Salo, Aino: Lemin naisten käsityöt. Luku V: Värjäys

Salo, Aino: Lemin naisten käsityöt.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 186. osa.
Kansantieteellisiä kuvauksia I. Helsinki 1930.

Luku V: Värjäys

Tärkeä ja huolellisuutta vaativa toimitus on lankojen värjääminen, jota ennen sanottiin painamiseksi ("vain värjäli värjäsi"). Enimmäkseen on värjätty villalankoja, joihin väritkin helpommin tarttuvat, mutta tarpeen vaatiessa myöskin pellava- ja pumpulilankoja. Valmista kangasta on sitävastoin värjätty hyvin harvoin. - Nykyään värjätään melkein yksinomaan pussiväreillä, mutta ennenkuin näitä oli, käytettiin kasvikunnan antimia ja eräitä ostovärejä.

1. Kasvivärit

Paikkakunnalla on tunnettu seuraavat väriä antavat kasvit ja kasvien osat:

Ruskeaa painettiin kivenhapenilla (kivenhave) (lichen saxatilis), mustaa lepänkuorilla ja sianpuolan- (arctostaphylos uva ursi) varsilla, harmaata koivunkuorilla, sinertävän mustaa kanervoilla (kanarva) (galluna vulgaris) ja punaista mataroilla (galium boreale), pajattimen (rhamnus frangula) kuorilla ja rätvänän- (potentilla tormentilla) juurilla. Mataroilla saatiin kuitenkin vain ruskean punertavaa, pajattimenkuorilla punertavan ruskeaa ja rätvänänjuurilla keltaisen punaista, joten oikeaa täysipunaista haluttaessa täytyi turvautua ostoväriin.

Kivenhapeniksi sanotaan yleensä kaikkia kivessä kasvavia jäkäliä, mutta näistä kelpaa vain yksi laji (lichen saxatilis) painamiseen. "Se on matala, littana ja harmaa".
Kivenhapenia voi koota keväisin, kesäisin ja syksyisinkin, milloin kiven pinta vain on sulana. On vain tarkkaan katsottava, ettei kiveä vasten painunut puoli ole musta - silloin painamisesta ei tule mitään - vaan vaskenkarvainen. - Hapenet saa parhaiten irrotetuksi sateen jälkeen.

Värjäys toimitetaan seuraavasti: Padan pohjalle pannaan kerros kivenhapenia (joita ei kuivata ennen käyttämistä), näiden päälle pannaan värjättävää, sitten taas hapenia ja niin edelleen vuorotellen. Päälle kaadetaan kylmää vettä ja pata nostetaan tulelle. Kuun langat ovat kiehuneet noin tunnin ajan, nostetaan pata tulelta, ja lankojen annetaan jäähtyä siinä. Sen jälkeen ne huuhdellaan puhtaiksi ja kuivataan. Näin saadaan hyvää ja pysyvää tummanruskeaa.

Kivenhapenilla värjätään muutamissa taloissa vieläkin. Sen sijaan lepänkuorilla ja sianpuolanvarsilla painaminen on jäänyt melkein kokonaan pois käytännöstä. Niillä saatu väri, musta, ei ole oikein hyvääkään, se näet hullautuu vanhempana punervaksi.

Ennenkuin lankoja ryhdyttiin painamaan lepänkuorilla tai sianpuolanvarsilla, piti ne kiehauttaa kupariryöki- (kuparryökki) (= valko- l. sinkki vihtrilli) liuoksessa ja sen jälkeen hyvin tarkkaan kuivata. Tämän jälkeen keitettiin lepänkuoret tai sianpuolan varret padassa ja siivilöitiin pois. Väriliuokseen pantiin sitten "kupariryökissä" olleet langat kiehumaan.

Aivan samalla tavalla painettiin koivunkuorilla harmaata.

Pajattimenkuorilla, mataroilla jakanervoilla painettaessa ei tarvittu kupariryökiä eikä mitään muutakaan lisäainetta. Pajattimenkuoret, jotka piti kerätä keväällä, maalis- tai huhtikuussa, keitettiin "suttiloilla" (=nipuissa), joten ne sai pois siivilöimättä. Matarat koottiin ennen kukkimista. Ne otettiin juurineen (juuret pestiin puhtaiksi) kja kuivattiin ennen keittämistä. Kanervien juuret eivät kelvanneet mukaan. Sekä matarat että kavervat siivilöitiin pois väriliuoksesta, ennenkuin langat pantiin kiehumaan.

Rätvänänjuurilla painaminen oli harvinaista. Lisäaineena käytettiin alunaa.

Ostovärit.

"Täysipunaista" haluttaessa - kuten jo sanottu - täytyi turvautua ostoväriin, konsseliin (= kokenilli).
Konssenilla painaminen tuotti eniten huolta ja vaivaa, mutta sillä saatiinkin sitten kirkasta punaista, kestävää ja kaunista.

Langat piti jo etukäteen pestä konsselilipeässä. Tätä valmistettiin tynnyrissä, jonka pohjapuolella oli olkia ja aivan pohjan vieressä naula, jonka reiästä olkien läpi siilautunutta lipeää laskettiin pois. - Pestyt langat piti kuivata ruti kuiviksi ja repiä erilleen, ennenkuin ne pantiin kuparikattilaan (pata ei kelvannut).

Itse painamisessakin oli monta mutkaa. Jo etukäteen piti konsseli (harmaa, ryynimäinen aine), jota tarvittiin kaksi luotia lankanaulaa kohti, survoa hienoksi; piti myös muistaa varsta suolamaista lisäainetta, vilsteriä (= ? viinikivi, ruots. vinsten) ja valmistaa käypäläistä (tinaliuosta). Käypäläiseen tarvittiin kutakin painettavaa lankanaulaa kohden kaksi luotia sievettä (=typpihappo) ja sama määrä pieneksi pilputtua tinaa. Molemmat pantiin pulloon, ja muutaman tunnin kuluttua "käypäläinen alkoi käydä".

Itse painaminen toimitettiin - kuten jo mainittu - kuparikattilassa, joka oli sitä ennen hangattava sieveteen kastetulla rievulla puhtaaksi. - Ensin pantiin kattilaan vettä ja veteen "vilsteri". Kun seos alkoi kiehua, lisättiiin siihen hienonnettu väriaine, ja kun tästä syntynyt vaahto oli kiehunut pois pinnalta, kaadettiin käypäläinen joukkoon. Sitten vasta pantiin kattilaan langat, joita kiehutettiin niin kauan, että väri hyvin ennätti tarttua. Kattilasta nostettua huuhdottiin langat lämpimässä vedessä ja pantiin kuivumaan.

Vanhoja ostovärejä ovat myös "risetti" (sinilastu), jolla nykyjäänkin joskus vielä värjätään hyvää mustaa, ja sinikivi tai siniväri (edellinen kiven, jälkimmäinen jauheen muodossa). Myöhemmin - noin 50 vuotta sitten - tlivat käytäntöön "aneli", "ruuniväri" ja "vihuliini" (=punasininen).

Risettiä ("ruskeita puikkoja; niinkuin lahoa puuta") ostettiin naula värjättävää lankanaulaa kohden. Etukäteen piti langat käyttää kaaliväri- (= ? kromihappoinen kali) liuoksessa ("kaaliväri oli ruskean kellertävää, kivimäistä"). Sitten ne piti kuivata oikein kuiviksi, joten varsinainen värjääminen jäi toiseen päivään. Tällöin pantiin risettiväri kylmään veteen ja väriainetta kiehutettiin pari tuntia. Sen jälkeen otettiin roskat pois kapustalla ja langat pantiin kiehumaan. Padasta nostettua huuhdottiin langat usein oikein katajavedessä.

Sinikivellä tai sinivärillä värjättiin n.s. hapansinistä. Saunan kodassa olevaan puupyttyyn pantiin ensin sinikiveä tai siniväriä veteen liukenemaan. Tähän sekoitettiin sitten virtsaa; ja kun seosta oli viikkokausi hapatettu, pantiin pyttyyn rihmat (harvoin lankoja, koska seoksen pelättiin niitä syövän). Viikon päivät pidettiin rihmoja pystyssä liossa. Sitten ne huuhdottiin ja liotettiin vuorokauden verran katajavedessä.

"Ruunivärillä" värjättäessä pantiin kupariryökiä sekaan. Sen sijaan "aneli" (punaista jauhoa) ja "vihuliini" (sinisiä, kirkkaita palasia) eivät vaatineet mitään lisäainetta, ei edes suolaa. Aluksi pantiin langat näihin väriliuoksiin kuivina, mutta myöhemmin niitä ruvettiin ensin kastelemaan.

"Vihuliinilla" ja "anelilla" värjättiin myös sidokkaista (sijokkaine). Vyyhti sidottiin hywin monesta kohdasta - aina noin tuuman välimatkoin - lujasti ompelurihmalla. Kun se sitten värjättiin, jäivät rihman alla ollet paikat valkeiksi.