31.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: M, N (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


Madder,
the root of Rubia tinctoria, which enters largely into commerce, furnishing a fine scarlet colour to dyers and calico-printers.

Massicot,
a manufacturing name for a tolerably pure oxide of lead, the protoxide used by glass-makers.

Mastic,
a choice and valuable white resin obtained from the Pistacia lenticus, which forms the basis of a varnish for paper; a building cement made from Portland stone, sand, and a quantity of litharge.

Mazarine,
a deep blue.

Mendee,
an Indian name for henna. See Henna.

Mica,
a transparent mineral in flakes, largely used in America, and to some extent, in this country, for the opening of stoves, in order to affor a view of the fire. It is often confounded wih talc.

Minium,
a kind of red lead obtained by exposing lead or its protoxdife to heat, till it is converted to a red oxide.

Mordant,
a chemical base used in calico-printing to fix the colours, such as alum; a liquid mixture, used in dyeing, which enables the colour to combine permanently with the fabric.

Morita,
a Spanish name for the fustic-tree, Maclura tinctoria. See Fustic.

Mosaic-Gold,
a bisulphuret of tin imported from germany under the name of bronze powder, used for ornamental work, especially paper-hangings; an alloy of equal proportions of copper and zinc. A common composition for trinkets, is 75 part gold, 25 parts copper, and a little silver.

Mosaics,
inlaid patterns of pictures. There are several kinds of mosaic, but all of them consist in embedding fragments of different-coloured stones, gems, marbles, and even glass in a cement, so as to produce a fancy pattern, or the effect of a picture.

Mother-of-Pearl,
the commercial name for the iridescent shell of the pearl oyster and other molluscs.

Munjeet,
the commercial name for the root of Rubia munjista, largely used for the same purposes as madder.

Murex,
the handsome shell of a mollusc, many varieties of which are esteemed by collectors. Some species of Murex, and Purpua, yielded the Tyrian purple dye of the ancients.

Muscovite, Muscovy-glass,
a name for mica.

Nankeen,
a buff-coloured cotton cloth, made in China from a species of yellowish cotton grown in the Nankin district.

Naples-yellow,
a pigment prepared by calcining antimony and lead, with alum and salt. It was employed in oil-painting and also for porcelain and enamel, but is now superseded by chromate of lead.

Neb-neb, Nib-nib,
the pods of the Acacia Nilotica, which are used for tanning in Egypt.

Nicaragua wood,
an inferior kind of Brazilwood, the produce of Cæsalpinia echinata. used to dye a bright fugitive fancy red. It is also called peach-wood.

Nitrate of Lead,
crystallized nitric acid and oxide of lead, which is much employed in the chrome yellow style of calico-printing.

Nitrate of Silver,
nitric acid and silver, much used as an indelible ink for writing upon linen with a pen.


----------------- Supplement

Malapoo,
the dried flower of Cedrela toona, used in India for dyeing yellow.

Mangkudu,
the root of Morinda umbellata, which affords a red dye.

Marena,
a species of Russian madder.

30.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: K, L (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


Kaleidoscope,
a highly ingenious optical instrument, showing, by the change of position a small pieces of coloured glass, a great variety of beautiful design, which have been found very usedul to patterndrawers. It was invented by Sir David Brewster of Edinburgh.

Kaolin,
a porcelain earth derived from the decomposition of the feldspathic granites, and much used for fine pottery. This earth is met with in Assam, Bangalore, Madras, China, and other parts of Asia, whence the name is derived.

Kermes,
an insect produced on the Quercus coccifera, which furnishes a red colouring matter. Also the name for a brick-red mineral powder, a factitious sulphuret of antimony, for dyeing, and formerly used in medicine.

Khenna,
a Persian dye for the hair, used in the baths of Constantinople.

Kino,
an astringent substance obtained from various Australian and Indian trees, and containing a large proportion of tannic acid. It occurs in shining grains of a rich ruby red colour. In India, kino is used for dyeing cotton a nankeen colour, and is also employed in medicine.

Lac,
in Hindoo numeration, 100,000; a lac of rupees is therefore £10,000; a crore is 100 lacs; a resious incrustation produced on the boughs of trees by the puctures of the Coccus lacca insect; and which forms the basis of dyes, varnishes, and sealing-wax, entering largely into commerce. Our imports of crude lac, and lac dye, amount to abut 1500 tons a year, worth about £88,000.

Lac-dye,
small square cakes of lac, for dyeing red colours.

Lake,
a pigment of a fine crimson red colour, of which there are several kinds. Common lake is obtained from Brazil wood, which affords a very fugitive colour. Superior red lakes are prepared from lac, cochineal, or kermes, and the best from madder root. See garancine.

Lamp-black,
the carbon of smoke formed by burning vegetable substances in confined air. It constitutes the basis of lithographic and printing inks, and also an oil paint.

Lana,
a close-grained wood obtained in Demerara from Genipa Americana, which is not liable to split. The tree will frequently square from 14 to 18 inches. The fruit yields the pigment known as Lana dye, with which the Indians stain their faces and persons. Lana is also the Italian for wool; and a Russian weight of 526½ grains.

Lana-dye,
a bluish-black colour used by the Indians of Guiana for staining their persons. See Caruto.

Lazulite,
a blue spar, found in crystals, and in masses in Europe and in Brazils.

Lead-pencil,
a pencil containing black-lead, or compressed plumbago.

Leather-dyer,
a stainer of leather; one who colours the outer surface.

Leather-enameller,
a varnisher of leather; the workman who gives the glossy surface for which patent leather is remarkable.

Linseed-oil,
a well-known commercial yellow oil obtained fro mthe seed of the flaxplant (Linum usitatissimum).

Litmus,
cakes of blue dye prepared in Holland from the Lecanorea tartarea and other lichens, and chiefly used for chemical tests.

Litmus-paper,
unsized paper stained with litmus, used as a delicate test of acidity.



----------------- Supplement

Kahroba,
the Hindustani name for Amber.

Kamala,
a pubescent down covering the capsules of the Rottlera tinctoria, used for dyeing orange, and medicinally.

Kempy-wool,
a wool which has short white hairs at the root of the staple, that never takes the dye, and disfigures all goods into which they are introduced.

Kena,
anoother name for Henna.

King's yellow,
a pigment, the basis of which is orpiment or yellow sulphuret of arsenic.

Kirritochee,
a name for the fruit of Terminalia angustifolia, imported for dyeing.

Koheul, Kohl,
a sulphuret of antimony or of lead, used in parts of Africa and Palestine, &c., to tint the eyelids, and as a cormetic.

Kurpah,
a kind of indigo made in Madras from the wet leaf.

Kutlukur,
a dye-wood from Cashmere.


Lackmus,
(German) litmus.

La-kao,
a Chinese green dye, obtained from Rhamnus cartharticus.

Lo-kao,
see La-kao.

Lucee,
a tree of the myrtlye family, the leaves of which are used in Gulana for dyeing black.

29.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: H, I, J (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


Hair-dye,
a preparation used for darkening or altering the colour of the hari. Almos every hair-dresser has a nostrum of his own; many of these are extremely injurious, containing oxide of lead, which is absorbed by the skin.

Hat-dyer,
a workman who dyes beaver hats black.

Heliotrope,
green quartz with blood-red spots and veins; a flower. See Bloodstone.

Hematin,
the colouring principle of logwood.

Hematite,
a rich ore of iron of which there are several varieties, the red, black, purple, brown, &c.

Hematosin,
the red colouring matter of blood; in its dried state is sold for making Prussian blue.

Henna,
an Indian colouring substance obtained from the shoots of the Lawsonia inermis. The Mahometan women use it for dyeing the nails red; the manes and tails of the horses in Arabia and Barbary, are also stained red in the same manner. The destilled water of the flowers is used as a perfume.

Humbalau,
the Malay name for lac.

Indian-Ink,
a black pigment used for water colour painting.
See China-ink.

Indian-madder,
see Chay.

Indian-red,
a purple red, variety of -

Indian -yellow,
a dye of questionable origin, said to be procured from the urine of the cow, after eating decayed and yellow mango leaves; other authorities refer it to camels' dung. Analysis shows it to be composed chiefly on purreic acid, combined with magnesia. Its name, in some parts of the East, is Purree.

Indigo,
a blue dye-stuff of commerce, obtained principally from the leaves of Indigofera, largely cultivated in India; but other plants yield it in small quantities.

Indigo-blue,
washing blue prepared in small lumps for laundresses, who use it to tint the water for rinsing their linen.

Indigo-manufacturer,
a preparer of the colouring substance by maceration, &c., from the leaves of the indigo plant.

Indigo-planter,
a cultivator of indigo, which is now chiefly grown in the East Indies; but was formerly largely cultivated in the West Indies and Central America.

Ingrain,
a name given to yarns, wools, &c., dyed with fast colours before manufacture.

Ink,
a Japanese long measure, nearly 75 inches; a pigment or fluid for writing or printing with, or which there are several kinds. Black writing.ink is commonly made from salts of iron with various astringent vegetable infusions. The best materials are sulphate of iron and nutgalls, suspended by mucliage of gum arabic; other ingredients as logwood, sulphate of copper, and sugar, are sometimes added. Blue ink is made with sulphate of indigo; red ink with Brazil wood infused in vinegar or alcohol, alum and gum. Black printing-ink is made of lamp-black, linseed oil, rosin, brown soap, and a small quantity of indigo. See Ing.

Inkbottle,
a receptable for ink of various forms.

Inking-roller,
a composition roller with hadles, used by printers for spreading ink over type, wood-cut blocks, or engarved plates.

Inking-table,
a table of a peculiar construction, used by letter-press printers to supply the roller with the requisite quantity of ink during the process of printing.

Ink-powder maker,
a manufacturer of a dry composition for making ink with.

Iron-liquor,
a solution of acetate of iron used as a mordant by calico printers. It is usually called printers' liquor.

Ivory and Bone Stainer,
a workman who colours these substances.

Ivory-black,
animal charcoal; a powder prepared by heating ivory shavings in an iron cylinder; when from bones, it is called bone-black. See Bone-black.

Ivory-black Manufacturer,
a maker of animal charcoal from calcined ivory refuse. It is used as the basis of the finer black pigments, and for ink for copperplate printers.

Japan,
a varnish for metallic and other articles, made of linseed oil, umber, and turpentine; another kind is made of seedlac and spirits of wine with a colouring substance added.

Japan-Earth, Terra Japonica.
See Gambier

Japan-maker,
a manufacturer of the varnish termed japan.

Japanned-leather,
enamelled or vanished leather prepared with several coatings of a mixture, consisting of linseed-oil, Prussian-blue, and lamp-black, rubbed in with the hand and then dried in a stove.

Japanner,
a varnisher; one who lays a japan upon substances.



----------------- Supplement

Hinay,
the bark of Eloecarpus Hinau, used for dyeing in New Zealand.

Hursinghor,
a name in India for the flowers of Nyctanthes arbor-tristis usef for dyeing yellow or orange.

Jaffna moss,
a dye lichen, Alectoria sarmentosa, collected in Ceylon for tinctorial purposes.

Japan wax,
a solid white vegetable tint, obtained boiling seeds of Rhus succelanea.

Jiquilite,
the native name for the indigo plant in Central America.

28.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: E, F, G (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


Ebony,
a heavy hard black wood, obtained from the Diospyrus ebenus, much used by turners,a and for inlaying work by cabinet makers. Green ebony is used as a dyewood, and comes principally from the West Indies.

Enamel,
a thin opaque or partially transparent coating of glass of various colours on a metallic surface; a porcelaineous surface is thus given to the interior of iron cooking utensils. The white glass for pottery is also called enamel. The process of painting with coloured glass, and with different mineral colours on gold and copper, is termed enamelling. The basis of all kinds of enamel is a pure glass, which is rendered wither transparent or opaque, by the admixture of metallic oxides. White enamel is made by melting the oxide of tin with glass.

Encaustic,
a method of painting in heated or burnt wax. The term is also now very generally applied to all kinds of painting, where the colours are laid on or fixed by heat, so as to be rendered permanent and brilliant.

Faiance, fayance,
delft-ware; china or pottery embellished with painted designs.

Favo,
(Spanish), a cake of yellow wax.

Feuille-morte,
the colour of a faded leaf.

Flake-white,
a sub-nitrate of bismuth; oxidised carbonate of lead in the form of scales or plates; when levigated, it is called body white.

Flacine,
a vegetable extract from the United States, in the form of a light brown or greenish yellow powder, which contains much colouring amtter and tannin, and takes the place of quercitron bark. It gives a fine olive yellow colour to cloth.

Florentine,
meat baked in a dish with a cover of paste; a kind of wrought satin made in Florence; a lake colour extracted from the shreds of scarlet cloth.

Flores,
a commercial classification of indigo, the best quality of dye from Nos. 7 to 9.

Frankfort-black,
a pigment said to be prepared by burning vine branches, grape stones, and the refuse lees of the wine manufacture, &c., used for copper-plate printing.

Fullers'-earth,
a variety of oolite clay, containing about 25 per cent. of alumina, which removes stains of grease from cloth. About 6000 tons a year are used in this country.

Furniture-polish,
a kind of spirit varnish, or ooil, used for articles of room furniture. It is often sold under the name of French-polish. Bees' wax is sometimes used.

Fustic,
a well.-known hard strong yellow dye-wood. The old fustic of commerce is obtained from the Maclura tinctoria, a tree of South America. The wood is admirably adapted for the felloes of carriage and cart wheels. The young fustic of commerce is procured from Rhus cotinus. Our supplies of the former come from Cuba, Tampico, Puerto Cabello, and the Spanish Main.

Falbanum,
a yellowish brown fetid resin obtained in Persia from Opoidia galbanifera, and used medicinally.

Gall,
a small piece of silver with characters on one side, used as a coin in Cambodia, and worth about 4d. sterling; the bitter fluid secreted by the liver; ox-gall is used for scouring cloth; and, then refined, by artists to fix chalk and pencil drawings before tinting them. See Gals.

Gallic-acid,
a peculiar acid obtained from nut-galls, divi divi, and other vegetable substances, rich in tannin. It is used in photography and as a test to detect iron: and is well known as an ingredient of black dye and ink.

Galls, Nut-galls,
spherical concretions and excrescences formed upon the leaves and leaf stalks of several species of oak and tamarisk in the South of Europe. They are made by the puncture of the female gall fly. There are blue or black, green and white galls; the last are of little value. Those from Aleppo are the best. In India, myrobalons and the fruit of different species of Terminalia, are called galls. The imports of galls have been increasing lately, and about 1300 bags of 1 or 2 cwt. are imported in some years.

Gambier,
an extract prepared at Singapore from the Uncaria gambir and used as a dye and tanning substance. It is misnamed in trade circles Terra Japonica. The imports in the last few years have averaged 6000 tons per annum.

Gamboge,
a yellow resin used as a pigment, and in medicine as a purgative; obtained in the East from species Hebradendron and Stalagmites; our supplies come chiefly from Siam.

Garance, Garanoine,
powdered madder root; an extract made from it.

Gauze,
a thin transparent textile fabric, woven of thread and silk, and sometimes of thread only; it is made either plain or figured.

Gauze-dyer,
one who colours gauze fabrics.

Gilding,
the process of laying thin gold over any surface.

Gilding-Size,
a pure description of size for the use of gilders.

Glauconite,
a green sand of Rhenish Westphalia.

Glaze,
a powder or liquid applied to the surface of pottery-ware, which vitrifies by heat.

Gold-leaf,
gold beaten into a thin film, varying in thickness according to the use for which it is to be applied. It is largely employed in gilding frames, cornices, projecting leters, shop fronts &c., and is sold in books containing about twenty-five leaves.

Graphite,
a valuable mineral used for black-lead pencils, melting-pots, and as a polish for iron stoves: also as a lubricator for fine machinery. It is better known as plumbago.

Green-cloth,
baize, &c., for covering tables.

Green-ebony,
a wood obtained from the Jacaranda ovalifolia, a native of the West Indies, and used both as a hard turning wood and as a dye-stuff: about 600 or 700 tons are imported annually. See Ebony.

Green paints,
oil-colours, of which the chief varieties are emerald, mineral, green copperas, mountain sap, and Brunswick greens.

Green-sand,
a silicious stone found in the Blackdown HIlls, Devon, used as a whetstone for scythes, &c.

Green vitriol,
crystallized suplhate of iron used in making ink, Prussian blue, and sulphuric acid; als oemployed in dyeing.

Gum arabic,
a general trade name for several descriptions of clear soluble gums. The best, or true white gum, is yielded by Acacia verek of Guillemin, the red gum arabic by A. Adansonii: A. vera also yields gum arabic and a part of the senegal gum. Our imports of gum arabic are about 3000 tons a year.

Gum-lac,
see Lac.

Gypsum,
a well-known mineral, softer than limestone, which when calcined and powdered, forms plaster of Paris. In the crushed state it is used as a manure in North america. The large blocks are wrought into alabaster ornaments.




----------------- Supplement

Facia-writer,
one who paints letters on the fascia, over the window of a shop, &c.

Grabb,
indigo broken very small, which is only bought by consumers, and not held by dealers.

Grey-goods,
a name in the cotton manufacturing districts for unbleached and undyed cottons.


27.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: D (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


Dalim, darimba,
vernacular names in India for the pomegranate, large quantities of which are imported into the norht of India from Cabul and Cashmere. The rind on account of its great astringency is used in medicine, in tanning, and in dyeing yellow. The roots are considered a good vermifuge.

Dammer,
a valuable resin of two kinds, obtained in India, the white from the Valeria Indica and Shorea robusta, and the black from Canarium commune; a name sometimes given in Scotland to miner.

Discoloration,
the art of altering the colour of any thing; injury or damage to walls or goods, &c.

Divi-divi,
a commercial name for the wrinkled pods of the Caesalpina coriaria, used in tanning.

Dogwood,
the produce of Piscidia erythrina, a deciduous tree indigenour to the tropics; the bark of the roots is used as a narcotic to stupefy fish. The dogwood of America (Cornus florida) is used for inlaying by cabinet-makers; the bark is also an esteemed tonic, and used in the manufacture of ink and false quinine.

Dragon's Blood,
a resinous astringent extract, of a deep red colour, obtained from the fleshy fuits of the Calamus Draco, a plant of Sumatra and the Malay Islands. It is schiefly used as a colouring ingredient for spirit and turpentine varnishes and paints, for staining marble, preparing gold lacker, dentifrices, &c.

Dutch-Gold-Leaf,
a mixture of copper and zinc, in the form of thin leaves or foil, in the proportion of eleven parts of copper to two of zinc. See Leaf Metal and Bronze-Powder.

Durch-pink,
a painter's yellow colour, obtained from the plant Reseda luteola.

Dye,
a colour, stain, or tinge.

Dyeing,
the process of colouring substances by immersion; the art of developing and extracting the colouring particles from any substance, and of uniting and fixing them afterwards upon cloth, stuff, or any other material.

Dyer,
one whose occupation is to dye fabrics, &c., and who practises the art of staining or colouring cloth.

Dyers' Company,
one of the livery companies of London, whose hall is situate in College-street, Dowgate-hill.

Dyers'-Weed,
the Genista tinctoria, Reseda luetola, and Isatis tinctoria, native plants which are sometimes used by dyers.

Dye-saucer Maker,
a preparer of pink saucers and rouge colouring substances.

Dyester,
a Scotch name for a dyer.

Dyestuffs,
a collective trade term for the dyewoods, lichens, powders and dye-cakes entering into commerce for dyeing and staining purposes.

Dye-woods,
various foreign woods, used by the dyer and stainer, usually cut and ground, to extract colours from.


----------------- Supplement

Dhak,
a name for Butea frondosa, which furnishes a dye and resin, &c.

26.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: C (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.



Cactine,
a name given to the red colouring matter obtained from the fruit of some species of Cacti and Opuntia.

Cadmium Yellow,
the commercial name for the sulphide of cadmium, and artist's paint, the finest and most permanent of all the yellow pigments in use.

Calico,
a heneral term for any plain white cloth made from cotton, but which receives peculiar distinctive names as it improves in quality and strength, and according to the purposes for which it is used. In the United States the term is restricted by popular usage to prints. Dyed calicoes are used for book-binding. There are sper calicoes, shirting calicoes, unbleached calicoes, &c.

Calico and Silk Printer,
a workman who imprints coloured figures on silks and cottons, by cylindrical machinery, but the term is usually applied to the master-manufacturers or owners of print-works.

Calico-Printing,
the process of impressing figured patterns upon cotton by coloured substances.

Canadian Yellow-root,
the Hydrastis Canadensis, which furnishes a valuable bitter and useful yellow dye.

Carbolic acid,
a tar creasote, which possesses extraordinary antiseptic properties, and has been used to preserve bodies for dissection, and the skins of animals intended to be stuffed. A valuable dye-stuff is also made from it, called carboazotic acid, which gives magnificent straw-coloured yellows on silk and woollen fabrics.

Carbon,
a commercial name for wood charcoal; the soot and smoke of lamps, gas, and other substances of vegetable origin, is carbon almost pure. Carbon has many uses; it forms the base of a durable ink; of crayons; of the filtering substances, such as charcoal, bone, and ivory black. It is a valuable fertilizer, and deodorizer, and one of the best fuels for reducing metals.

Cardinello,
the Spanish name for verdigris.

Carmine,
a beautiful lake pigment, a fine bright crimson inclining to scarlet, formed by a combination of cochineal, alumina, and oxide of tin. In consequence of being more transparent than other colours, it is chiefly used for miniature painting, artificial-flower tinting, and water-colour drawing.

Caruto,
a name for the Lana dye, a permanent and beautiful bluish-black colour, obtained in British Guiana fro mthe juice of the fruit of the Genipa Americana.

Cassius-purple,
a beautiful pigment used for staining glass and painting porcelain; a mixture of oxide of tin and gold.

Catechu,
an inspissated extract frm the wood, &c., of several Indian trees, chiefly the Areca palm and the Acasia catechu, used in medicine and as an astringent, and by dyers as a source of tannic acid. See Cutch and Gambier.

Ceruleum,
a blue Roman pigment, a silicate of copper.

Ceruse,
a name given to white-lead paint, a preparation from thin plates of lead exposed to the hot vaporous exhalations of vinegar or other acid.

Chalk,
the carbonate of lime, a white calcareous deposit occurring with flint nodules. Chalf forms the basis of whiting, crayons, and some white colours. In agriculture, chalk is perhaps the most extensively employed of the limestone species, being added in many instances to the soil to alter the constituents and to fertilize land. In medicina it is used in the form of prepared chalk and compound chalk powder, as an astringent and ant-acid.

Chalk-Drawing,
a drawing sketched and filled in with black and coloured crayons.

Chalk-lime,
the burnt carbonate of chalk from which heat has driven off the carbonic acid.

Charbon (French),
coal, charcoal, bitumen.

Charcoal, animal,
a form of carbon obtained by burning bone or the chippings of hides, leather, &c., which is used for filtering or decolorizing vegerable solutions.

Charcoal, vegetable,
charred or burnt wood, which is largely used for fuel on the Continent, and is also valued for making glass, steel, and as a deodorizer when powdered: cylinder charcoal obtained by distilling non-resinous woods is used in the manufacture of gunpowder. See Carbon.

Chay,
a red dye-stuff obtained in India from the root of Hedyotis umbellata, and used by dyers for the same purposes as madder.

Chemic,
a commercial name for bleaching

Chermes,
(Italian), cochineal. See Kermes.

China-clay,
decomposed felspar of the granite, a fine potter's clay largely used in ceramic manufactures, being first artificially cleaned and prepared in Cornwall.

China Ink,
a black pigment made from oil and lampblack thickened with gelatine or isinglass, and scented with musk or camphor. It is ordinarily known as Indian ink, and many cheap and poor imitations of it are made.

Chrome, Chromite, Chromium,
an important mineral. The green oxide furnishes a valuable colour for oil-painting, enamel, and porcelain. Chrome iron ore forms the basis of many of the coloured preparations of chrome used in dyeing, and for the production of chromate of potash.

Chrome-Yellow,
the chromate of lead, a rich pigment of various shades from deep orange to the palest canary-yellow.

Chromic-Acid,
a chemical preparation in the form of an orange red coloured powder, much used by bleachers and calico printers.

Chrysammic-acid,
a newly invented colouring matter obtained from aloes, which is also called polychromate.

Cobalt,
a mineral, the oxides of which are used for colouring glass and porcelain blue.

Cobalt Bloom,
the red arseniate of cobalt; a beautiful mineral found with the ores of cobatl, and used in the manufacture of smalt.

Cochenilla Wood,
the heart of a tree shipped from St. Domingo, furnisging a handsome furniture wood.

Cochineal,
the dried carcases of the female Coccus cacti, an insect which feeds on several species of Opuntia. Cochineal is a brilliant scarlet colour, and also furnishes the beautiful carmine pigment. In 1855, 1375 tons of cochineal were imported into the United Kingdom.

Color, colour,
a dye or pigment; a flag or standard. The colours of a ship or regiment are the national ensign or some special distinguishing flag. See Ensign.

Color-box,
a box with cakes of water-colours.

Colored-Glass,
stained glass for windows, Bohemian or fancy glass arcicles.

Colored-saucer-maker,
one wo manufactures what are termed pink saucers, used by ladies for rouging purposes, and to give a flesh tint to silk stockings when washing them. See Pink Saucer.

Color-Extractor,
an apparatus patented by M. Bourra, and shown at the Great Exhibition 1851, for removing colours from fabrics.

Color-man,
a vender of paints, &c. who is usually styled an oil-and-colour man.

Color-manufacturer,
one who prepares and compounds colours.

Color-Serjeant,
a non-commissioned military officer, who supports the ensign-bearer of a regiment.

Copal-varnish,
an important and useful varnish much used in the arts and manufactures.

Copperas,
a popular name for the beautiful, green crystals forming sulphate of iron, also called green vitriol.

Cosmetics,
nostrums and preparations for improving the hair and beautifying the skin, many of which are at best of doubtful utility.

Coumatch,
a red twill made in Russia.

Cowsoon, Coosong,
a kind of nankeen dyed black; an article of trade in the Philippine and Sunda islands.

Crab-wood,
a light wood obtained in Guiana from the Carapa Guianensis which takes a high polish, and is used for masts and spars, floorings, partitions, and doors of houses. There are two varieties, the red and the white. It may be cut from 40 to 60 feet in length, with a square of 14 to 16 inches. The bark is used for tanning and the seeds yield a valuable oil, which is used for burning, and is highly esteemed as a hair oil, preventing it turning grey, and curing scalpy eruptions.

Crocus,
a commercial name for a polishing powder made from oxides of iron.

Crottles,
a Scottish name for certain mosses and lichens used in the Highlands for dyeing woollen stuffs brown, &c.; Parmelia physodes is the dark brown crottle; Sticka pulmonacea, the light brown crottle; Isidium corallinum, the white crottle, used in the preparation of red or crimson dye. The isidiod from of other crustaneous lichens may be used in a similar way. Lecanora parella is another, Permelia omphalodes is the black crottle; and P. saxatilis is one of the crottles most frequently used in dyeing yarn.

Cudbear,
a red powder sometime called persis, obtained from the Lecanora tartarea and other lichens, by steeping in ammoniacal liquor, and which yields a rich purple colour, employed in dyeing yarn. See Archil.

Cutch, Kuth.
See Catechu.

Cyanotype,
a process of taking solar portraits in Prussian blue, by a
wash of cyanogen on the prepared paper, whence the name.



----------------- Supplement

Catechu,
in the original language kate signifies a tree, and chu juice.

Curcumine,
the colouring principle of turmeric.



25.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: B (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


Badigeon,
the French name for whitewash, gypsum, or plaster of Paris; also a composition of saw-dust and glue, used by joiners to fill up chinks in wood; a colouring substance or thick mortar for hiding defects in stone work.

Barchent,
the German name for fustian.

Barking,
a technical name for colorin or tanning sails, nets, cordage, &c.; also for stripping trees of their bark for the use of tanners.

Bar-Wood,
a red dye-wood, the produce of Baphia nitida, imported from Angola and Gaboon in Western Africa.

Berberine,
a bitter crystalline powder obtained from the root of Berberis vulgaris used as a substitute for quinine, and for colouring cottons and silks.

Berlin Wool,
various kinds of dyed worsted yarns, used by ladies for knitting and tapestry work.

Berries,
the seeds of plants, many of which enter into commerce, as bay-berries, juniper-berries, &c,M French and Persian berries re the small dried fruit of Rhamnus infectorius used for dyeing, also called yellow berries.

Bichromate of Potash,
a beautiful crystalline salt in large prisms, of a brilliant red color, used in dyeing and calico printing, obtained from chromate of iron, and which is the source of the chrome pigments. Mixed with sulphuric acid, it is a powerful oxidizing agent for bleaching oils and fats.

Billiard Cloths,
green woollen Broad cloth, manufactured to cover a billiard tble, which are piece dyed, and seventy-two to eighty-one inches wide.

Bismuth Ochre,
an oxide of bismuth found in Saxony, Bohemia, and Siberia.

Bitumen,
a solified earth-oil, or naphtha, which constitutes the inflammable principle of coal. See Asphaltum.

Black,
a money of Riga equal to about two French deniers or pennies; the darkest of colours used in painting.

Black-Ball,
a blacking composition used for polishing shoes.

Black-Borderer,
a person employed in painting the edges and borders on writing paper, envelopes, &c., with a margin of black, for the use of persons in mourning.

Black Chalk,
a grayish or bluish black slaty substance, also a preparation of ivory black and fine clay, used in crayon drawing.

Black Draught,
a popular purgative medicine, composed of epsom salts, senna, liquorice, and aromatics.

Black-Fluz,
a preparation of cream of tartar ignited in a close crucible; a carbonate of potash and charcoal.

Blacking,
a polishing paste or liquid, the chief ingredients of which are powdered bone black, sperm or linseed oil, molasses, sour beer or vinegar, oil of vitriol and copperas. Many thousands of tons of blacking are annually made in England.

Blacking Manufacturer,
a maker of liquid blacking, or polishing-pastes for leather.

Black Ink,
see Ink.

Black Jack,
a mining name for zinc blende or sulphide of zinc; a drinking cup of tin or leather; caramel or burnt sugar, which is used to colour spirits, cinegar, coffee &c.; a trade name for adulterated butter.

Black Japan,
a varnishing material made with tar and alcohol, or with lamp-black and resins.

Black-Lead,
a polishing material for iron stoves, &c. See Graphite and Plumbago.

Black-Lead Maker,
one who refines and prepares plumbago for various uses.

Black-Lead-Pencil Maker,
a manufacturer of pencils for draqing, marking, &c.

Black Paint,
the darkest pigment used. In oil colours there are ivory blacks, blue blacks and lamp blacks; in water colors we have also Indian Ink.

Black Plates,
a commercial name for thin sheets of iron not coated with tin.

Black Pudding,
a kind of sausage, made of sheep and pigs' blood, groats, suet, &c., enclosed in the dried intestines of swine and boiled. Many thousands of tons of these are made annually in Great Britain.

Blackrowgrams,
an iron-stone.

Black-Reviver Maker,
a manufacturer of a chemical preparation, for restoring the brilliancy of black dyed articles.

Blacks, a name for ink used in copperplate printing, prepared from the charred husks of the grape and residue of the winepress.

Black-Salt,
a chemical product in high repute as a specific among the natives of India. It is nothing ore than muriate of soda, fused with a species of myrobalan, whereby it acquires some of the qualities of the fruit, and a portion of iron. It also passes under the names of bitlaban, or bit-nolen.

Black Tin,
tin ore, beaten into a black and fine powder like sand for smelting.

Black Wad,
an ore of manganese used as a dryer for painters' colours.

Bleacher,
one who whitens linens, &c., by chemical agency, or by exposure to the atmosphere.

Bleaching,
the chemical process of removing the colour of cloth or vegetable substances.

Bleaching Powder,
chloride of lime, made by exposing slaked lime to the action of chlorine, which is used for bleaching linens, calicoes, and paper materials: many thousand tons of it are made annually in the kingdom.

Bley,
the German name for lead, bleyglotte being litharge, and bleyweess white lead.

Blood-root,
a popular name for the flesthy [...]mes of Sanguinaria Canadensis which furnishes an alkaloid, considered to be an acrid emetic, with stimulant and narcotic powers; also for the root of Geum Canadense, which has some reputation as a mind tonic.

Blue asbestos,
a hydrosilicate of iron, in delicate fibres, of an indigo blue color.

Blue-Backs,
a name for the North American herring, Clupea elongata; a variety of the money cowry.

Blue Cloth,
an Indian cotton fabric shipped from Madras.

Blue Copper,
an ore of copper, of an indigo blue colour.

Blue Gum-Wood,
a fine lofty tree of Australia, the Eucalyptus globulus, which is chiefly used for shipbuilding purposes.

Blue-ink,
See Ink.

Blue-John,
a miner's name for flor-spar, an esteemed variety of Derbyshire marble, which is worked up into vases and other ornaments.

Blue Lead,
see Galena.

Blue Light,
a kind of firework or night-signal which throws out a vivid light visible at a great distance.

Blue Paints,
of these some of the recognised commercial varieties are celestial, Prussian, common verditer, refiners' verditer, and indigo.

Blue-Peter,
a asquare flag with a white centre and blue border, usually hoisted at the mast-head of a ship to announce her intended departure for sea.

Blue Pill,
a preparation of mercury with confection fo roses, liquorice root in powder, and other substances; a common medicine.

Blue Polishing-stone,
a dark slate imported in small lengths for workers in silver, metal, &c., to polish off their work.

Blue-Stone,
a common name for sulphate of copper.

Blue-Vitriol,
the sulphate of copper, which is used medicinally and to burn off proud flesh, for dyeing and electrotyping.

Bluholtz,
a German name for logwood, the Nicaragua dyewood.

Bole,
a hydrated silicate of alumina; a friable argillaceous earth, which form a paste when moistened with water. The red or Armenian bole is used as a tooth-powder, and for giving a colour to sprats when pickled as anchovies, or pitted as paste for a breakfast relish. Powdered bole is used as an absorbent application sprinkled over ulcers. In time of scarcity this and other unctuous earths have been used in some coutries as a mechanical substitute of food.

Bone-Black,
a name for animal charcoal, the carbonaceous subtance which remains after the calcination of bones in close vessels.

Borax,
the biborate of soda. This salt is largely imported from India under the name of tincal, and after purification forms the refined borax of commerce. It is chiefly used as a flux for metals, and a constituent of the glazes for porcelain.

Braziletto,
the colonial name of a small tree, the Cæsalpinia Brasiliensis, the wood of which is much used for ornamental cabinet work, and is peculiarly adapted for carriage-wheel spokes. It was formerly used as a dye, but C. echinata has superseded it.

Brazil-wood,
a dye-wood obtained from the Cæsalpinia echinata, imported chiefly from Pernambuco and Costa Rica. It yields rose, red, or yellow color, according to the mordant used; but it is very fugitive, and now not largely used.

Bremen Green,
a pigment. See Verditer.

Bronze,
an alloy of copper in the proportion of 70 or 80 per cent.; with 20 to 30 percent of zinc, and small quantities of tin or lead; used for castings, &c. The proportion of the metals varies.

Bronze-powder,
a metallic powder resembling gold-dust. The principal uses of bronze colours are for japanning and bronzing tin and iron goods, statues, gas-fittings, papier maché work, printing, ornamental painting, and such like purposes. See Leaf Metal.

Brown Bess,
a name occasionally given to a musket with a brown barrel.

Brown Coal,
the German name for a species of lignite.

Brown Holland,
an unbleached linen, used for various articles of clothing and upholstery.

Browning,
a varnishing surface given to metals as gun barrels, &c., by chloride of antimony.

Brown Ochre,
a peroxide of iron.

Brown Paints,
in oil colours we have the following commercial varieties: English, Turkey, and burnst umbers, T. D. Sienna and burnt Sienna, Vandyke, purple, washed and Spanish browns.

Brown Spar,
a crystallized form of carbonate of iron.

Brunswick Green,
a pigment of various shades of colour, according to the sulphates added.

Buck-Thorn,
the Rhamnus catharticus. A syrup is made from the berries which is used in cases of dropsy and worms. The juice stains paper green.

Buckum-wood,
see Sapan-wood.

Buff,
a light drab colour; an oiled leather for polishing.



----------------- Supplement

Black,
a painter's colour of which the chief varieties are ivory-black, bine-black [bone-], and lamp-black.

Brown,
a painter's colour, the chief varietis of which are umber, Turkey, burnt Sienna, Vandyke, purple brown, washed brown and Spanish brown.

24.8.15

The Commercial Dictionary of Trade Products: A (väriin liittyvät sanat)


The Commercial Dictionary of Trade Products, Manufacturing and Technical Terms: with a Definition of the Moneys, Weights, and Measures, of All Countries, Reduced to the British Standard.

By P. L. Simmonds, F.R.G.S., F.S.S., author of "The Commercial Products of the Vegetable Kingdom," "Waste products and Undeveloped Substances," "The Curiosities of Food," etc., etc.

A New Edition, Revised and Enlarged.

London: George Routledge and Sons, the Broadway, Ludgate;
New York: 416, Broome Street.
1872.


A Al
an Indian name for the root of the Morinda citrifolia, a dyeing substance.

Abaesum
an oxide of iron formerly used in medicine.

Abaiser,
a name for ivory black, or animal charcoal.

Abir-ubeer,
a yellowish to red powder, with which the natives in the East stain their flesh and clothes.

Abraum,
a red ochre used to darken new mahogany.

Acacia,
the mimosa tribe of trees, which furnish to commerce various gums, ex-tracs, and barks for tanning.

Acetates,
crystallisable satls, formed by the combination of any salifiable base with acetic acid; thus there are acetates of copper, of lead, of potash, &c., which bear other names in commerce, as verdigris, sugar of lead, &c.

Ach,
an Indian name for the Morinda tinctoria, which furnishes a red dye-stuff.

Achiote,
an American name for the seeds of the annotto plant, Bixa orellana.

Achromatic Glasses,
object lenses which collect light without producing coloured images.

Agalla,
a Spanish name for the nut gall.

Aguajaque,
the Spanish name for a kind of gum ammoniac.

Aguerras,
the Spanish name for spirits of turpentine.

Ahak,
in India slaked lime.

Alamode,
fashionable; the name of a thin glossy black silk, formerly made, used chiefly for women's hood and men's scarfs.

Alnarium,
a pure white lime or stucco, obtained from burnt marble.

Albatre,
the French name for alabaster.

Albite,
a variety of feldspar.

Albumen,
a constituent of the animal and vegetable fluids and solids, which enters into commerce in a dried state; chiefly the albumen of the egg and of blood. The principal use of albumen is in photography, and in the print manufactories and Manchester and in other districts.

Albuminous,
consisting of albumen.

Algarovilla,
the agglutinated seeds and husks of the legumes of Prosopis pallida, occasionally imported in mass from Chile. It contains a good deal of tannin.

Alizari,
a name in France and Tripoli for madder-root.

Alizarine,
a fine red volatile colouring matter, in he form of crystals, found in madder, and which yields to Turkey-red dye.

Aljezon,
the Spanish name for gypsum.

Alkanet,
the commercial name for the root of Anchusa tinctoria, a species of bugloss, from the South of Europe and the Levant, which imparts an elegant red colour to oils, and is used for staining wood.

Alkermes,
a confection of kermes berries (Coccus ilicis), used in Tuscany, also imported as a liqueur.

Alkool,
a black dye used by females in eastern countries to tinge their eyelids. See Henna.

Alligazant,
a kind of black rosewood.

Almacija,
one of the Spanish names for mastic.

Almagra,
a purplish red ochre, formerly used in medicine and as a pigment.

Alum,
an efflorescence found in aluminous rocks and lava, used in medicine, and in various manufactures of leather, paper, dyeing, &c.

Alum, factitious,
a powerful astringent salt in crystals, a bisulphate of alumina and potash, used in medicine and dyeing; of which many thousand tonsa are annually manufactured.

Alumina,
a kind of earth, which consists of pure clay or argil; in its crystalline form it is the base of corundum, emery, and other ard polishing substances used in the arts; combinations of it yield fuller's earh, pipeclay, ochres, &c.,; a dye for calicoprinters is procured from it, and it enters intot the manufacture of porcelain.

Anatto,
one of the modes of spelling the dye-stuff Annotto.

Anileria,
the Spanish name for an indigo manufactory.

Animal charcoal,
principally carbonized bone, used by sugar-refiners and by iron-makers in blistering steel; when obtained cheap, it forms a valuable fertilizer for land.

Annotto,
a dye-stuff prepared from the red pulp of the seeds of the Bixa orellana, which enters into commerce under two forms, flag and roll.

Antimony-Yellow, a preparation of antimony, of a durable colour, used in enamel and porcelain painting.

Antique-Bronze,
an alloy of copper and tin, used for statuary, casts, &c.

Antwerp-Blue,
a colour rather lighter in tint than Prussian blue.

Antwerp-Brown,
a painter's colour made from asphaltum ground in drying oil.

Arang,
a Malay name for charcoal.

Arbol-a-brea,
a resin of a greenish-gray colour, obtained from the Canarium album in the Philippines.

Archil,
a violet red paste prepared from various lichens, such as Roccella tinctoria and fuciformis. The most esteemed comes from the Canaries and the Cape de Verde islands; it is extensively used for dyeing silks and woollens, but, although it imparts a beautiful colour, it lacks permanence; other products are called persio and cudbear. See Orchilla.

Arnotto,
see Annotto.

Asbolane,
an earthy black cobalt used in manufacture of smalt.

Asphaltum,
a mineral pitch or bitumen obtained from the Levant, America, and the West Indies; dormerly used for embalming, now chiefly employed by artists for a black coatings or varnish.

Avignon-berries,
the small yellow dyeing berries of commerce, the produce of the buckthorn, Rhamnus amagdalinus.

Azafran,
the Spanish name for Saffron.

Azure,
a pale but clear and brilliant blue colour; a name for ultramarine, formerly made from lapis lazuli, but now artificially composed.

Azure Spar,
a variety of lazulite or blue spar.

Azurite,
blue carbonate of copper, a valuable ore found in carious localities at home and abroad.

----------------- Supplement

Aliakoo,
a name in India for the Memecylon tinctorium, the flowers and leaves of which are used for dyeing.

Anil,
(Spanish), indigo.

Aniline,
a product obtained from coal-tar, the base of many beautiful dyes.

Antoof,
an oak fungus used in tanning, which is an article of commerce in Turkey, selling for about 1½d. per pound.

Apple-galls,
a commercial name for the Dead Sea apples, Solanum Sodomeum.

23.8.15

Lukijain kyselyosasto. N:o 25. Vaaleakutri.

Kodin Lehti 37, 15.9.1917


Vastauksia:

N:o 25. Vaaleakutri. Onko todellakin syytä tuhria vaaleita kutrejaan? — Ehkäpä, koska sitä kysytte. Siis neuvot esille.

Minkä laatuista värjäystä haluatte: lyijyaineita, salpietarihappoisia, vismutti-, rauta- vaiko eläimellisiä aineita? — Jo kohta huomautamme, että kaupoissa olevat hiusten värjäysaineet ovat yleensä myrkyllisiä. Varsinkin lyijyaineet ovat vaarallisia, joista voi kadottaa näkönsäkin. Niitten kanssa ei siis kannata leikitellä.

Aineita on monenmoisia kutakin lajia. Mitä niistä esittäisimme? Ehkä salpietarihapokkeista, jota pidetään vaarattomana. Miksi vaaleatkutrit värjäämme? Ehkä mustanruskeiksi?
Tarvitaan 2 hiusharjaa ja 2 värjäyslasia. Hiukset pestään ohennetulla ammoniakkiliuoksella (1 osa 10. osaan tislattua vettä). Annetaan hiusten kuivua. Sen jälkeen kaadetaan hiusten pääle siten, ettei kosketeta päänahkaa, värinestettä: valkoisessa lasissa olevaa, joka on väkiviinaan liuotettua rikkikaliumia (2 osaa 12. osalle), sinisessä lasissa salpietarihappoista hopeaoksiidia (1 osa) ammoniakkia (3 osaa) ja tislattua vettä (3 osaa).

Hiusten kuivuttua kaadetaan sinisestä lasista pienempään lasiin liuosta sen verran kuin värjäykseen tarvitaan, otetaan toinen harja ja sen avulla sivellään hiuksia yhä varoen ettei kosketeta ihoa eikä sormia, jotka myös värjäytyisivät. Väriä voidaan kylläkin vahingon tapahtuessa poistaa pesemällä ihoon päässeitä pilkkuja alarikkihappoisella natronilla. Värin on annettava hyvin kuivua hiuksiin.

Englannittaret käyttävät seuraavaa värjäysreseptiä:
Acid pyrogallici 1,0 gr.
Aqva destillata 200,0 gr.
Clyserini 5,0 gr.

Harmaantuvia hiuksia varten on tri Pfoff antanut seuraavankin reseptin:
Argtnt nitr. fus. 1,0
solve
Aqva destillata 100,6
adde
Acid pyrogallici 1,0
Clycerini 5,0.
Neste ei saa koskea ihoon. Harjalla kostutetaan vain harmaantuneita paikkoja.

Vielä pomaada-resepti hiusten mustaamista varten:
Vismuttinitraattia 15 gr.
espanjalaista viheriää 3 gr.
manteliöljyä tarp. muk.
bensoerasvaa 90 gr.

Ehkäpä tässä kylliksi. Puuhaa siitä on, mutta mitäs vaivatta saataisiin ja naiskauneus tottahan sen vuoksi kannattaakin vaivaa nähdä, näin meidän kesken sanoen.

22.8.15

25 vuotta (...ensimmäisen kemigraafillisen kuvalaattalaitoksen perustamisesta Suomeen)

Kirjapainotaito 11-12, 1916

Kun nyt "Kirjapainotaito" juhlii kymmentä ikävuottaan, niin voivat myös maamme kemigraafit juhlia ammattinsa 25-vuotista olemassaoloa Suomessa. Tämän vuoden heinäkuussa tuli nimittäin kuluneeksi neljännesvuosisataa ensimäisen kemigraafillisen kuvalaattalaitoksen perustamisesta maahamme. Tosin oli jo 1880 luvulta alkaen yksi ja toinen yritellyt valmistaa yksinkertaisempia viivapiirros-kuvalaattoja, syövyttämällä niitä sinkkiin tai muuhun sopivaan metalliin. Niinpä kerrotaan kivipiirtäjien Nummelin'in ja Brandstake'n yritelleen siten valmistaa kuvalaattoja painossaan Puistokadun varrella Helsingissä. Mutta suuressa tulipalossa, jossa koko painorakennus tuhoutui, raukesi myös tämäkuvalaattojen valmistus-homma. Sittemmin yrittelivät myös puupiirtäjä Behrens sekä kivipiirtäjä G. Arvidsson valmistaa kuvalaattoja, pääsemättä kuitenkaan mainittavimpiin tuloksiin.

Vihdoin vuonna 1891 perusti O.-Y. T. Tilgmann kirja- ja kivipainonsa yhteyteen ensimäisen kemigraafillisen kuvalaattalaitoksen Suomeen, ja voidaan täten yllämainittuavuotta pitää maamme nykyisen kuvalaattojen valmistustavan perustamisvuotena.

Tämä uusi työtapa työnsi ennen pitkää kokonaan syrjään entisen vaivaloisen ja pitkäveteisen puupiirrostyön. Kuvalaatat voitiin nyt saada nopeammin ja halvemmalla kuin mitä ennen oli mahdollista. Aikakauslehtiä, oppikirjoja, kuvalehtiä y.m. julkaisuja voitiin entistä runsaammin varustaa selventävillä kuvilla.

Ensimäiset ulkomaalaiset kemigraafit jotka toivat tämänuuden työtaidon Suomeen, olivat: valokuvaaja Michael Wagner sekä jäljentäjä ja syövyttäjä Josef Schmidbauer. Ensinmainittu näistä työskenteli senjälkeen Suomessa yli 20 vuoden ajan toimien O.-Y. Tilgmann'in kemigraafi- ja heliogravyyri-osaston johtajana, sekä ollen sittemmin muutaman vuoden Kemi graafisen Osakeyhtiön palveluksessa. Ensimäinen suomalainen joka kemigraafi-alalle antautui on hra Georg Werner, ja aloitti hän uransa syksyllä v. 1892(Tilgmann'illa).

Vuosi sen jälkeen kun O.-Y. F. Tilgmann oli perustanut kuvalaattalaitoksensa, perusti myös O.-Y. Weilin & Göös kirjapainonsa yhteyteen kemigraafillisen laitoksen. Ensimäisinä työntekijöinä ja mestareina toimi sielläkin kaksi ulkomaalaista, nimittäin valokuvaajana O.Höfer ja syövyttäjänä Steinbauer. Ensimmäiset suomalaiset,jotkasinne oppiin otettiin, olivat: syövyttäjiksi hrat Unto Forsström ja C. Asp ja valokuvaajaksi hra Nordblad, joka siten on ensimäinen suomalainen kemigraafivalokuvaaja.

Kolmannen kemigraafillisen laitoksen Tämä perusti O.-Y. Lilius er Hertzberg v. 1899. on ensimäinen suomalainen kemigraafi-laitos, joka alotettiin puhtaasti kotimaisilla työvoimilla. Ensimäisenä valokuvaajana toimi nimittäin hra Karl Nordblad, ja ensimäisinä syövyttäjinä h:rat C. Asp ja H. Nyman.

Vuonna 1899 perusti hra Unto Forsström oman liikkeen, mutta toimi tämä laitos ainoastaan noin vuoden ajan. Samana vuonna perusti myös Kustannus-ja Kirjapaino-osakeyhtiö Sampo Tampereelle kuvalaattalaitoksen. Täällä tehtiin m.m. kuvateos "Raamatullisia kuvia." Laitos lopetti toimintansa v. 1901.
Helsingissä toimii nykyään edellämainittujen lisäksi seuraavat kemigraafi-laitokset: kemigraafinen laitos (perust. 1904), Kemigraafinen Osakeyhtiö (perust. 1906), O.-Y. (perust. 1907) ja 0.-Y (perust. 1910). Hra Unto Forsström perusti uudestaan kuvalaattalaitoksen (v. 1908) ensiksi Hankoon, jossa se toimi ainoastaan muutaman viikon toiminimellä Hangon kemigraafillinen laitos. Muutettuaan sen Helsinkiin, jatkoi hän sitä noin vuoden ajan toiminimellä Unto Forsström'in kemigraafinen laitos. Hänen johtamanaan ei laitos ajanpitkään syystä tai toisesta kannattanut. Koneet ja työvälineet siirtyivät v. 1910 hänen sisarensa miehelle, joka jatkoi liikettä toiminimellä Grafia (Weilin & Göösin talossa). Vuonna 1912 meni tämäkin liike lopullisesti myttyyn.

Turussa toimii v:sta 1911 Turun Kliseelaitos. Samana vuonna oli myös Kirjapaino Polytypoksella oma kliseelaitos, jossa tehtiin yksinkertaisempia fototypia-kuvalaattoja. Nykyään ei laitos enää toimi. Kolmas, suurin ja ajanmukaisin Turkuun perustetuista kuvalaattalaitoksista on Turun ja Sanomalehti O.-Y:n kliseelaitos (perust. v. 1912). — Viipurissa toimii v:sta 1913 Itä-Suomen Kuvaosakeyhtiö.

Edellisessä on kaikessa lyhykäisyydessä selonteko Suomessa tähän asti toimineista kuvalaatta-laitoksista. Seuraavassa on muutamia huvittavia tietoja entisajan työtavoista.

Työtavat ja koneet olivat varsinkin alku-aikoina kokolailla kömpelömpiä kuin nykyään. Useasti tehtiin sama kuva moneen kertaan, yhä uudestaan, ennenkuin onnistuttiin saamaan hyväksyttävä ja käyttökelpoinen kuvalaatta. Mutta työhön asetettiin enemmän huolta ja annettiin sitä varten enemmän aikaa kuin mitä nykyään on tapana. Valokuvaaminen tapahtui pääpiirteissään samojen menettelytapojen mukaan kuin nykyään, mutta oli se silloin kokolailla mutkallisempaa ja vaivaloisempaa. Niinpä ei ollut nykyaikaisia lasiverkkoja (rasteria), vaan täytyi ne itse valmistaa ottamalla paperille piirretyistä, yhteen suuntaan vedetyistä viivoista lasinegatiivi. Tätä lasinegatiivia käytettiin sitten valokuvattaessa verkkona, ja täytyi se puolen valoitusajan kuluttua kääntää toiseen suuntaan, jotta olisi saatu autotypia-pisteet. Samaten ei ollut nykyaikaisia voimakkaita sähkölamppuja, joiden avulla voi valokuvata ulkoilmasta riippumatta, vaan tapahtui kaikki valokuvaaminen päivänvalon avulla. Täten oli useasti, varsinkin talvisen pimeän aikana, hyvinkin "konstikasta" saada jotain valokuvatuksi ja kopioiduksi. Ja jotta olisi voitu tarkoin käyttää kaikki mahdollinen päivänvalo, niin varustettiinkin ensimäiset valokuvaus-atelierit lasikatolla ja -seinillä, kuten senaikaiset O.-Y. F. Tilgmann'in ja Weilin & Göös'in atelieerirakennukset vieläkin osoittavat.

Kuvan jäljentäminen metallilaatalle ei käynyt "suoraan" niinkuin nykyään, vaan jäljennettiin kuva ensin valonaralle kromipaperille. Tämävuorostaan asetettiin metallilaatan päälle ja vetämällä nämä yhdessä satineeraus- tai kivipainokoneen lävitse, saatiin kuva laatalle. Sitten seurasi syövytys. Fototypiat (viivapiirrokset) syövytettiin jokseenkin samaten kuin nykyäänkin, sillä eroituksella, että silloin ei osattu valssata syväsyövytykseen juoksevalla pellavaöljyvärillä, vaan peitettiin viivojen reunat käsin, pensselin avulla. Syväsyövytyksen jälkeen käsinkaiverrettiin "askeleet" huolellisesti pois, ennenkuin viimeiset pyöristyssyövytykset tehtiin. — Autotypian syövytystavassa oli ainakin se ero, ettei osattu käyttää nykyistä pistesyväsyövytystapaa, joten pisteitten välit useasti tulivat kovin mataloiksi, ja kuvalaatta vaati siten painajalta enemmän taitoa ja huolta. Emaljikopioimismenettelytavan käytäntöön tultua ei tunnettu nykyään melkein jokaisessa suomalaisessa liikkeessä käytännössä olevaa vahvistuskylpyä. Heikko emaljikuvakalvo ei silloin aina kestänyt hapon vaikutusta, vaan irtaantui useasti ennenaikojaan. Tämä oli suurena syynä useitten autotypiakuvien pilaantumiseen syövytettäessä, eikä silloinen työtapa ollut niin varmaa kuin nykyinen.

Työtavat pidettiin tarkoin salassa, ettei vaan kukaan sivullinen olisi päässyt niitä "varastamaan". Oltiinpa niinkin salaperäisiä, että työskenneltiin eri huoneissa, tarkasti reikelissä olevien ovien takana. Jos joku oppi jonkun uuden "kniksin", niin varoi hän tarkasti näyttämästä sitä toisille. Se joka eninten osasi oppia ottaa ja tilaisuuden tullessa lisää "varastaa", hän parhaiten menestyi ja pääsi lopulta hyvän ammattimiehen kirjoihin. Syövytyksessä y.m. tarvittavat värit keitettiin kotona. Samaten jauhettiin asfaltti kotona hienoksi pulveriksi. Tämä oli oppilaitten tehtävä, ja oli se kiusallista työtä, kun hieno asfaltti pöly tarttui tukkaan ja ihoon, eikä tahtonut lähteä pois ei saippualla eikä millään.

Kävisi liian pitkäksi selostaa työtapojen asteettaista kehitystä. Vähitellen opittiin yhä yksinkertaisempia ja parempia työtapoja. Ja monta arvokasta sivistyshistoriallista kuvateosta saatiin vuosien varrella valmiiksi. Mainittakoon tässä muutamia: "Suomi 19:sta vuosisadalla", "Hirvenhiihtäjät", "Teckningar ur kadettlifvet", "Kung Fjalar" ja "Vänrikki Stoolin Tarinat", jossa Edelfelt itse valvoi työn suoritusta.

Ensimäinen Suomessa tehty kolmivärikuva (jäljennös Edelfeltin taulusta: "Porvoon kirkkomäki") on vuodelta 1897. Samana vuonna tehtiin maassamme ensimäinen heliogravyyri-kuva, (jäljennös Gallen-Kallelantaulusta: "Sammontaonta"). Molemmat edelliset, samaten kuin edellämainitut kuvateoksetkin, ovat kaikki tehdyt ja painetut O.-Y. F. Tilgmann'illa.

Ennenvanhaan ja vielä noin kymmenkunta vuottakin takaperin, kuuli joskus lausuttavan, ettei muka suomalainen kuvalaattojen valmistustapa vetäisi vertoja ulkomaalaisille. Kaikki mikä tuli ulkoa, se oli muka hyvää ja hienoa. Selailtiin ja ihailtiin ulkomaalaisten liikkeiden reklaamikirjoja, tietämättä että ne useimmiten olivat suurin kustannuksin vartavasten reklaamitarkoitusta varten tehdyt, ja että samoista hienoista liikkeistä tuleva muu jokapäiväinen työ on useasti laadultaan hutiloitua ja huonompaa kuin täällä Suomessa tehty. Kotimainen kuvalaattojen valmistustaito on varsinkin viimeisien vuosien aikana suuresti kehittynyt, ja voidaan nykyään omassa maassa ja omilla työvoimilla valmistaa kuvalaattoja, olipa ne mitä laatua tahansa, täysin yhtä hyvin ja halvemmalla kuin ulkomaaltatilatessa. Mutta suomalaiset liikemiehet jakuvalaattojen tarvitsijat eivät tahdo uhrata läheskään sellaisia summia, kuin heidän ulkomaalaiset virkaveljensä kuvalaattoihin uhraavat, ja halvalla hinnalla ei hyvää työtä kannata tehdä. Työmme hyvyydestä on takeena tiheät vuorovaikutukset ulkomaalaisten ammattimiesten kanssa, omien ammattitoverien opintomatkat ulkomailla ja melkein jokaisessa suomalaisessa liikkeessä nykyisin käytännössä olevat uusimmat työvälineet ja työtavat. Ei siis kenenkään ole pakko kuvalaattoja tarvitessaan mennä enään "merta edemmäksi kalaan".

Lopuksi pyydän saada lausua kiitokseni kaikille niille henkilöille ja liikkeille jotka, antamalla arvokkaita tietoja menneen ajan työtavoista, henkilöistä y.m., ovat avustaneet allekirjoittanutta tämän kirjoituksen laatimisessa. Erittäinkin tahtoisin kiittää johtaja hra Georg Werner'iä ja tirehtööri hra Ernst Tilgmann'ia sekä hroja Karl Nordblad'ia, C. Aspia ja O. Liukkosta, sekä myös O.-Y. Kuvaaja Kemigraafista Osakeyhtiötä siitä, että ovat lahjoittaneet kuvalaatat tähän kirjoitukseen.

- Väinö Laurel

21.8.15

Joku sana apuvärien tarkoituksesta ja oikeasta käyttämisestä.

Kirjapainotaito 3, 1916


Apuvärien tarkoituksena ei ole yksinomaan kohottaa työn silmäänpistäväisyyttä, vaikuttavaisuutta reklaamina, omata vain sointuvaisuutta pääväriin ja paperiin, vaan myöskin kaunistaa ja elävöittää työtä, kohottaa työn taiteellista arvoa. Tämä kylläkin jo yleensä käsitetään, mutta harvat sentään, se tunnustettakoon, vielä käytännössä kykenevät näitä kaikkia seikkoja täysin toteuttamaan ja yhteen sulattamaan. Näkeehän paljon hyvinkin ladottuja töitä, joissa apuvärien käyttö on pilannut koko työn. Värienvalinta voi kyllä olla onnistunut sointuvat hyvin ja kauniisti pääväriin ja paperiin, mutta niitä ei ole oikein ja tarkoituksenmukaisesti käytetty. Joko sitten apuvärejä on käytetty sopimattomissa kohdissa, tai liian monessa kohdassa, liian paljon, josta on ollut seurauksena vain kirjava sekamelska j.n.e. On kyllä töitä, sanottakoon se heti, joissa syitä e. aina ole latoankaan harteille heitettävä, sillä vaikeudet usein ovat miltei voittamattomat. Näin on laita esim. joululehtien ilmoitussivuissa, joissa monessakin ensinnäkin käytetään paria apuväriä ja ilmoituksia on joka sivulla paljon ja pieniä alaltaan sekä kaikaa on määrätty käyttää apuvärejä, ainakin toista niistä, kun ei mukamas tahdota toista ilmoittajaa loukata sillä, että painettaisi vähemmillä väreillä kuin toiset. Mutta pienissä tilapäistöissäkin paljon epäonnistutaan, vaikka latoja on saanut itse kaiken suunnitella ja määritellä alusta loppuun, vieläpä kilpailutöissäkin.

Tuli mieleemme että mahtaakohan tähän vielä osaltaan vaikuttaa myöskin tuollaiset vanhoilliset käsitteet, että kun kerran useampaa väriä käytetään, tulee niitä käyttää iin näkyvästi ja paljon, että "kannattaa painaa" kuten eräs johtaja kerran sanoi. Latoja oli nim. erottanut toisella värillä painettavaksi vain pienen alkukirjaimen työssä, katsoi sen mielestään kaikin puolin riittävän, mutta johtaja oh toista mieltä, väitti ettei sitä varten "kannata" toista väriä painaa, paitsi jos vielä enempi erotetaan toiselle värille. Näin ei kuitenkaan saa ajatella ja sen mukaan tehdä. Useasti voidaan juuri tuolla näöltään äärimmäisellä säästäväisyydellä tai oikeammin varovaisuudella päästä parhaimpiin tuloksiin, voidaan saavutta silmäänpistäväisyyttä, kauneutta ja hienoutta, vieläpä omintakeisuuttakin yksinomaan pienen alkukirjaimen, tai vaikkapa viivan tai pienen koristeen värittämisen avulla. Monet ulkomaiset työnäytteet selvästi tuon toteavat. Koristeitakin voi niissä useasti olla koko runsaasti käytettynä, mutta ne eivät ole houkutelleet latojaa rikkomaan kokonaisuutta, ottamalla niistä osia apuväreissä, jos vaikutus siitä kärsisi, eikä voittaisi. Apuvärien käytössä on oltava yhtä varovaisia kuin koristeidenkin käytössä, miltei varovaisempia.

llmoitussivuihin nähden pitää nuo varovaisuuskäsitteet samoin paikkansa. Jos nyt apuvärejä on käytetty paljon ja jokaisessa,näkyvät kaikki ilmoitukset yhtä hyvin, tai oikeammin yhtä huonosti, sillä kokonaisvaikutus on kirjava ja sekava, kun taas jos niitä on osattu varovasti ja ymmärtämyksellä käyttää, vaikutus on päinvastainen, vaikkapa ei kaikissa olisikaan apuvärejä käytetty tai yhtä voimakkaasti. Keinojahan on monia, kun vain kyetään niitä käyttämään. Toisissa voivat vaikuttaa kirjaimet, toisissa koristeet, toisissa värit, toisissa erikoinen ryhmitys j.n.e. vaikutuksen ja kauneuden saantiin nähden.

Kun on useampia värejä käytettävissä, tulee latojan ottaa nämä seikat jotyötä suunnitellessaan huomioonsa. Tulee olla selvillä, mitä värejä on määrätty käyttää tai mitä itse ajattelee käyttää, ja kuinka voimakkaita valita j.n.e. Silloin voi kirjaimet ja koristeet onnistuneimmin, voimakkaampia tai heikompia piirteilleen, ryhmitellä tekstiä niin, että apuvärit vaikuttavat edukseen y.m.s.

Ajatellaan ehkä myöskin, että kun apuvärejä käytetään etenkin reklaamitöihin, ne pitää olla loistavia. Näin kyllä saavutetaan silmäänpistäväisyyttä, mutta ei aina kauneutta ja hienoutta, joita reklaamiinkin tulisi sisältyä. Reklaamivaikutus voidaan saa- vuttaa hienon hillityilläkin väreillä ja yhtä voimakkaasti kuin huutavillakin väreillä, riippuen monista seikoista, ladelmasta, paperinväristä y.m.

- Atte Syvänne

18.8.15

Tyytymättömyyttä lisenssijärjestelmää vastaan Englannissa.

Kauppalehti 248, 19.10.1919

Ennen sotaa tuotiin Saksasta Englantiin suuret määrät väriaineita, varsinkin indigoa, ja vielä sodan puhjettua täytyi Englannin hallituksen tuoda saksalaisia värejä, kun niistä vallitsi ankara puuta. Sodan aikana ryhdyttiin Englannissa kehittämään omaa, väriaineteollisuutta, mutta kun vieläkin Englannin tuotanto on riittämätön tyydyttämään tarvetta, on tuotu puuttuva määrä Sveitsistä ja Amerikasta.

Suojellakseen kotimaasta väriteollisuutta, on Englannin hallitus perustanut lisenssikomitean, joka ei ole ollenkaan antanut lupaa saksalaisten väriaineiden tuontia varten. Tällainen kontrolli on herättänyt suurta tyytymättömyyttä Engknuin kaikissa tekstiilinpiireissä.

Nykyisin ollaan Bradfordissa hyvin tyytymättömiä, parhaiden tekstiililajien viennissä vaadittavien lisenssien käyttöä vastaan. On olemassa tapauksia, jolloin viranomaiset ilmoittamatta syytä, ovat kieltäneet viemästä tavaroita Kanadaan ja ulkomaille.

17.8.15

Ilmoitus (Värjäri Mamantoff)

Karjalatar 12A, 18.3.1884

Sittenkuin allekirjoittanut on arentierannut Kauppias Conrad Söderholm'in konkurssipesuuden omistaman wäri-tehtaan täällä, niin saan täten tiedoksi ilmoittaa että tästä päiwästä alkain wastaa otan kaikkea wärjärin ammattiin kuuluwata työtä niinhywin wäritehtaalla kuin myöskin asunnossani. Taipaleessa Maalisk. 15. p. 1884.
- W. Mamantoff.

16.8.15

Pakinaa kirjapainoista.

Kansan Lehti 10, 8.3.1895

[...]

Tahdotteko tulla kanssamme waellukselle esim. sanomalehden The World (=Mailma) palatsiin? Se on korkein rakennus New- Yorkissa, korkeampi kuin mikään kirkontorni. Kun iltasella sen kupooli loistaa sähköwalossa, näkyy se kauwaksi yli kaupungin. Wiime presidentinwaalissa oli koko New- York jaloillaan ja tirkisteli The World'in kupoolia kohden. Sen omistaja nimittäin oli ilmoittanut, että hän sähköwalon wärillä antaa tiedon, mikä puolue on woittanut. Kun monet sadat tuhannet ihmiset seisoiwat tuijottamassa kupoolia kohden, waihtui siellä äkkiä waltoinen sähköwalo siniseksi. Silloin tiedettiin, että kansan waltaiset oliwat woittaneet. — Semmoista keksitään Amerikassa.

[...]

15.8.15

Bushmannien maalauksista.

Joulutunnelma 1917

Usein uudistuva puhe taiteen puoleksi itsetiedottomasta, puoleksi itsetietoisesta synnystä johtaa itsestään olettamukseen, että vaistojensa ohjaamat luonnonihmiset ovat erittäin sopivia taiteellisten luomien tuottajia. Onpa paradoksaalisesti väitetty, että runous on ihmiskunnan äidinkieli. Monien alhaisten villien laulelmat ja näytelmät, kaikki koristeelliset vaatimukset täyttävät ornamenttisommittelut sekä erinomaisen sattuvasti ja elävästi piirretyt kuvat todistavatkin, ettei moinen väittämä ole pelkkä rousseaulainen päähänpisto. Intuitiivisesti, naiivin välittömästi ovat "villit" ja "luonnonkansat" saavuttaneet huippuja, joiden yli vain kaikin puolin kehittyneemmän kulttuuri-ihmisen intuitsioni on voinut lennähtää.

Bushmannien, etelä-Afrikassa eläneiden ja elävien negritoheimojen niistä on nykyään enää rippeitä jäljellä, sillä europpalainen kulttuuri on tavalliseen tapaansa hävittänyt tämänkin luonnonkansan taide-elämä on ollut luonnonkansojen hauskimpia. Se on etupäässä kiinnittänyt tieteellisen ja taiteellisenkin maailman huomiota näihin pikku ihmisiin, jotka ovat lapsellisessa nerokkuudessaan jos siitä voi nimittäin jo puhua jonkunlaisia taiteilija-ihmisten edeltäjiä. Nykyaikainen kansatiede kiittelee "pensasmiesten" vieraanvaraisuutta, epäitsekkyyttä ravinnon jaossa, kunnollisuutta, joka saattoi joskus muistuttaa paratiisillista hyveellisyyttä. Heillä oli sammumaton vapaudenrakkaus, joka pani heidät vähäisillä voimillaan itsepintaisesti kamppailemaan päälle tunkevia buureja vastaan, jotka tahtoivat heitä orjikseen ja onnistumatta siinä havittelivat heitä kuin muitakin metsän eläviä. Viimeisenä sodassa kaatui eräs bushmanmaalari. Hänen ruumiiltaan löydettiin nahkainen vyö, johon oli kiinnitetty kaksitoista pikku sarvea, jokaisessa niistä eriväristä maaliainetta...

Olisi miellyttävä tehtävä saada laajemminkin puhua bushmannien esteettisistä ja taiteellisista harrastuksista. Heidän "esteettinen kulttuurinsa" on kyllä saanut joskus muotoja, jotka tuntuvat meistä herttaisen naurettavilta muistettakoon esim. naisten mahtavan rasvaperäistä, steatopygistä kauneus-ihannetta mutta ylimalkaan on siinä "makua" ja varojen mukaista loisteliaisuutta. Naiset huolittelivat itsensä tarkoin aikoessaan juhlatilaisuuksiin; he pirskoittelivat päälaelle tai niskaan kuparimalmistä saatua viheriäistä puuteria tai sirottelivat välkkyviä kissankultasuomuja tukkaan, joka voideltiin ensin punaisella okrapumaadalla. Pieni pussi täynnä hyvänhajuista jauhetta kannettiin mukana tarvittavien suloisten tuoksujen aikaansaamiseksi. Miehet miehisen luontonsa mukaisesti tyytyivät karumpiin koristeihin, yksinkertaisiin maalattuihin ihokuvioihin ja nilkkasiteihin sekä niihin kiinnitettyihin kaliseviin nahkakukkaroihin, jotka merkitsivät tanssiessa äänekkäästi tahdin. Musiikki ja tanssi, joka usein muuttui rytmilliseksi pantomiimiksi eli elenäytelmäksi, muodosti seurallisen huvittelun päänumeron. Näkijät ovat innostuneesti kuvailleet liikkeiden keveyttä ja sulokkuutta, eläinjäljittelyjen, paviani-, sammakko-, mehiläistanssien runollisuutta ja elävyyttä sekä hullunkurisuutta. Onpa eräillä bushman-tansseilla ilmoitettu olleen syvemmän tarkoituksenkin. "Ne ovat meille mitä rukoukset ovat teille", on eräälle vanhalle bushmanmetsästäjälle luettu lausuma. Tällaisia tansseja olivat varmaan metsästystanssit ja syntytanssit sekä eräs kiitostanssi, Mo'koma, joka tanssittiin sellaisella hurjuudella, että tanssijat uupuivat viimein verissään maahan. Uskottiin, että Mo'koma oli saatu jumalallisena ilmoituksena; itse Kaang ylin persoona kolmeyhteisessä jumaluudessa oli suorastaan järjestänyt ja määrännyt tämän hänen kunniakseen osoitetun tanssin. Teoria taiteellisen intuitsionin jumalaisesta syntyperästä on siis jo bushmanneilla tavoitellut samoja muotoja, joita Bergsonin ja Hans Larssonin aika pitää ominaan.

Sen sijaan kuin bushmannien tanssit ja näytelmät ovat kansan mukana kuolleet tai hyvässä tapauksessa muuttuneet kirjoitetuiksi selonteoiksi ja tieteellisiksi kuvasarjoiksi, ovat heidän kuvaamataiteelliset tuotteensa joko irroitusten tai hyvien jäljennösten ja julkaisujen kautta saatetut kulttuurin pysyväksi omaisuudeksi. Niinkuin paleoliittinen kuvanveisto ja maalaus, kuten kreikkalainen taide, niin bushmannienkin kalliokuvitus puhuu kansan kuoltua omaa havainnollista, kaikille ajoille ymmärrettävää, nähtävästi ainaisesti säilyvää kieltänsä, kertoen tästä lapsellisen vilkkaasta pikku kansasta, jolla oli eloisa fantasia. Wieniläinen toht. Holub, saksalainen O. Moszeik, englantilaiset Mr. Stow, Henry Balfour, Miss Tongue ovat tehneet paljon saattaakseen bushmannien taidetta tunnetuksi. Eräissä Europan päämuseoissa tavataan irroitettuina kuvia, joita bushmannit ovat nakuttaneet kallioon lyömällä iskun toinen toisensa viereen, näin ahertaen viimein näkyviin eläimen ääriviivan, tai jatkamalla iskuja äärien sisäpuolella eloistetun sivukuvan. Päättäen siitä, että hakkaukset ovat syöpyneet kovaan kallioon varsin syviksi ilmastollisten seikkain vaikutuksesta, on luultu vanhinten kalliokuvain polveutuvan ajalta n. 2000 vuotta sitten. Sekä jäljennöksiä että julkaisujakin on toimitettu bushmannien maalauksista, joita he ovat tehneet ikimuistoisista ajoista aina europpalaisten tuloon saakka ja joita on joskus tavattu neljä tai viisikin kerrosta päällekkäin.

Vanhain bushmannien kertoman mukaan on maalausta harjoitettu ilman mitään erikoista tarkoitusta, vain sen tuottaman huvin takia. Maalauksia tekivät kussakin heimossa etupäässä erikoiset taitajat, jotka yksin tunsivat värien sekoituksen salaisuudet. Heidän teoksiaan pidettiin suuressa kunniassa eikä niitä koskaan tärvelty tai pois kulutettu niin kauan kuin tekijäin maine oli elävä. Kuvat tehtiin asuntoluolain ja -komeroiden kallioseinille tai sopiville esiinpistäville kalliokielekkeille. Väreinä käytettiin luonnon antamia väriaineita, eri okra-lajeja, hiiltä, verta j. n. e., sideaineena rasvaa tai ytimistä saatua öljyä. Värit jauhettiin kivien avulla alustalla hienoksi; pensseleinä näyttää käytetyn sulkia, erikoisesti valmistettuja jänteitä j. n. e. Tällaisilla teknillisillä välineillä maalasivat bushmannien taitajat eläinten ja ihmisten, esineiden kuvia, historiakuvia, jokapäiväisen elämän tapahtumia, metsästyskohtauksia, tansseja, mytologisia kuvitelmia j. n. e. Maalasivat niin taitavasti, että aivan vieraskin katsoja voi tuntea esitetyn eläimen ja tapahtuman sekä arvostaa, että moni kuva on oikein hyvin onnistunut.

Eräät tutkijat ovat muutamain päällekkäin maalattujen, eri "tyylisten" kuvain perusteella luulleet voivansa paljastaa bushman-maalauksen historiallisen kehityskulun. Sen mukaan ci koko tämä taiteenharjoitus olisi niin tavattoman vanha, sillä avonaisissa luolissa ja kallioilla maalaukset tuskin voivat säilyä hyvin pitkiä aikoja. Älimpana olevat raa’at eläintenkuvat ovat heidän mukaansa ensimäisiä ja vanhimpia; sitten seuraa mainiosti piirrettyjä ja monivärisestikin suoritettuja eläinkuvia, joiden jälkeen tulee huolettomammin tehtyjä ihmisesityksiä. Toisten mielestä voivat vanhimmat kuvat olla hyvinkin muinaisaikuisia, sillä esim. Espanjassa on voinut avonaisilla kallioilla säilyä esihistoriallisiakin maalattuja kalliokuvia. Eräät ovat tahtoneetkin yhdistää bushman-maalauksen suorastaan eteläeuroppalaiseen esihistorialliseen, vieläpä paleoliittiseenkin maalaukseen, mutta miten etelä-Afrikassa tapahtunut uusi alkaminen ja primitiivisyys olisi ymmärrettävä, sitä he eivät ole ottaneet selvittääkseen. Vihdoin on eräs saksalainen professori kukapas muuten huipannut toiseen äärimäisyyteen, väittäen, että bushmannit ovat oppineet maalaustaidon joltakin etelä-Afrikkaan osuneelta europpalaiselta maalarilta! Meille, jotka olemme tässä huvitetut etupäässä maalausten laadusta, riittää tieto, että bushmanneilla oli maalaus jotain omaa, vanhastaan heille kuuluvaa, huvittavaa askartelua.

Kun ryhtyy arvostelemaan ja kuvailemaan sentapaisia primitiivisiä taiteentuotteita kuin bushmannien maalauksia, on helposti vaara tarjolla, että suurin vaatimuksin tuomitsee ne aivan vähäpätöisiksi tai eräänlaisessa primitiivisyyden ihailussa suurentelee niiden merkitystä. Osunemme oikeampaan, jos myönnämme, etteivät useimmat niistä ole läheskään hyviä vaan ainoastaan raakoja ja huolimattomia yrittelyjä, mutta samalla täytyy puolustaa parasten suhteellista taiteellisuutta. Huomaa, että maalaajalla on ollut parhaita tehdessään sekä aikaa että huolta ja innostusta, että ne ovat, korkea-esteettistä sanontatapaa käyttääkseni, tulleet »itsetarkoituksellisen työn» esineiksi. Suorituksen melkoisessa täydellisyydessä kuvastuu olemisen lepo, jota pikku bushmannit nauttivat ennen valloittajien häiritsevää väliintuloa. Viime aikaisten maalausten alhaisuus ja hätäisyys näyttää taas olevan suoranaisena seurauksena heimon koko elämäntilan järkkymisestä, ainaisista vainoista ja ajojahdeista. Entinen taito vihdoin alentui siihen määrin, että maalausta tuskin enää ollenkaan harjoitettiin; ne kynäpiiirokset, joita viimeiset bushmannit O. Moszeikin toimesta valmistivat joku vuosi sitten, muistuttavat avuttomuudessaan pikku lapsen yrityksiä ja taas eräissä suhteissa europpalaisen pronssi- ja rautakauden sangen alkeellisia piirroksia. (Tähän on muistutettava, että kenties itse M:n käyttämä teknillinen väline, ohut puna- ja sinikynä, on puolestaan vaikuttanut asiaan.)

Bushmannien maalauksista, ainakin parhaista, voidaan sanoa, että ne eivät ole mitään pensselillä ja värillä suoritettuja piirustuksia tai väritettyjä ääriviivoja vaan todellisia maalauksia. Piirtämättä edeltäpäin n. s. kontuureja on maalaaja vapaalla kädellä, luottaen vaiston ohjaukseen, hitaammin tai vauhdikkaammin Muutellut sivellintänsä kalliopinnalla, loihtien usein tarkoitetun kuvan muutamalla sattuvalla vetäisyllä. Kokonaisuuteen on tullut siten jotain siitä elävyydestä ja silmänräpäyksellisyydestä, jossa kaukaisen Idän taiteilijat ovat osoittaneet mestaruutensa. Yleisvaikutus on usein hämmästyttävän »maalauksellinen»; juuri tästä puolesta eivät pienet värittömät jäljennökset anna mitään käsitystä, niin että niiden perusteella ei saa ollenkaan kuvaa bushman-maalauksen parhaasta ominaisuudesta. Käytetty väri tai käytetyt värit ovat olleet useimmiten ensimäisiä varastossa olevia väriaineita, joita on sekoittamattomina ja huikaisevan rohkeastikin viljelty: tavataan esim. tulipunaisia lehmiä, joilla on sarvet ja turpa valkeat, sinisiä, keltaisia miehiä, punaisia ihmisiä, joilla on musta valkea pää, aivan valkeita kummituksia j. n. e. Luonnosta saatujen väriaineiden oma "tyylikkyys", väriyhdistelyjen alkeellinen yksinkertaisuus antaa itsestään parhaille maalauksille voimakkaan kauneuden ja omituisen hienouden leiman. Noihin valkeihin, mustiin, keltaisiin, ruskeihin, punaisiin, hopeanharmaisiin sointuihin ja niiden yhdistelmiin voisi olla usein kuka tahansa uudenaikaisesti kultiveerattu maalari tyytyväinen. Sitäpaitsi on huomattava, että kuvat eivät nähtävästi olleet aiotut likeltä katsottaviksi; kalliopinnalta tai maalatulta taustalta, omassa omituisessa ympäristössään mahtoivat ne näyttää paremmilta kuin jäljennettyinä jollekin valkealle tai tummalle paperille.

Eräissä kehittyneimmissä tapauksissa on kuva tahdottu muovaella täydellisimmin näkyviin. Tavataan useampivärisiä kuvia, joissa tummempien ja vaaleampien väriarvojen vierettäin asettelulla ja sulattelulla on aikaansaatu kehittyneempien taiteiden harrastamaa relieiivaikutusta. Nämä kuvat ovat kuitenkin yksinäisiä; suurempia kohtauksia on enimmäkseen maalattu yhdellä ja samalla, käsillä olevalla värillä, esim. kokonaan valkoisella. Joskus mieleen johtuva luonnollisuuden tavoittelu ja vaihtelun halu on määrättyyn suuntaan ohjannut ja vilkastuttanut värinkäytäntöä.

Bushmannien kuvat ovat siinä määrin maalauksellisia luonteeltaan, että niiden omituisista värikierroksista on usein vaikeata saada selkoa. Epäselvyyttä aikaansaa joskus sekin, että maalaajat ovat tavoitelleet melkoisen vaikeita asentoja, kuvaten esim. eläimiä tulevina suoraan kohti tai pakenevina poispäin, kääntämässä päätään taaksepäin (esim. nuollakseen vatsaansa tai silmätäkseen sivulleen), laskeutumassa polvilleen, makaavina maassa pää alaspäin j. n. e. Kun koossa pitävä muovailu on harvinainen ja selventävä ääriviiva puuttuu sekä tuntemiselle niin tärkeät pienet yksityiskohdat, silmät, sieraimet, suu, kaviot j. n. e. ovat enimmäkseen epämääräisiä väriläikkiä, on siitä seurauksena, että esitys tahtoo joskus huveta fantastiseksi väriläikittelyksi ja -leikittelyksi. Mutta vähänkin tottuneelle puhuvat maalaukset enimmäkseen havainnollista kieltä. Eläinten ja ylimalkaan kaiken esitetyn syvällinen ja kaikinpuolinen tunteminen on luontaisen kätevyyden avulla vienyt lapsellisen tai naisellisen älköön tätä sanaa käsitettäkö mitenkään halventavaksi vilkkaisiin, usein erinomaisen sattuviin, usein hauraisiin, melkein aina viehättäviin kuviin. Varsinkin liikunto on mainiosti loihdittu esille, ja on se saanut joskus saman liioitellun vauhdin, mikä herättää huomiotamme kreetalaisessa taiteessa. Asennot ovat moninaisia ja minkään erikoisen kuvaamissuunnan suosimista tuskin voi huomata. Sellaisia sekamuotoja, joissa tavataan edestä ja sivulta katsottuja osia yhdistettyinä samaan kuvaan, noita niin kutsumiani »kampelasommitteluja » tavataan paljon harvemmin ja vähemmässä määrässä kuin ylimalkaan alhaisissa taiteissa. Bushmanneilla on ollut yleensä elävä käsitys ja yleistaju esitettävästään. Sitä todistaa myös se, että joskus on melkein perspektiivisesti oikein kuvattu piirissä tanssivia miehiä.

Aina eivät maalaukset ole yhtä onnistuneita. Huolimattomuus, taidon puute, yleinen tason aleneminen on johtanut puutteellisiin ja taiteettomiin kuviin. Luontainen suhdakkuus on jättänyt sijan törkeälle muodottomuudelle, eloisa liike on alentunut epävarmaksi hoippumiseksi. Tärkeitä osia on jäänyt pois; toisia on mielivaltaisesti virutettu; pää on usein muuttunut hattumaiseksi laajennukseksi, joka kohoaa riuuntapaisen kaulan nenästä; jäsenet ovat surkastuneet nivelettömiksi ja elottomiksi lonkeroiksi. Kuvat näyttävät usein enemmän riepunukkien kuin ihmisten ja eläinten esityksiltä. Maalausta voi tuskin enää kutsua maalaukseksi, se on paremminkin ajatuksetonta töhrystelyä, jolla on tuskin mitään tekemistä kuvaamisen ja taiteen kanssa. Entinen vakavuus on keventynyt ja horjahtanut karkean huolettomaksi leikittelyksi, joka mielin määrin varsinkin paisuttelee ja viruttelee naiskuvia, joiden steatopygia ja eräät toiset ulkonemat antoivat leikittelylle hyviä sysäyksiä. Tai on ymmärtämättömästi jäljitelty entisiä kuvia, mistä on ollut seurauksena, että ihmiset ovat muuttuneet, niinkuin Dipylon- tyylissä, joiksikin lintumaisiksi olennoiksi, tai metamorfosiutuneet omituisiksi kaktusmaisiksi tai kuusimaisiksi kasveiksi jotka ihmeellistä kyllä näyttävät joskus vielä kykenevän juoksentelemaan.

Kaikki degeneraatio, samoin myös bushmannien, on huolimatonta ja leikittelevää. Sitä näyttää huvittavan romanttinen ironia ja se tuntuu kaipaavan metamorfosia, muodon muuttumista.

- Onni Okkonen

14.8.15

Diverse. Bronsering af trä.

Industri-vännen 3, 6.2.1890

Innan trät ötVer strykes med bronsfärgen, indränkes det två gånger medstarkt pergamentlim, hvilket liltrerats hett. Sedan limmet torkat, värmes trät upp och öfverstrykes två gånger med röd ockra (rödmylla) tillsatt med något litet gulockra. Sedan dessa öfyerstrykningar hunnit torka, afrifvas de med mjuk halm, hvarefter bronseringen raskt strykes på det sålunda preparerade trät. Vad som är vigtigt är, att allt arbetet måste företagas vid god värme.

13.8.15

Diverse. Anstrykningsmedel för järnplåt.

Industri-vännen 3, 6.2.1890

Euphorbium harts löses i sprit, och ined ilen erhållna lösningen ölverpenslas de järnföremål som skola skyddas. Vill man hafva bestrykningen färgad, tillsättes don färg som önska till lacket samt inblandas väl strax innan påstrykningen skall värkställas. All den stund Euphorbiumlacket afhåller alla såväl animala som vegetabiliska parasiter, lämpar det sig synnerligen väl till ölverstrykning af fartygsplåt.

12.8.15

Färgtillgången. Tyskland exporterar färger endast till neutrala länder.

Hufvudstadsbladet 251, 13.9.1914

Den färg, aom användes af våra industriella inrättningar, tillverkas i Tyskland, därifrån den så godt som uteslutande importeras. Då krigstillstånd proklamerades i Tyskland förbjöd regeringen all utförsel af färg till utlandet. Sedermera återtogs förbudet, men har detsamma nu åter delvis börjat tillämpas. Då en fabrik i Tammerfors insände en beställning på färg till den tyska firmans ombud i Sverge, svarade denne, att beställningen icke kan effektueras. Den tyska regeringen tillåter nämligen export af färger uteslutande till neutrala länder på det uttryckliga villkor, att köparna där i ingen händelse försälja färgerna till krigförande makter. Om någon afvikelse från detta villkor observeras, blir följden, att exporten af färg förbjudes ull samtliga länder.
- Tamp. S.

11.8.15

Månadernas färger, blommor och stenar.

Hemma och ute 1, 15.1.1914

Som året har sin färg, finns det också i hvar månad en bestämd färg, som gör sig gällande. Denna står dessutom i en hemlighetsfull förbindelse med somliga blommor och ädla stenar, som man företrädesvis skall bära. Madame de Thébes, den berömda franska sibyllan, som noga har studerat dessa förhållanden, meddelar, att man allt efter den färg, som karakteriserar månaden, skall bära följande blommor och ädla stenar:

Januari. Färger: rödt och svart. Växt: misteln.
Sten: granaten.

Februari. Färger: svart och hvitt,hvitt och
svart. Blomma: primulan, sanningens blomma.
Sten: safiren, hoppets sten.

Mars. Färger: violett och grått. Blommor :
violer och primula. Stenar: rubiner och karbunklar.

April. Färg: hvitt. Blommor: förgätmigej
och brassica. Stenar: safirer och briljanter.

Maj. Färg: grått. Blommor: rosor och syrener.
Sten: smaragden.

Juni. Färger: från Ijusrödt till mörkrödt.
Blomma: nejlikan. Sten: agaten.

Juli. Färger: gyllengult och honungsfärg.
Blommor: liljor och prästkragar. Sten: onyx.

Augusti. Färg: blått. Blomma: heliotropen.
Sten : sardonyx, som skyddar mot olycksfall.

September. Färger: blått, violett och grått.
Blomma: edelweiss. Sten: krysopralen.

Oktober. Färg: symfoni irödt. Blomma:
krysanthemum. Sten: den farliga opalen.

November. Färg: ljusgrått. Blomma: rosen.
Sten: topasen.

December. Färger: gyllengult och svart.
Blomma: Kristi törne, som är lyckobringande.
Stenar: turkoser och malakit.

10.8.15

Tillbaka till de i enkla, vackra flaggan i de enda rätta färgerna!

Hangö 33, 28.5.1918

I Sv. T. skrives. Det outvecklade omdömet och den fördärvade smaken hade utställning under den stora paraden. Det var som om ett sällskap gycklare hade hängt ut sin grannlåt. Isynnerhet verkade de stora skummjölksbleka vitblå tygerna "byken torkar".

Varför komma dessa ishavsfärger åter in på oss? De kyla hjärtat, det är som kalla omslag pä alla varma känslor. Festglädjen ryggar för dem.

Det är väl inte för att vi kaliat oss "vita" och kämpat mot de "röda". Mänskorna här i landet drivas som fårflockar av stundens stämning; nästa gång går strömmen åt motsatt håll — och fårflocken rusar lika yr och lika fort åt detta motsatta håll. Om vi äro "vita" i dag, skola vi väl inte levande gå i dödens och liksvepningens blåbleka färger. Bloden i oss sjunger ändå sin röda sång och livet glimmar i solens gyllene glans. Vi behöva varma färger i vårt vintriga land.

Men det är nog att detta lands färger i flere hundra år varit gult och rött. Endast de färgerna och inga andra ha rätt att smycka landsflaggan: De äro landets vapenfärger, de ha lyst "på Narvas hed, på Polens sand, på Leipzigs slätter, Llitzens kullar". Den dag får ej komma, då man inte mer kunde säga "Än finns en flik med Finlands gamla färger kvar".

Och vår historia bjuder oss också att låta den ena färgen bilda ett nordiskt kors på den andras botten.

Denna flagga är på samma gång den vackraste för den som har ögon till att se liksom sinne för det som historien och sagan tälja.

Därför — tillbaka till den enkla, vackra korsflaggan i de enda rätta färgerna! Den flaggan komma ju de flesta av oss ialla fall att hissa i topp.

Vill man dock ha något till, så låt en blå rand (lejonsvärdets färg) omgiva korset! Också det vore vackert. Och det vore en sinnebild av det skydd, som svärdet ger korset — kulturen.

9.8.15

Den blåa tulpanen.

Finska trädgårdsodlaren 2, 1908

Då här talas om en "blå tulpan" kan det själffallet icke vara fråga om tulpaner med naturlig blå färg, utan om färgade sådana.

Redan länge har det varit kändt, att afskurna hvita tulpaner kunna färgas röda, och denna metod brukas numera ytterst allmänt af blomsterhandlare, t. ex. i Stockholm och Köpenhamn, medan den vunnit föga insteg i Finland.

Om man under någon timme ställer afskurna hvita tulpaner i en ej alltför stark upplösning af eosin (ett anilin färgämne, som användes till framställandet af rödt bläck), uppsuga de det röda färgämnet på så sätt, att alla ådror i de hvita kronbladen fyllas med eosinlösningen och blifva röda, hvilket gör att blommorna i sin helhet synas vara ljusröda, eller skärt karminfärgade. Såsom svagt rödfärgad är tulpanen utan tvifvel vackrast. Blir den för starkt färgad, lider den däraf och förlorar snart sin friskhet. Dessutom få de gröna löfbladen ett brunaktigtutseende, då den röda och den naturliga gröna färgen sammanblandas.

Den blåfärgade tulpanen är tills vidare sällsynt. Måhända beror detta på att en sådan blomma anses onaturlig. Men om man för färgningen använder s. k. vattenblå anilinfärg, kan man i fråga om tulpaner och äfven andra afskurna lökväxter, t. ex. tazetter, uppnå mycket vackra resultat. Färgningen utföres på samma sätt som med eosin, utom att då blommorna i detta fall visa sig mindre villiga att upptaga färgämnet, de därför måste stå längre tid i upplösningen och i en starkare sådan. Det blåa färgämnet har benägenhet att samla sig i blommans allra finaste ådror, så att den blåa tulpanen gärna blir mörkare än den rödfärgade och särskildt i kanten af kronbladen. För öfrigt verkar den blåa färgen mindre onaturligt på de gröna bladen och stängeln än eosin.

Att genom färgning åstadkomma gula tulpaner är ytterst svårt. Jag har pröfvat c:a 50 olika anilinfärger i detta syfte, men af dem hade endast 3 den egenskapen att tulpanerna upptogo färgämnet i sig. Dessa tre äro de ofvannämnda eosin och vattenblå samt en gul färg, som den stora franska fabrik, hvilken tillverkar densamma, benämner "Jeanne S." Dock upptages både eosinet och den vattenblåa färgen vida lättare än den gula. Upplösningen af den sistnämda måste för att färgningen skall lyckas vara jämförelsevis stark och blomman skall stå flere timmar däri. Tulpanerna blifva det oaktadt endast svagt gula, men af en mycket vacker färg. Det gula färgämnet tränger icke in i de fina ådrorna i kronbladens kanter, men midten af bladen blir vackert färgad. — Utmärkt vackra orangeröda tulpaner erhållas om gula tulpaner färgas med eosinlösning.

Ett rätt lustigt resultat uppnåddes vid försök att framställa gröna tulpaner. Jag blandade först en passande mängd af gul och blå färg tillsammans och ställde blomman i blandningen, men dess färg blef nästan helt blå. Sedan försökte jag att flytta en blomma från en gul upplösning, hvari den fått gul färg, till en blå sådan. Blomman blef värkligen grönfärgad, men då den sedan ställdes i friskt vatten, visade det sig att den blåa färgen passerade den gula och samlades ut i kronbladens kanter. Jag böjde ned de tre yttre kronbladen och lät de tre inre stå upprätta, hvilket gaf åt tulpanen en påfallande likhet med en blåkantad Iris. Då den jultiden utställdes i en blomsterhandlares fönster antogs den äfven af allmänheten för en Iris.

Slutligen frågas: hvad tjänar det till att färga tulpanerna röda eller gula, då det finnes tulpaner med naturlig ljusröd och gul färg? Härtill kan svaras, att den hvita tulpanen är betydligt billigare och lättare att drifva tidigt än någon annan sort. Dessutom tyckes det uppsugna färgämnet, åtminstone eosin, verka konserverande på blommorna. Afskurna rödfärgade tulpaner hålla sig flere dagar längre friska än ofärgade.

Om någon blomstervän önskar närmare upplysningar angående dessa färgningsförsök, skall jag gärna genom "F. T." besvara framställda frågor.

M. S—s.