28.12.15

Kotivärjäys kasviaineilla.

Kotimainen työ 8, 1917

Kun ennen vanhaan alettiin siirtomaiden indigoa tuoda Europaan ryhdyttiin eräissä Keski-Europan maissa kovaan sotaan sen käyttöä vastaan. Koetettiin tulla toimeen europalaisista kasveista saatavilla tuotteilla. Kun taasen kaksikymmentä vuotta sitten tuotiin markkinoille keinotekoista indigoa, luontaista paljon puhtaampaa ja parempaa, alkoi sitäkin vastaan kova taistelu — Englanti Saksaa vastaan. Mutta kaikki oli turhaa. Yksin luontaista indigoa tuottavissa siirtomaissakin käytettiin pian keinotekoista tuotetta, sillä sen edut olivat kieltämättömät. Ja yleensä voidaan nyt kaikissa maissa puhua luontaisista väreistä ja niiden merkityksestä vain vanhojen aikojen kauniina muistona.

Väriteollisuuden ja värjäysteknikan kehitystä tunteva henkilö ei voi muuta kuin ihmetellä, että nykyään vielä voidaan puhua luontaisten värien etevämmyydestä tehdasvärien rinnalla. Asian voisi painaa Villasella, jos tällaisia mielipiteitä esitettäisiin vain kahvipuheissa, mutta kun kysymys otetaan julkisuuteen, kun painetaan kirja, jossa esitetään vanhanaikaisia, harhaan viepiä mielipiteitä, ei totuuden nimessä voi vaieta.

Tämän vuoden aikana on kolmantena tarkistettuna ja lisättynä painoksena ilmestynyt Kansanvalistusseuran Käsiteollisuuskirjaston julkaisema kirjanen "Neuvoja Kotivärjäykseen Kasviaineilla, Suomen Käsityön Ystävien  toimesta laatinut Alina Hellen". Kirjasen johdosta kannattaa esittää muitakin mielipiteitä kuin sen tekijän, ja samalla arvostella, mitä hyötyä tästä julkaisusta todellisuudessa saattaa olla.

Esipuheessaan tekijä huomauttaa, kuinka kasviaineilla värjääminen on joutunut unhotuksiin senjälkeen kun "helposti saatavat, koreat ja räikeät aniliinivärit övat tulleet käytäntöön". Niinikään huomautetaan, että Suomen Käsityön  Ystävät ovat vuodesta 1902 alkaneet käyttää kaikkiin töihinsä kasviväreillä värjättyjä lankoja. Taiteilijat ja  mallipiirustajat ovat olleet niihin mieltyneitä, ja "suurempi kauneus ja pehmeys, kestävyys sekä vaarattomuus terveydelle (myrkyttömyys) ovat näiden kasvivärien ominaisia etuja". Huomautetaan lisäksi isoäitien perinnöstä, joiden kutomatöiden "lämmin, kaunis sävy turmeltumattoman arvostelun mukaan voittaa uudenaikaiset, koreat värit".

Pysykäämme ensiksi esipuheessa. Kasvivärit ovat tosiaan joutuneet syrjään ja kaikista ponnistuksista huolimatta joutuvat yhä enemmän pois käytännöstä. Syynä tähän on juuri se seikka, johon kirjasen esipuheessa viitataan: tehdasvärit ovat "helposti saatavia". Mutta on väärin sanoa, että aniliinivärejä — jos tätä vanhanaikaista nimitystä vielä tahdomme käyttää — voidaan lyhyesti määritellä "koreiksi ja räikeiksi". Tehdasvärejä on aivan yhtä pehmeitä ja kauneita kuin kasvivärejäkin. Tämä kaikki sivumennen sanoen, sillä asiantuntijat eivät voi olla siitä eri mieltä. Niinikään on syytä oikaista sanat, joilla puhutaan kasvivärien suuremmasta kestävyydestä ja vaarattomuudesta terveydelle. Kasvivärit eivät ole sen kestävämpiä kuin tehdasväritkään; tehdasvärit kestävät yhtä hyvin kuin luontaisetkin, jos ostetaan sellaista väriä, joka on tarkoitettu pitemmän aikaa käytettävään kankaaseen (miksi esim. värjättäisiin kaulanauha sellaisella värillä, joka pitää 100 vuotta, kun itse nauhaa käytetään vain kolme kuukautta?) ja värjätään oikein. Kasvivärien myrkyttömyydestä puhuminen on tarpeetonta, sillä niistä saattaa aiheutua aivan yhtä suuria vaaroja kuin tehdasväreistäkin; ken taasen puhuu tehdasvärien myrkyllisyydestä, elää kokonaisen miespolven ajastaan jälellä. Asia on itsestään selvä ilman sen enempiä selityksiä, sillä väritehtaat, jotka samalla valmistavat maailman paraimpia lääkeaineita, osaavat tietysti valmistaa terveydelle vaarattomia värejäkin.

Mikään kasviväri ei yleensä voi voittaa sävyn kauneudessa, pehmeydessä ja kestävyydessä tehdasvärejä, ja onpa tiede keksinyt väriaineluokkia, joilla värjätessä langat eivät syövy läheskään niin paljon kuin kasviväreillä purettamalla värjätessä. Jos kasvivärit tosiaan olisivat kestävämpiä, niin tuskinpa tarkka ja säästäväinen Preussin hallitus olisi aikoinaan suvainnut tehdasvärien käytäntöön ottamista esim. sotilasvaatetuksessa, jossa kestävyys on tietenkin pääasia ja taloudellisesti sangen paljon merkitsevä. Ja miksi väritehtaat valmistavat muita värejä, eikä samoja, joita on luonnossa, vaikka ne osaavatkin usein valmistaa noita luonnon värejä halvemmalla kuin muita? Johan tämäkin todistanee jotakin.

Tämän kirjoittaja muistaa vallan hyvin, kuinka toistakymmentä vuotta sitten anottiin valtiolta matka-apurahaa kasvivärjäykseen tutustumista varten Skandinaviassa, ja kuinka eräs pätevämpiä suomalaisia värjäysmiehiä jo silloin selitti meillä elettävän vanhan ajan mahdottomissa muodoissa. Allekirjoittanut tietää myöskin vallan hyvin, että monet taiteilijat suosivat kotivärjäystä. Mutta tämä johtuu siitä, etteivät he tiedä, kuinka monia satoja yhtä kauneita ja pehmeitä tehdasvärejä nykyään jo saadaan, eivätkä myöskään tiedä, miten luotettavia, kehittyneitä ja suurenmoisia laitoksia nykyaikaiset väritehtaat ovat. Asiasta voidaan kiistellä ja seikkaperäisesti keskustella vasta sitten, kun toinenkin asianomainen tuntee edes osan eittämättömistä tosiasioista.

Mitä hyötyä on sitten kotivärjäyksestä? Erityisesti näinä aikoina kyllä jossain määrin, sillä tehdasvärien saantihan on nyt sodan aikana vaikeanlaista. Ja vaikka suomalaisilla kasviväreillä saadaankin vain sangen rajoitettu värivivahtelu, kehittää kotivärjäys rahvaan kauneusaistia. Niin kauan kun liikumme yksinomaan kotimaisia kasveja käyttävissä värjäysmenetelmissä, on asian takana jotakin sellaista, josta kannattaa puhua ja kirjoittaa. Mutta kun värjäysohjeisiin otetaan ulkolaiset tuotteet, kuten kurkuma, luontainen indigo, keltapuu, kokenilli, krappi y. m., y. m., joista kirjasessa on luettelo, ja vaivaloinen, muistaaksemme yli tuhat vuotta vanha sekä epäsiisti indigovärjäysmenetelmä, ollaan harhateillä. Taka-askel on ainakin yhtä suuri kuin jos suurtilallisemme luopuisivat niittokoneesta ja rupeisivat käyttämään viikatetta.

On luultavaa, että tässä suppeassa kirjoituksessani esitettyjä mielipiteitä ei useissa piireissä lainkaan hyväksytä. Jos niin on asianlaita, ei ole syytä muuhun kuin ihmettelyyn. Mutta onhan hyvin tavallista, että puoskareihin useinkin uskotaan rajattomalla innostuksella, ja eikä harhaluuloista päästä. Kaikesta huolimatta on kuitenkin parasta uskoa, että ulkolaisiin kasveihin turvautuvalla kasvivärjäyksellä sangen vähän kehitämme kotimaan tuotantoa ja kotimaista työtä. Se on menehtymään tuomittu vanhoillisuus: ainoastaan kotimaisen väritehtaan perustamisella viemme kehityksen terveeseen ja hyötyä tuottavaan suuntaan. Tehdasvärien halveksuminen ja hylkiminen on oikeastaan synnin tekoa; se on tietämättömyyden aiheuttamaa. Ei ole mitään syytä asettua itsepintaisen vanhoilliselle kannalle tuloksiin nähden, jotka ovat kauneimpia ja kauimmaksi kantavia, mitä nerolla ja älyllä yleensä koko ihmiskunnan aikana on saatu suoritetuksi.

Tässä esitetyn kirjasen tapaista julkaisua laadittaessa olisi ollut sopivien asiantuntijoiden käyttäminen välttämätöntä. Mukailemalla ja muuttelemalla olisi Kansanvalistusseura mainitusta teoksesta saanut käytännön kirjastensa sarjaan sangen sopivan lisän. Nykyisessä muodossa se ei vastaa tarkoitustaan, sillä teos on suureksi osaksi vanhanaikainen, ja vain vähäinen osa esittää tosiaan kotimaisia värejä.

U. S:ressa S. V. H.

Ei kommentteja :