19.11.15

Kalanpyydysten hoidosta ja värjäämisestä.

Hämeenkyrön Sanomat 25, 22.6.1923
Jaakkiman Sanomat 15, 14.4.1926
Karjalan Ääni 41, 17.4.1926

Jokainen kalastusta harjoittanut henkilö on tullut siihen ikävään kokemukseen, että rihmapyydykset ennen pitkää, varsinkin vedessä ja kosteina kasassa ollessaan, haurastuvat ja lahoavat. Tämän aiheuttavat pienen pienet eliöt, bakteerit ja sienet, joita asustaa kaikissa vesissä ja jotka tunkeutuvat pyydyksien lankasäikeiden sisään ja siellä lisääntyvät. Jollei suojeluskeinoja käytetä ajoissa, tärvelevät ne lyhyessä ajassa täydellisesti paraimmankin lankapyydyksen. Tämän mikroskooppisen eliö-maailman kehitystä edistää lämpö ja sen yhteydessä varsinkin kosteus, josta juuri saa selityksensä se, että kalanpyydykset lahoavat nopeammin kesällä kuin talvella; samasta syystä edistetään näiden vahingollisten eliöiden elinehtoja, kun annetaan pyydyksien olla pitemmän aikaa kasoissa. Mutta erittäinkin vahingoittaa pyydyksiä niihin tarttunut törky, lima ja muut kasvi, ja eläinjätteet, jotka kaikki edistävät bakteerien lisääntymistä.

Jos tahdotaan siis mahdollisessa määrässä ehkäistä pyydysten ennenaikaista lahoamista on ensimmäinen ehto niiden jokapäiväisessä käytössä, että ennenkuin ne levitetään kuivamaan, ne huolellisesti huuhdotaan puhtaiksi. Lima usein myrskysäällä tarttuu verkkoihin niin lujasti, ettei tavallinen huuhtominen auta, vaan täytyy verkot keittää. Jos suinkin mahdollista on, pitäisi pyydykset useasti kuivata, ripustettuina levälleen katoksen alle ilmavaan suojaan, niin ettei auringonpaiste suoranaisesti niihin koskisi.

Merikalastuksilla, kun ei ole tilaisuutta pyydysten kuivaamiseen, tavataan korvata tämä keino siten, että sirotellaan suolaa pyydyskasoihin, jonka avulla myös koetetaan rajoittaa bakteerien viihtymistä.

Pyydysten usein savustaminen on erinomainen vahvistamiskeino, jota käytetäänkin sisävesissämme ja Laatokan rannoilla hyvin yleisesti nuottapyydyksien suhteen varsinkin syksy- ja talvipyydössä ja tapahtuu savustaminen erikoisissa kalasaunoissa.

Nämä tässä mainitut toimenpiteet, paitsi savustaminen, eivät kumminkään yksinään kykene estämään bakteerielotsten hävittävää vaikutusta. Niiden ohella on välttämätöntä erikaltaisilla aineilla lujittaa ja kyllästyttää lanka, jotteivät nuo hävittäjät niin helposti siihen pysty.

Vanhastaan on tunnettua, että eräät kasvikeitokset, kuten kuusen ja koivunparkki, terva ja liinaöljy sekä muutamat epäorgaaniset aineet (esim. kuparivihtrilli ja kromi happoinen kali) huomattavasti lisäävät pyydyksien vastustamiskykyä lahoamista vastaan.

On tehty lukuisia kokeita erilaisilla lujitusaineilla, ja on tultu huomaamaan, että suurin vastustuskyky on semmoisilla aineilla, jotka tekevät langan katnkeammaksi s.o. tunkeutuvat langan säikeisiin ja peittävät koko langan vedenpitävällä kalvolla. Semmoisia lujitusaineita ovat terva, liinaöljy ja karbolineumi. Koska nämä tekevät langan enemmän tai vähemmän jäykäksi, soveltuvat ne lujitusaineeksi vain semmoisiin pyydyksiin, jotka sulkevat kalat sisäänsä, kuten nuottiin rysiin ja mertoihin, mutta ei verkkoihin.

