Paperin historiasta.

Pohjois-Suomi 12, 11.2.1880

(Jatk. wiime n:oon).

Waikka paperi oli jotenki kallis, ja yhä kallistui, kun siitä myöhemmin oli weroakin maksaminen, sitä kuitenkin käyteltiin wirallisen sanomalehenki kirjotukseen. Tätä lehteä toimitettiin Roman tasamallan wiimeisistä ajoista aina länsi-Roman waltakunnan häwiöön saakka; se sisälsi kaikki ne kuulutukset ja uutiset, joita hallitus tahtoi alamaisilleen ilmottaa, niinkuin esim. kertomuksia sotaretkistä, yleisistä puheista, wirkanimitysluetteloja, howijuttuja, sanalla sanoen kaikkia mitä meidänkin sanomalehet sisältäwät, paitsi politiikia, tiedettä, taidetta ja kirjallisuutta koskewia asioita. Siitä tuli joka päiwä 2,000 eli 3,000 kappaletta. Se syntyi siten, että isossa huoneessa istui noin 5 eli 600 kirjuria, jotka kirjottimat mitä joku woimakkaalla äänellä saneli heille. Noin kolmen tunnin kuluessa oli kullakin kappaleensa walmiina postiin lähetettäwäksi ja koko päiwässä saatiin kai kaikki waaditut kappaleet walmiiksi.

Papyrus-paperin ohessa on pergamenttikin suuriarwoinen siinä suhteessa, että se on säilyttänyt muinaisaikojen kaunokirjallisuuden maineteoksia ja siten hyödyttänyt kirjallisuutta ja ihmiskuntaa. Nimensä se on saanut siitä maasta, jossa sitä ensin ruwettiin walmistamaan ja käyttämään, nimittäin Perganon waltakunnasta wähä-Aasian luoteisessa osassa. Kun kuningas Eumenes II (mm. 197—158 e. Kr.) Pergamo-nimisessä pääkaupungissansa - sillä oli näet sama niini kuin waltakunnalla - perusti suuren kirjaston ja rupesi egyptilaiskuningasten kilpailiaksi, niin nämä kateudesta kielsiwät wiemästä papyruskaislaa waltakunnastansa. Sen seurauksena oli että ruwettiin käyttämään eläinten wuotaa kirjotusaineeksi, jota entisinä aikoina jo oli koetettu Aasiassa, ja pian he edistyiwät sen walmistamisessa niin, että wuota oli aiwan sopiwa siihen. Pergamenttia walmistettiin wuohen ja lampaan, ani harwoin aasin wuodasta, niinkuin yleiseen on luultu. Nahkaa ei karwattu, waan puhistettiin karwoista ja lihasta hankaamisella ja kalkkimisella. Paksut wuodat halkaistiin, hienoksi jauhottua liitua hierottiin niihin ja wiimein ne silitettiin pimssikiwellä. Tietty on että saatiin parempaa ja huonompaa pergamenttia sen mukaan mitä nahkaa oli ja kuinka suurella huolella sitä walmistettiin.

Sitä ennen käytetyt wuodat oliwat, niinkuin papyruspaperikin, walmistetut siten että ei woitu kirjottaa kuin yhelle puolelle ja oli siis sekin kääryn muotoinen; mutta pergamentti oli walmistettu niin että woitiin kirjottaa molemmille puolille. Se käännettiin neliö-muotoon, nidottiin, siwut numeroittiin ja siten se sai tawallisen kirjan muodon, niin että taidettiin yhistää suurempiakin teoksia yhteen nidokseen.
Papyruspaperia käytettiin wielä wuosisatoja Roman wallan kukistuksenkin jälkeen, ja waikka Egypti joutui arapialaisten waltaan, kukoisti yhä papyrusteollisuus niinkuin ennenkin. Wasta yhennellätoista wuosisadalla se joutui rappiolle, kun ruwettiin pumpulipaperia walmistamaan ja wähitellen häwisi papyruspaperi kokonaan, jotta sitä ei ensinkään kauppaliikkeessä nähty ja samassa loppui papyruswiljeluskin Egyptissä. Jo ammoisista ajoista asti sanotaan kiinalaisten walmistaneen paperia pumpulista. Sieltä tämä taito lewisi länteenpäin ja arapialaiset sen oppiwat wuonna 704 j. Kr. wallottaessaan kukoistawan Samarkand nimisen kaupungin nykyisessä wenäläisessä keski-Aasiassa. Sittemmin tätä teollisuutta harjotettiin warsinkin Syrian pääkaupungissa Damaskossa ja siitä sai pumpulipaperinimen Damaskon paperie (charta damaschena). Itämaista arapialaiset yhennellätoista wuosisadalla toiwat tämän taidon Espaniaan ja siellä ruwettiin walmistainaan paperia mukawammalla tawalla, kuin ennen, käyttämällä myllyjä paperi-aineen hienontamiseen. Espaniassa myöskin alettiin tehä paperia liinaryysyistä, joka olikin erittäin sopiwaa, sillä liinaryysyjä saatiin melkein ilmaiseksi, jota wastaan raaka pumpuli oli kaukaisista maista tuotawa ja tuli sen kautta kowin kalliiksi. Emme warmaan tiedä milloin liinapaperia ruwettiin walmistamaan; luultawa on että itämaalaiset jo käyttiwät liinaryysyjä paperiksi ja että tämä taito sieltä leweni Espaniaan ja muihin Euroopan maihin. Liinapaperille kirjotettuja käsikirjotuksia on Espaniassa kahenneltatoista wuosisadalta ja Ranskan maassa kolmannentoista wuosisadan loppupuolelta. Nyky-aikana paperia walmistetaan, niinkuin tiedämme, oljista ja puustakin.

Lyhyesti kerrottuamme muinais-ajan kahesta enimmin käytetystä kirjotus-aineesta, tahomme katsella mitä muita wälikappaleita tarwittiin kirjottamiseen paitsi paperia. Sekä papyruspaperille että pergamentille kirjotettiin eräästä ruowosta walmistetulla kynällä; tämä ruoka kaswoi Wgyptissä ja wähässä Aasiassa Knudus-nimisen kaupungin lähitienoilla. Kynä oli terotettu samalla tawalla kuin nyky-aikana käytetty hanhen kynä. Sitä paitsi kirjottaja wielä tarwitsi kynäweitsen, läkkipulloja punaista ja mustaa läkkiä warten, sienen, jolla hän pyhki pois kirjotuksen ja puhisti kynän, linjaimen, lyijykappaleen wiiwottamiseen, tahkon, jolla hän kynää terotti, pimsikimen pergamentin silittämistä warten ja sirkkilän palstojen mittaamiseen. Kaikki nämät kapineet yhistettiin n. s. kirjottimeen. Tawallinen kirjuri ei kuitenkaan woinut walmistaa kuwilla ja koristuksilla sirotuita kirjoja, sillä niiden kirjottamiseen tarwittiin monta muuta apukeinoa kuin yllämainitut.

Mutta papyruspaperi ja pergamentti eiwät kuitenkaan olleet kaikkein wanhimmat ja alkuperäinmmät kirjotusaineet. Kiwitauluihinkin piirrettiin kuwia ja kirjotuksia. Sellaisiinhan Mooses kirjotti kymmenet käskysanat. Kirjotettiinpa wielä pylwäille, sileiksi hakatuille kallionsiwuille, kirkonseinille ja monenmoisille muistopatsaille. Babylonin ja muiden tuon muinoin mainion Assyrian waltakunnan kaupunkien rauniot owat, niin sanoaksemme, peitetyt kummallisella kirjotuksella, jonka kautta on saatu tärkeitä tietoja sen ajan historiasta ja joka monessa suhteessa on wahmistanut raamatun
kertomuksien totuutta. Egyptin wanhoissa muistomerkeissä on myöskin paljon kuwia ja hieroglyfejä (kuwakirjoituksia). Intiassa käytettiin palmupuun isoja, nahantapaisia lehtiä kirjottamiseen; sopiwimmat kappaleet lehestä leikattiin irti, kuiwattiin warjopaikassa ja hierottiin öljyllä, jonka jälkeen ne oliwat walmiit kirjottamiseen. Kynänä käytettiin joku teräwä ase; joskus lehet maalattiin kowalla kiiltämällä aineella, jotta kohosiwat lehen pinnasta. Samallaisia lehtiä osaksi wieläkin käytetään kirjotukseen Ceylonsaaressa; kuuluupa Englannin hallituskin niitä käyttäwän.
Egyptissä köyhät käyttiwät rikkinäisiä sawiastioita kirjottamiseen. On löydetty yli sadan tällaisia kappaleita, joihin on kirjotettu kirjeitä, rätinkejä, myymäkontrahteja, kuittikirjoja j. n. e. Tästä näemme että ei löydy niin wähäpätöistä, jota ei möisi johonki tarkotukseen käyttää ja että meidän ei tule
wähäarmoisiampiakaan esineitä halweksia, sillä niilläkin woipi olla hyötynsä.
Kiinassa kirjotettiin entisinä aikoina ohueille bamburuowon kaistaleille. Myöhemmin siellä käytettiin eräs laji silkkikangasta kirjottamiseen, kunnes niinkuin mainittiin ruwettiin walmistamaan paperia puunkuoresta, hanpunkuituista ja liinaryysyistä.
Romalaiset piirsimät tahi maalasiwat ensin lehille, niinelle, palttinalle ja nahalle; myöhemmin he käyttiwät metalleja julkisiin kirjotuksiin; lakisäännöt ja muut tärkeät kirjotukset kirjotettiin aina pronssitauluille. Rätinkejä, kirjeitä ja muita wähäpätöisempiä kirjotuksia kirjotettiin wahalla päällystetyille taikka walkoisiksi maalatuille puutauluille. Wahatauluille kirjotettiin metallipiirtimellä, mutta maalatuille tauluille pensselillä. Näitä wahatauluja käytettiin wanhana aikana ja wielä keski-aikanakin papyruspaperin ja pergamentin ohessa.

Keski-aikana kirjotettiin tawallisesti pergamentille kirjeitä ja julkisia kirjotuksia. Ruotsissa ja Suomessa ei keskiaikana walmistettu paperia ensinkään. Ensimäinen paperitehas perustettiin Kustaa Waasan aikana Ruotsiin ja luultawasti paljon myöhemmin Suomeen. Mutta nyt on meillä jo Suomessakin useampia paperitehtaita, joissa paperia walmistetaan liinaryysyistä, oljista taikka puusta.
(S. T:n käännöksen mukaan).