Tikan kylässä. Tämä leweni hengellisen sairauden tawoin lähikyliin ja oli pietismin innokkaimpia puolue-kuntia. Herätykset, enemmiten kokouksissa tapahtuwaiset, oliwat kauhua ja kammoa paatuneimpaankin sydämeen saattawaiset, kuin ennen. "Katuwainen" waipui hirmuisissa omantunnon waiwoissa maahan ja näki siinä hirmuisissa tuskissa tainnuksissa ollessansa edessänsä helwetin kamoittawimmassa muodossa. Tästä toinnuttua lohdutti joku etewin häntä syntein anteeksi saannista ja täten tulleen synnin unesta ja waiwoista herätetyksi ja otetuksi Jumalan lapseksi. Muutamia wuosia kesti tämäkin liike, mutta laimeni laimenemistaan, kunnes se pian kotonaan oli häwiksissä seuraawain, wiimeisten kuohutulwan tapaisten liikuntojen tulwatessa paikkakunnan piiriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti