Valokuvaus 9, 1929
Me olemme aikaisemmin selostaneet tässä lehdessä tri B. T. J. Gloverin kirjoituksia negatiivi- ja positiivitekniikan periaatteista. Niissä hän on erittäin selvästi ja kansantajuisesti esittänyt negatiivisen ja positiivisen kuvan syntymisen tieteellisen teorian. Siinä kirjoituksessa, jota tässä alempana selostamme, hän taas käsittelee värien jäljentämistä tavallisessa, siis mustavalkeassa valokuvauksessa. Tämä artikkeli on, kuten edellisetkin, ilmestynyt "American annual of photography"ssa (v. 1929) ja sen pääkohdat ovat seuraavat.
Valokuvaa otettaessa on tarkoitus aikaansaada sellainen jäljennös, joka mahdollisimman tarkasti toistaa eriasteisina, yksivärisinä sävyinä kuvatun aiheen erikirkkaat sävyarvot. Negatiiville se yleensä onnistuu varsin hyvin, mutta paperille sensijaan vähemmän totuudenmukaisesti, vaikka tulos voikin olla käyttökelpoinen ja miellyttävä.
Oikean sävyjäljentämisen ensimmäinen edellytys on, että negatiiviaines saa oikean valotuksen, mikä normalisella kehityksellä luo negatiivin, jonka sävyasteikko vastaa jäljennöspaperin valotusasteikkoa ja joka siis voidaan tyydyttävällä tavalla jäljentää: niin että sekä syvimmät varjot että kirkkaimmat huippuvalot esiintyvät luonnollisena musta-harmaa-valko-sarjana kuvassa.
Oikea valotus ja kehitys eivät kuitenkaan riitä yllämainittuun tarkoitukseen ellei käytetty levy tai filmi ole herkkä jokaväriselle valolle ja ellei sen väriherkistyksen puutteita ole korjattu sopivalla valosuodattimellä. Tavallinen levyhän on erittäin herkkä ultra-violetille (näkymättömälle) ja siniselle valolle, mutta melkein tunteeton viheriälle ja punaselle. Useimmissa valokuvausaiheissa esiintyy kuitenkin monia eri värejä, joten on käytettävä kaikille aiheesta heijastuville värisäteille herkkää negatiiviainesta, jos haluaa kuvaan oikeaa sävyjäljennöstä.
Me olemme tottuneet pitämään muutamia värejä kirkkaina ja toisia tummina. Esim. punaiset ja keltaiset kukat ovat meistä kirkkaita ja valoisia, siniset taas tummia. Tavallinen levy tai filmi esittää kuitenkin ensinmainitut melkeinpä mustina ja siniset kukat taas kokonaan tai Kameristi melkein valkoisina, joten jäljennöksen sävysuhteet ovat aivan päinvastaiset luonnon värikirkkaudelle.
Luonnonvärejä tutkittaessa voidaan havaita, että valkoinen valo on sekoitus punasinistä, sinistä, viheriää, keltasta, punakeltasta ja punasta, mutta valkosen synnyttää myös sama määrä sinisiä, viheriöitä ja punaisia valonsäteitä ja näitä kolmea — tai kahta niistä — sekoittamalla sopivassa suhteessa saadaan jäljitellyksi mikä luonnon väri hyvänsä.
Mutta miksi näyttävät eri esineet määrätynvärisiltä? Päivänvalohan näyttää valkoiselta, ja valkoinen esine on siinä valkoinen siitä syystä, että se heijastaa takaisin hyvin suuren määrän tätä valoa, ja vaikuttaa siis valkoiselta. Harmaa esine taas heijastaa takaisin pienemmän määrän tätä valoa, mutta samassa kokoonpanossa, ja musta taas aivan pienen määrän. Näihin nähden siis heijastuneen valkoisen valon määrä antaa valkoisen, harmaan ja mustan värivaikutuksen. Värillisiin väreihin nähden on asia toinen. Valkoisessa valossa oleva sininen esine imee itseensä pääasiassa viheriät ja punaiset säteet ja heijastaa takaisin etupäässä valkoiseen sisältyvät siniset säteet, joten se vaikuttaa siniseltä. Samoin heijastavat viheriät ja punaiset esineet niille lankeavasta valkoisesta valosta oman värinsä ja imevät itseensä toiset yhdysosat. Keltainen väri taas on yhdistelmä punaista ja viheriää valoa; se heijastaa sille lankeavasta valkoisesta valosta näitä ja imee itseensä vain sinisen. Jo tästä selviää, ettei etupäässä siniherkällä levyllä voi todenmukaisesti jäljentää eriväristen aiheiden sävyasteikkoa. Ja keltaisen värin esiintyessä yhdessä muiden värien kanssa tulee sen jäljentämiseen tarvittavan levyn olla myös punaherkän, siis pankromaattisen.
Värillisen esineen kirkkaus riippuu ensinnäkin silmän herkkyydestä kyseenalaiselle valolle ja toiseksi heijastuneen valon määrästä. Sininen esine on tummasävyinen siitä syystä, että silmä on tälle värille suhteellisen tunnoton ja toiseksi sininen esine heijastaa takaisin vain n. 1/4 sille lankeavasta valosta ja hävittää loput. Punainen esine taas heijastaa takaisin n. 3/4 sille lankeavan valon punaisista säteistä, joille silmä on herkempi kuin sinisille. Viheriä on kirkkaudessa edellisten välillä; silmä on sille kyllä kaikista herkin, mutta sitä heijastuu vain 1/3, joten valkoisen valon muut säteet ja 2/3 viheriääkin menee valona hukkaan. Kuvassa tulisi ylläolevan johdosta punasen näkyä vaaleana, viheriän harmaana ja sinisen tummimpana sävynä. Keltainen on kirkkain kaikista väreistä, sillä sehän muodostuu punaisista ja vihreistä säteistä, joille silmä on hyvin herkkä, ja — mikä on merkillistä — keltaiset esineet heijastavat yhtä paljon punaista kuin punaiset esineet sekä vielä enemmän viheriää kuin viheriät esineet. Keltaisen tulisi siis olla kuvan vaaleimpana sävynä. Heikosti väriherkkä levy ei kuitenkaan varsinaisesti erota punaista, viheriää ja keltaista; ne ovat kaikki sille tummia sävyjä synnyttäviä ja sininen on kirkas. — Ylläolevan kaavamaisen esityksen lisäksi on huomattava, että luonnossa on voimakkaita, kirkkaita sinisiä värejä silmällekin ja samoin myös tummasävyisiä punaisia värejä. Mutta on tärkeätä havaita ja tietää, mikä on tummaa ja mikä kirkasta. Etupäässä siniherkkien levyjen pitkäaikainen käyttö on totuttanut ihmiset hyväksymään väärän sävyjäljentämisen valokuvassa, niin että taivaan pitää olla aivan kirkkaan, mutta ilahduttavaa on todeta, että mitä enemmän valokuvaajalle kokemusta karttuu, sitä enemmän hän antaa arvoa oikealle sävyjäljentämiselle ja tuomitsee vääräsävyiset kokonaan.
Oikeasävyisen kuvan saavuttaminen edellyttää: 1) oikeata valotusta; 2) oikean vastakohta-asteen aikaansaamista kehitettäessä ja 3) pankromaattisen negatiiviaineksen käyttöä sopivan suodattimen kanssa. Näillä edellytyksillä voidaan aiheen sävyarvot jäljentää ihmeellisen kauniisti ja todenmukaisesti. Valokuvausteollisuuden nykyisellä asteella ei voida valmistaa negatiiviainesta, joka olisi yhtä herkkää kaikille spektrin väreille. Hyvänkin pankromaattisen levyn tai filmin herkkyydestä tulee n. 80% ultravioletille ja siniselle värille sekä vain 10% viheriälle ja, 10% punaselle, joten yksinään ei sekään anna oikeasävyistä kuvaa valkoisessa valossa. Sentähden on esim. yllämainitunlaiseen levyyn nähden estettävä 7/8 sinisestä valosta pääsemästä levylle, jotta se olisi ikäänkuin tasaisen herkkä kaikille väreille. Tähän tarkoitukseen käytetään suodattimia ja edelläolevasta selviää, että ne pidentävät valotusaikaa, koska ne estävät levylle voimakasta sinistä valoa pääsemästä vaikuttamaan.
Jos ajatellaan ylläedellytettyä tapausta, että levyn herkkyydestä 80% tulee siniselle, 10% viheriälle ja 10% punaselle, ja edellytetään, että oikeaan valotukseen tarvitaan 100 yksikön valotus ilman suodatinta; ja sitten valotetaan suodattimella, joka päästää levylle vain [] sinisestä valosta, niin levylle pääsee vain 10 sinistä, 10 punaista ja 10 viheriää valoyksikköä. Valotusaikaa on sentähden pidennettävä 3 1/3-kertaa, jotta valotus on oikea. Ylläolevasta käy selville, että suodattimen tulee tarkoin sopia levylle, sillä se ei saa "leikata pois" liian paljon eikä liian vähän sinistä valoa. Ja lisäksi riippuu suodattimen laatu levyn viheriä- ja punaherkkyydestä. Jos levyn herkkyys jakaantuu siten, että 90% tulee siniselle sekä 5% viheriälle ja 5% punaselle, ja valotetaan yllämainitun suodattimen läpi, saa levy ainoastaan 21 valoyksikköä, joten tälle levylle suodattimen pidennyskertoin on n. 5, edellyttäen riittävää valotusta. Selvää on, että suodatin ei saa leikata pois viheriää ja punaista valoa, onpa sen tasoitettava tarvittaessa niitäkin. Suodattimen laatu riippuu siis levyn väriherkkyyden jakaantumisesta eri värien osalle.
Varustettuna ensiluokkaisella pankromaattisella negatiiviaineksella ja sille sopivalla suodattimella valokuvaaja voi jäljentää erilaisten aiheiden väririkkauden yksivärisen kuvan luonnolliseksi sävyasteikoksi. Tällainen negativiaineshan on kyllä kallista ja sen pimeähuonekäsittely vähän hankalaa, mutta viimemainitusta vaivasta pääsee, kun kehittää ajan mukaan tai vaimentaa levyn herkkyyden. Vakavampaa huomiota on kiinnitettävä siihen huomautukseen, että sävyoikean suodattimen käyttö pankromaattisen negatiiviaineksen kanssa johtaa sävyarvojen ylikorjaukseen, jossa sininen on liian tumma ja viheriä ja punanen liian vaaleita. Edellyttäen, että tämä arvostelu ei johdu väärän sävyjäljentämisen harhaannuttamasta käsityksestä, on myönnettävä, että sellaista esiintyy aivan samoin kuin ortokromaattisia levyjä käytettäessä alikorjausta, jolloin siis sininen on liian vaalea suhteessa toisiin väreihin. Sinisen jäljentäminen liian tummana sekä viheriän, punaisen ja keltaisen liian vaaleana voi johtua: 1) suodattimesta, joka heikontaa sinistä valoa liian paljon toisenvärisiin säteihin verrattuna; 2) runsaasta alivalotuksesta ja 3) negatiivin ylikehityksestä, niin että se on liian voimakas käytetylle paperille.
Ensinmainittu syy johtaa siihen ylikorjaukseen, josta edellä mainittiin, mutta se on hyvin harvinainen tapaus. Ortokromaattisiin levyihin nähden, joilla on keskimäärin 95% sini- ja 5% viheriäherkkyys, se esiintyisi vasta 40-kertaa valotusaikaa pidentävän suodattimen kanssa, mutta sellaisia ei, kuten tunnettua, käytetä. Pankromaattisiinkaan levyihin nähden se ei esiinny, jos käytetään keltaväristä suodatinta, vaikka se olisi syväkin väriltään. Sensijaan 2) ja 3) syy ovat erittäin yleisiä ja aiheuttavat useimmissa tapauksissa kuvan vääräsävyisyyden.
Alivalotuksen vaikutus aiheen sävyarvojen väärään jäljentämiseen on helppo selittää. Siniset sävyt on varjoja synnyttäviä, sillä, kuten edellä näimme, sininen heijastaa takaisin vain pienen osan sille lankeavasta valosta. Sensijaan ovat viheriä, punainen ja keltainen valokohtia ja huippuvaloja luovia, sillä nämä värit heijastuvat voimakkaasti. Selvää on, että alivalotus jättää varjokohdat negatiivissa ohuiksi ellei aivan mustumatta, ja jäljennöksessä sininen siten esiintyy liian tummana, vaikkapa valokohdat sinänsä olisivatkin oikein jäljennettyjä (valotushan on voinut olla niille riittävä).
Negatiivin liian pitkäaikainen kehitys johtaa vastakohtaisuuden kasvamiseen yli paperien jäljentämiskyvyn. Tällöinkin tulevat varjot ja valot, siis toiselta puolen sininen ja toiselta puolen muut värit, erotetuksi liian kauas toisistaan, ja tuloksena on vääräsävyisyys. Kun lisäksi alivalotus ja ylikehitys tavallisesti esiintyvät rinnakkain, on tuloksena oleva jäljennöskin vääräsävyisyydessä yhtä äärimmäinen kuin yksistään siniherkällä levyllä saatu, vaikkakin toisella tavalla. Mutta jos pankromaattisen levyn kanssa käytetään sille suositeltua suodatinta ja kehitys on jäljennöspaperin sävyjäljentämiskykyyn nähden olla oikea, mieluimmin runsaanpuoleinen valotus jäljennöksiä, jota ei voi syyttää, vääräsäyydestä ja ylikorjauksesta.
Toinen vika, jonka pankromaattisen levyn sanotaan synnyttävän suodattimen ssa käytettynä, on sumun ja autereen hävittäminen ja syvyysvaikutuksen vähentäminen. Valokuvassa on kuitenkin tärkeätä voida käyttää kaikkia keinoja syvyyden esillesaamiseksi. Vaillinainen tarkennus, joka johtaa tarkkuuden vähenemiseen etualalta taustaan päin, on yksi sellainen keino. Mutta sitä auttaa suuresti kaukaisempia esineitä, aiheen osia, ympäröivän autereen esillesaaminen. Kirkkaana päivänä otetussa kuvassa antaa kaukaisempien esineiden pienempi koko käsitystä niiden etäisyydestä, mutta ne ovat kuitenkin selviä, joten etu- ja taka-ala tulevat ikäänkuin lähemmäs toisiaan. Autereisena tai sumuisena päivänä — ja usein myös iltapäivällä lämpimän päivän jälkeen — auer tai sumu taas antavat erin- omaisen etäisyystunnun, joten niiden esillesaaminen kuvassa on tärkeä.
Kun ilmassa olevat vesihiukkaset saattavat valonsäteet taittumaan ja synnyttävät samalla ilman väreilyn, tai autereen, ja sumun, taittuvat ultra-violetit ja siniset säteet enimmän ja pitempiaaltoiset viheviheriät ja punaset aivan vähän, joten kuvassa on saatava näkyviin tämä sinisen valon vaikutus. Siniherkkä levy esittää sen, siis autereen ja sumun, korostettuna, mutta pankromaattinen sopivasti suodatettuna oikein. Varsinkin horisontin sinertävään autereeseen nähden ja myös yleensä sellaisissa maisema-aiheissa, joissa väriarvot eivät ole tärkeitä, tuo korostaminen voi olla paikallaan kuvavaikutuksen luojana, mutta silloinkin on pankromaattinen levy tai filmi parempi, sillä sitä voi käyttää ilman suodatinta tai sen kanssa; viimemainitussa tapauksessa — edellyttäen että valotus ja kehitys ovat oikeat —kuva esittää autereen ja sumun sellaisena kuin me sen näemme.
Värillisen aiheen jäljentäminen yksiväriseksi kuvaksi ei ole mikään yksinkertainen tehtävä, sillä luonnossa värit ovat hyvin sekoitettuja ja niiden voima ja kirkkaus voivat aiheuttaa sen, ettei esim. vaaleansinisen taivaan, valkean talon ja aurinkoisen viljapellon välillä ole suurtakaan sävyeroa, joten täytyy esittää joko taivas tai viljapelto tummana, siis ylikorjattuna, jotta sävyeroitus syntyy ja kuvavaikutus tulee pelastetuksi. Siniherkkä levy esittäisi taivaan aivan valkeana ja keltaisen viljapellon tummana: esitys, jota aiheesta silmä ei saa. Voimakas suodatin pankromaattisen levyn kanssa antaisi miellyttävän sävyjäljennöksen, tumman taivaan ja vaalean viljavainion.
Pankromaattisen negatiiviaineksen edut tulevat ehkä parhaiten näkyviin muoto- ja henkilökuvauksessa, sillä kasvojen ja ihon värihän on punertava. Hyvä muotokuva taas syntyy nimenomaan n. s. ihosävyjen esillesaamisen avulla eikä vain piirteiden nojalla.
Tavalliset siniherkät levyt ja filmit eivät ole ajan vaatimusten tasalla, ja kirjoittaja toivoo, että ylläoleva auttaa niitä valokuvaajia, jotka eivät tunne pankromaattista negatiiviainesta, yrittämään sen käyttöä.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti