Sananen maaliväreistä.

Suomen Teollisuuslehti (7/1902)

Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Kirj. V. M. J. V.

Meidän aikakautemme on keinotekoisten tuotteiden aikakausi. Sen pyrkimyksenä on kaikkialla päästä vapaaksi luonnon suoranaisista antimista. Ovathan jo lääkkeet, maku- ja hajuaineet, raaka-aineet vaatteisiimme, värit, vieläpä äskettäin jouhetkin, jotka luonto ennen suoranaisesti antoi käytettäväksemme, osaksi saaneet astua syrjään monilukuisten keinotekoiste tuotteiden tieltä. Joskin nämä useimmissa tapauksissa ovat niin sanoaksemme aivan välttämättömät nykyaikaiselle yhteiskunnalle, ja aivan hyvin ominaisuuksiensa puolesta voivat vertoja vetää vastaavien luonnontuotteiden kanssa, on niitä kuitenkin varoen käytettävä, koska ne monilukuisuutensa, monipuolisen käytäntönsä ja ihmisten ymmärtämättömyyden vuoksi hyvin usein voivat antaa sijaa mielettömälle keinottelulle.

Kun viime aikoina ulkomaisissa sanomalehdissä on ollut lausuntoja, jotka viittaavat siihen, että jo maaliväritkin, jotka tähän saakka miltei poikkeuksetta ovat saaneet olla keinottelulta rauhassa, ovat joutuneet lähimmäistensä tietämättömyydestä elävien keinottelijoiden mukailtaviksi, lienee paikallaa levittää tästä tieto suomalaisellekin yleisölle. Tähän aiheuttane vielä enemmän sekin seikka, että meikäläinen maaleja käyttävä yleisö miltei kokonaan on riippuvainen ulkomaalaisista tuotteista, ja vähemmän selvillä niistä menettelytavoista, joilla tavaran hyvyyttä ostetaessa voidaan arvostella, kuin yleensä yleisä ulkomailla. Kun yllämainittu epäkohta sitäpaitsi monestikin voisi paikaansaada varsin ikäviä, jopa kerrassaan korvaamattomiakin vahingoita, suotanee ottaa asia puheeksi vähäsen laajemmalta.

Kun luonnosta suoraan saatavat maalivärit kuten umbra, oksa, kalliista lasursteinistä valmistettu ultramariini y. m. eivät ajan pitkään voineet tyydyttää ihmiskunnan tarvetta maaliväreihin nähden, oli sen hakeminen apua kemialta, tuolta tieteeltä, joka sittemmin on saavuttanut niin loistavia voittoja ihmiskunnan palveluksessa. Ja tässäpä työssä se juuri oli, jossa tämä alkujaan hento tiede sai koetella nuoria voimiaan, luomalla ilmoille sellaiset värilliset aineet kuin preussin-sinisen, kroomikeltaisen, keinotekoisen ultramariinin, Schweinfurter-viheriän, sinkki- ja permanenttivalkean y. m. jotka kaikki vielä tänäpäivänä ovat maalareille ja karttuunipainajille aivan välttämättömät. Luonteeltaan ovat ne epäorgaanisia eli kivennäisaineita, ja käy niiden valmistaminen kemiallisin keinoin rauta, kroomi, alumiiniumi, kupari y. m. suoloista ja yhdistyksistä, aina sen mukaan mikä väri kulloinkin on kysymyksessä. Valon vahingollisia vaikutuksia kestävät ne täydellisesti. Veteen ja muihin tavallisiin liuottimiin liukenemattomina, ei niillä voi värjätä kangasta yhtävähän kuin muutakaan esinettä ilman liima-ainetta eli kiinnittäjää. Tällasena käy nykyaikaisessa kangaspainossa albumiini eli munavalkuaisaine. Maaleina käytettäessä sekotetaan ne hienoiksi jauhettuina öljyihin, gummiveteen, liimaan j. n. e. riippuen siitä mihin tarkoituksen niitä kulloinkin tullaan tarvitsemaan. Valmistettiinpa ne nyt miten tahansa käytäntöä varten, aina on niillä oleva arvonsa parhaimpina maaliväreinä, koska ne valoehtuuteensa nähden eivät vielä ole saaneet vertaistaan. Jos siis tahdomme saada maalaustuotteemme kauan aikaa kestämään, on niihin kivennäisiä maaliaineita aina käytettävä.

Esimerkkeinä siitä, miten mahtavaksi teollisuushaaraksi kivennäisvärien valmistaminen Saksassa jo on muodostunut, mainittakoon, että vuonna 1898 vietiin sieltä ulkomailel ultramariinia 2½ miljoonan, preussinsinistä 1¼ miljoonan, lyijyvalkeaa 7 ja sinkkivalkeaa 8½ miljoonan Suomen markan edestä. Kun tähän vielä lisäämme, että hiilestä eli oikeammin sanoen noesta valmistettua mustaa maaliväriä vietiin yli 700,000 markan edestä vuosittain, voimme hetkeks jättää mineraaliset maalivärit, ja ryhtyä n. s. aniliinivärejä lähemmin tarkastamaan, koska niitä juuri käytetään kivennäisvärejä väärennettäessä.

Kahden vuosikymmenen uuttera työ niin kemiallisissa tehtaissa kuin tieteellisessä laboratoorioissa on luonut useimmat niistä tuhansiin nousevista eri väriaineista ja väreistä, joita yleisellä nimellä kutsutaan aniliiniväreiksi. Edellämainituista mineraalisista väriaineista poikkeavat ne siinä, että niitä voidaan yhtä hyvin käyttää maaleaina kuin kankaita värjättäessä. Niillä kuin on kyky veteen liuotettuina värjätä kankaisiin käytettäviä raaka-aineita kuten puuvillaa, villaa, silkkiä y. m. Kun pää-aineina niissä on hiili, luetaan ne elimellisten eli orgaanisten aineiden ryhmään. Raaka-aineina niitä valmistettaessa käytetään runsaita kivihiilitislaustuotteita. Erilaisten useinkin varsin monimutkaisten kemiallisten prosessien kautta saatetaan nämä sitten väriaineiksi ja väreiksi. Sellaisia kivihiilestä saatavia aineita ovat benzooli, tulooli, naftaliini, karboonihappo y. m. joita kaikkia käytetään varsin runsaassa määrin nykyaikaisessa väritekniikassa aniliinivärien valmistamiseksi. Kun ensimäiset näistä, kuten esim. yleisesti tunnettu fuksiini valmistettiin aniliinista, eräästä nesteestä, joka kemiallisin keinoin helposti on saatavissa ennenmainitusta benzoolista, ovat sittemmin kaikki kivihiili-tislaustuotteista valmistetut värit saaneet kantaa tätä väärää nimeä, vaikkakin niillä ei olisi ollut mitään aniliinin kanssa tekemistä.

Jo pitemmän aikaa on ollut tunnettuna, että muutamilla aniliiniväreillä on merkillinen kyky tehdä yhdistyksiä metallien sellaisten kuin raudan, aluminiumin, kroomin, tinan y.m. kanssa. Kuin näin syntyneillä metalliyhdistyksillä eli niin sanotuilla "lakoilla" ei ole ainoastaan kaunista, silmiähivelevää väriä, vaan myöskin mukiin menevä valoehtuus, ovat ne saaneet varsin suuren käytännön kankaita värjättäessä ja painettaessa. Eräs tällainen lakkaväri on esim. jo ennen vanhaan hyväksi tunnettu turkinpunanen. Sen kanssa valonkestävyyteen nähden ei pysty kilpailemaan mikään muu suoraan kankaalle värjättävä aniliiniväri. Samaa voisi sanoa miltei kaikista lakkaväreistä. Valoehtuudesaan jättävät ne kaikki muut aniliinivärit kauas taakseen. Kilpailussa edelläkerrottujen mineraalivärien kanssa on niiden tässä suhteessa kuitenkin aina alistuminen.

