10.1.17

Lippukysymys ratkaistu.

Hämeen Sanomat 26, 1.6.1918

Kuluneella wiikolla on eduskunta wihdoinkin ratkaissut pitkällisen ja pal jon wäitellyn lippukusymyksen. Suomen lipuksi julistettiin siniwalkoinen ristilippu, jonka Suomen suomalainen kansa yksimielisesti on wiime aikoina hywäksynyt kansalliseksi lipukseen.

Muutama kuukausi sitten näytti jo siltä kun punakeltainen leijonalippu saisi maamme suurimman kannatuksen. Lippukysymys on ennenkaikkea tunneasia ja kieltämättä leijonalippu oli komea ja uljas. Monet yhtyiwät sitä kannattamaan siitä syystä, että luuliwat täten päästäwän lippukysymyksessä yksimielisyyteen.

Tuli sitten kapina ja punaisesta wäristä ssatiin enemmän tuin tarpeeksi. Siniwalkoiset wärit oliwat walkoisen Suomen wärit. Kapinan kukistamisen jälkeen Etelä-Suomessa kohosi punakeltainen leijonalippu wielä muutamien wirallisten rakennusten lipputakoihin, mutta sitä innostusta kuin ennen, se ei enää kyennyt herättämään. Se oli liiaksi punanen. Näytti jo siltä, kun sini-walkoiset wärit olisiwat saaneet maan jakamattoman kannatuksen. Mutta aiwan wiime aikoina heräsiwät punakeltaisten wärien kannattajat wielä kerran eloon pikkumainen, kiusallinen lippuriita oli jälleen pääsemässä walloilleen. Eikä ole tietoa, millaiseksi kiista olisi muodostunut, ellei käytännöllisten saksalaisten taholta olisi huomautetu, että kiistasta wihdointin oli tehtäwä loppu. Täytyy myöntää, että huomautus oli hywin ansaittu, waikkakaan se ei suuresti ollut omiaan kohottamaan kansallista itsetuntoamme.

Asian ollessa esillä eduskunnassa käwi ilmi maassa tapahtunut mielipiteiden muutos. Suomalaisten edustajain keskuudessa eiwät punakeltaiset wärit enään saaneet wähintätään kannatusta. Wain jotkut ruotsalaisen puolueen edustajat yhä wieläkin itsepintaisesti pitiwät kiinni punakeltaisista wäreistään. Osa ruotsalaisten edustajista ilmoitti kuitenkin jo heti alussa mukaantuwansa maan enemmistön tahtoon ja suostuwansa tunnustamaan siniwalkoiset wärit, jos enemmistö ne hywäksyisi. Täten oli lippukysymys ratkaistu ja tiistaina toukokuun 29 p. eduskunta päätti, että siniwalkoinen ristilippu on tästä alkaen olema itsenäisen Suomen lippu.

Siniwalkeat owat Suomen waltakunnan wärit. Missä tahansa ne liehukootkin, olkoot ne aina kansallisen kunnian merkkinä. Ajasta aikaan edustakoot ne wapaata, itsenäistä Suomen kansaa.

9.1.17

Maalausta tervalla.

Käsiteollisuus 9, 1918

Kun vernissan saanti nykyaikana on siksi vaikeata, ettei varsinkaan isompia ulkomaalauksia, kuten aitoja, talojen seiniä y. m. voi vähempivarainen rakennuksenomistaja ajatellakaan suorittaa tavallisella öljymaalilla, niin on vesiväri- n. s. punamultamaalaus ollut ainoa, jota vielä on voitu käyttää. Mutta kun tämäkin maali sekoitukseensa vaatii ruisjauhoja, joita nykyään ei saa tarpeeksi syödäkseenkään, niin on ulkomaalauksen toimittaminen useissa paikoin täytynyt jättää toistaiseksi.

Tämänkaltaisen vaikeuden voittajaksi soveltuu varsin tyydyttävästi tervan käyttö maaliöljynä. Metsissämme löytyy vielä miljoonia tervaskantoja, joista hyvin tunnetuilla yksinkertaisilla menettelytavoilla voidaan kotiteollisuutena valmistaa ulkomaalauksiin soveltuvaa maaliöljyä, tervaa, joka erittäinkin tummien värien käytössä on oivallista. Punamulta sekoittuu tervaan niin, että yhdellä sivelyllä saadaan höylätyn laudan tai veistetyn hirren pinnalle tyydyttävän tasainen kestävä väri. Keltamullalla tervaan sekoitettuna saadaan kahdella sivellyllä kaunis pähkinäpuun ruskea väri, joka erittäin hyvin suojaa punia ja kestää ilman vaihteluissa. Viheriä väri sekoittuu myös tervaan, kumminkin vähän tummentuen, joten vaalean viheriästä väri mullasta muodostuu tervan kanssa syvä miellyttävä väri, mikä erittäin hyvin soveltuu asianmukaisiin kohtiin ulkomaalauksessa. Kellahtavan harmaata väriä saadaan sekoittamalla sinkkivalkoista tai lyijyvalkoista tervaan, mutta on tällä värillä maalattava pinta aina siveltävä kahdesti. Kuten tavallisen öljymaalin, niin tervamaalinkimohentamiseen sopii tärpätti, jota siihen sekoitetaan noin yksi kolmas osa tervamäärästä eli niin paljon, että siveleminen voi tapahtua asianmukaisesti.

Yleensä tulee tervamaalilla maalaus suorittaa lämpimänä vuoden aikana ja maalattavan pinnan ollessa  täysin kuivana. Kevätkesän auringonpaisteisina päivinä menestyy tämä paraiten, sillä kevät ilma kuivaa sekä maalin että puun pinnan nopeasti lämpimällä ilmalla pysyy tervamaali vähemmällä tärpättisekoituksella tarpeeksi notkeana sivelyä varten.

Sisämaalauksiin ei tervan käyttö sovellu, sillä se vaatii liiaksi pitkän ajan tarpeeksi kovettuakseen ja vapautuakseen väkevästä hajustaan.

Fr. J.

4.1.17

Finlands flagga. Några allmänna synpunkter.

Hufvudstadsbladet 6, 6.1.1918

Tillred. för Hbl.
Såväl senaten som den af densemma tillsatta flaggkommittén äro ense om att lejonflaggan bör vara vår officiella statsflagga, och fastslå därmed att de därut ingående färgerna rödt och gult äro landets färger. I sitt förslag till handelsflagga har kommittén fullföljdt konsevensen härat och föreslagit ett  gult kors på röd botten, samt för förhindrande af möjlig förväxling med den danska flaggan, försedt det öfre af de inre []ten med de nio i Finlands vapen ingående rosorna. Senaten bar tyvärr icke förenat sig om detta vackra och välmotiverade lörslag, utan framkommit med ett nytt i alla afseenden underlägset förslag. Den förestår att det gula korset skulle förses med tvenne smala kanter, den inre blå den yttre hvit och, under dramhållande att dessa kanter skalle göra samma tjänst som rosorna i kommitténs flagga, foreslagit att dessa skulle bortlämnas.

Erkännes en gång, såsom också senaten genom förslaget till statsflagga gjort, att Finlands färger äro rödt och gult så följer däraf att de i handelsflaggan böra ingå i samma förhållande till hvarandra som i statsflaggan, d. v. s. det gula direkt emot det röda. Det är alltså förkastligt att genom inskjutande af bifärger från hvarandra totalt afskilja de sammanhörande hufvudfärgerna och detta är ett så mycket större fel, som den vackru glans, hvilken den gula färgen erhåller genom att stå bredvid den röda, försvagas om dessa färger åtskiljas genom att band af hvad färg det vara må. Genom att betrakta den af senaten föreslagna flaggan på längre afständ, (t. ex. i Wasenluska buk handeln utställda flaggorna från molsatta gångbanan eller inifrån Esplanaden) kan enhvar öfvertyga sig därom att den blåhvita kanten ej als kan urskiljas, men medför en grumlingaf det gula intrycket af kurset. Under förutsättning alt såväl de gula som röda färgerna i de bagge förslagen äro absolut lika, verkar korset i senatens förslag ljusare fin det helgula, beroende på all afgränsningen från den röda bottenfärgen är hvit, och alltså ljusare an det gula. På nära håll verkar den blåhvita kanten oestetisk, på afstånd bidrager den till att göra korsets färg mera obestämbar och medför altså ingen nytta, utan är till direkt skada. Observeras härtill att dessa rön kunna göras med rena och oblekta färger, som gifva ett gynnsammare resultat an blekta och orena, så Inses det omöjliga i senatens förslag.

Jämföras de två förslagen med hänsyn till enkelheten och lättheten att tillverka dem, måste också i detta viktiga afseende kommitténs förslag obetingadt ställas framför senatens, som dessutom lättare genom felproportionering kan förvanskas.

Det enda motiv som kan hafva förelegat for senatens förslag, ar önskan att bereda plats för de allt ännu uf en del personer förordade blåhvita färgerna.  Detta hade bort uttalas så att förslaget icke behöft framträda stödande sig på skäl som icke stå för en saklig kritik. Del är alltså ett kompromissförslag som bygger på personliga smakriktningar och hittills gängse färgsammansältningar. De helt nya förhållanden i hvilka vi blifvit föralla, kräfva dock ett bortseende från åskådningssätt och former som varit förklarliga under de är som gått. Ett antagande af regeringens förslag vore i högsta grad beklagligt, ty skulle vi därigenom öppet och för allframtid för oss själf va och världen visa en oförlåtlig splittring under en tidpunkt och i en fråga, där enighet med lätthet bort kunna ernås. Senatens flagga passar oss ej, emedan dan leder oss tillbaka till tider som, skola wi hoppas, aldrig komma igen, i stället för att visa framåt mot nya mål och bättre hållanden.

Emedan detta flaggförslag möjligen kan gifva upfhof till att frågan om de blåhvita färgerna åter kommer under diskussion, torde det vara på sin plats att gifva en allmän kritik af desamma såsom våra nationalfärger, samt af de förslag till handelsflagga som bygga på dessa farmer som hufvudfärger. Det enda motiv som kan anföras för de blåhvita färgerna, är att de under några decennier användts i fantasiflaggor af en del af landets befolkning. Enbart detta kan ej gifva det ett berättigande till en plats i landets flagga. Vore de blåhvita färgerna något för Finland gentemot andra länder speciellt utmärkande, kunde man förstå den envishet som en del anhängare däraf lägga i dagen. Men långt därifrån; de blåhvita färgerna bilda hufvudfärgerna i Greklands och Bayerns samdessutom Argentinas, Cubas, Guatemalas, Honduras, Nicaraguas, Salvadors och Uruguays flaggor. De rödgula färgerna enbart för sig ingå däremot endast i Spaniens flagga.

Öfvergå vi till de flaggförslag som föreslagits med de blåhvita färgerna som hufvudfärger, exempelvis hvitt kors på blå botten med vapnet i midten, eller lejonduken i förminskad skala såsom ett hörnfäll, så finna vi att den gula färgen i dessa förslag intager en så underordnad plats att de hvitblåröda färgerna blida hufvudfärgerna. Enbart detta faktum är ett så vägande skäl emot icke endast de sist berörda förslagen, utan mot alla  fyrfärgskombinationer, att det är rentaf öfverraekande att vår regering kunnat framkomma med ett förslag byggande på en sådan färgsammansättning.

Bland flaggförslag i rödt och gult som framställts är det kanske skäl att behandla ett, som flere gånger föreslagits, nämligen rödt kors på gul botten. Oaktad färgerna uti detta förslag ingå i oriktig ordning, kunde det måhända kunna komma under ompröfnfng ifall del vore estetiskt öfverlagset den riktiga placeringen, nämligen gult pä rödt. Men att detta ingalunda är fallet, kan enhvar öfvertyga sig om genom att pröfva saken: en jämförelse mellan Spaniens handels- och örlogsflagga är äfven belysande, den förra har nämligen gullen senare röd bottenfärg.

Resultatet af ofvananförda utredning visar klart att intet af alla förslag, ens i något särsklidt afseende, kan ställas i bredd med kommitténs. Detta förenar i sig det enkla och värdiga som utgör idealet för en verklig flagga, det bygger på historisk grund samt är ur skönhetssynpunkt det absolut öfverslagsna, och har därtill redan i praktiken, om man frånser rosorna, vunnit en ganska allmänt bruk. Det enda som mot densamma har kunna anföras är att rosorna skulle försvåra tillverkningen, mm enar så godt som alla öfriga förslag aro vida mera invecklade att framställa, måste denna anmärkning
lämnas åt s[] värde.

Faran för förväxling med den danska flaggan har betydligt öfverdrifvits, i synnerhet om den djupgula färg som kommittén föreslagit kommer till användning. Det måste nämligen vara en hederssak för enhvan att icke använda flaggor i ett sådant skick all de naturliga färgerna blifvit oigenkännliga. [] detta samt au rosorna icke äro något för flaggan väsentligt utan ett bimotiv, som tillkommit uteslutande på denna grund, så kunde nödvändigheten af deras bibehållande ännu tagas under öfvervagande. I rent estetiskt afseende verka de icke störande utan tvärtom och medföra därtill att den gula glansen på, korset ytterligare framhäfves.

3.1.17

Finlands flagga.

Björneborgs Tidning 27, 3.4.1917

Nya uttalanden i U. S.

Dr K. A. Paloheimo
Lejonflaggan har tidigare svajat från de offentliga byggnadernas tak i Helsingfors och kommer kanske framdeles äfven att göra det, om icke t. ex. landtdagen besluter annorlunda. Men annat är förhållandet om fråga blir om en medborgarflagga och medborgarfärger. Dessa kan man icke ändra på grund af stundens nyck. De blå-hvita färgerna ha till den grad rotfäst sig i det finska folkets medvetande, bl. a. från finska gardets tid, att att de ej vidare kunna ändras till de gulröda, hvarför således Finlands nationalflagg bör vara blå och hvit. Lejonflaggan är äfven därför opraktisk som flagga, att dess tillverkning är synnerligen svår.

Statsarkeologen, dr Hjalmar Appelgren-Kivalo:
Vår flagga bör i fråga om färg och förebild sammangå med historiska och folkliga traditioner och därjämte innehålla ett tecken på Finlands politiska själfständighet. Jag föreslår därför ett upprättstående hvitt kors på blå botten med Finlands gul-röda vapen i korsets midt.

Dr Juhani Aho:
Det faktum, att lejonflaggan på frihetens dag svajade från taken å Ständerhuset, Senatshuset och Finlands Bank, är enligt min åsikt afgörande för flaggfrågan. Af lejonets svärd smider tiden kanske snart plogar.

Magister Heikki Klemetti:
Om lejonflaggan kan anses ha praktisk användbarhet, så understöder jag den, men om så icke är fallet, den blå-hvita flaggan.

Maila Talvio:
Lejonflaggan blef det fria Finlands flagga den marsdag, då den från taken i Finlands hufvudstad förkunnade den nya tiden för hela landet. Den blå-hvita flaggan tillhör våra drömmars tid och må vi bevara den i vårt minne så, som vi bevara våra ungdomsdrömmar. Det gyllene lejonet på röd botten är vår framtida tunga arbetsdags och vår politiska mogenhets flagga.

Professor Matti Ayräpää:
Jag håller på lejonflaggan, hvars vapen och färger hvila på vår historias grund.

Professor G. Komppa:
Sådana förhållandena nu aro, håller jag på den gul-röda lejonflaggan som Finlands politiska flagga.

Gunnar Suolahti, professor Hugo Suolahti, professor Allan Serlachius, dr V. Tarkiainen hålla, äfven de, alla på lejonflaggan, medan senator Hugo Rautapää håller på de blå-hvita färgerna.

2.1.17

Värit lääkkeinä

Aamulehti 169, 27.7.1919

Tunnettu asia on, että valon säteet, joilla on erinäinen väri, vaikuttavat huomattavasti moneen potilaaseen. Tämä  tieto on viime vuosina synnyttänyt aivan ihka uuden tieteen: kromoterapian; joka pyrkii asettamaan tämän tiedon järjestelmällisesti lääketieteen palvelukseen.

Erinäisiä tauteja käsitellään nyttemmin valosäteilyllä. Niinpä on asettautunut, että punaisilla valosäteillä on suotuisa vaikutus erinäisiin ihotauteihin ja sinisellä valolla katsotaan olevan  sen vaikutuksen, että se tappaa monenlaisia baktereita. Saman voipi sanoa myöskin sinipunaisesta valosta. Viheriällä värillä on hermostuneisiin ihmisiin voimakas psykillinen vaikutus, se tyynnyttää ja antaa unta. Sielutieteelliset kokeilut ovat myöskin osottaneet, että punanen väri vaikuttaa ärsyttävästi ei ainoastaan eläimiin, vaan myöskin ihmisiin, se herättää vastenmielisen tunteen monessa hermostuneessa ihmisessä. Tunnemmehan kaikki ilmiöt eläinmaailmasta; punainen väri ei tee vastenmielistä vaikutusta ainoastaan härkään, vaan myöskin norsuun, koiraan ja kukkoon. Mielenkiintoisia ovat tässä suhteessa myöskin ne kokeilut, joita on tehty hyönteisillä ja hämähäkeillä. Niinpä värittömän lasikellon alla hämähäkki ja ampiainen rauhallisesti kulkevat omia teitään, mutta jos asettaa nämä hyönteiset sharlakninpunaiseen lasikelloon, niin hyökkäävät ne heti toistensa kimppuun ja taistelevat elämästä ja kuolemasta.

Se aika ei ole enää etäällä, jolloin näillä havainnoilla tulee olemaan suuri merkitys lääketieteelle. Nyt jo otetaan monessa hermotautisten parantolassa ja sairaskodissa varteen pian saavutukset ja vastaisuudessa kiinnitetään epäilemättä yhä suurempaa huomiota erinäisten värien vaikutukseen ihmisiin, kun käydään sairaalain sisustusta järjestämään.

1.1.17

Lippumme

Aamulehti 4, 5.1.1918

Nopein askelin lähestyy nyt lippukysymyksemme lopullista ratkaisuaan. Siitä, minkälainen tämä virallinen ratkaisu on, riippuu, tuleeko lopultakin juhliimme sopusointua ja eheyttä väreissä, vai nähdäänkö edelleenkin monenmuotoisia ja -värisiä lippuja meillä käytettävän.

Ei liene kuin yksi mieli siitä, että uljas vaakunamme olkoon Suomen tasavallan valtiollinen lippu. Mutta koska se kauppa- ja merilippuna - etäältä katsottuna - on epäselvä, ja sen lisäksi, jokapäiväiseen käytäntöön otettuna useimmille vaikeasti valmistettava, on meillä oleva myöskin kansallinen lippu, jota voitanee samalla käyttää kaupan ja merenkulun alalla ehkä vähän muutettuna.

Mutta mikä sitte on oleva Suomen suomalaisen kansan kansallislipun värinä? Kun nyt kerran punakeltaisen värin kannattajat saavat värinsä valtiolippuumme, niin eihän liene muuta kuin oikeus ja kohtuus, että sinivalkoisen hyväksyjät saavat värinsä kansallislippuun!

Niinhän muka on ehdotettukin. Onhan senaatin lippuehdotuksessa keltaisen ristin ja punaisen pohjan välille otettu sinivalkoinen juova! Mutta se ei riitä!

Ristilippua tahdotaan meille niinkuin on muillakin pohjoismailla. Mutta väitetään, että Helsingissä kansalaisten ehdottama valkoinen risti sinisellä pohjalla etäältä katsottuna voi erehdyttää Ruotsin lipun suhteen. Ja niinhän saattaa ollakin. Mutta mikä estää meitä laatimasta lippuumme sinisen ristin valkoiselle pohjalle! Tätä väriyhtymää käyttäen tehdään oikeutta myöskin sille valtavalle osalle kansastamme, joka on oppinut pitämään - ja yhä edelleen aikoo pitää - sinivalkoista Suomen kansallisina väreinä.

Sininen risti valkoisella pohjalla erottautuisi selvästi muista pohjoismaiden lipuista. Se olisi juhlallinen katsella ja helposti valmistettava. Sitä vastoin senaatin ehdottama monivärinen lippu - laidasta laitaan laskettuna seitsemän värialuetta sisältävä - olisi suuritöinen ja ylen hankala valmistaa. Kauppa- ja merilipussa voisi sinisen ristin ohella kansallislippumme yläkulmassa olla koko alan täyttävä vaakuna. (Värieheyden vuoksi valkoinen leijona punaisella pohjalla.)

Lippukysymyksemme ratkaisu on siksi tärkeä ja kauvas kantava asia, että se nyt aivan ensi tilassa on otettava julkisesti pohdittavaksi. Keskustelkoon asiasta seurojen ja yhdist. kokouksissa ja saatettakoon maalaisten mielipiteet myös julkisuuteen. Varma uskomme on, että sinivalkoisella lipulla on voimakas kannattajajoukko maaseudulla. Ei kansanjuhlissa maaseudulla liene monastikaan - jos koskaan - nhty kunniaportteja ja juhlakenttiä punakeltaisin värein koristeltuina, mutta kyllä sinivalkoisin. Tehtäköön nyt lippukysymystä ratkaistaessa oikeutta myöskin tämän värin tunnustajille!