(Muotokuwalla.)
Tämä mies on niitä harwoja walittuja kuolewaisten seassa, joille Luoja on lahjoittanut neron ja woiman raiwata uusia polkuja tieteille ja ilmituottaa niitä ikuisia sääntöjä, joiden jälkeen ääretöintä maailmaa hallitaan. Hän syntyi Woolsthorpen kylässä, englantilaisessa kreiwikunnassa Linkoln, Joulukuun 25 pinä 1642. Pieni ja heikko oli hän syntyessänsä; ei hänessä lapsuuden aikana merkitty minkään laisia erinomaisia luonnon lahjoja, joista olisi woitu aawistaa hänen tulewaista suuruuttansa ajattelijana ja tiedemiehenä. Vanhempansa oliwat sangen köyhät, ja isänsä kuoli hänen lapsena olessansa. Äidin huoleen jäi pienen lisakin ensimäinen kaswatus, jonka hän asetti niin. että pojastansa saisi wanhain päiwäinsä tuen. Miehensä oli perinnöksi jättänyt pienen maantilan, ja sen hoitajaa toiwoi hän ainoasta pojastansa. Kuitenki laitettiin hän ensin kouluun Granthamin kaupunkiin; mutta otettiin sieltä pois 12 wuoden wanhana. Äiti aikoi nyt käyttää häntä maantilansa töihin ja askareisin. Nuori lisak tuli siis kotiin. Äiti pani hänen paimentamaan lampaita ja lähetti hänen wälistä wiemään kaupunkiin maantawaroita. Tämmöiset toimitukset oliwat aiwan wasten pojan mieltä ja luontoa. Lampaat jätti hän paimenkoiran wapaasen huostaan, ja istuksenseli itse jonkun puun juuressa tahi kiwellä. Siinä luki ja oppi ahkerasti muutamia wanhoja maannmittauskirjoja, jotka oli sattunut lainaksi saamaan Granthamin aptekarilta. Hän oli kauwan aikaa niinkuin unessa käwijä, joka luulee lepääwänsä kotona sängyssä, mutta toimittaa tietämätöinä ihan toisia askareita. Tämä tuotti äidille sywää surua. Mikä wanhain päiwäin tuki tuomoisesta lapsesta tulee, ajatteli hän ja ilmoitti murheensa eräälle kaukaiselle sukulaiselle nimeltä Ayscough, joka oli pappi. Tälle kertoi, miten hullusti poikansa käyttihe. Ayscough läksi sentähden kerran maalle poikaa katsomaan. Pienen lammaspaimenen tapasi hän wesakaswuin takana uutterasti lukemassamaan mittauskuwilla täytettyä kirjaa. Hän luetti siinä paikalla poikaa ja kyseli yhtä toista, johon sai ihmeellisen wiisaita ja tarkkoja wastauksia. Ayscoughille näytettiin myös wesikello ja auringon osoittaja, jotka poika oli tehnyt; näistä oli erinomattainki wesikello hywin sopiwasti ja nerollisesti rakettu. niin että siitä selwästi nähtiin pojan taipumus ja taito kone-oppissa. Ayscough houkutteli nyt äidin lähettämään poikaa jälleen kouluun, ja lupasi kustantaa hänen opetuksensa. Tätä ei äiti ensin tahtonut ottaa korwiinsa; mutta wiimein suostui siihen kuitenki, neuwoteltuansa muiden pereenjäsenten kanssa. Näissä neuwottelemisissa selitettiin yksimielisesti ja juhlallisesti, "ettei nuori lisak kelwannut muuksi kuin oppineeksi mieheksi".
Pieni lisak pääsi nyt takaisin kouluun Granthamiin. Sieltä erosi 18 wuoden wanhana ja tuli ylioppilaaksi Kambridgen kaupunkiin. Täällä hawaittiin heti hänen erinomaiset hengen lahjansa, warsinki maanmittaudellisissa tiedehaaroissa. Euklideen alkeet esm. oppi hän kerran luettuansa, ja kuin kysyttiin miten niin pian taisi ne saada päähänsä, wastasi hän: "Herra Jumala! eihän kirja sisällä muuta kuin totuuksia, joita itsestään ymmärtää". Muussaki tiedossa ja taidossa kaswoi hän nopeasti opettajainsa ihmeeksi.
Jo 23 wuoden wanhana oli Newton tehnyt monta tärkeää tieteellistä keksintöä; ne hän piti kuitenki salassa kellekään ilmoittamatta. W:na 1665 täytyi hänen paeta ruttotautia Kambridgessa, ja tuli kotiseudullensa. Täällä oleksi ja kulki metsissä, tutkien luontoa, jonka oswiittoja aina nouti. Muutamana päiwänä istui hän omenapuun juurella, jota wieläki näytetään matkustawille Woolsthorpessa. Hänen siinä istuessa putosi puusta omena maahan. Tämä pieni tapaus herätti hänen ajatukseensa sen suuren luonnonwoiman, jota sanotaan painoksi eli painowoimaksi, ja jonka säännön mukaan kaikki putoowat kappaleet wedetään maan keskusta kohti. Newton alkoi tästä miettiä wastausta seuraawiin kysymyksiin: Eiköhän tämä woima (painowoima), joka waikuttaa korkeimmilla wuorenkukkuloillaki, ulotu myös kuuhun? eiköhänse ole sama woima, joka pitää kuuta radallansa maan ympäri? ja eiköhän aurinko samanlaatuisella woimalla waikuta muihin taiwaan kappaleisin?*) Semmoinen kuwio (figur), jossa kaikki neljä siwua owat yhtäsuuret ja kulmat suorat, sanotaan suomeksi neliöksi (qwadrat).Ahkeroidessa todistaa sitä, että näihin kysymyksiin oli wälttämättömästi myöntäwä wastaus saatawa, tuli hän siihen tärkeään päätökseen: että auringon wetowoima waikuttaa wastapäisessä suhteessa matkan eli wälin neliöihin *). Tätä tahtoi hän käyttää wyös kuuhun, mutta luwunlaskunsa petti sillä kertaa siitä syystä, että maan puolihalkasija eli säde (radie) ei ollut silloin wielä pituudellensa oikein tunnettu. Jälkeenpäin löi tämä luwunlasku sisään.
Seuraawana wuonna palasi Newton Kambridgeen ja wihittiin siellä, tutkinnon otettuansa, wiisaustieteen tohtoriksi. Tieteellisiä keksinnöitänsä ei wieläkään ilmoittanut kellekään. Mutta kahden wuoden kuluttua eli noin 1668 paikoilla alkoi julistaa uutta oppiansa ensin walosta ja sitte muista luonnon kohdista, joita sitä ennen oli osittain waillinaisesti osittain wäärin ymmärretty. Kolmikulmaisen lasin, niinkutsutun prisman kautta, jakoi hän auringon walon eri wäreihin ja perusti niinmuodoin opin sekä säteiden jaosta että wäreistä. Niinkuin uudet asiat ja uudet opit maailmassa aina owat tehneet, niin heräsi Newtoninki uusista esityksistä sekä wihaa ja riitaa että iloa ja ihmettä. Hän rakasti rauhaa, saadaksensa hämmennyksittä selwitellä oppiansa julkisuuteen, josta syystä ei paljon ruwennut häirittäjöitänsä wastustamaan, lujasti wakuutettuna totuuden tulewan woitolle.
Wuonna 1669 nimitettiin Newton mittaus ja laskutieteen rohwessoriksi Kambridgen yliopistossa, jossa nyt sai tilaisuuden nuorisolle lukea ja selittää uusia tietojansa luonnosta ja sen lakiloista. Tähtikiikareita oli parannellut ja myös uudelleen rakentanut. Uhden semmoisen noin 40 kertaa suurentawan lähetti hän Lontoon tiede-akatemialle, jonka jäseneksi hän kohta siitä nimitettiin. Kirjoituksiansa alkoi nyt myös ilmiantaa painon kautta suuremmalle yleisölle. Ne woittiwat tiedemiesten tarkastuksen ympäri siwistyneen maailman. W:na 1687 tuli painosta Newtonin tutkinnot ja keksinnöt kirjassa: "Philosophiæ naturalis principia mathematica" (= luonnonwiisauden mittaus- ja luwunlaskulliset perustukset). Sittemminki kirjoitti hän paljo, mutta hänen teostensa luetteleminen et ole miksikään hyödyksi lukijoillemme. Täydellinen kokous Newtonin kirjoituksista toimitettiin wasta hanen kuolemansa perästä Lontoossa 1779. Newton kirjoitti osittain latinaksi osittain maansa kielellä.
Myöski isänmaansa waltiollisessa uudistamisessa oli tämä suuri luonnon tietäjä osallinen. Silloinen Englannin kuningas 2:n Jaakop oli hallituksessansa kowa ja itsewaltias. Hän ei pitänyt rajaa teoissansa maan lakiloista ja oikeuksista, waikka ne olisiwat olleet kuin hywästi perustetut tahi pyhät. Hän koetti myös ottaa Kambridgen yliopistolta sen wanhat oikeudet. Mutta Newton nousi wastaan ja kumosi lujuudellansa ja taidollansa kuninkaan pahat ja itsewaltaiset yritykset. Yliopisto lähetti hänen sen perästä pari kertaa edusmieheksensä asioissa Lontoosen. Vapauden ja oikeuden tunto oli Newtonissa eläwä, niinkuin yleisesti Englannin asujamissa.
Elatuksen murheet rasittiwat kauwan Newtonin mieltä. Niistä alkoi toki löytää huojennusta, kun w:na 1694 nimitettiin kuninkaalliseksi rahankoettajaksi, josta waiwasta sai palkkaa 600 pund sterlingiä (1pund — 6 rupl. 50). Tätäki ammattia hoiti hän yleiseksi hyödyksi. Työnsä rahan koettelemisessa johti häntä tutkimaan ja ophimaan kemiaa, jossa tieteessä tuli aikansa kuntoa myöten sangen taitawaksi. Kolmen wuoden päästä nimitettiin hän mainitun wiraston pääjohtajaksi, ja sai palkaksi 1,500 p. sterl. Tässä ammatissa oli hän kuolemaansa asti. Kuningatar Anna nimitti hänen samalla kertaa ritariksi; hän sai nyt kuuluisan nimensä lisak Newtonin eteen sen pienen sanan"Sir", jommoinen koristus nimen edellä on tämän maailman narreista ja tyhjän toimittajoista erinomaisen kallis ja kaunis. Newtonille itsellensä tuotti se paljon suuremman ilon ja tytywäisyyden, että w:na 1703 nimitettiin kuninkaallisen tiede-akatemian esimieheksi (presidentiksi). Myöski Parisin tiede-akatemia walitsi Newtonin kunniajäseneksensä. Maine lennätti hänen nimensä kaikkiin walistuneihin maihin. Tieteellisiin wäitöksiin ja riitoihin joutui hän wielä, mutta aikalaisistansa ei löytynyt ketään, joka hänen tieteissänsä oli hänelle wertaa wetänyt. Saksassa oli oppinut Leibnitz hänen wastustajansa.
Joitakuita wuosia sen perästä kun Newton nimitettiin rahain koetuswirkaan, häwitti tulipalo hänen työpajansaja käsikirjoituksensa. Tämä onnetoin kohtauskoski häneen niin kowasti, että se waikutti rasittawaisesti hänen terweyteensä ja järjenwoimaansa. Siitä hetkestä näytti siltä kuin Newton olisikadottanut halun tieteellisiin töihin. Wiimeiset 10 wuotta hänen elämästänsä kuluiwat muussa toimessa; harwoin puuttui hän enää mittaus- ja laskutieteesen. Kummallinen heikkous ja haluttomuus oli ottanut asunnon hänen ennen niin tarkkaan ja wireään sieluunsa. Hän ikäänkuin tunsi päiwätyönsä täytetyiksi. Jos häneltä kysyttiin neuwoa eli tietoa, käski hän menemään muiden kiitettyin tidemiesten luoksi, ja kun häntä itseänsä mainittiin kunnioituksella ja kiitoksella, wastasi hän: "En tiedä mitä maailma kerran on teoistani sanowa. Mielestäni olen itse niinkuin lapsi, joka leikitellessänsä merenrannalla on ollut onnellinen löytämään joitakuita pieniä kiwiä, joitakuita näkinkynsiä, jotka owat olleet muita koreampia ja loistawampia. Itse meri on tutkimatta ja tutkimatoin, ääretöin ja silmän kantamatoin".
Suuren, wäsymättömän neron woimat oliwat rauenneet. Hiljaisesti, hawaitsemattomasti nukkui Newton kuoleman uneen Maaliskuun 20 p:nä 1727 elinaikansa 85 wuotena. Hänen elämänsä oli rikas työstä ja kunniasta. Sywemmästi kuin kukaan edellisistänsä katsoi hän luonnon salaisuuksiin. Hän keksi taiwaan tähtien radat. Hänen maallinen olentonsa asetettiin kuninkaallisesta käskystä kaikkein katsottawaksi kuolon juhlawuoteelle Westminsterin kirkkoon. Waltakunnan suurikansleri ja kolme Englannin ylintä herraa kantoi ruumista hautaan. Haudalla seisoo tänäki päiwänä komea muistopatsas; siihen piiretty latinainen kirjoitus näyttää,
kuka sen alla lepää.
Newton oli kooltaan kohtalainen, ja käytöksilleen ystäwyyttä ja rakkautta herättäwä. Ylpeyttä eikä imarrusta hänessä ei tawattu. Hänen ulko-ihmisestä ei woitu keksiä sitä ajatuksen woimaa ja sywyyttä, joka löytyy hänen kirjoituksissansa. Awioliittoon ei milloinkaan mennyt, ja sanotaan, ettei lemmetär missään muodossa häneen koskaan koskenut — ei hengellisesti, ei ruumiillisesti! Jälkeensä jääneenomaisuuden, 32,000 p.sterl., peri hänen kolme sisarpuoltansa, jotka äitinsä oli synnyttänyt toisesta naimisesta.
Se huone, jossa Newton ensisti näki sen auringon, jonka walo ja waikutukset hänelle antoiwat niin paljon työtä ja tutkimista, seisoo wielä paikallaan wanhana ja alhaisena. Sen kammarin seinään, jossa hän syntyi, on asetettu marmoritaulu. Tauluun on piiretty englantilaisen runoilijan Popen tekemä wärssy: "Nature and nature's laws lay hid in night;
God said: 'Let Newton be!' and all vas light".
Suomeksi ehkä näin:
Pimeys peitti luonnon, ja sen lait salahan;
Newtonin Luoja laittoi, ja kaikk' käw' walohon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti