3.2.17

Miksi sinisestä ja valkoisesta tuli Suomen kansallisvärit?

Kokkola 71, 4.7.1918

Näitä värejä puoltawia lausuntoja aikaisimmilta ajoilta.

Viime juhannuksena liehuivat sinivalkoiset värit ensi kerran, virallisesti Suomen väreiksi tunnustettuina lipputangoissa ympäri Suomen niemen. Onhan meillä näet nyt eduskunnan hyväksymä sinivalkoinen lippu, Suomen oma, lippu, joka todistaa meidän valtiollista itsenäisyyttämme.

Saattaa näin ollen tuntua mielenkiintoiselta tutustua niihin syihin, joiden nojalla juuri sinistä ja vakloista on puolustettu Suomen kansallisväreiksi. Näitä syitä valaisevat ne lausunnot, joita useat kansalaiset antoivat sinivalkoisen puolesta, kun taiteilijaseura 1895 teki heille kyselyjä asiasta, ja jotka julaistiin seuran ruotsinkielisessä joulujulkaisussa samana vuonna. Esitämme tässä nämä lausunnot:

Jos Suomella oikeastaan olisi kansallisväri, niin ei niistä tarvitsisi mitään kysymystä tehdä.
Oikeus määrätä kansallisvärit ei kai vai kuulua muille kuin lakia säätäville voimille.
Mutta jos on vain vastattava kysymykseen: kumpi väriryhmä, sinivalkoinen vai punaleltainen on enemmän käytännössä Suomessa - niin vastaan ehdottomasti: edellinen.
Sininen on aina vuodesta l809 ollut ainakin suomalaiselle sotaväelle erikoisen ominainen väri ja vuodesta 1863 lähtien totuttu näkemään sinivalkokoristeita kaikissa kansallisissa juhlatilaisuuksissa. Punakeltainen kuuluu tosin Suomen vavhaan suuriruhtinaalliseen vaakunaan, mutta kolme vuosisataa ovat nämä värit olleet melkein unohduksissa, ja vasta nyt on ne vedetty esiin arkistojen kätköstä. Nyt elävälle suvulle on sinivalkoinen siksi tuttu ja rakas; punakeltanen sitävastoin arvokas, vaan ei tuttu.
Aug. Schauman

Vastaan lyhyesti.
Kun kysytään yhtä asiaa, ei saa sekoittaa kahta. Kansalliset värit merkitsevät sekä valtion värejä vaakunassa että maanvärejä kansantavassa. Niiden välillä on sama eroitus kuin valtionmiehen ja maanmiehen mällillä.
Valtionväri on kieltämättä vaakunatiedettä. Maanväri on vapaata kansan perintätapaa. Että ne omat usein samat, johtuu siltä, että perintätapa poliittisesti toimeliaissa kansoissa on ottanut vaakunavärit käytäntöön tunnusmerkkinä. Mutta joskus tapahtuu, että perintätieto poikkeaa historiallisista tapahtumista, ja silloin ovat valtionväri ja maanväri erilaiset.
Toisinaan tapahtuu poliittisesti laimeissa tai holhouksenalaisissa kansoissa, ettei perintätapa kiinnitä vaakunaväreihin, ensinkään huomiota, ja silloin, on kyllä olemassa valtionvärit, vaan ei maanvärejä. Näin oli juuriSuomessa ennen v. 1863.
Jos Suomessa perintätapa olisi kiinnittänyt huomiota vaakunaväreihin, punakeltaiseen, niin olisivat kai nämä värit esiintyneet 1616 vuoden valtiopäivillä, Turun yliopiston vihkiäisissä v. 1640. Porvoon valtiopäivillä v. 1809 ja Helsingin valtiopäivillä 1863. Mutta niistä ei näy jälkeäkään. Ei kissakaan välittänyt Suomessa Juhana 3:nnen espanjalaisvärikomeilusta, väreistä, joita hänen aikanaan antoi Euroopan rikkain, mahtavin ja - ylpein kansa.
Väritraditstooni vaihteli meillä joka suuntaan. Kansan puku oli harmaa ja idässä valkoinen; kansanmallit käyttivät mielellään keltaista, vihreää, punaista, sinistä; Turun yliopisto puki kursoorinas siniseen ja valkoiseen, satawäki käytti harmaata, sinistä, keltasta; liput olivat sinikeltaisia. Vieläpä porilaiset, jotka nyt laulavat Suomea väreistä entisista, käyttivät harmaata pukua keltaisine otsalippuineen, mutta heillä ei ollut merkkiäkään punaisesta. Kuinka tahdotaan sitten väittää, että "vanhat" kansallisvärimme olisivat punainen ja keltainen.
1863 tuli suuri poliittinen herätys Suomeu kansan todellisen täysi-ikäiseksi julistamisen johdosta. Yleisestä innostuksesta esiintyi lippukysymys ja tästä taas sinivalkoinen ensimmäisenä tunnusmerkkinä. Jos tämä väritraditsiooni vielä onkin liian heikko ja kehittymätön ollakseen maanvärinä, niin tunnustetaan se ennemmin tai myöhemmin 1863 v. muistona ja yksinkertaisimpana kansalle, jonka luonteen mukaista ei ole komeilla kullalla ja purppuralla.
Miksi sitten, valtaistuimen ja valtiopäiväin, noiden lähinnä oikeutettujen, jäätyä täydellisesti välinpitämättömiksi tahdotaan tyrkyttää laulukuoroille, ajureille ja juhlakoristuksiin kaikissa nrahdollisissa ei-poliittistssa tilaisuuksissa tuota valtion vaakunatieteellistä loistoa? Miksi he tahtovat olla valtiomiehiä? Eikö ole kylliksi kunniaa ja tunnustusta tulla tunnetuksi maanmiehenä?
Miksi koetamme sepittää perintätapaa valtapuheella? Mikst emme ennemmin anna sen vapaasti kehittyä? Se tulee itsestään kun sen aika on tullut.
Z. Topelius

Silmäys siihen juhlamerkkikokoelmaan, joka on Turun kaupungin historiallisessa museossa, vakuuttaa minulle, että 1860 luvulta saakka valkoisella ja sinisellä kummallakin erikseen tai useimmiten molemmilla yhdessä, on ollut Suomessa edustava merkitys. Minusta henkilökohtaisesti ovat nämä värit eroamattomasti yhtyneet muistoihin hetkistä, jolloin on vallinnut ylevä isänmaallinen tunnelma. Punakeltaiseen nähden tunnen itseni täydellisesti vieraaksi. Ehdotus noiden yleisön wapaasti valitsemien, jo vakiintuneitten sinivalkovärien vaihtamisesta toisiin, puhtaasti sattumalta Suomen vaakunan asetettuihin väreihin, joita ei aikaisemmin ole muuten koristeellisesti käytetty, ei minusta ole onnistunut. Kun heraldiikka ei 1800 luvulla kylliksi valvonut vaatimuksiaan, on se nyt kadottanut sananvaltansa.
Gustaf Cygnaeus.

Ei voi puhua mistään kansallista väreistä ennen v. 1863, siitä luonnollisesta syystä, ettei kansallistuntomme tähän aikaan vielä missään tilaisuudessa ollut etsinyt tätä ilmaisumuotoa. V. 1863 jälkeen on sinivalkoinen kieltämättä ollut tämän kansallisesta kuin tieteellisestä harnen sukupolvi on lapsuudesta saakka kasvanut näihin väreihin, ne ovat sitä innostaneet. Uutta ehdotusta, joka ei näytä syntyneen niin paljo kansallistunteen tulkitsijana, nykyirastuksessa, ei voi enää pitää tarpeellisena, joskin se aikaisemmin olisi ollut yhtä hyvä. Pääasia ei minun mielipiteeni mukaan ei värien laatu, vaan itse vanha tapa pitää jotakin väriyhtymää isänmaallisena. Mitä kerran vanhan tavan kautta on tullut rakkaaksi, siitä on niinhyvin yksityisen kuin kansankin vaikea luopua.
Kaarle Krohn.

Että keltainen ja punainen kuuluvat pääväreinä Suomen vaakunaan, voi tietenkin olla uskottattvana syynä pitää niitä"kansalliväreinämme" - ei kuitenkaan pakottavana, koska kansallisvärit ja vaakunavärit eivät aina ole samat. "Kansallisväreillähän" ei tässä käsitetä sellaisia, jokta on virallisesti tunnustettu päteviksi, vaan ainoastaan sellaisia, jota kansalaiset yksityisesti sopimalla ovat valinneet olemaan juhlatilaisuuksissa maassa sekä sen ulkopuolella yhteisönä kokous- ja tunnusmerkkinä Minkään ei silloin pitäisi estää meitä valitsemasta niitä mielemme mukaan, riippumatta niistä, jotka aikoinaan korkean esivaltaisesti [m]ääräsi Hänen Majesteettinsa kuningas Juhana 3.
Jos kysytään allekirjoittaneen omakohtaista mieltä asiasta, niin, hän vastaa, että tuo korea punakeltainen väriryhmä, jotka molemmat värit uuluvat n. k. "aktiivisiin" eli "kiihoittaviin" väreihin, ei näytä sopivalta merki[t]semään pientä vaatimattomassa asemassa olevaa kansaa niinkuin meidän on s. t. s. kansaa, jolla on sisäinen isenäisyys, vaan ei yksivaltiutta. Vieras, joka saa kuulla ja veren värein koreilevan lipun kuvaavan Suomea, voi helposti johtua ihmeellisiin ajatuksiin, esim. muistamaan keisarinna Katariinan tunneua Krimin matkaa, jolloin myöskin käytettiin komeita koristuksia peittämään karua todellisuutta. Vaatimattomampi sinivalkoyhdistelmä näyttää paljon luonteenomaisemmalta sille, mitä sen tässä tulee merkitä. Sinivalkoinen tekee jonkinlaisen viileän vaikutuksen, mikä tekee sen yhä sopivammaksi symbooliksi kylmälle maallemme täällä kaukana pohjoisessa, missä runoilijan kuvauksen — joskin vähän liioitellun - mukaan
iäti valkoista maata
ikuinen sinitaivas syleilee.

Mutta sinivalkoisen puolesta puhuu ennen kaikkea se seikka, että sitä jo on käytetty 30 vuoden ajan, ja on se alkanut ulkomaillakin tulla tunnetuksi "Suomen väreinä." Muodostumaisillaan olevan traditsioonin järkyttämisellä voi nyt olla ikävät seuraukset, se voi saada aikaan: sekaannusta, ehkäpä hajaannustakin, siten vaikuttaen aivan päinvastaista kuin kansallisvärien aatteensa mukaisesti tulee vaikuttaa. Sentähden olisi ehkä parempi tässä asiassa seurata Bismarckin järkevää eneuvoa: "quieta non movere".
Th. Rein.

Suomen kansa perustaa olemassaolo-oikeutensa etupääsä sivistykselleen.
Mutta sivistystyömme kannattajina eivät vaakunavärimme koskaan ole esiintyneet edustavina.
Nämä värit ovat päinvastoin kuin korvapuusti Runebergille, joka on laulanut: On maamme köyhä, siksi jää, jos kultaa kaivannet.
Mut[t]a Topelius on taistellut sinivalkoisen puolesta.
Ja Snellman, hän, joka niin syvästi halveksi vaakunatiedettä, ettei ottanut vaakunaansa ainoastaan symboolia, hän jakoi kuitenkin kiiltävän kilven kahteen osaan - siniseen ja valkoiseen.
Ja Suomen ylioppilaat, eivätkö heidän lippunsa, [-] liput mitä meillä on, sinivalkoisia? Kaikista riidoista huolimatta vallitsee tässä yksimielisyys.
Ja nämä liput ovat lahja Suomen naisilta, noilta sivistystyömme uskollisilta avustajilta.
Sentähden ovat sininen ja valkoinen sivistyksemme [k]ansallisvärit. Ja täydestä syystä. Sillä sininen on uskollisuutta ja valkoinen viattomuutta. Juuri meidän ohjelmamme.
Mutta keltainen + punainen on petos + rakkaus, siis petollista rakkautta, eli rakkautta petokseen:
Asettukoon sen lipun alle kuka tahtoo. Suomen kansa ei sitä varmasti koskaan tee.
Walfrid Wasenius.

Enemmän tulta ja innostusta toivoisin minäkin kansanluonteeseemme. Ja jos nuo espanjalaisvärit saisivat sen aikaan, niin kiiruhtaisin omistamaan ne meille. Mutta miksi näyttää toiselta ja olla toista? Sinivalkoinen lippu kuvaa paremmin sekä Suomen luontoa että sen kansaa. Kuitenkin olkoon meidän sinivärimme kirkas ja valkoisemme puhdas.
I. H. Erkko.

Sininen ja valkoinen. Näitä värejä olen tottunut rakastamaan Suomen väreinä; punainen ja keltainen tuntuvat minusta vierailta. Niin vastaa tunne. Mutta järki? Puolustaa punakeltaista historiallisella pohjalla on lapsellista, kun ei 334 vuoteen, ole nähty näitä värejä eikä pidetty niitä omina. Itse asiassa on historiallisempi, vaikka tämä väriryhmä on 11 kertaa nuorempi. Sitäpaitsi on molemmissa väriryhmissä toinen vari täydellisesti historiallinen - sininen ja keltainen. Kun meidän täytyy valita viimemainittujen välillä, on valkoinen, asetettava ennen punaista.
Eliel Aspelin

Ei kommentteja :