Teräskynistä.

Kansan Ystävä 11, 18.3.1882

Yhdeksän wuotta on kulunut, sittekuin sanomalehdet kertoiwat erään kowin wanhan miehen kuolemasta, miehen, joka jo aikoja sitte oli wetäytynyt yhteiselämän melusta ja hälinästä saadaksensa yksinäisyydessä nauttia tarpeellista lepoa waiwalloisen ja welwollisuudenmukaisen nuoruuden ja miehuuden ajan työn perästä. Hän oli wähitellen joutunut unheesen; hänen kuolemansa aikaan oli maailmalla niin paljon tekemistä muissa toimissa ja asioissa, ettei se joutunut ottamaan tarkempaa tietoa edesmenneestä ja hänen elämäsä työstä. Se kuitenkin on se mies luettawa ihmiskunnan hywäntekijöihin, niin, wiepäpä niiden harwojen miesten joukkoon, jotka owat antaneet wauhtia nykyaikaiselle siwistykselle ja jatkaneet waikutustansa sen kehityksestä, kun hän erinomaisella tawalla on helpoittanut sen keinon, jolla me saatamme kirjoittaa ajatuksemme toisten nähtäwäksi.

Sen nyt jo epäilemättä unhoitetun miehen nimi, jota tässä tarkoitamme, oli Jooseppi Gillot. Jos tämä nimi monen lukijamme korwissa kaikuu oudolta, niin he kuitenkin tunnustanewat sen merkityksen, kun kerromme, että saamme sen nimen omistajaa kiittää nykyänsä jo yleisestä ja wälttämättömästä kappaleesta, nimittäin teräskynästä.

Niinkuin ei James Watt ollut ensimmäinen höyrykoneen keksijä eikä Yrjö Stefenson ensiksi keksinyt rautateitä, niin ei Jooseppi Gillotkaan ole teräskynän warsinainen keksijä. Mutta hän teki teräskynälle samaa, kuin mainitut suuret miehet tekiwät sanotuille keksinnöille, hän teki täydellisemmäksi keksinnön, joka jo oli tunnettu, mutta jota ei sopinut saada käytännölliseksi hinnan kalleuden ja myös kappaleen waillinaisuuden tähden. - Teräs- ja rautakyniä on ollut kaikkina aikoina, ja niiden wanhasta kreikkalaisesta nimestä ("stylos") on moni kieli johtanut itsellensä nimityksen sille kirjoitukselle, jota semmoisilla kynillä saadaan. Semmoisia kyniä tehtiin jo wanhaan aikaan ei waan raudasta ja teräksestä waan myösk ullasta ja hopeasta. Kaikissa tapauksissa oliwat ne ylen kalliita ja niiden ainoa merkitys oli se että rikkaat niitä pitiwät korukaluina. Gillot itse alkoi toimensa hiojana eräässä kirjoitusneuwotehtaassa. Siellä tehtiin myös teräskyniä, mutta ne tehtiin käsin ja niiden hinta tekisi meidän rahassa noin 10-15 markkaa. Siihen aikaan kirjoitettiin kaikki sulkakynillä. Eiwätkä silloin enää ne sulkakynät, joita walmistettiin, tahtoneet riittää jokapäiwäisiin tarpeihin. Kuinka semmoisissa suhteissa olisi meidän aikoinamme käynyt kun kirjewaihto ja kaikkinainen kirjoitus on satoja ja tuhansia kertoja laajempi kaupan, raukkauden, ystäwyyden ja wihan asioissa. Kuinka olisi käynyt päinsä se tawatoin kirjoittamisen paljous, jota wirastoissa ja muissa julkisissa toimissa tehdään? Kuinka woitaisiin kirjoittaa niitä monia meidän aikaisia kirjoja ja sanomalehtiä? Ei olisi tainnut moni tämänkään lukija oppia kirjoittamaan kynällä ja läkillä ja moni sanomalehti olisi paljoa kalliimpi jos yhä hanhen kynillä kirjoitettaisiin. Emme nyt puhu kuinka paljo hanhi-karjaa olisi kaikessa tapauksessa tarwinnut elättää, joka olisi wahingollisesti saattanut waikuttaa maanwiljelyyn ja muun karjan hoitoon.

Halpa ja käytännöllinen kappale oli siis hankittava hanhenkynän sijaan ja siinä oli Gillotin keksinnön päämerkitys. Hän huomasi, että teräskynä sopi warsin hywin hanhenkynän sijaan, jos teräskyniä waan saisi tehtaan tawoin suurissa määrin walmistettua ja siten tulisiwat sekä helpoiksi hinnalta että olisiwat joka miehen saatawissa. Hän rupesi nyt työskentelemään monenkaltaisten teknillisten koneitten keksimisessä, jotka oliwat tarpeellisia hänen tarkoitukseensa. Senjälkeen hän perusti tehtaansa Birminghamissa, Englannin metalliteollisuuden pääpaikassa, joka Manshesterin jälkeen on Englannin waltakunnan suurin tehdaskaupunki. Wähässä ajassa sai siinä tehtaassa 600 naistyöntekijää ynnä koneitten kanssa ytötä. Wuotisesti tehtiin 200,000,000 teräskynää. Ajatellessamme, että uusia tehtaita senjälkeen on karttunut kaikkiin maihin, saatamme kysyä, olisiko ollut mahdollista muulla tawalla korwata alin-aikaa kaswawaa tarwetta, jota ilman ei juuri moni mies enää saata olla.

Alussa oli wäsymättömän keksijän taisteleminen monen kertaisten ja suurien wastusten kanssa. Yleisö pisti kaikellaista wastahakoa uudelle keksinnölle eikä tahtonut ymmärtää sitä hyödyksensä käyttää. Eikä se wastahako ole wieläkään ihan loppunut. Siellä ja täällä tawataan yksi ja toinen, joka ei ole milloinkaan oppinut teräskynää käytetlemään, waan pitää hanhenkynää mieluisempana. Yhteen aikaaan ulkomaalla oli jonkinlainen muka kunnian-asia hyljätä teräskynät. Muutamien wirastojen ja koulujen hallitukset kielsiwät niitä käyttämästä. Waan wähitellen on teräskynän todellinen paremmuus päässyt woitolle. On laskettu, että nykyänsä wuotisesti walmistetaan maailmassa noin 1 800 mijoonaa teräskynää. Enimmän niitä walmistetaan Englannissa, Ranskassa ja Belgiassa. Teräskynien käyttäminen on jotenkin tasan jakaantunut kirjoitusta taitawien kesken koko maailmassa. Mutta mihin joutuwat nyt kaikki nuo tarwitut teräskynät? Ne heitetään pois mitättöminä kampsuina eikä kukaan huoli siitä, että hän on tawallansa tuhlaamisen osapää. Tosin ei tarwitulla teräskynällä ole paljoa arwoa, mutta ei se sentään ole ihan arwotoin. Niistä jotakin saadaksensa tarwitsisi ne yleensö ottaa tallelle ja suurissa määrin järjestää eri teräslajinsa mukaan sekä senjälkeen uudesta käyttää uusina teräskynien teollisuus-aineina. Siinä tapauksessa on jokaikisellä teräskynällä joka pennin osa arwoa. Olettakaammepa nyt, että ihmiset olisiwat joutuneet jo ymmärtämään ja että edes puolet hukkaan heitetyistä teräskynistä otettaisiin tallelle, niin niistä lähtisi jo likipitäin 100,00 markkaa wuoteessa. Tosin ei se ole suuri summa jaettuna niin monelle maalle ja kansalle, mutta säästöä se kaikessa tapauksessa olisi, lisäystä maailman pää-omaan.