Puutervaa, johon sekoitetaan talia, jotta lanka tulisi pehmeämmäksi, käytetään meillä nuotan ja Suomenlahden rannikolla ison rysän lujittamiseen. Terva täytyy kuumentaa padassa, johon havas kastellaan ja liika terva väännetään pois joko käsin, tai erikoisella vääntimellä "tervauskoneella”. Laite on yksinkertainen niin että sen voi kuka tahansa laatia. Tavallisinta on sentään jättää nuotta kokonaan värjäämättä, sillä oletetaan, ja syystä että vaalean, vedessä hyvin näkyvän nuottaverkon läpi kalat eivät uskalla tunkeutua, vaan pelkäävät sitä ja jäävät nuotan sisään. Joskaan siis nuotan reisiä ei lujitettaisi olisi kallis perä kumminkin aina lujitettava.

Paraimmat tulokset langan säilyt, tämisessä oni saatu keitetyllä pellavaöljyllä. Öljyyn on hyvä sekoittaa talia tai muuta rasvaa ja tämä seko. tus kaadetaan astiaan pyydysten päälle, öljy hierotaan lankaan ja liika puserretaan pois. Kuivaaminen ei saa tapahtua auringonpaisteessa. Pellavaöljy soveltuu erittäinkin rysien ja mertojen lujittamiseen. Silmillä vangitseviin pyydyksiin, verkkoihin, ei näitä jäykistäviä aineita voi käyttää, vaan ainoastaan semmoisilla aineilla voi niitä lujittaa, jotka tunkeutuvat rihmoihin verhoamatta niitä yhteisellä vaikalla.

Sitä paitsi on verkkoja lujitettaessa otettava huomioon, että ne värjääntyvät samalla sopivasti, tullen paremmin pyydystäviksi.

Verkkojen värjäykseen käytetään erilaisten kasvisaineiden vesiliuosta. Sellaisia aineita ovat kuusen, lepän ja koivun kuori, kuusen ja männyn kävyt, joita vanhastaan en meilläkin käytetty, sekä katekuniminen pihka-aine, jota saadaan eräiden itä-intialaisten akaasiakasvien kuoresta. Kaiki nämä aineet sisältävät parkkialuetta, parkkihappaa, joka juuri on lujitusainetta rihmalle, jota paitsi ne antavat myös väriä pyydyksiin. Tätä lujitusainetta, parkkihappoa, on niissä kumminkin hyvin eri määrissä, kuten seuraavasta näemme:

Koivun kuoressa 9,2 pros., kuusen kuoressa 13,2 pros., katkussa 27 pros.

Tästä huomaamme, että paraiten näistä aineista suojelee lankaa kateku, koska siinä on suurin prosentti bakteeria tappavaa parkkihappoa, sitten seuraavat järjestyksessä kuusen kuori ja kävyt sekä koivun kuori.

Kaikilla näillä aineilla voi värittää saman kaavan mukaan, johon välttämättömästi kuuluu pyydysten jälkikäsittely jollain epäorgaanisella aineella, tavallisemmin kuparivihtrillillä ja kromihappoisella kalilla, jonka tarkoituksena on kiinnittää kasviaineksilla saatu väri.

Lujittaminen näillä aineilla tapahtuu seuraavasti:

1. Värjäys käytettäessä kuusen, koivun ja lepän kuorta tahi kuusen käpyjä:
5 puuvillalankakiloa (eli esim. 12—13 pauloitettua tavallista särkiverkkoa) kohden käytetään 4-5 kg. yllämainittuja helposti saatavissa olevia aineita joko erikseen tai sekoitettuna. Kuoret, samoin kuin kävytkin hienonnetaan ennen pataan panemista; kävyt eivät saa olla maassa liuonneita, vaan mieluummin puusta suoraan otettuja ja ilmavassa paikassa säilytettyjä, jolloin ne vanhempinakin kelpaavat. Hienonnetut kuoret ja kävyt liotetaan keittämällä ne 3-4 tuntia n. 25 litrassa vettä sopivassa muuripadassa, jonka jälkeen liuos siivilöidään ja siivilöity neste kaadetaan uudelleen pataan, johon nyt verkot upotetaan kiehuakseen nesteessä 1 tunnin ajan, jona aikana verkkoja silloin tällöin käännetään. Verkkoja ei tämän kiehuttamisen jälkeen oteta väriliuoksesta pois, vaan sittenkun tuli padan alta on sammutettu, annetaan niiden olla padassa siksi kunnes liuos jäähtyy; verkot nostetaan nyt viruttumaan, kunnes ne ovat kuivuneet jälempänä selitettävää jälkikäsittelyä varten.

2. Värjäys kateku-pihkalla Tämä aine on näyttäytynyt kaikkialla yhdeksi kaikkein parhaimmista ja säilyttävimmistä verkkojen värjäysaineista, niin että kun lisäksi sillä värjäys tulee halvaksi, sen käyttö olisi saatava yleisemmäksi, eikä yksin verkkoja varten, vaan on se verraton lujitusaline myöskin pitkäsiimalle, rysille ja marroille, samoinkuin kallisarvoisille nuotanperille, Kateku esiintyy kaupassa ruskeina, isompina tai pienempinä pihkantapaisina kokkareina ja antaa se värjätessä tumman ruskean, hyvin kalastavan värin pumpulibavakselle. Katekuainetta myy esim. Hjelt & Lindgren Oy. niminen laivanvarustus- ja kalastustairpeiden liike. Hinta 13 mk., mutta kilolla voi värjätä 5 kiloa verkkoa, niin että lujittaminen tällä aineella tulee halvaksi. Käsiverkoissa kestää kateku-väri hyvin yhden kesäkauden. Allekir[joit]tanut
voi 10 kesän käytön perusteella suositella seuraavaa käytännöllistä menetelmää katekulla värjättäessä:

5 lankakiloa kohden tarvitaan 1 kg. kateku-ainetta. Väriaine sidotaan harvaan, säkkikankaiseen pussiin, joka ripustetaan kepin varassa riippumaan muurikattilaan, jossa on vettä 25 litraa, kumminkin niin, ettei väripussi ylety padan pohjaan saakka; vähitellen veden kiehuessa kateku liukenee siihen ja sitten kun pussin pohjalle on jäänyt ainoastaan liukenemattomia jätteitä heitetään se pois, verkot pannaan syntyneeseen väriliuokseen ja annetaan, kuten edellisessäkin tapauksessa, kiehua 1 tunnin ajan, verkkojen annetaan hautua padassa liuoksessa siksi kunnes se on jäähtynyt; sitten verkot nostetaan viruttumaan ja annetaan täysin kuivua, ennenkuin ne pannaan värinkiinnityslaitokseen, mistä seuraavassa on selostus.

Jälkikäsittely eli värinkiinnittäminen.
Värin kiinnittäminen on aivan välttämätön toimenpide, jotta edellä selostetusti joko puun kuorella ia kävyllä tai katekulla saatu väri tulisi kestäväksi. Tämän jälkikäsittelyn puute aiheuttaa juuri sen useasti koetun havainnon, että väri ei tahdo verkoissa kestää, joten värin kiinnittämiseen on pantava erikoista huomiota. Se tapahtuu seuraavasti:

5:ttä lankakiloa kohden liuotetaan puisessa astiassa (esim. tavallisessa vesisaavissa) 30 litraan kylmää vettä 100 gr. kuparivihtrilliä ja 75 gr. krombihappoista kalia (kaliumbikromatia), joita kumpiakin halpoja aineita saa rautakaupoista tai ainakin apteekeista ja rohdoskaupoista. Tähän kylmään värinkiinnitysliuokseen pannaan nyt äsken värjätyt ja välillä kuivahtaneet verkot ja annetaan olla siinä, välillä kepillä käännellen, 2 tuntia, jonka jälkeen verkot huuhdotaan hyvin järvessä, tai mikä vielä parempi, pannaan likoamaan sinne esim. yön ajaksi, jolloin ne ovat valmiina käytettäviksi.

Pyydysten värjäys ja lujittaminen on siksi tärkeätä pääoman säästämistä, ettei kalastajien tulisi sitä milloinkaan laiminlyödä. Sillä on lisäksi yleisempikin kansantaloudellinen merkitys. Edellyttäen, että verkot värjäämällä saadaan ehkä kestämään toisen verran kauemmin kuin värjäämättä tai, niinkuin tavallisesti, huonosti värjättyinä, on esim. Ruotsissa täten vuosittain kalasta ja väestölle lankeava säästö laskettu yli 1 milj. kruunuksi.

S.K.- lehdessä V. Jääskeläinen.

Ei kommentteja :