Aniliinivärien ja värilakkojen valmistaminen on muodostunut Saksassa teollisuudeksi, jolle ei löydy vertaista koko maailmassa. Kun suuri valmistusmäärä aina tuo mukanaan huonoakin tavaraa ja jätteitä, jotka monasti ovat enemmän haitaksi tehtaalle kuin hyödyksi, ei lie kummeksittavaa, että niistä useinkin koetetaan päästä niin helpolla kuin mahdollista. Kun edelläkerrotut kivennäismaalivärit raaka-esineiden kalleuden ja huonon peittämiskyvyn tähden aina pysyvät hyvissä hinnoissa, antoi tämä hyvän tilaisuuden käyttää vähemmän kalliita aniliinivärejä, niiden lakkoja ja jätteitä edellisten asemessa joko kokonaan taivaan osaksi. Maali sai kymmenkertaista paremman peittämiskyvyn ja oli silti halvempaa. Tätä n. s. maalivärien kaunistamista käytetään, kuten kuuluu, paljon ja aina - yleisön kustannuksella. Aniliiniväreillä ja niiden lakoilla - poikkeuksena turkinpuna eli propplakka - kun ei koskaa ole sitä valoehtuuta, jota maaliväreiltä yleensä vaaditaan. Niillä kaunistettu tai nisitä tehty maaliväri vaalistuu aina valossa ja sitä enemmän mitä vähemmän se sisältää mineraalisia aineksia. Että tästä useinkin voi olla varsin ikävät seuraukset, lie itsestään selvä. Maaliväreiksi ovat aniliinivärit kaikissa eri muodoissaan aina sopimattomat.

Kun kemiaa tuntemattoman useimmissa tapauksissa lie varsin vaikea määrätä milloin ostamansa maaliväri on kivennäisistä tai orgaanisista aineista tehty, suotanee tämän ohessa mainita muutamia tämän suuntaisia käytännöllisiä neuvoja.

Päästäksemme varsinaiseen maalaavaan osaan käsiksi maalissamme, on meidän ensin poistettava n. s. kiinnittäjä. Jos tällaisena on käytetty öljyä, pääsemme siitä helposti siten, että ravistamme maaliväriämme jonkun aikaa eetterissä jolloin öljy liukenee siihen ja meille jää itse maali-aines jäljelle. Kun kiinnittäjänä on ollut gummi, liima y. m., teemme saman toimituksen vedellä useampia kertoja, kunnes olemme varmat siitä, että nämä ovat siihen liuenneet. Kun kiinnittäjä täten on poistettu, poltamme pienen hitusen maaliamme esim. kynttilän liekissä. Elimellisistä eli siis aniliiniväreistä valmistettuna palaa se käryten kuten muutkin orgaaniset aineet. Jos maaliväri taasen on mineraalinen, jää se poltettaessa joko kokonaan muuttumatta tai muuttaa se hieman väriään. Palamisilmiö ja hiiltyminen eivät tällöin luonnollisista syistä voi tulla kysymykseenkään.

Kokeen onnistumiseksi johtopäätöksiä varten vaaditaan, että itse tutkittava maali-aines on täydellisesti saatettu vapaaksi kiinnittäjinä käytetyistä aineista. Kun taasen kysymyksessä oleva maaliväri on sekotus kivennäisistä ja elimellisistä aineista, sekä edellisiä on verrattain enemmän, saattaa palamisilmiön ja tuloksien havaitseminen useasti vaikeuksia, jotka tarkkaavaisuutta käyttäen kuitenkin varsin hyvin voidaan voittaa.

Välistä antaa rikkihappo hyvästi selvän, onko maalivärissä aniliinivärejä vai eikö. Se näet liuottaa jälkimäisiä helposti, - lakkoja se ei liuota, - ja ovat täten saadut liuokset monasti silmiinpistäviä nyanssiensa puolesta.

Mineraalisiin väriaineisiin se ei koske; ne jäivät tavallisesti muuttumattomiksi. SIinä tapauksessa että ne ovat hiilihappo tai rikkivety-yhdistyksiä, joutuvat vastaavat kaasut vapaiksi, jolloin hiilihapon tuntee kuohumisestaan ja sähinästään, rikkivety tuoksahtsa taasen hyvin ilkeältä (mädänneet munat).

Myöskin sekottamalla maaliväriä alkoholiin, voidaan monasti päättää, onko aniliinivärejä siinä saapuvilla. Ne kun liukenevat tähän tavallisesti hyvin helposti. Kivennäisväriaineet ja lakat ovat sitävastoin liukenemattomat.

Myöskin pieni värikoe villalle ja silkille päästää meidät useasti asiasta perille. Tätä varten sekotamme maalia vähäsen veteen, johon on pantu jokunen tippa rikkihappoa. Kun sitä senjälkeen lämmitämme, käy aniliiniväri mukana olevalle villalle tai silkille, jotavastoin mineraaliset osat maalista, joilla ei ole värjääviä taipumuksia, jäävät jäljelle. Jos maalimme oli hyvää, se on, tehty kivennäis-aineista, jää villa ja silkki värjättäessä aina valkeaksi. Tämän osessa huomautettakoon, että metallilakat, milloin niitä on käytetty puhtaina maaleihin, eivät myöskään värjää ylläkerrotussa tapauksessa. Ylipäänsä voipi niistä sanoa, että poltto-koe on ainoa, jolla kemiaa tuntematon voipi päästä niiden läsnäolosta selville. Ennen kuin päätämme kyhäyksemme, liitämem sen oheen erään ikävän-hauskan tapahtuman, jonka prof. Schotz kertoo eräässä saksalaisessa aikakauslehdessä.

Nuori taidemaalari X, joka muuten oli kovasti innostunut alaansa, päätti viettää menneen kesän vuoristossa maalauksiaan varten. Ostettuaan kylläksi viheriäistä maaliväriä eräältä müncheniläiseltä firmalta, saapui hän kesän alussa vuoristo-atelieeriinsä ja vakaumus mukanaan, että hän ahkerana ollen voipi saada kesän kuluessa jotakuinkin paljon Jumalan viheriää, kaunista luontoa maalatuksi kankailleen. Hän teki kovasti työtä. Yhä enemmän innostui hän omista tuotteistaan. Yht'kkiä saa hän kutsun palata kaukaiseen kotiinsa perheasioiden vuoksi.

Tultuaan työmaalleen parin kolmen kuukauden kuluttua takasin, nkee hän jo syksyn tänne saapuneeksi. Puiden lehdet ovat kellastuneet, samoin ruohokin, sanalla sanoen koko vuoristo oli jo syysasussaan. Mutta että hänen maalauksensakin olivat kärsineet vuodenajan vaihdoksesta, sai hänet kummiinsa, kun hän astui atelieriinsa. Kaikki viheriä hänen tauluissaan oli näet myöskin muuttunut keltaiseksi. Ihanat kesämaisemansa tapasi hän nyt synkkinä syysmaisemina edessään, maalattuina tavalla, jota hän tuskin milloinkaan itse olisi pystynyt tekemään.

Kemisti, jonka puoleen hän asiassa kääntyi, antoi pian seikasta hänelle hyvän selityksen. Ostamansa, hyväksi kehuttu ja kaupattu kroomiviheriä oli ollut sekotus kahdesta aniliiniväristä, viheriästä ja keltaisesta. viheriä, joka oli huonompi kestämään valoa, vaalistui ensinnä - siitä hänen syysmaisemansa. Jos - niin jatkoi selityksen antaja - hän olisi viipynyt vielä kauemmin kotonaan, olisi hän takasin tullessaan löytänyt taulunsa talviverhoo puettuina. Kehuttua kromiviheriäistä kuin hänen maalissaan ei ollut hituistakaan.

Kas tässä pieni esimerkki siitä, mitä nykyaikainen keinottelu voipi saada aikaan.