Käsiteollisuus (6/1907)
Kirjoitti Fr. Jokela.
Kun nykyaikana hienommassa huonekaluteollisuudessa yhä enemmän aletaan koristeluna käyttämään n. s. värivaihteista pintasilausta (intarsia), niin herää luonollisesti halvempaakin huonekalua tehdessä usein halu tätäkin koristella samaan tapaan mutta halvemmilla keinoilla. Tällaiseen koristeluun tulee usein puusepälle suoranainen pakkokin varsinkin n. s. tilaustöissä silloin kuin tilaajat itse toimittavat tilaukseensa piirustukset sellaisilta piirtäjiltä, jotka eivät osaa koristeita työtavan ja ainespuun laadun mukaan määrätä. Kuten tiedetään, soveltuu täydellinen intarsia-koristus vaan jaloista puulajeista tehtyisin sekä silattuihin, vaneerattuihin esineihin, joiden pinta luonnollisen puun värisenä kiilloitetaan. Pohjavärin petsaaminen intarsia koristuksen ympärille on siksi vaikea tehdä ettei parhaammassakaan tapauksessa sen tekeminen tahdo onnistua. Petsauksen täydellinen onnistuminen vaatii, että petsattava pinta voidaan koko alaltaan samalla kertaa petsiliemellä kastella ja tasoittaa, sillä jos yksi kohta pinnasta ehtii vetäytyä kuivaksi toisia kohti vielä tasottaessa, seuraa siitä aina enemmän tai vähemmän värin epätasaisuus. Jos nyt petsattavalla pinnalla on intarsia-koristeita, joita pohjaväriä siveltäessä täytyy varoa värjäytymästä, on luonnollista, ettei pohjaväriä tällöin voida saada täysin tasaiseksi. Ainoastaan musta intarsia voidaan sovittaa petsattavallekin pinnalle, sen ylitse kun voidaan pohjaväriä haitatta sivellä.
Paitsi vaikeutta pohjapetsauksessa on täydellisen intarsian laskeminen myöskin paljotöistä, kallista, joten sen käyttäminen halpahintaisissa töissä ei saata tulla kysymykseen. Sen tähden täytyy puusepän miettiä keinoja, joilla halpakin esine voidaan koristaa n. s. keinotekoisilla intarsia-jäljittelyillä.
Tällaista intarsi-jäljittelyä voidaan parhaiten tehdä erilaisilla petsi- y. m. väreillä monellakin eri tavalla, riippuen käytettävien värien vaatimuksesta sekä koristemuotojen laadusta y. m. Yleensä saadaan parhaiten onnistumaan sellaiset värikoristukset, joissa koriste-värit ovat pohjaväriä tummempia. Jos koristelussa tahdotaan käyttää vaaleampia värejä kuin pohjaväri on, täytyy tällaisissa tapauksissa ensin petsata koristettava pinta pohjavärillä ja sen kuivuttua kaivertaa pintaan vaaleilla väreillä koristettavat kohdat hiukan syvemmiksi, joten siitä tulee pohjaväri pois veistetyksi, sen jälkeen voidaan kaiverrettu kohta petsata halutun väriseksi. Koristevärien ollessa tummempia kuin pohjaväri, ei tarvita mitään kaivertamista vaan voidaan koristeet, selvät rajaviivat piirrettyä, värjätä halutuilla väreillä pohjavärin päälle.
Näissä kahdessa eri tapauksessa tulee erityisesti merkillepantavaksi se seikak, että edellinen tekotapa tulee kalliimmaksi kun jälkimmäinen syystä, että kaiverrustyöpalkka on laskettava lisäksi.
Erilaisten värien vaatimaa tekotapaa määrättäessä on myöskin tarpeellista tietää, mitkä värit soveltuvat toisen värin päälle siveltäviksi sekä miten ne täten sekoittuen muuttuvat, ja on tällainen tieto, kussakin eritapauksessa värejä liotettaessa, eri puun päällä koetussivelyllä hankittava.
Koristeiden piirtäminen esineen pinnalle on paras toimittaa ennen pohjavärillä sivelemistä ja pitää viivat piirrettämän siksi selvät, etteivät ne huku pohjapetsin alle, mutta on ne kumminkin pohjavärin kuivuttua piirrettävä selvemmäksi ennen kuin koristeväritys voidaan toimitaa. Pehmeissä puulajeissa on hyvä jos koristeiden rajaviivat ennen väritystä piirretään terävällä veitsen eli raudan kärjellä, sillä se jonkun verran ehkäisee petsin kiusallista imeytymistä yli rajaviivojen. Kiilloituksessa nämät veitsellä leikatut viivat kumminkin esiintyvät enemmän tai vähemmän haitallisina puun pintaa täyttäessä - jonka tähden sitä työtapaa on varoen, valiten käytettävä. Kovempia puulajeja värittäessä riittääkin, jos koristeiden rajaviivat piirretään terävällä lyijykynällä. Varsinainen väritys toimitetaan varovasti pienillä, sopivan kokoisilla hiuspensseleillä siten, että viereiseen osaan sivelty väri on aina ehtinyt kuivua, sillä kummankin puolen märkänä ollessa värit yhtä kiusallisemmin tuppaavat sekoittumaan toisiinsa rajaviivojen yli.
Jos väritetyn pinnan loppuvalmistukseksi tulee polituurikiillotus, on koristevärityksen päälle ensin hyvin kevyesti pumpulitukolla siveltävä ohut lakkakerros ja sen annettava ennen kiillotustyön alkamista hyvästi kuivua, sillä muuten polituuri kiilloitusta alotettaessa liottaa ja sekoittaa värit tahraiseksi. Vahakiilloitus (boning) ei värejä liota, mutta kun vaha muuten on heikkoa varsinkin vesipirskaleita vastaan on asianmukaista että vahakiilloituksenkin alla koristeväri lakkakiinnityksellä vahvennetaan. Jotta väritys kiilloituksenkin alla näkyisi mahdollisimman kirkasvärisenä on kiilloituksena käytettävä väritöintä vahaa, vahakiillotuksena.
Petsivärjäystä voidaan joskus käyttää täydellisessä väripuista tehdyssäkin intarsiatyössä, erittäinkin sellaisissa kohdissa, joissa joku väri vähitellen heikkenemällä ilman mitään raja- eli väliviivoja muuttuu toiseksi sekä myöskin heikkenevissä kuvioesitysten varjoissa. Näissä kummassakin tapauksessa vaaditaan kumminkin, että tekiä on tottunut piirustussiveltimen käyttäjä, muuten voi värjäys pahemmassa tapauksessa työn pilatakin.
Erilaisten petsivärien sekoituksesta ja valinnasta pintakoriste-petsauksessa tulee, niin kuin jo on sanottu, tekijän kullakin kerralla tehdä sovituskokeilut, mutta voidaan näistä kumminkin pääpiirteissään määritelläkin muutamia yleisiä sääntöjä, jotka varsinkin työtapaa edeltäkäsin määrätessä voivat ehkä tekijälle jonkullaisena opastuksena olla.
(Jatketaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti