Suomen Teollisuuslehti 11-12, kesäkuu 1888
Niistä seka-aineista, joita on vedessä, etenkin lähde- ja kaivovedessä, on rauta hyvin haitallinen, koska se tuntuvasti muuttaa useitten väri-aineitten vaikutusta.
Jos rautaa on isompia määriä, niin vesi saa siitä karvaan, kirjoitusmusteelta tuntuvan maun, ja silloin tietysti ei tarvitse muuta tutkimusta kuin paljas maisteleminen. Mutta koska rauta saattaa olla vahingollista kuu sitä on vedessä niinkin pieniä määriä, ettei se makua muuta, niin lienee monellekin ammattilaiselle hyödyllistä oppia tuntemaan keinoa, jonka avulla voidaan havaita onko vedessä pieniäkin määriä rautaa.
Jotta eroitus kävisi oikein selväksi, niin otettakoon kaksi lasia; toiseen kaadettakoon, jos vaan saatavissa on, sadevettä, toiseen taas sitä vettä, jossa arvellaan rautaa olevan. Kumpaankin lasiin pannaan 4 à 5 gr. hienoksi jauhettua väriomenaa; jos sen lasin vesi, jossa arveltiin olevan rautaa, muutamassa minuutissa värjääntyy ruskeankeltaseksi, niin se todellakin sisältää sanottua metallia, mutta jos se sitävastoin käy vaan heikosti keltaseksi, niin se on raudasta puhdasta.
Jotta saataisiin täysi vakuus siitä että rautaa sisältävä vesi todellakin muuttuu kun siihen pannaan väriomenata, niin varistettakoon, jos vesi on raudasta puhdasta eikä värjäänny ruskeaksi, siihen sen verran hienoksi jauhettua rautavihtrilliä kuin veitsenkärjellä pysyy. Silloin nähdään että vesi kohta värjääntyy ruskeaksi.
(Färgerztg.)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti